Vähähiilihydraattinen ruokavalio on aina korostanut luonnollisen ruoan merkitystä laihdutuksessa. Tässä taas yksi näkemys tukemaan VHH:laista ravitsemusajattelua.
Hans Välimäki esitteli Kauppalehdessä Michaen Pollanin kirjaa Oikean ruoan puolesta. Pollanin kirja on revittelevä mainifesti elintarviketeollisuutta ja tieteellisesti palastelevaa ruoka-ajattelua vastaan. Se asettaa tervejärkisen kysymyksen: miksi me länsimaiset ihmiset olemme entistä sairaampia ja läskimpiä, vaikka tieteen parhaat voimat on valjastettu kehittämään entistä parempia ruokia. Vastaus Pollanin mukaan kuuluu, että kemiallisiin ja ravintoaineisiin keskittyvässä tutkimuksessa on unohdettu itse ruoka. Se on enemmän kuin osiensa summa.
Pollanin mielestä meidän pitäisi syödä niin kuin isoäitimme söi. Siis oikeita raaka-aineita ja itse laitettua ruokaa, eikä eineksiä ja pikaruokaa, jotka koostuvat maissitärkkelyksestä ja puhdistetusta sokerista (oli ne tehtaassa miten äitien tekemiä hyvänsä). Mitä lyhyempi tuoteseloste, sitä parempi ruoka.
Kieretele marketeissa laitoja pitkin ja tee ostokset niiltä, sillä pahin jalostettu törky on hyllytetty keskelle kauppaa. Kasvikset, lihatiskit ja maitokaapit sijaitsevat yleensä kaupan reunamilla. Tai älä mene markettiin lainkaan, vaan hae raaka-aineesi tuottajatorilta.
Vältä ennen kaikkea terveysmerkinnöillä varustettuja tuotteita, saarnaa Pollan. Ne ovat huijausta kahdessakin mielessä: niillä pyritään huijaamaan ihmisaisteja ja -kehoa (kuten makeutusaineilla) ja kuluttajaa, joka kuvittelee niiden avulla tulevansa terveemmäksi ja laihemmaksi.
Pollanin mielestä uusia tuotteita markkinoille suoltavat elintarvikejätit ovat kuin kepu; ne pettävät aina. Kun ruoasta otetaan jotain tervellisyyden nimissä pois, siihen on yleensä laitettava jotain lisää, että se muistuttaisi samaa ruokaa. Silti se ei enää ole samaa ruokaa.
Myöskään viljatuotteet - olivat ne kuinka kokojyvää hyvänsä - eivät ole Pollanin suosiossa.
Välimäki ehdottaa, että tuokaa Pollan Suomeen ja pistäkää samaan kehään Pekka Puskan kera. Katsotaan, miten Amerikan heinämies pärjää Itä-Suomen terveysterminaattorin kanssa.
Puska on terveysterminaattori
13
180
Vastaukset
- uusi aika ?
Kirjoita innostavia asioita TAI PYSY HILJAA,,,
mielenkiintoisia aiheita käsittelemättä enkä varsinkaan pysy hiljaa. Eikö tämä ole sinusta innostava asia?
- haukkuminen
sen kuin jatkuu, etkö sinä tollo tajua, että ei Puska ole yksin kaikesta maailmassa vastuussa. Osoitat vain "tyhmyyttäsi" haukkumalla joka viestissäsi Puskaa. Nykyiset suositukset ovat koonneet iso joukko asiantuntijoita. Tämänkin aloituksen olisit voinut tehdä asiallisesti, ilman haukkumista, nyt tästäkin tulee vain ja ainoastaan riitelyketju, sitäkö haluat? Miksi et itse noudata niitä neuvoja, mitä täällä muilla jakelet.
- meterologi Z
se saattaa seestiyttää sinun vhh taivasta ?
ole vastussa mistään mutta kun tuo ruoja on mennyt lääketeollisuuden kelkkaan niin siitähän kaikki johtuu. Minä en halua riidellä vaan keskustella ajankohtaisista asioista.
meterologi Z kirjoitti:
se saattaa seestiyttää sinun vhh taivasta ?
olla edes pari päivää vastustamatta palstan aihetta. Voisit jopa tervehtyäkin.
- hullu trolli
kj.mattila kirjoitti:
ole vastussa mistään mutta kun tuo ruoja on mennyt lääketeollisuuden kelkkaan niin siitähän kaikki johtuu. Minä en halua riidellä vaan keskustella ajankohtaisista asioista.
Kun nälvimällä Puskaa !
- viha?
kummasta lienee kysymys kun ei lukemaansa ymmärrä?
"Välimäki ehdottaa, että tuokaa Pollan Suomeen ja pistäkää samaan kehään Pekka Puskan kera. Katsotaan, miten Amerikan heinämies pärjää Itä-Suomen terveysterminaattorin kanssa." viha? kirjoitti:
kummasta lienee kysymys kun ei lukemaansa ymmärrä?
"Välimäki ehdottaa, että tuokaa Pollan Suomeen ja pistäkää samaan kehään Pekka Puskan kera. Katsotaan, miten Amerikan heinämies pärjää Itä-Suomen terveysterminaattorin kanssa."pistetään Pollan samaan kehään Itä-Suomen terveysterroristin eli Puskan kanssa
- siitä johtuu,
kj.mattila kirjoitti:
ole vastussa mistään mutta kun tuo ruoja on mennyt lääketeollisuuden kelkkaan niin siitähän kaikki johtuu. Minä en halua riidellä vaan keskustella ajankohtaisista asioista.
että Puska on sanojesi mukaan mennyt lääketeollisuuden kelkkaan, mikä johtuu?
- Pollanin
mielipiteet kaukana PP:n mielipiteistä, tuntuu poikkeavan vain tuossa viljakysymyksessä. Mitäs ihmeellistä tässä on?
ole koskaan korostanut luonnollisuutta elintarvikkeissa. Rasvan pitää olla jotain keinotekoista teollisuusrasvaa ja ei Puska koskaan puhu lisäaineista vahingollisina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905459Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.493625Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611966Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress451395Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353