Raamatut autiotuvilla

paraskin tietäjä

Kuka kantaa uskonnollista kirjallisuutta yleisessä käytössä oleviin tupiin? Millä oikeudella?

Jatkuvasti saa olla siivoamassa niitä uuniin, eikä ne edes pala kunnolla kuin ehkä pieniin palasiin revittynä. Miltä näytäisi Kepun puolueohjelma tai demareitten poliittinen propaganda samassa paikassa? Minusta sellainen ei kuulu kämppäkulttuuriin. Muutama harmiton dekkari tai eräkirja voi olla eri asia, mutta pääsääntöisesti on parasta, ettei minkäänlaista käännytysmateriaalia nurkkiin jätetä. Sellainen ärsyttää ja kääntyy vain lopulta levittäjiensä tarkoitusta vastaan.

22

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr. X

      Minusta raamattu saa olla autiotuvissa. Ne joita se häiritsee, ei ole pakko lukea sitä. Toisille se voi antaa lohtua yksinäisyyteen. Minusta siellä saa olla vaikka koraani, en vaan avaa sitä. Ei tulisi mieleenikään mennä polttamaan kirjoja.
      Osoittaa melkoista pikkusieluisuutta mennä polttamaan raamattu!

      • Luonnon rauhaa

        Minä käyn mieluummin metsässä, luonnon suuressa kirkossa kuin ihmisten tekemissä kirkoissa. Viime vuonna en tainnut käydä kertaakaan kirkossa, mutta metsässä ja kämpillä saan olla kahden Luojan kanssa.


    • Reukku

      Älä hyvä veli vaan koskaan mene hotelliin, niissä kun tuppaa kans olemaan Raamattu pöytälaatikossa.
      Ja sen kun poltat, se muuttuu todella harmilliseksi; evakuoidaan pahimmassa tapauksessa koko kerros : D

      Ja miten muka dekkari on niinku vähemmän harmillinen kun Raamattu?
      Eieiei, kyllä Sinä taidat olla trolli, joka keksit hyvän provon, ja naurat nyt selkäkeikkaa meidän hyväuskoisten kustannuksella.....Hyi häpiä

      • 18+4

        Onhan aloitus trolli, mutta sisältyy siihen ajatuskin.

        Mielestäni autiotuvan tulisi olla vapaa-aluetta uskonnosta, politiikasta ja titteleistä.

        Vaelluksen ideana on kantaa tarvittava mukana. Kirjatkin.


      • Miksi...
        18+4 kirjoitti:

        Onhan aloitus trolli, mutta sisältyy siihen ajatuskin.

        Mielestäni autiotuvan tulisi olla vapaa-aluetta uskonnosta, politiikasta ja titteleistä.

        Vaelluksen ideana on kantaa tarvittava mukana. Kirjatkin.

        Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä, jonka tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, saada vastaukseksi fleimejä tai .. ( Wikipedia)

        Joten... hmm


    • pieni varoituksen

      sana.
      Aivan alukis oikein miellyttävää päivää. Anteeksi uteliaisuuteni "miltä tuntui todeta, että on pikkusen tyhmä" vai onko sukuvika ?
      Sinua se vaan sitten ärsyttää kun joku luettavaa heittä tupiin.
      Siinähän on se pelko, että luuke niitä materiaaleja ja ymmärtää "hups" eihän sitä voi tietää mitä tapahtuu.
      Sitä kun vuosia työn puolesta korpia on vaeltanut ja oikein sataa ja myrskyää, pysähtyy ottaa vaikka Raamatun ja lukee sitä. On muuten hyviä opin kappaleita tavalliseen elämään.
      Tai jos joku on jonkun vihkosen heittänyt, lukasen ja tutkin. Eihän sitä tiedä vaikka seuraavassa kylässä tuodaan asia esiin ja joutuu keskustelemaan sitää niinkun etukäteen tietää asiasta jotain.
      Tietysti ymmärrän sinunkin kohdalla olisi miellyttävämpää "juopotella" kun omatunto ei soimaisi.
      Mutta oikein miellyttäviä hetkiä "korven keskellä" ja anteeksi jos kirjoitin joatin väärin.

