E#3 ym tason puolustajat

Väitit Eikka, että aina on naristu palstan huonosta tasosta. Sain sen käsityksen, ettei taso ole mielestäsi ollut ennenkään sen kummempi.
Luin kaikki tänään tulleet kirjoitukset. Melkoinen Ageijan (?) tallien puhdistus tai muu siihen verrattavissa oleva uroteko oli kahlata koko lantakasa läpi. Tee sinä sama ja väitä vielä sen jälkeen kirkkain otsin, ettei taso muka ole pudonnut.
Illuminaatteja, rokoteinfoa, sekavaa selittelyä kokonaan aiheen ulkopuolelta. UFO-asiaa ei ollut edes 10 % ja järkevää keskustelua tuskin edes sitä vertaa.
Jalo sefumme MrKala on ilmeisesti kokonaan poistunut palstalta ja täällä vallitsevat viidakon lait. Pari päivää sitten kirjauduttuani pitkästä aikaa, tuntui kuin aitoa keskusteluakin voisi löytyä.
Kuuran kukkia ja kattia kanssa.

Eiköhän voitaisi ihan yhteisellä päätöksellä palata UFO-aiheen pariin ja jättää illuminaattirokotukset niille sivustoille, joille ne kuuluvat.
38533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat
  • Kyseessä on sivusto, johon en viitsi rekkautua. Liian paksua minulle. Kuvitteellisen "Kähmiksen" mukadiplomaattisuus ja toisaalta älyllinen rehellisyys (vaikka itse sanonkin) joutuisivat ko. palstalla liian suureen ristiriitaan. Olisin joko ärsyttävä "kaspiainen" tai joutuisin kieltämään senkin vähän tietämyksen, ja järjen jota uskon omaavani. Ei kiitos.

    Jos viittasit "palautuneella" johonkin, jonka minun pitäisi tunnistaa, niin ohi meni sekin. En tunnistanut.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    Kyseessä on sivusto, johon en viitsi rekkautua. Liian paksua minulle. Kuvitteellisen "Kähmiksen" mukadiplomaattisuus ja toisaalta älyllinen rehellisyys (vaikka itse sanonkin) joutuisivat ko. palstalla liian suureen ristiriitaan. Olisin joko ärsyttävä "kaspiainen" tai joutuisin kieltämään senkin vähän tietämyksen, ja järjen jota uskon omaavani. Ei kiitos.

    Jos viittasit "palautuneella" johonkin, jonka minun pitäisi tunnistaa, niin ohi meni sekin. En tunnistanut.

    Ehkä se oli joku toinen nimimerkki joka on useampaan otteeseen kehunut Ford Prefektin viestejä.

    Äänestä

  • 7+2 kirjoitti:

    Itse Ford Prefekt pelastautunut vogonien kynsistä? Pitää lukea linkkisi tarkemmin. Alkuperäinen F P oli scifikirjallisuuteen perehtyneisyytensä ohella myös selvästi "kirjanoppinut" ts. melko korkeasti koulutettu ja ainakin minua laajemman yleissivistyksen omaava hemppa. Sellaiseen en ole SUT;n keskustelupalstaa silloin tällöin silmäilleltyäni siellä tavannut. Sori vaan SUT-laisille.

    Äänestä

  • 7+2 kirjoitti:

    Ehkä se oli joku toinen nimimerkki joka on useampaan otteeseen kehunut Ford Prefektin viestejä.

    Saattoi olla sama FP. Olin huolimaton lukiessani.
    Puhehan oli ns. "maanpintaefektistä". Ihan oikeaa fysikkaahan se on ja ihan järkeviä kommentteja löytyi SUT:n keskustelupalstalta. Torjuin kai asian liian jyrkästi, mutta kyllähän mulle tämä yksi palsta riittää. Kun ei ole oikein aikaa notkua täälläkään.

    Äänestä

Joo, samaa mieltä Kähmiksen kanssa.

Äänestä

Ufoilmiö on palstalla alkanut saada yhä epärelevantimpia piirteitä. Se on tätä (sanan)vapauden hurmaa. Ehkäpä kevyt moderointi voisi juuri nyt olla tarpeen. Toisaalta jos kirjoituksista karsittaisiin esim. perustelemattomat väitteet, ei jäisi jäljelle kuin meidän skepojen vaikerointia :) Jospa joka päivä jotain oppii; vaikkei paljon niin kuitenkin.

