Talo paloi, urakoitsija / rakennusaikainen valvoja ja Helsingin rakennusvirasto vetäytyvät vastuusta
Uusi paritalo Pakilassa syttyi palamaan. Palo onneksi saatiin sammutettua. Palon syyksi todettiin todella mittavat rakennevirheet / laiminlyönnit palosijojen rakenteissa. Vakuutusyhtiö vetäytyi vastuusta.
Urakoitsija kieltää kaiken, vaikka on allekirjoittanut tarkastuspöytäkirjat ja sitä kautta väittää tarkastaneensa paloturvallisuuden. Helsingin Rakennusvirasto ei kanna myöskään mitään vastuuta.
Tässä kyseisessä tapauksessa palosijojen rakenneratkaisuissa oli muistaakseni 17 eri rakennusvaiheesta / tarvittavasta rakennuskomponentista 12 puutteellista / tehty väärin ja virhe huipentui siihen, että takassa ei ollut piippua... SIIS KATOLLA EI OLLUT PIIPPUA, vaan olohuoneen takahormi oli johdettu pellitetyn takkahuoneen piipun sisään niin, että savukaasut eivät päässeet mistään ulos!
Tällaista ei tapahtu vahingossa. Kyse on täydellisestä välinpitämättömyydestä / osaamattomuudesta rakennusaikaisen valvojan / urakoitsijan osalta. Rakennusvalvontavirasto on luku sinänsä. Virkamiehet ovat kumileimasimia ja ovat kiinnostuneita vain siitä, että lupamaksut kolahtavat tilille ja heillä palkka juoksee.
Onneksi ihmisiä ei kuollut ja mikä parasta, urakoitsija joutuu elämään koko elämänsä sen häpeän kanssa jota hän oletettavasti tuntee sisällään kiellettyään kaiken ja tietäen samaan aikaan, että virheitä taisi tulla tehtyä oikein olan takaa.
Urakoitsijaa ei muuten ole palopaikalla nähty, mutta vakuutusyhtiöden suosittelemien tarkastajien / valvojien suosittelemia korjaustoimenpiteitä hän on kuitenkin reklamoinut jatkuvasti.
Palataan asiaan ja seurataan miten projekti etenee. Palataan tarvittaessa myös kyseisen insinööritoimiston nimeen ja työnjohtajaan / rakennusaikaiseen valvojaan, kunhan aivan lopullisesti on selvillä se, kantaako hän vastuunsa tekemistään virheistä.
Toivottavasti teillä muilla ei ole yhtä synkkiä kokemuksia suomalaisen rakentamisen laadusta ja etenkin suomalaisiin perinteisesti liittyvän arvon "Rehellisyys" merkityksestä rakennusteollisuudessa.
Rakennusvalvonta on yhtä tyhjän kanssa
6
1073
Vastaukset
- tämä on
Pakollisesta byrokratiasta on maksettava ja rakentajat meuhkaa, että pois jaloista, kun he (ammattimiehet) rakentaa ja tietää, mitä tekee, niitä juttuja voi lukea näiltäkin palstoilta.
Ei ne väärin tehdyt työt itsestään synny, kyllä työn suorittanut henkilö ainakin pitäisi löytyä, tosin hänellä ei välttämättä ole mitään käsitystä, mitä oli tekemässä. - 8989898
mitä olen koskaan kuullut. Huonosti vetävät takat ovat arkipäivää, mutta että tuollainen kiertotie savun ulostulolle eikä kukaan huomaa mitään ongelmaa missään... jotain takuuta pitäisi löytyä.
- E3
Savupiippu sekä siihen liitettävän tulisijan liitin ja yhdyshormien tulee liitoksineen muodostaa
paloturvallinen ja toimiva kokonaisuus. - ei mikään huhu
Tuo tapaus tietämäni mukaan johtui siitä, että rakennus oli rakennettu valmiiksi ja uusi omistaja oli itse rakentanut tarkastusten jälkeen luvatta tulisijan ja hormin. Hormi oli johdettu ullakkotilaan, mistä yllätys yllätys syttyi tulipalo. Vika ei ollut ainakaan rakennusvalvonnassa eikä vastaavassa mestarissa.
Kumma juttu, kun ihmiset hömöilee niin aletaan etsiä syyllisiä ihan muista kuin itsestä. - 8+2
loppujen lopuksi rakennuttaja. Viranomaisilla ja urakoitsijoilla ei ole vastuuta muutoin kuin törkeän huolimattomuuden kohdalla...eikä viranomaisia saa siitäkään koskaan vastuuseen.
- läpensä mätää
Kun aloitin oman rakennushankkeen, niin olin varsin varautunu rakennusammattilaisten moraalin suhteen, mutta silti yllätyin miten häikäilemättömästi tehdään sutta jos ei vahdi ja laskua kirjoittaessä näitä veijareita ei todellakaan hinnat nolota.
Kaupunkien rakennusvirastot ovat luoneet itsetään mörköjä. Viranomaisen pitäisi olla palvelemassa kaupunkilaisia, mutta rakentamisessa heidän tarkoituksensa tuntuu olevan saada pinetalorakentajat luopumaan hankkeistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi832716On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962547Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu882065Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511500Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve331459Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161456