Täällä on jo aikaisemmin keskusteltu Nettiautossa kaupattavista autoista, joissa on kilvet peitetty. Kun rekisterinumeroa ei ole mainittu myöskään muualla ilmoituksessa, niin ostajaehdokkaat eivät pääse selvittämään auton tarkempia tietoja. Kun olen joskus soittanut tuollaisiin ilmoituksiin ja kysynyt rekkaria, niin kertaakaan myyjä ei ole "muistanut" eikä muka pystynyt mistään papereista katsomaan sitä.
Niissäkin autoissa, joissa rekkari on ollut esillä, esimerkiksi auton ikä on heittänyt joskus vuodella ja välillä jopa kahdella. Kerran auto oli vastaava kuin kuvassa, josta rekkari ei kuitenkaan selvinnyt, mutta kuvassa näkyneen vihreän sijaan AKE:n tietojen mukaan auto olikin valkoinen. Eli myyjä oli kertonut jonkun muun saman ikäisen mutta erivärisen auton rekkarin.
AKE:sta saa tekstiviestillä tietää esim., että kuka auton omistaa tiedot maksamattomista veroista katsastuksesta mahdollisesta auton ulosmittauksesta ja myös siitä, jos auto on ilmoitettu varastetuksi. Toisella tekstiviestillä voi tarkistaa auton mittarilukemat aikaisemmissa katsastuksissa. Ruuvattujakin autoja on tarjolla yllättävän paljon.
Jos noita tietoja ei ole mahdollista tarkistaa etukäteen, niin en viitsi turhaan lähteä ajelemaan autoa katsomaan. Olen huomannut, että melkein aina, kun myytävän auton kilvet on peitetty, ilmoituksessa on jotakin muutakin hämärää. Tuossa on esimerkkinä linkki ilmoitukseen, jossa auton kilvet on peitetty.
www.nettiauto.com/3083260
Yksityinen myyjä: Jussi Mäki (Eli keksitty nimi)
Puhelin: 00000001 (Eli numero, jota ei ole olemassa)
LIsätiedot: "Yhteyden otot P.0407561551" (Tiedustelun mukaan salainen tai prepaid-numero)
Soitin numeroon, ja sieltä vastasi selvästi romanilta kuulostanut henkilö: "Haloo!" Ei todellakaan tehnyt mieli jatkaa keskustelua kovin pitkään.
Laittakaa tänne lisää linkkejä ilmoituksiin, joissa autoja myydään kilvet peitettyinä. Katsotaan, että onko yhdelläkään sellaisella myyjällä puhtaat jauhot pussissa.
AUTOJA KILVET PEITETTYINÄ
18
1404
Vastaukset
- Berner-
Lappeenranta. Talousalueen johtavia autokauppoja, VW -Audi Seat merkkipuoti. Ja joka ainoa peli kilvet peitettynä myös konkretiassa, siellä liikkeessä. Että silleen..
- ajoneuvoveroissa
Autoliikkeiden autojen kilvet on usein peitetty tarralla. Auton saa kuitenkin testiajoon koeajokilvillä. Lisäksi mukaan annetaan ajolupa. Vähän yli kaksi vuotta sitten tuli mahdolliseksi poistaa auto liikenteestä tällä helpolla tavalla. Liikenteestä poisto tietää sitä, että ajoneuvoveron maksu katkeaa. Arviolta joka viides autoliike on poistanut autonsa liikenteestä. Auto palautetaan liikenteeseen, kun liike myy sen eteenpäin.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvo...
Laittakaa siis tänne esimerkkejä vain yksityisistä myyjistä, jotka myyvät autoja kilvet peitettyinä. - Toimiiko nyt?
ajoneuvoveroissa kirjoitti:
Autoliikkeiden autojen kilvet on usein peitetty tarralla. Auton saa kuitenkin testiajoon koeajokilvillä. Lisäksi mukaan annetaan ajolupa. Vähän yli kaksi vuotta sitten tuli mahdolliseksi poistaa auto liikenteestä tällä helpolla tavalla. Liikenteestä poisto tietää sitä, että ajoneuvoveron maksu katkeaa. Arviolta joka viides autoliike on poistanut autonsa liikenteestä. Auto palautetaan liikenteeseen, kun liike myy sen eteenpäin.