Äänestä
  • "Toisaalta jos kirjoituksista karsittaisiin esim. perustelemattomat väitteet, ei jäisi jäljelle kuin meidän skepojen vaikerointia :)"

    Ei siis missään tapauksessa näin. Ei hypoteeseja tarvii perustella, kunhan ei vaadi niille "koskemattomuutta".
    Mitä huimempia hypoteeseja vapaasti räävittäviksi, sitä vilkkaampi ja parempi palsta. Olen itse lueskellut lähes kaiken suomennetun scifikirjallisuuden (ja vähän ameriikaksi) ja fantasiakirjallisuudestakin aika suuren osan. Lisäksi olen lueskellut kohta 40 vuotta tieteen historiaa. Niistä kaikista löytyy perustelemattomia väitteitä ihan legendoiksi asti ja parhaat niistä ovat myös hyvin älykkäitä.
    Sellaisen säännön toki voisin esittää, että jos ei kykene perustelemaan väitettään, ei myöskään pidä esittää sitä faktana, vaan lähinnä keskustelun pohjana.

    Kunhan täysin aiheen ulkopuolinen roska saataisiin pois, niin vilkkaalle mielikuvitukselle ja hyvälle argumentoinnille kyllä pitää olla tilaa.

    Äänestä

  • "Toisaalta jos kirjoituksista karsittaisiin esim. perustelemattomat väitteet, ei jäisi jäljelle kuin meidän skepojen vaikerointia :) "

    No no, eipä skepoilla ollut mitään perusteluja esim. sille että antoivat väärää tietoa yhdistyksensä johdosta :) Ja miksi muuten keskustelussa joka väite pitäisi perustella, niin eivät tee skepot, joten miksi muidenkaan pitäisi?
    Niihin ufoihin piti palata, joten tässä pieni ote jutusta, jos haluatte lukea kokonaan, niin laitan linkin:

    "Syksyn pimenevissä illoissa erilaiset valoilmiöt näkyvät paremmin. Ufotutkija Tapani Kuningas on huomannut vuosikymmenien aikana, että havainnot selittämättömistä ilmiöistä lisääntyvät syksyisin.

    Rajatietoa käsittelevän Ultra-lehden päätoimittaja, ufotutkija Tapani Kuningas on vastaanottanut havaintoja ufoista ja muista selittämättömistä ilmiöistä 70-luvulta saakka.

    - Muistelen, että viime syksynä on tehty useita satoja havaintoilmoituksia. Tänä syksynä näyttäisi, että havainnoissa ei olla menossa alaspäin, toteaa Tapani Kuningas."

    http://yle.fi/alueet/lahti/2009/09/ufohavainnot_lisaantyvat_syksyisin_1018475.html

    Äänestä

  • selvä piikki kirjoitti:

    "Toisaalta jos kirjoituksista karsittaisiin esim. perustelemattomat väitteet, ei jäisi jäljelle kuin meidän skepojen vaikerointia :) "

    No no, eipä skepoilla ollut mitään perusteluja esim. sille että antoivat väärää tietoa yhdistyksensä johdosta :) Ja miksi muuten keskustelussa joka väite pitäisi perustella, niin eivät tee skepot, joten miksi muidenkaan pitäisi?
    Niihin ufoihin piti palata, joten tässä pieni ote jutusta, jos haluatte lukea kokonaan, niin laitan linkin:

    "Syksyn pimenevissä illoissa erilaiset valoilmiöt näkyvät paremmin. Ufotutkija Tapani Kuningas on huomannut vuosikymmenien aikana, että havainnot selittämättömistä ilmiöistä lisääntyvät syksyisin.

    Rajatietoa käsittelevän Ultra-lehden päätoimittaja, ufotutkija Tapani Kuningas on vastaanottanut havaintoja ufoista ja muista selittämättömistä ilmiöistä 70-luvulta saakka.

    - Muistelen, että viime syksynä on tehty useita satoja havaintoilmoituksia. Tänä syksynä näyttäisi, että havainnoissa ei olla menossa alaspäin, toteaa Tapani Kuningas."

    http://yle.fi/alueet/lahti/2009/09/ufohavainnot_lisaantyvat_syksyisin_1018475.html

    Koska melkoinen osa ufoista on yövaloja, tuntuu ihan luontevalta että syksyä kohti ne erottuvat paremmin kuin Suomen valoisana aikana. Eikös juu.

