Mikä oli Minamata katastrofi

Vai mitä TSV

Mikä Minamata- tapaus?
Minamata sijaitsee Japanissa, Minamata-joen rannalla. Paikkakunnan suurin työnantaja oli Chicco kemikaalitehdas, josta laskettiin tavan mukaisesti elohopeajätteet jokeen. Joessa jätteen tuomion saanut epäorgaaninen elohopea (ei hiiltä sisältävä) muuttui kemiallisesti orgaaniseksi(hiiltä sisältäväksi) METYYLIELOHOPEAKSI viemärijoissa normaalisti lelluvien (SRB) Sulphyr Reducing Bacteria-bakteereiden ja sulfaatteja sisältävän jokiveden yhteisvaikutuksesta. Epäorgaanista elohopeaa on jokeen ilmoitettu lasketun 120 tonnia. Metyylielohopea on vesi ja rasvaliukoista ja se siirtyy eläimen tai ihmisen varenkiertoon tutkijoiden mukaan 95 prosenttisesti. Huomaa, että tätä erittäin myrkyllistä elohopeaa EI OLE mitattu Kokemäenjoesta, vaan mittaustulokset, joita Turun Seudun Vesi Oy on mittaillut, on saatu suhteellisen vaarattomasta epäorgaanisesta elohopeasta.
Siispä metyylielohopeaa syntyi joessa ja virta vei myrkyn Minamatalahteen, läheiseen mereen. Aluksi alettiin ihmetellä järjettömästi käyttäytyviä kissoja, jotka jopa hyppivät itsemurhaan korkeilta paikoilta.
Vähän ajan päästä ihmiset alkoivat käyttäytyä kissojen tavoin. Ihmiset huutelivat järjettömyyksiä toisilleen ja tekivät omituisia liikkeitä. Vasta nyt alettiin ihmetellä ja tutkia asiaa ja lopulta huomattiin runsaasti kalaa syövien ihmisten käyttäytyvän näin. Tehtaan lääkäri epäili tehtaan aiheuttaneen tämän selvästi keskushermoston taudin ja vasta kuolinvuoteellaan hän ilmoitti tehtaan aiheuttaneen Minamata-taudiksi kutsutun sairauden. Tehdas taisteli vakuutusyhtiöiden rinnalla kompensaatiovaatimuksia vastaan ja vasta tänä vuonna tehdas myöntyi korvausvaatimuksiin, ja elossa oleville myrkytyksen uhreilla alettiin maksaa korvauksia. Turun Vedelläkin on odottamattomiin kuluihin varattu 20 000 euron korvauspotti. Japanissa laskettiin yhden kuolemantapauksen aiheuttaneen 2.1 miljoonan USA:n vahingon. Kuolleita on eri lähteiden mukaan 1000–2000 henkeä. Pari vuotta sitten kaikki sedimentti pitoisuudeltaan 5…8,75 mg/kg määrättiin ruopattavaksi ja sijoitettaviksi teräksellä vuorattujen altaiden sisään, joissa pidetään alempaa painetta kuin ympäröivässä meressä. Kustannukset olivat tuhansia miljoonia dollareita.
Mikä on tilanne Kokemäenjoessa tänään?
Dipl-ins. Hannes Heikkilän mukaan Finnish Chemicals tehtaan Kloori-alkaliprosessista on joutunut 892 tonnia elohopeaa tuntemattomille teille, pääasiassa tietysti tehtaan ohi virtaavaan jokeen, joka on pahasti elohopean saastuttama tänäkin päivänä. Tehtaan oman ympäristöluvan mukaan elohopeajätteet joutuivat koko ajan käytännöllisesti puhdistamattomana Kokemäenjokeen. (Lupa PIR-2004-Y-229-111 luettavissa tästä osoitteesta)
Kun verrataan Minamatan 120 tonnia Kokemäenjoen 892 tonniin, voidaan todeta Kokemäenjokeen joutuneen 7,34 kertaisen määrän elohopeaa. Elohopea ei virtaa joessa kauas, koska se on noin kaksi kertaa ankkurirautaa painavampaa.
Elohopeaa on itse TSV:n tutkimuksissa todettu jopa 100 mg/kg ja Japanissa ruoppausraja oli 8,75 mg/kg, joten siitä päätellen joen elohopeapitoisuus on jopa 11.43 kertainen verrattuna Minamata katastrofiin.
Tämä on Minamata. Toivottavasti ei ikinä Turussa tapahdu!