    • miksi uskoa satuihin

      Raamattu on kyllä satukirja pahimmasta päästä. Vielä pahempi on koraani, se saa ihmisiä jopa painamaan nappia torilla 100 neitsyen ja paratiisin toivossa...

    • pakkosyöttö

      Olen ajatellut aivan samaa kuin ketjun aloittaja. Ärsyttää kaikki käännytyspropaganda autiomaassa. Sitä on yksikseen majalla ja pohtii että millainen ihminen tuokin on, kun kantaa tänne roskaa. Ja tosiaan ne palavatkin niin huonosti. Hyi hitto, millainen mieli sellaisella ihmisellä täytyy olla. Ei varmaan osaa olla hiljaa ja vain aistia luonnon kauneutta! Ajattelee vain aivojen täyttämistä propagandalla. Miksi ei aivojen tyhjentämistä propagandasta?

      • Örmy

        luullut,että autiotuvilla vaeltaa vain avaramielisiä ihmisiä. Onko pakko ottaa se raamattu sieltä hyllyltä,
        jos tietää sen sisältävän vain käännytyspropakandaa. Minä toisin sinne lisäksi vaikkapa Aku Ankkoja sinulle.


      • ellep

        ainakin olet onnistunut jo tyhjentämään aivosi .


      • ellep
        ellep kirjoitti:

        ainakin olet onnistunut jo tyhjentämään aivosi .

        edellä on nimimerkille pakkosyöttö.


      • paraskin tietäjä

        Uskonnollisen kirjallisuuden tyrkytys loukkaa uskonnotonta vakaumustani. Mutta sitähän saa vapaasti loukata, päinvastoin kuin uskonnollista. Eikö niin?

        Onneksi meille uskonnottomille retkeilijöille on järjestetty tällainen mainio mahdollisuus vastaterapiaan. Autiotuvilla käynkin juuri siksi, että pääsen hävittämään noita Pyhiä Kirjoja. Se onkin ainoa syy, miksi yleensä noille typerille tuville poikkean. Oli sitten kesä tahi talvi.


    • atlatl

      ...siitä harmiakaan on.
      Itse en myöskään avaisi Raamattua kämpillä,mutten sitä tyrmääkään.
      En vain tajua turhan roinan kantamista yhtään minnekkään,oli se sitten eräkämppä,tai muu paikka. Raamattu ei ole sen hyödyllisempi,kuin Aku Ankkakaan,enkä niitäkään kantaisi mukanani erämaahan.
      En myöskään jättäisi sinne ns kuivamuonia,koska niiden säilyvyys on aina epävarmaa. Ei ruuasta tee säilyvää sen etukäteinen pakaste-tms kuivaus,sen todistavat viimeaikaiset tutkimukset.
      Laadukkaisstakin retki-kuivamuonista on löydetty hälyttävän suuria homemääriä...

      Tulitikut sentään voi oikeasti pelastaa jonkun hengen...

      Siis älkää jättäkö mitään turhaa kämpille,kiitos!!!

      • tupahiiri

        Kun kirjoja ruvetaan polttamaan, usein seuraavana ruvetaan polttamaan ihmisiä.


    • Ei uuniin vaan sydäm

      Kun epätoivoinen erämies löytää elävää vettä Jumalan sanaa, voi jäädä itsemurha tekemättä. On totta, Herran sana ei pala tulessakaan!

      Anna Sanan olla, ei se sinua häiritse, pieni yksi kirja hyllyllä!
      Siitä voi olla jollekin valtavasti iloa!

    • Susimies 1974

      Niin itse olen pakanallinen vaeltaja retkeiljä, itselle luonto, metsä tai avotunturi on sinänsä kirkko, ei siellä juurikaan kirjoja tarvitse lukea, istahtaa alas, tuijottaa tyhjyyteen ja syventyy omiin ajatuksiin!! Riittää kun uskoo tarpeeksi omiin voimiin, ennemmin näkisin tuolllaisissa paikoissa luettavaksi kirjallisuutta pakanallisuudesta, noidista, no eräkirjallisuus on kyllä hyvää, mutta entäs kirjallisuutta maahisista, maahiset ne minua suojelee hiljaisilla yksinäisillä vaelluksilla!! Turpaan antaisin jos joku tulis mulle visertää keskellä korpee et jumala pelastaa!!