    Skepo,skepo,skepo. Mikä se sellainen on? Kaikkien pitää perusteella mielipiteensä. Skepottelulla viet vain pohjaa uskottavuudelta. Sama koskee hörhöttelyä.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    "Toisaalta jos kirjoituksista karsittaisiin esim. perustelemattomat väitteet, ei jäisi jäljelle kuin meidän skepojen vaikerointia :)"

    Ei siis missään tapauksessa näin. Ei hypoteeseja tarvii perustella, kunhan ei vaadi niille "koskemattomuutta".
    Mitä huimempia hypoteeseja vapaasti räävittäviksi, sitä vilkkaampi ja parempi palsta. Olen itse lueskellut lähes kaiken suomennetun scifikirjallisuuden (ja vähän ameriikaksi) ja fantasiakirjallisuudestakin aika suuren osan. Lisäksi olen lueskellut kohta 40 vuotta tieteen historiaa. Niistä kaikista löytyy perustelemattomia väitteitä ihan legendoiksi asti ja parhaat niistä ovat myös hyvin älykkäitä.
    Sellaisen säännön toki voisin esittää, että jos ei kykene perustelemaan väitettään, ei myöskään pidä esittää sitä faktana, vaan lähinnä keskustelun pohjana.

    Kunhan täysin aiheen ulkopuolinen roska saataisiin pois, niin vilkkaalle mielikuvitukselle ja hyvälle argumentoinnille kyllä pitää olla tilaa.

    Oletko aivan tosissasi ? Pidätkö ufoilmiöissä kaikkia juttuja vilkkaana mielikuvituksena ja huijauksia, kuten ne lukemattomat kymmenet tuhannet raportit viranomaisten kansioissa...
    ( siis "tieteelle selvittämättömät" tapaukset )

    Astro/kosmonautit - siviili/liikenne/sotilaslentäjät - poliisit - rajavartijat - tavikset...etc.

    Onko kaikki mielestäsi vain legendaa ja satuja ?

    Etkö anna niille edes puupennin verran painoa-arvoa ?

    " Me olemme mahdottomuus mahdottomassa maailmankaikkeudessa."

    - Ray Bradbury -

    Äänestä

  • old_profile_25068 kirjoitti:

    Sori, että vastaus viipyi.

    Havainnoistakin varmaan osa on "vilkkaan mielikuvituksen" tuotetta, mutta ei se varmasti läheskään kaikkea selitä. Sitä en tarkoittanut.
    Tarkoitin, että hyvässä UFO-keskustelussa saisi olla perustelemattomiakin hypoteeseja ja tiukan argumentoinnin vastapainoksi myös vilkasta mielikuvitusta puolin ja toisin, kunhan aiheessa pysytään. Silloin kun tuodaan esiin hypoteesejä tai annetaan mielikuvituksen laukata vapaammin, ei tietenkään vaadita mielipiteille sen enempää "totuusarvoa" kuin niille on siinä tilanteessa osoittaa.
    Liika faktuaalisuuden vaatimus latistaa keskustelun. Ei tästä tiedesivustoa tule, eikä ole tarpeen. Todistamattomien asioiden esittäminen ehdottomana totena taas vie ainakin minulta halunkin keskustella. Se johtaa vaan eipäs-juupas asetelmaan.

    Toivottavasti nyt ilmaisin itseni selvemmin.

    Äänestä

"Väitit Eikka, että aina on naristu palstan huonosta tasosta. Sain sen käsityksen, ettei taso ole mielestäsi ollut ennenkään sen kummempi.
Luin kaikki tänään tulleet kirjoitukset. Melkoinen Ageijan (?) tallien puhdistus tai muu siihen verrattavissa oleva uroteko oli kahlata koko lantakasa läpi. Tee sinä sama ja väitä vielä sen jälkeen kirkkain otsin, ettei taso muka ole pudonnut."

Ainahan palstoilla on eri tasoisia kirjoittajia, mutta kyllä tämä ufo-palsta kokonaisuutena ihan hyvä on.

"Eiköhän voitaisi ihan yhteisellä päätöksellä palata UFO-aiheen pariin ja jättää illuminaattirokotukset niille sivustoille, joille ne kuuluvat."

