Lyhyt selonteko kaksosen ajatusmaailmasta

MM

Täällä olen nyt kerran jos toisenkin nähnyt pohdittavan, että mitä me kaksoset todella ajamme takaa, miksi ja milloinkin. Ajattelin itse kaksosena kirjoittaa tähän pienimuotoisen analyysin kaksinaisen luonteen toimintaperiaatteesta.
Tulee kuitenkin muistaa, ettei kaikkia kaksosia voi sadan prosentin varmuudella sulloa tähän yhteen muottiin - mutta tietynlaista osviittaa tämä toivottavasti antaa.

Aloittakaamme ailahtelevuudesta - ainoasta asiasta, joka on kaksosessa varmaa. Mistä on kyse, kun äsken vielä niin lämmin ja sydämellinen kaksonen onkin yhtäkkiä viileä, etäinen ja halveksivan pisteliäs? No, se johtuu tietysti sinusta, sillä luultavasti olet tehnyt jonkun niinkin suuren vääryyden kuin hörpännyt lasistasi ärsyttävällä tavalla, reagoinut kaksosen sanoihin liian voimakkaasti tai laimeasti tai keskinkertaisesti. Eli toisin sanoen, useimmiten ymmärrämme kyllä itsekin ärtymisemme olevan turhaa, muttemme silti voi torjua ääretöntä turhautumista, joka iskee kun on iskeäkseen. Silloin on parasta vain istua (ei ärsyttävässä asennossa) ja olla hiljaa (ei raivostuttavalla tavalla), pian olemme taas entisellämme. Ja mitä paremmin opit reagoimaan kaksosen mielialamuutoksiin, sitä harvemmaksi ne käyvät - ehkä.

Entä miksi kaksoset käyttäytyvät flirttaillen, elleivät kerta ole kiinnostuneita? Ja kuinka he julkeavat jatkaa hakkailua vielä rukkasten jälkeenkin? Pääset lähemmäs ymmärrystä ajatellessasi Marilyn Monroeta. Sitä, kuinka tämä kaksonen varmasti sai miehen kuin miehen tuntemaan itsensä vietellyksi yhdellä vilkaisulla. Sellainen on kaksosen peruskäyttäytyminen - me tiedämme kuinka ihmiset haluavat itseensä reagoitavan, ja tahtoessamme antaa itsestämme mahdollisimman hyvän kuvan emme epäröi käyttää tätä tietoa hyväksemme. Eli siis, loppujen lopuksi tahdomme vain tulla tunnetuksi hurmaavina ihmisinä, jotka sopeutuvat hetkessä minne tahansa, näin tehden elämästään mahdollisimman mutkatonta ja rattoisaa. Flirtissämme harvoin on mitään henkilökohtaista.

..mutta emme varmasti pane pahaksemme, mikäli haluat ottaa varmuuden asiasta. Rakastamme huomionosoituksia ja viettely-yrityksiä, mutta älä missään nimessä usko omistavasi kaksosta yhden yön jälkeen. Vaikka kaksonen tihkuisi rakkautta, tämä rakkaus ei välttämättä kohdistu sinuun - se saattaa yhtä hyvin kohdistua tilanteeseen kokonaisuutena, jossa sinä olet vain yksi täydentävä tekijä.

Yksi hyvin suosittu kysymys kaksosiin liittyen on myös: eivätkö kaksoset koskaan tunne mitään? Eikö heidän päässään ole henkilökohtaisia tunteita, vai ainoastaan filosofista, yleismaailmallista pohdintaa? Kaksonen itse tuntuu sekunnissa käsittävän miltä sinusta tuntuu ja miksi, eikä hänelle näytä olevan sen hankalampaa oivaltaa kuinka saisit toisen näkökulman ja totaalisesti eri tunneskaalan päälle. Kuitenkin oma yrityksesi löytää kaksosen tunteellinen puoli tuntuu olevan tuhoon tuomittu.
Me kaksoset arvostamme, kun avaudut meille tunteistasi - kunhan saat meidät vakuuttuneiksi siitä, että avaudut yksinomaan siksi, että haluat avata meille tien lähemmäs itseäsi - et itsellesi tietä lähemmäs meitä. Et saa odottaa meiltä samanlaista luottamuksenosoitusta. Loppujen lopuksi kaksonen tahtoo aina tietää toisesta enemmän, olla ikään kuin niskan päällä. Vapaudenhalumme on rajaton, emmekä voisi sallia jonkun lähtevän luotamme vieden kaikki salaisuutemme mukanaan.
Kaksosta pitää oppia tulkitsemaan. Sen sijaan, että istuisimme vieressäsi ja latelisimme romaaninomaisen kertomuksen elämämme oikuista, ripottelemme pieniä, vangitsemattomia totuuksia itsestämme sinne tänne, kuin huomaamatta. Ikään kuin haluaisimme olla varmoja, ettet voi todistaa mitään, meitä itseämme vastaan tai meidän eduksemme.

Ja vielä lopuksi: älä koskaan erehdy sanomaan, että tunnet kaksosen. Se on kuin kymmenen litraa jäävettä suoraan niskaan, ja vastakaikuna saat käytöstä, joka on etäistä kuin äärettömyys ja viiltävän pilkallista.
Sen sijaan lämpenemme nopeammin kuin nykyaikaiset sähköhellat, jos sanot tahtovasi oppia tuntemaan meidät. Tieto siitä, että tulemme voittamaan, saa meidät rakastamaan sitä kissa-hiiri-leikkiä.