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvo...
Laittakaa siis tänne esimerkkejä vain yksityisistä myyjistä, jotka myyvät autoja kilvet peitettyinä.http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvo...
- lainausmerkeissä
Toimiiko nyt? kirjoitti:
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvo...
"Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvoveroissa"
- Sama lause
lainausmerkeissä kirjoitti:
"Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvoveroissa"
www.google.fi
"Autoliikkeet peittävät rekisterikilpiä säästääkseen ajoneuvoveroissa"
- Löytyy paljon
Hyundai Coupe 2003
HInta: 2300 euroa
Ajettu: 54 tkm
Puhelin: 825653435 (Eli numero joka ei toimi)
Yksityinen myyjä: Matt Paul (Eli keksitty nimi)
Rekisterinumero: HUR-032 (Jota ei ole olemassa)
www.nettiauto.com/3088843
Aivan samalla kaavalla toteutettuja huijausilmoituksia tulee Nettiautoon jatkuvasti, pahimpina päivinä jopa kymmeniä. Niissä ulkolaiset rikolliset yrittävät netistä varastamiensa kuvien avulla ja laatimillaan ilmoituksilla saada sähköpostin välityksellä huijattua käsirahoja suomalaisilta ostajaehdokkailta. Paikkakunnaksi on yleensä merkitty Helsinki ja numeroksi 8:lla alkava toimimaton numero. Myyjän nimenä on aina joku ulkomaalaiselta kuulostava keksitty nimi. - Selvä jobbari
Mercedes-Benz 200 1991
Yksityinen myyjä: Tomi Lick, Espoo
Hinta: 2300 € (Muualta saa alle puoleen hintaan)
Puhelin: 0407857723999 (Eli nimero, jota ei ole olemassa)
www.nettiauto.com/3068521
Autosta on kuvissa kilvet peitetty, ja rekkaria ei ole kerrottu muuallakaan ilmoituksessa.
Kun myyjän nimi laitetaan Googleen, niin sieltä löytyy paljon autojen myynti-ilmoituksia, joista suurimmassa osassa autojen kilvet on peitetty.
Chrysler Neon 1996 (Kilvet peitetty)
www.nettiauto.com/2920021
http://www.google.fi/webhp?hl=fi#hl=fi&source=hp&q=Tomi Lick kysyi no hemmetti!!! miten olis pornonpunanen chrysler neon v,96 on manuaalivaihdetta ja ja ja on siinä leimaki&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&oq=&fp=eb3d078c705f635f
Ford Escort 1996 (Kilvet peitetty)
www.nettiauto.com/2859016
http://www.google.fi/#hl=fi&q=Tomi Lick kiinnostaiskos vm96 abl sport 16vent escort 17" vanteilla ajettu 140tkm lisäks rs...
Mercedes-Benz 300 IBT-780
www.nettiauto.com/2938529
http://74.125.77.132/search?q=cache:XJMSou_LfFgJ:www.nettiauto.com/chrysler/le-baron/2480746 "Tomi Lick"&cd=2&hl=fi&ct=clnk&...
Mitsubishi Galant 1993
http://docs.google.com/viewer?a=v&q=cache:CXc8Sf4arGgJ:www.nettiauto.com/pdfVif.php?id_car=2949912 "Tomi Lick"&hl=fi&gl=...
Mercedes-Benz SEL
http://www.google.fi/#hl=fi&source=hp&q=http://www.nettiauto.com/mercedes-benz/sel/2828680 Tomi Lick 0407857723999&b...
LIsää ilmoituksia samalta myyjältä löytyy Googlen avulla. - 046-6415697
Renault Megane
Mittarilukema: 360000 km
Yksityinen myyjä: Leo Lehto (Eli keksitty nimi)
Puhelin: 00466415697 (Eli numero jota ei ole olemassa)
Lisätiedot: "Puh: 046-6415697" (Eli salainen prepaid-numero)
www.nettiauto.com/3089334
Ilmoituksen kuvassa rekisterinumero on peitetty.
Googlella löytyy paljon lisää autojen myynti-ilmoituksia samalta myyjältä eri salanimillä.
Nissan Primera 1993
Yksityinen myyjä: Leka Lund (Eli taas uusi nimi)
Puhelin: 00466-415 697 (Eli numero joka ei toimi)
Lisätiedot: Soitot 046-6415697 (Sama prepaid)
http://74.125.77.132/search?q=cache:HnX4wsSH8-EJ:www.nettiauto.com/nissan/primera/2991680 046-6415697&cd=4&hl=fi&ct=clnk&gl=fi
Honda Accord 1993
"Soittamalla lisä tietoo enemmän!"
Soitot 046-6415697
www.nettiauto.com/2880927
Ostetaan henkilo, - farmari tai pakettiauto.
Soita ja tarjoa!
P:046-6415697
Ilmoittaja: Lund
http://tori.suomi24.fi/ostetaan/ajoneuvot/pakettiautot/ajoneuvo/62611
Lisää löytyy Googlella. Kun soitin numeroon 046-6415697, niin miesääni vastasi, mutta hänen tällä kertaa ilmoittamansa nimi ei ollut yksikään noissa myynti-ilmoituksissa mainituista.- jospa ?
Sillä oli kaveri päivystämässä .
- Hän itse
jospa ? kirjoitti:
Sillä oli kaveri päivystämässä .
Kertoi olevansa itse ilmoitusten takana. Sitä ei pystynyt selittämään, että miksi käyttää niin monia eri salanimiä.
- Epärehellistä
Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten auton tiedot eivät täsmää kerrottujen tietojen kanssa, kun autoa kaupataan kilvet peitettynä ja vielä salaisella 046-prepaidilla.
Chrysler Stratus BGU-459
www.nettiauto.com/3093046
Rekisterinumeron väitetään olevan BGU-458, mutta osasta kuvia kilpi on jäänyt peittämättä, ja niistä selviää oikea rekkari.
Auton käyttöönotoksi väitetään 11/1995. Se ei pidä paikkaansa, vaan auto on vanhempi. Ilmoittaja väittää myös, että auto olisi katsastettu 9/2009, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Kaiken lisäksi auton ajoneuvoverot ovat maksamatta, eli auto on ajokiellossa. Jos ostat auton ja poliisi pysäyttää sinut, niin saat isot sakot. Myyjän tiedoilla löytyy myös toinen auton myynti-ilmoitus, ja siinäkin kilvet on peitetty.
www.nettiauto.com/2988423- vai rekisteriä?
jakopää vaihdettu 10.000 km sitten ja led-päivävalot
- valehdeltu
vai rekisteriä? kirjoitti:
jakopää vaihdettu 10.000 km sitten ja led-päivävalot
Kun myyjä valehtelee yhdessä asiassa, niin hän valehtelee aivan varmasti myös monissa muissa asioissa.
- kyttäämässä vain
valehdeltu kirjoitti:
Kun myyjä valehtelee yhdessä asiassa, niin hän valehtelee aivan varmasti myös monissa muissa asioissa.
Mitä merkitystä sillä on sinulle ethän sinä mitään autoa ole ostamassa .
- raxed
kun tiedät sakotkin etukäteen .kaveri ajoi juuri tuollaisella autolla poliisien tutkaan .sai sakko 150eur
no kai se tollaiselle sosiaalipummille on paljon .Me raksayrittäjät saamme ton puolessa päivässä
mutta me ajellaankin 100th katumaastureilla eikä paljon päästöverot paina - Naurettavaa!
raxed kirjoitti:
kun tiedät sakotkin etukäteen .kaveri ajoi juuri tuollaisella autolla poliisien tutkaan .sai sakko 150eur
no kai se tollaiselle sosiaalipummille on paljon .Me raksayrittäjät saamme ton puolessa päivässä
mutta me ajellaankin 100th katumaastureilla eikä paljon päästöverot painaJobbarin väärien tietojen antamista voi puolustella vain epärehellinen jobbari.
- joko keittää
Naurettavaa! kirjoitti:
Jobbarin väärien tietojen antamista voi puolustella vain epärehellinen jobbari.
Tosi hyvä mannet kusettaa teitä tupa uunot 10----0 varokaa ettei rahoitus vie autoa hah hah haa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!881988- 821800
- 541439
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481395- 1461348
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481272Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441224Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261074- 39975
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket25962