      -Susimies

    • ja aamutossut

      Yleensä kun ihminen pysähtyy matkalla lepämään, hotelliin, matkustajakotiin tai luontoon eräkämppään
      joka on se ihanne paikka, kyllä minä ainakin otan raamatun ja lukasen ajatuksen.
      Siinä kämpän rappusella voi sitten heittää ajatuksen luontoon ja ihailla Jumalan kätten työtä.
      Toisaalta rukoilen sydämmessäni teidän puolesta joille se oma minä ja "järki" on se elämän ohje.
      No tyylillänsä jokainen.

    • joujoo

      noita raamattuja on ollut. En ole yhteenkään törmännyt. Asustelen tosin pääasiassa vain eräkämpissä en missään autiotuvissa. Onneksi noita 'nimettömiä' kämppiä vielä löytyy.

    • usko usko usko jo

      Uskonnon tuputtajat ei koskaan, ei yksikään, ymmärrä sitä että mitä enemmän tuputtaa, sen enemmän se kääntyy itseään vastaan.

      • Voivoi...

        En itsekään lukisi, enkä lue hotelleissakaan, mutta musta on aina ollut jotenkin sympaattinen ajatus, että joku yrittää tarjota lohdutusta yksinäiselle tai surulliselle sen Raamatun muodossa. Yhtä hyvin se vois tietty olla joku runokirja tms.

        En mä koe tota tuputuksena, koska jokainen voi valita, avaako sen kirjan vai ei. En tajua, miksi joka asiasta pitää olla valittamassa. Hienoahan se vaan on, että on edes jotain perinteitä ja välittämisen muotoja tässä aggressiviisessa maailmassa. Sellaisena ton mun mielestä voi ottaa, ja Suomessa kuitenkin on kristilliset perinteet, niin aika luontevaa mu mielestä. Aloittaja varmaan polttais kämpistä sitten joulukuuset ja pääsiäistiputkin, kun ovat "käännytysmateriaalia". Elämän täytyy olla ankeaa ja raskasta, kun noin tosissaan tällaisenkin pikkuasian ottaa.


      • akmeeli-noita
        Voivoi... kirjoitti:

        En itsekään lukisi, enkä lue hotelleissakaan, mutta musta on aina ollut jotenkin sympaattinen ajatus, että joku yrittää tarjota lohdutusta yksinäiselle tai surulliselle sen Raamatun muodossa. Yhtä hyvin se vois tietty olla joku runokirja tms.

        En mä koe tota tuputuksena, koska jokainen voi valita, avaako sen kirjan vai ei. En tajua, miksi joka asiasta pitää olla valittamassa. Hienoahan se vaan on, että on edes jotain perinteitä ja välittämisen muotoja tässä aggressiviisessa maailmassa. Sellaisena ton mun mielestä voi ottaa, ja Suomessa kuitenkin on kristilliset perinteet, niin aika luontevaa mu mielestä. Aloittaja varmaan polttais kämpistä sitten joulukuuset ja pääsiäistiputkin, kun ovat "käännytysmateriaalia". Elämän täytyy olla ankeaa ja raskasta, kun noin tosissaan tällaisenkin pikkuasian ottaa.

        mie kyllä aina käytän raamatun sivuja sytykkeenä jos semmonen tuvasta löytyy. helvetin horoskooppikirja.


      • peace...
        akmeeli-noita kirjoitti:

        mie kyllä aina käytän raamatun sivuja sytykkeenä jos semmonen tuvasta löytyy. helvetin horoskooppikirja.

        Aggressiivinen ja kiihkomielinen asenne uskonnollisiin asioihin on kiihkomuslimeille ja terroristeille tyypillinen piirre. Jokainen on nähnyt, mihin se johtaa. Peace, man!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe