Kasettinauhuri päässä

Maroolofi

Tästä on nyt jo 3 tai 4 vuotta, mutta tapaus vaivaa vieläkin.

Olin ryypiskellyt rabkasti varmaan ainakin viikon ja yksi ilta sitten taas meni filmi poikki. Seuraavana päivänä sitten kuului kamalaa kiroilua ja riitelyä päästä. En alkuun meniannut tajuta mistä ne äänet tulee, luulin että naapurista. Vasta sitten kun ne jatkuivat vielä keskellä yötäkin ja kokeilin korvatulppiakin ja se sama levy ikäänkuin soi nonstoppina, tajusin että tämähän kuuluu omasta päästäni.

Se tosiaan oli semmoinen niinkun luuppi kun soi. Kesti ehkä puolisen tuntia ja alkoi aina taas uudestaan. Ja täsmälleen sanatarkasti koko ajan. Siinä luupissa kuului oman ääneni lisäksi kahden kaverini äänet, joiden kanssa olin edellisenä iltana iltaa viettänyt. Ilmeisesti oli tullut jotain kärhämää ja siihen se filmi olikin loppunut.

Onko mahdollista, että ihmisen pää toimisi ikäänkuin kasettinauhurina, eli se riitely minkä kuulin päässäni oli oikeasti tapahtunut, tallentunut päähäni ja saatoin sitten kuunnella sitä jälkeenpäin ikäänkuin nauhalta? Polilla sanoivat vaan että ne on vaan hallusinaatioita, mutta en usko sitä oikein vielä tänä päivänäkään.

Mitäs olette mieltä?

15

588

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -

      Olit psykoosissa, kenties lähellä deliriumia.

    • öööö..

      Ei mitään muuta.
      Itsellä kuulunut omassa päässä kaverien ja tuttavien puhetta aivan selvästi, musiikkia, ovikellon ja puhelimen soittoa jne. Kovien kännäjäisten yhteydessä.
      Ei sinun päässäsi ole kasetti- eikä muutakaan nauhuria.
      Nuppisi vain alkoi viinalla lahoamaan.

    • *****

      Joillain neurologisilla potilailla olen kuulliut tuollaista tapahtuvan: musiikki soi päässä tai kuulee jonkun esitelmän, jossa on joskus käynyt, yhä uudelleen, kohtauksittain. Onhan se pää kuin nauhuri, tai jopa parempi kuin supertietokone. Muisti on rajaton, mutta aina se ei vain anna ulos kaikkea mitä sinne tallentuu. Ja varsinkaan tietoisesti, mutta jonkun häiriön (neurologinen/psyykinen) aiheuttamana se voi tuottaa yllätyksiä. Dementoituvatkin ihmiset saattavat alkaa muistaa asioita, mitkä on jo valillä painuneet unholaan.

      Väitetään, että myös nukutuksessa oleva leikkauspotilas kykenee kuulemaan mitä ympärillä tapahtuu ja joskus niitä voi myös muistaa jälkeenpäin. Mikä ettei myös alkoholin aiheuttaman tajuttomuuden aikana voisi käydä samoin.

      • Oolofi

        No mitäs sitten luulette, oliko ne jutut mitä kuulin pässäni oikeasti taoahtuneet? En siis tavallaan tietoisesti pystynyt muistamaan siitä illasta juuri mitään, mutta päässä soi ne tapahtumat ihan kuin ois kuunnellut jotain kuunnelmaa radiosta. Vai oisko ne olleet vaan jotain mielikuvituksen tuotetta? Jos ne nimittäin oli totta, niin siellä oli niin törkeitä juttuja että oksat pois.


      • Terapeutti.
        Oolofi kirjoitti:

        No mitäs sitten luulette, oliko ne jutut mitä kuulin pässäni oikeasti taoahtuneet? En siis tavallaan tietoisesti pystynyt muistamaan siitä illasta juuri mitään, mutta päässä soi ne tapahtumat ihan kuin ois kuunnellut jotain kuunnelmaa radiosta. Vai oisko ne olleet vaan jotain mielikuvituksen tuotetta? Jos ne nimittäin oli totta, niin siellä oli niin törkeitä juttuja että oksat pois.

        että ne kuulemasi niin törkeät jutut että oksat pois, kumpuavat sinun alitajunnastasi ja ilmentävät sinun salattuja halujasi ja himojasi, joita selvinpäin et uskalla toteuttaa saadaksesi täyttymyksen.
        Mitä ne jutut olivat?


      • Oolofi
        Terapeutti. kirjoitti:

        että ne kuulemasi niin törkeät jutut että oksat pois, kumpuavat sinun alitajunnastasi ja ilmentävät sinun salattuja halujasi ja himojasi, joita selvinpäin et uskalla toteuttaa saadaksesi täyttymyksen.
        Mitä ne jutut olivat?

        En kehtaa sanoa. Mutta kun jälkeenpäin kerroin kaverille yhdestä jutusta, niin se sanoi että mä olen kuvitellut ihan omiani.

        On se ihmisen pää vaan merkillinen masiina!


      • Terapeutti.
        Oolofi kirjoitti:

        En kehtaa sanoa. Mutta kun jälkeenpäin kerroin kaverille yhdestä jutusta, niin se sanoi että mä olen kuvitellut ihan omiani.

        On se ihmisen pää vaan merkillinen masiina!

        toimia niiden kuulemiesi juttujen mukaan, koska olet luonnostasi juuri sellainen.
        Eli sinun on tultava kaapista ulos.


    • ?

      päässäsi toisto- vai nauhoitustoiminnolla?

    • retro rane

      Aika retroa kun kasettinauhuri soi päässä. Näin mp3 soitinten aikaan. Olet ilmeisesti ns. vanhan koulukunnan juoppoja?

      • Oolofi(aito)

        Niin olen ja ylpeä siitä. Vaikka olen vasta 27 v. niin olen henkisesti 60.


      • fyysisestikin
        Oolofi(aito) kirjoitti:

        Niin olen ja ylpeä siitä. Vaikka olen vasta 27 v. niin olen henkisesti 60.

        6kymppisen tasolla


    • Enzian

      mutta se on meikäläisellä kyllä edellyttänyt useamman päivän juomista. Ensimmäisellä kerralla oli pahin, en ollut edes tiennyt, että tuollaista voi olla. Eikä ollut pelkästään ääniä, kyllä koputettiin selkäänkin. Siinä sitten ja paniikkikohtaus päälle. Hyperventiloin ja kyllä luulin, että henki lähtee.
      Eikös nuo hallusinaatioita ole, keskushermosto on kertakaikkiaan niin ylikierroksilla. Kokemuksena sellainen, jonka ei toivu toistuvan.

    • --------------

      ja ryyppää reilummin, niin voit saada päähäsi paremmin soivan mp3:n tai Bluerayn..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1482
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      183
      1219
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1147
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      845
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      840
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      781
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      770
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      751
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      681
      704
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      689
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      632
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      10
      627
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      617
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      563
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      554
    20. On upeaa olla

      PerusSuomalainen 👍 ja tehdä töitä Suomen ja Suomalaisten hyväksi 👍
      Pyhäjärvi
      227
      550
    Aihe