3

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minamata

      Mahdollinen Minamata Kokemäenjoessa
      Esimerkkinä mainittakoon ympäristöviranomaisten kirje Hannes Heikkilälle, jossa sanottiin olevan mahdotonta saada ympäristölupaa joen ruoppaukselle, koska joki sisältää niin paljon metyylielohopeaa.
      Samaan suuntaan viittaa myös Suomen Ympäristökeskuksen elohopeatutkijan prof. Verran lausunto joen metyylielohopeasta: Metyylielohopeaa on vain 1…10 % kokonaiselohopeasta. Oletetaanpa pintasedimentin elohopeaa on 100 mg/kg, silloin metyylielohopeaa on vain 1…10 mg/kg. Tämä on todella paljon!
      Jostakin syystä aina vaan mitataan virtaavan joen veden elohopeapitoisuutta, mutta joen virtaus muuttuu jatkuvasti. Tuntuu oikeammalta mitata sedimentin pitoisuuksia, nehän pysyvät paikoillaan ja vaikutus on jatkuvaa.
      TSV on jatkuvasti ilmoitellut ainoastaan 13 tutkimuksensa tuloksia, jolloin ainoastaan yksi on ylittänyt mittarin tarkkuuden arvon 0,27 mikrogrammaa/litrassa. Ovatko TSV:n mittarit niin karkeita, että ne näyttävät lukemia, jotka ovat yli 0,27 ? Normaaleissa mittauksissa mittarin täytyy näyttää pienempiäkin lukemia, että saadaan koko lukemakirjo näkyviin. Huhtikuussa on kuulemma tällainen ihme tapahtunut v. 2004!
      Jos tämä TSV:n mittari vietäisiin Äetsään, mittari varmasti löisi tappiin ja hajoaisi! Siellä nimittäin samasta joesta on saatu lukema 450 mikrogrammaa/litra.
      Kuulkaas mittamiehet, mittarin skaala valitaan mitattavan suureen raja-arvojen perusteella ja skaalaa voidaan vielä vaihtaa, jos mittari ei osoita mitään. Sitä paitsi tällaiset tarkkuusmittarit täytyy joka kerran kalibroida, että tiedetään, näyttääkö mittari oikein. Teidän tutkimuspäällikkö tietää varmaan, miten mittari kalibroidaan, eikö vaan. Lisäksi mittauksissanne esiintyy jatkuvasti eräs anteeksiantamaton virhe. Ette ilmoita ollenkaan mittarin valmistajaa ja sen tyyppiä, se on aina tarkkuusmittauksissa ilmoitettava. EU:n säännöt antavat asiaan osviittaa hyväksytyistä mittarityypeistä, tiedätte missä! Olette siis antaneet tarkkoja tietoja mittauksista, vaikka tuloksen arvioija ei tiedä mittareista todellisuudessa mitään. Mittarihan voi olla vaikka Bilteman ”Tarkkuusmittareita suoraan HONGKONGISTA ”Onko todellinen syy metyylielohopean mittaamattomuuteen prof. Verran ilmoittama tieto mittausten kalleudesta ja siitä, että mittausta ei voida Suomessa suorittaakaan. Olen kuullut, että mittaus ei ole kovin kummoinen suorittaa. Mittaus kestään. 3…5 sekuntia ja mittareita voidaan vuokrata, että köyhän TSV:n ei tarvitse investoida vähiä varojaan tarpeettomiin mittareihin. Miten muuten suoritatte KHO:N mainitseman velvoitemittauksen, joka on teille sallittu itse suorittaa. Tulee mieleen pukki kaalimaan vartijana!

      • Asiantuntija

        Kerrotunlainen erityisesti lapsiin ja syntymättömiin lapsiin kohdistuva myrkytystapaus on hyvin todennäköinen Suomessa v.2012---20016 Suomessa. Metyylielohopea vaikuttaa juuri lasten kehitysvaiheessa oleviin aivonosiinn 10..20 kertaa herkemmin kuin aikuisten.
        Metyylielohopea kerääntyy aivoihin nopeasti. koska lapsi käyttää neste- ja rasvapitoista ravintoa varhaisina elinvuosinaan runsaasti. Vanhemmat sensjaan käyttävät enemmän kiinteää ravintoa, joihin ei niin paljon keräänny metyyliejohopeaa. Lasten keskushermostovauriot kohdistuvat aivojen kehittyviin osiin varhaisessa kehitysvaiheessa ja aiheuttavat liikunta- puhe-, älykkyys- ja erilaisia kehitysvaurioita. joita ei myhäöisemmassa kehitysvaiheessa enää voida korjata. Motoriset vauriot ovatb yleisiä, mikä havaittiin Minamatassa,
        Muutokset lapsissa tapahtuvat solutasoilla, joita ei enää voida palauttaa koskaan.


      • Asiantuntija m
        Asiantuntija kirjoitti:

        Kerrotunlainen erityisesti lapsiin ja syntymättömiin lapsiin kohdistuva myrkytystapaus on hyvin todennäköinen Suomessa v.2012---20016 Suomessa. Metyylielohopea vaikuttaa juuri lasten kehitysvaiheessa oleviin aivonosiinn 10..20 kertaa herkemmin kuin aikuisten.
        Metyylielohopea kerääntyy aivoihin nopeasti. koska lapsi käyttää neste- ja rasvapitoista ravintoa varhaisina elinvuosinaan runsaasti. Vanhemmat sensjaan käyttävät enemmän kiinteää ravintoa, joihin ei niin paljon keräänny metyyliejohopeaa. Lasten keskushermostovauriot kohdistuvat aivojen kehittyviin osiin varhaisessa kehitysvaiheessa ja aiheuttavat liikunta- puhe-, älykkyys- ja erilaisia kehitysvaurioita. joita ei myhäöisemmassa kehitysvaiheessa enää voida korjata. Motoriset vauriot ovatb yleisiä, mikä havaittiin Minamatassa,
        Muutokset lapsissa tapahtuvat solutasoilla, joita ei enää voida palauttaa koskaan.

        Muutokset aivoihin ovat usein perinnöllisiä, se on havaittu esim Grönlannissa. Siellä on huomattu selvä korrelaatio lapsiaasa ravinnosta riippuvaisena vaikutuksena. Siella älykkyysosamäärän alenema on kytketty löheisesti lasten veressä olevaan metyylielohopeaan.
        Metyylielohopea kumuloituu juuri aivoihin lapsilla, pienilläkinn pitoisuuksilla vedessä tai maidossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      299
      4830
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      54
      3012
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      33
      1580
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1262
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      12
      1042
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1021
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      1009
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      1001
    Aihe