10

1713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaxosetnaikkonen

      Täällä kaksoset-nainen, jolla kylmät väreet kirmasivat pitkin selkää. Juuri tuon mielestäni viehättävän (jakomielisen) kaksoiskäyttäytymisen takia mulla ei ainakaan ihmissuhteet mitenkään onnistu!!! Ainoa, joka ymmärtää mua, on kissani (skorpioni) ja se on sentään paljon. Olen tässä taiteillut monen ihmisen kanssa, yksi tosi hyvä ystäväni melkein lopetti jo ystävyyden kanssani, ja mieli tekisi kuristaa tuo ihminen! Hän on jopa tunnustanut, että joskus minä vaikutan pelottavalta, kun mielialani voi muuttua kymmenessä minuutissa suloisuudesta melkein puukkoa heiluttelevaan tappajaan(mitä en sentään ole tehnyt, enkä teekään). Myös tuo, että aina pitää olla kumminkin jotakin "säätämistä" mielellään monen erilaisen ihmisen kanssa, ja mistään ei tule silti mitään. Mutta loputon uteliaisuus elämään ja erilaisia ihmisiä kohtaan---raivostuttavalla jahkaamistyylillämme, se on se elämän suola jota niin katkerasti jaan, ja annan totta tosiaan toisenkin kärsiä!!!

    • härkimys

      Huh... onpa todella kenkku luonne. Onneksi ystäväpiiriini ei kuulu kaksosia. T. härkä

      • 2222222

        Minäpä tunnen monta härkää.samanlaisia ootte tekin ja jääräpäisimpiä!! Yhteistä teille on iso pää jalat ja kädet,siis härille....Me kaksoset olemme kauniita ,solakoita,iloisia!!


      • skorpparityttö
        2222222 kirjoitti:

        Minäpä tunnen monta härkää.samanlaisia ootte tekin ja jääräpäisimpiä!! Yhteistä teille on iso pää jalat ja kädet,siis härille....Me kaksoset olemme kauniita ,solakoita,iloisia!!

        olette kaksoset kun joku ystävänne sattuukin olemaan kauniimpi kuin te olette :) Minulla on yksi kaksoskaveri joka suorastaan kiemurtelee vitutuksesta kun ei tiedä miten päin olisi jos joku kehuu muita kuin häntä itseään.


      • 2222222
        skorpparityttö kirjoitti:

        olette kaksoset kun joku ystävänne sattuukin olemaan kauniimpi kuin te olette :) Minulla on yksi kaksoskaveri joka suorastaan kiemurtelee vitutuksesta kun ei tiedä miten päin olisi jos joku kehuu muita kuin häntä itseään.

        en ainakaan ole kateellinen...kauneus on katsojan silmissä,,,,,,,,,,,,,


      • eeelias
        skorpparityttö kirjoitti:

        olette kaksoset kun joku ystävänne sattuukin olemaan kauniimpi kuin te olette :) Minulla on yksi kaksoskaveri joka suorastaan kiemurtelee vitutuksesta kun ei tiedä miten päin olisi jos joku kehuu muita kuin häntä itseään.

        Ai sinulla on yksi huom yksi tällainen kaksoskaveri? Ei kovin kattavalta kuulosta, sinuna en tekisi mitään kallionvarmoja johtopäätöksiä tuon pohjalta.


    • hammentynyt!

      Olen rakastunut kaksosmieheen ja loysin tekstistasi paljon samoja luonteenpiirteita kuin tassa tuntemassani miehessa on. Kysynkin siis voiko kaksonen koskaan rakastua? En ole painostanut hanta suhteeseen koskaan mutta nyt han haluaisi aloittaa parisuhteen kanssani. MIhin pitaisi varautua??

      Kiitos jos vastailette!

      • oxatti

        ei kannata tommosia ihmissuhdeasioita määritellä vaan pelkän aurinkomerkin perusteella. nousevamerkki ja kuumerkki ratkasee myös.

        eli kysy syntymäkellon aika ja syntmäpaikkakunta siltä ukolta, ja käy mtv3.fi ---> helmi---> kuudesaisti ja syntymäkartta sieltä tekkee. siin tulee se syntymäkartta, sitte spoilaat alaspäi, ja johan alkaa tekstiä pukkaamaan.


        jopa kaksonen vs skorpioniki voi toimia, jos vaan nousumerkki kuumerkit matchaa hyvin yhteen.
        esim jos nousumerkissä löytyy skorpparia, ja toisinpäin.


      • oxatti
        oxatti kirjoitti:

        ei kannata tommosia ihmissuhdeasioita määritellä vaan pelkän aurinkomerkin perusteella. nousevamerkki ja kuumerkki ratkasee myös.

        eli kysy syntymäkellon aika ja syntmäpaikkakunta siltä ukolta, ja käy mtv3.fi ---> helmi---> kuudesaisti ja syntymäkartta sieltä tekkee. siin tulee se syntymäkartta, sitte spoilaat alaspäi, ja johan alkaa tekstiä pukkaamaan.


        jopa kaksonen vs skorpioniki voi toimia, jos vaan nousumerkki kuumerkit matchaa hyvin yhteen.
        esim jos nousumerkissä löytyy skorpparia, ja toisinpäin.

        myös astro.fi ja astro.com sivuilla voi tehä näitä karttoja ja tutkia. tai sitten vaan googlettamalla.


    • GeminiMan

      Ja olen ylpee että olen tuollainen! Olen narsisti kusipää vielä. Rakastan olla ylimielinen muita kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      32
      3503
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      23
      2279
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2218
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      937
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      780
    Aihe