leikata vanha ja huonosti kukkiva Norjanangervo, syksyllä vai keväällä.
Kuinka alas se leikataan? Jos keväällä leikkaa, niin kukkiiko se jo vuoden 2011 kesällä?
Milloin on sopiva aika
4
599
Vastaukset
- kasvattaja
Keväällä on paras aika leikata, jos haluaa että se kukkii ensin, niin silloin vasta kukinnan jälkeen. Jos ei halua ihailla kukintoa keväällä, heti vaan poikki kun lumet ovat sulaneet.
Itse olen jättänyt vajaa 5 senttiä vanhaa vartta. Leikkauksen jälkeen juurelta rikkaruohot pois ja tilalle lannoitetta ja uutta hyvää multaa.
Meillä kasvoi hyvin koko kesän ja seuraavana vuonna kukki, aika pienihän se vielä on toisena vuonna.- Tietämätön
Oikein kynnet syyhyää päästä leikkaamaan. Lumen täytyy vajeta metrin verran ennenkuin pensaitten lähelle pääsee kahlaamatta haarojaan myöten lumessa.
- ryhdy hommiin
Angervo kukkii edellisvuoden versoihin, siis kevätleikkuulla saa kukkia jo ens vuonna, kun tarpeeksi aikasin leikkaa. Toimeen voi ryhtyä, kun pakkaset loppuu. En odottas kukintaa, vaan säästäsin koko kasvukauden uusiutumiseen.
Toinen hoitotoimi on mullata maata juurella, lisätä jotain eloperästä ja lannottaa reilusti. Esim . nurmikon leikkuujäte katteeksi, ja hyvä tulee.
Oikein vanhan ja umpeen kasvaneen yksilön voi jakaa. Kaivaa ylös ja istuttaa vain osan takaisin muokattuun ja paranneltuun maahan. Saa komean pensaan nopeammin kuin kaupan pikku taimista ja halutessaan useammankin. - ränsistyneen
ongelmasi. leikkaisin sen hetimmiten, vaikka jo ihan heti, jos haluaa antaa saksille kyytiä ja (lumimonoille:)- johonkin 30 senttiin. kyllä kukkii jo heti samana kesänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812611On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512590Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682533Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742443Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl411960Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu371838Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve181308Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271307Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171118