Tuohan on ainoa miinus viime päivien keskusteluissa, että on mennyt sivuun aiheesta, muttei silti mitään huonotasoista juttua. Itse ainakin kannatan sitä että pysytään ufo-aiheessa jatkossa.

Äänestä

En puolusta palstan tasoa. Palstan tasossa ei varsinaisesti ole kehumista mutta en anna sen häiritä, koska en voi sille mitään. Sen sijaan keskityn kirjoitteluun silloin kun jotain asiaa on, vaikka viimeaikoina omakin keskusteluni on hieman rönsyillyt. Tsori.

Vastustan ennemminkin palstan tasosta jatkuvaa valittamista, mikä ei johda mihinkään. Ts. valittajan harvemmin itse ovat valmiita tekemään palstan eteen mitään.

Aikaisemmin kirjoitin näin:

"Ruikuttaminen johtaa liian usein argumentaatiovirheeseen (Argumentum ad consequentiam), jossa keskustelun tason laskusta syytetään palstalla jääviä tyhjänjauhajia, jotka eniten ovat näkyvillä. Sen sijaan keskustelutaitoiset tai edes potentiaaliset sellaiset ovat hiljaa ja palstan kuolema ei muka olisi sitten millään tavalla heidän syytään. Sehän on tietenkin täysin virheellinen olettamus."

Tuolla argumentointivirheellä tarkoitan siis sitä että tuijotetaan lopputulosta eikä sitä miten siihen ollaan päästy.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_consequentiam

"Lasten lyöminen on oikein, sillä näin he muuttuvat tottelevaisiksi."

"Palstan keskustelutaso on surkea, siispä vika on surkeissa keskustelijoissa."

Turhaa syyttelyä ja hampaiden kiristelyä, mikä ei johda mihinkään. Saattaa ainoastaan synkentää entisestään palstan ilmapiiriä, ja vahvistaa muiden negatiivista mielikuvaa palstasta karkoittaen loputkin potentiaaliset kirjoittajat.

Voi olla että tekstini kuulostaa nyt jaarittelulta, mutta oli siellä se pointtikin.

"Eiköhän voitaisi ihan yhteisellä päätöksellä palata UFO-aiheen pariin ja jättää illuminaattirokotukset niille sivustoille, joille ne kuuluvat."

Sopii minun puolestani.

Äänestä
  • Palsta on kuitenkin tässäkin muodossa valovuosia parempi kuin vaikkapa sutin "keskustelupalsta". Ainahan täällä välillä tulee kausia jolloin palsta täyttyy pelkällä roskalla, mutta spämmääjät eivät yleensä täällä kovin pitkään viihdy. Kun tilanne rauhoittuu, niin keskustelun taso yleensä nopeasti nousee.

    Tämä on aina ollut paras paikka ufokeskusteluun ja on sitä todennäkoisesti myös jatkossa.

    Äänestä

Missäs ne Kähmiksen viiltävän analyyttiset keskustelunavaukset viipyy joilla palstan taso saatetaan rakettimaiseen nousuun? Olen niitä muutamia täällä vuosien varrella nähnyt ja niihin on aina ollut ilo osallistua.

Äänestä
  • on nyt yksi sellainen keskustelunavaus :D
    Heh heh....
    Ehkä ei ihan viiltävän analyyttistä, mutta rohkeahko sohaisu kusiaispesään. Ainakin Eikka ja Varaktori alias Superheterodyne heräsivät. Nyt kun Isot Pojat (hih) on taas framilla, niin jospa teinipoloisetkin palaisivat itse aiheeseen ja jättäisivät joutavanpäiväiset löpertelynsä asioista, joihin meidän palstalla ei ole osaa eikä arpaa. ;D :D

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    on nyt yksi sellainen keskustelunavaus :D
    Heh heh....
    Ehkä ei ihan viiltävän analyyttistä, mutta rohkeahko sohaisu kusiaispesään. Ainakin Eikka ja Varaktori alias Superheterodyne heräsivät. Nyt kun Isot Pojat (hih) on taas framilla, niin jospa teinipoloisetkin palaisivat itse aiheeseen ja jättäisivät joutavanpäiväiset löpertelynsä asioista, joihin meidän palstalla ei ole osaa eikä arpaa. ;D :D

    Joku tuossa jonkin aikaa sitten totesi, että minä olen pilannut koko palstan. Mukavaa kun joku sentään kaipaa palstalle. :) Ehkä tässä jotain uutta vielä tästäkin aiheesta keksii kun oikein rypistää. Viimeisimmässä T A lehdessä oli muutama mielenkiintoinen juttu ihan ufologiankin näkökulmasta. Esimerkkeinä vaikkapa väite jonka mukaan ilmakehämme on peräisin avaruudesta ja toisena salamien tuottama antimateria. ;)

    Äänestä

  • Varaktori kirjoitti:

    T A eli URSA:n täåhdet ja avaruus kirjuuttelisi salaman tuottamasta Materian Antista? Ohan se juluman suuri energia, mitä salamasta lähtee ja jos se "antianhilloituisi" materiaksi elikkä tässä tapauksessa Antti materiaksi, niin saattaisipa salaman sammumisesta Antti-elektroni tai pari kenties tulla. Voi olla, että hehtaarinikin on pielessä.

    Tähdet ja Avaruus 1/2010 sivu 10:

    "Ukkonen synnyttää antimateriaa

    Fermi-teleskooppi on havainnut 17 gammavälähdystä, jotka näyttävät syntyneen maapallon ukkosmyrskyissä. Hyvin erikoista löydössä on se, että osa gammasäteilystä on voinut syntyä vain elektronien kohdatessa positroneja eli antimateriaa. Eksoottisten positronien synnyn taustalla saattavat olla salamoissa havaitut voimakkaat sähkökentät."

    Ehkä ufot täydentävät omaa antimateriavarastoaan lentämällä ukkosrintamaan. Antimateriahan on oivaa "polttoainetta" pitkillä avaruusmatkoilla. ;)

    Mutta energian häviämättömyys pätee kai Uhvojenkin kohalla? Jos tänne ovat kerran päässeet, niin paremmat ja paljon isommat energiavarstot heillä on kuin meidän ukkoset.
    Taitaa Mr V pelleillä.

    Minäkö pelleilisin näinkin vakavalla asialla? Miten edes kehtaat epäillä moista? Eihän Suomi24:n keskustelupalstalla pystytä tiedettä tekemään jos joku täällä leikkiä laskee.

    Kun mietitään ufojen energiantarvetta, niin pitää muistaa, että meidän tieteemme mäkökulmasta katsottuna sellaista energiamäärää ei ole olemassakaan jolla massallinen kappale voisi ylittää valonnopeuden. Jos ufot lentävät moisilla nopeuksilla, niin me emme pysty lausumaan yhtään mitään siihen tarvittavasta energiamäärästä koska käytettävä tiede/tekniikka on meille täysin tuntematonta.

    Äänestä

että muutamassa ketjussa olen eksynyt aiheen ulkopuolelle, mutta välillä vaan ei voi olla kirjoittamatta jos palstan ulkopuolinen aihe käy kätevästä esimerkistä, eli jos aihetta X on pystytty salailemaan niin miksei pystyttäisi salailemaan myös UFO-salaisuuksia.

Äänestä
  • Watergate, Iran-Contra, Clintonin seksiseikkailut. Salaajina USA:n hallitus, CIA, FBI ja esille tuli. Sinun logiikkasi mukaan olen siis ainakin melkein todistanut salailun mahdottomaksi.
    Mitä taas tulee salkkaripalstan "salailuihin", niin ne ovat vähintäänkin kiistanalaisia. Osa aivan täyttä humpatipumppaa, kuten HAARP:illa aiheutetut mielenhallintasäteet ja maanjäristykset. Illuminaatit yms. lasken myös iltasaduiksi, en aidoiksi salaliitoiksi.

    Ja mistä ihmeestä tiedät, että jotain on onnistuttu salailemaan? Sehän ei ovoi olla sinullakaan tiedossa, jos se on salattu. Ristiriitaista.

    Äänestä

  • hgouoguf kirjoitti:

    Watergate, Iran-Contra, Clintonin seksiseikkailut. Salaajina USA:n hallitus, CIA, FBI ja esille tuli. Sinun logiikkasi mukaan olen siis ainakin melkein todistanut salailun mahdottomaksi.

    totuuskin yritettiin salata mutta laihoin tuloksin.

    "Mitä taas tulee salkkaripalstan "salailuihin", niin ne ovat vähintäänkin kiistanalaisia. Osa aivan täyttä humpatipumppaa, kuten HAARP:illa aiheutetut mielenhallintasäteet ja maanjäristykset. Illuminaatit yms. lasken myös iltasaduiksi, en aidoiksi salaliitoiksi."

    Ne on varmasti humpatipumppaa ihmiselle joka ei ole perehtynyt aiheeseen tarpeeksi.

    Äänestä

  • zoostation kirjoitti:

    totuuskin yritettiin salata mutta laihoin tuloksin.

    legenda vapaine putoamisineen ja termiikki räjähteineen (on polttotaisteluaine, ei räjähde) on täyttä fuulaa. Siihen ei usko kuin pieni salkkariporukka. Juttua on paisuteltu vuosikaudet ja aina erikoisempia väitteitä esitetään, mitä kauemmon aika kuluu.

    Tuhannes kerta. Millä nopeudella sortuvan rakennuksen ympärillä oleva irtoromu putoaa? Salkkarin väittivät fysiikan lakien vastaiseksi vapaata pudotusta. Rakennuksen rungon romahtamisnopeus ei savun, pölyn ja putoavan aineen takaa edes näy.
    Koneet törmäsivät ja se siitä. Et kai luule, että homma on sillä todistettu, kun salkkarit kertoilevat toisilleen paikkaansapitämättömiä tarinoita?

    Äänestä

  • uiyfguoyf kirjoitti:

    "legenda vapaine putoamisineen ja termiikki räjähteineen (on polttotaisteluaine, ei räjähde) on täyttä fuulaa."

    Ei fuulaa, vaan faktaa. Ja se on muuten "termiitti", ei termiikki. Kansainvälinen tutkijaryhmä löysi WTC-raunioiden pölystä jälkiä ei-räjähtäneestä termiitistä. Tutkimus on luettavissa täältä:

    Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe

    Authors: Niels H. Harrit, Jeffrey Farrer, Steven E. Jones, Kevin R. Ryan, Frank M. Legge, Daniel Farnsworth, Gregg Roberts, James R. Gourley, Bradley R. Larsen

    http://www.bentham-open.org/pages/content.php?TOCPJ/2009/00000002/00000001/7TOCPJ.SGM

    Haastattelu jossa yksi tutkijaryhmän jäsenistä Niels Harrit kertoo löydetystä räjähdeaineesta WTC-raunioissa:

    http://www.youtube.com/watch?v=8_tf25lx_3o

    "Siihen ei usko kuin pieni salkkariporukka."

    Ei vaan joka päivä yhä useampi ihminen oivaltaa että USA oli 9/11-iskujen takana ja että WTC-tornit räjäytettiin. Kun muut jättävät uppoavan laivan, sinä siis haluat pysyä siinä katkeraan loppuun?

    Termiitti on alumiinin ja rautaoksiidin seos. Lentokoneissa ja toimistokausteissa on alumiinia ja teräsrunkoisen pilvenpiirtäjän palkeissa rautaoksiidia. Ihmeellisempää olisi, jos jäämiä ei olisi löytynyt. Osa varmaan lämpesi niin paljon, että varsinainen reaktio alkoi, mutta osa jäi vain sekoittuneeksi.
    Ja vielä kerran rakas Watson, termiitti ei räjähdä.

    Äänestä

  • öihgufguy kirjoitti:

    terästä kuin kuuma veitsi voita. :)

    koska hörhöilet jotain lentokoneista ja toimistokalusteista. Jos osaisit englantia, niin ymmärtäisit että tuo kansainvälinen tutkijaryhmä löysi WTC-raunioista jälkiä nanokokoisesta termiittiräjähteestä joka ei ollut räjähtänyt.

    Ei ole räjähde. Sen palamisrintaman etenemisnopeus ei täytä räjähdyksen kriteereitä. Ihmeellisiä asiantuntijoita sinulla.
    Nanokokoista rautaoksiidin ja alumiinin seosta on hyvinkin voinut löytyä. Jos se olisi viritetty ja sytytetty termiittipanos, ei palamatonta olisi jäänyt.
    Ja koneiden törmäyksethän oli kuvattu. Palava kerokka riittää hyvinkin pehmittämään tukirakenteet.

    Pentagonia koskeva väite: " Koneen osia ei kuvassa näkynyt. Lento-onnettomuuksissa osia on ympäri maata."
    Hornetin tekemää monttua kun katsoo, niin eipä kuvassa lentokonetta näy. Riittävän suurella vauhdilla tapahtuva suora törmäys vankkaan esteeseen ei paljoa jätä alumiiniputkesta jäljelle. Ihan eri asia on, jos kone on päässyt edes yrittämään laskeutumista.
    Teidän väitteenne vaan tuppaavat olemaan samaa luokkaa. Aivot narikkaan ja kaikki uskotaan ajattelematta, kunhan se vaan jotenkin tukee salaliittoa.

    Äänestä

  • uyfuofo kirjoitti:

    keskustelua, mutta missä UFO:t?

    että Pentagoniin osunut "lentokone" höyrystyi melkein kokonaan niinkuin 9/11-raportti väittää. :D En jaksa jankata tästä täällä, tule Salaliittoteoriapalstalle jos haluat suoltaa satujasi lisää.

    Äänestä

  • uiyfguoyf kirjoitti:

    legenda vapaine putoamisineen ja termiikki räjähteineen (on polttotaisteluaine, ei räjähde) on täyttä fuulaa. Siihen ei usko kuin pieni salkkariporukka. Juttua on paisuteltu vuosikaudet ja aina erikoisempia väitteitä esitetään, mitä kauemmon aika kuluu.

    Tuhannes kerta. Millä nopeudella sortuvan rakennuksen ympärillä oleva irtoromu putoaa? Salkkarin väittivät fysiikan lakien vastaiseksi vapaata pudotusta. Rakennuksen rungon romahtamisnopeus ei savun, pölyn ja putoavan aineen takaa edes näy.
    Koneet törmäsivät ja se siitä. Et kai luule, että homma on sillä todistettu, kun salkkarit kertoilevat toisilleen paikkaansapitämättömiä tarinoita?

    ja miksi näin on päässyt käymään?

    Äänestä

....Maailma ei tunnu muuttuvan mikäli se on häiriintyneistä kakaroista kiinni. Niitä riittää vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Neljäs kerta sama viesti vanhoihin ketjuihin. Onko sinulla joku ajatus takana, vai oireiletko vain mentaalisesti?

    Äänestä

  • pigoutfo kirjoitti:

    Neljäs kerta sama viesti vanhoihin ketjuihin. Onko sinulla joku ajatus takana, vai oireiletko vain mentaalisesti?

    Se lukee otsikossa. Mikään ei muutu.
    ...Että tämäkin piti siis vielä rautalangasta vääntää mutta lukemisestahan tai luetun ymmärtämisestä ei palstan wannabe- skeptikkoja vielä ole saatu kiinni joten eipä siinä siitä sitten sen enempää. Samat pellet, samat herjat, samat linkit, samat vitsit.... Vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen, päivästä toiseen, tunnista toiseen...
    Vain sisältö ei muutu. Mentaaliasioissa kehoittaisin katsomaan peiliin mutta se on täysin turha kehoitus ja omaperäisyyden tai oma ajattelun puuttuessa käytätte näitäkin termejä tulevissa liirum-laarumeissanne niin parempi tänne on olla kenenkään mitään kirjoittamatta. Karavaani kulkee koirat haukkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kähmis kirjoitti:

Väitit Eikka, että aina on naristu palstan huonosta tasosta. Sain sen käsityksen, ettei taso ole mielestäsi ollut ennenkään sen kummempi.
Luin kaikki tänään tulleet kirjoitukset. Melkoinen Ageijan (?) tallien puhdistus tai muu siihen verrattavissa oleva uroteko oli kahlata koko lantakasa läpi. Tee sinä sama ja väitä vielä sen jälkeen kirkkain otsin, ettei taso muka ole pudonnut.
Illuminaatteja, rokoteinfoa, sekavaa selittelyä kokonaan aiheen ulkopuolelta. UFO-asiaa ei ollut edes 10 % ja järkevää keskustelua tuskin edes sitä vertaa.
Jalo sefumme MrKala on ilmeisesti kokonaan poistunut palstalta ja täällä vallitsevat viidakon lait. Pari päivää sitten kirjauduttuani pitkästä aikaa, tuntui kuin aitoa keskusteluakin voisi löytyä.
Kuuran kukkia ja kattia kanssa.

Eiköhän voitaisi ihan yhteisellä päätöksellä palata UFO-aiheen pariin ja jättää illuminaattirokotukset niille sivustoille, joille ne kuuluvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu