Hirvikärpästurkki

Diki

Oletteko nähneet hirvikärpäsen loppuun asti syömää hirven turkkia? Eläin kuolee siihen. Meidän hirvikärpäsiämme ovat lakimiehet. Katselin juuri Kalevasta erästä vaatimatonta oikeudenkäyntiä, jossa kulut ovat nousseet jo yli 400 000 euron. Suomi on siirtynyt vapaaseen markkinatalouteen ja lakimiesten ja oikeusasteiden määrä on kasvanut sen myötä.

USA on ollut pisimpään vapaan markkinatalouden maa ja siellä oli parhaimmillaan jopa neljäsosa koko maailman lakimiehistä. Olemme saaneet seurata surkuhupaisia tarinoita siitä, että mitä eriskummallisimmin perustein ihmiset siellä hakevat miljoonakorvauksia oman typeryytensä vuoksi, kuten sekin muori, joka kuivasi kissaansa mikrouunissa. Näissä jutuissa lakimiehet aina voittavat. Niin kuin yhdessä presidentin vaalissakin. Mitä sillä on enää demokratian kanssa tekemistä? Aina lakimiehet voittavat.

Meillä Suomessakin on vapaan markkinatalouden myötä oikeusistuimia lisätty. Suhtaudun erittäin skeptisesti eli epäilevästi aina käsitteeseen 'oikeus', sillä en ole nähnyt sen koskaan toteutuvan. Aina lakimiehet voittavat. Olin liikenneonnettomuudessa, jossa auto ajoi päälleni, kun tulin kaupasta. Lakimieheni ei vaivautunut edes onnettomuuspaikalle, vaan tyytyi poliisin ottamiin suttuisiin kuviin. Hävisin jutun, mutta lakimieheni veloitti vakuutusyhtiötä 7 000 markkaa (1999) 1½ tunnin työstä. Näin hänen juovan rahat viskinä oululaisessa kapakassa.

Jotenkin vielä käsitän, että meillä on käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus, vaikka niidenkin toiminta on minusta usein hämäräperäistä. Kuten tapauksessa, jossa minua syytettiin päin punaista ajamista. Todistajana oli sama poliisi, joka ei muistanut mitään itse liikennetilanteesta! Pelkkää rahastusta.

Mutta sitten, on hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus ja markkinaoikeus. Näillä ei ole enää mitään tekemistä oikeuden kanssa. Hallinto-oikeudet tekevät hallinnollisia päätöksiä ja käyttävät julkisia varoja, joista niillä ei ole mitään vastuuta. Oma kuntanikin on joutunut maksumieheksi siitä syystä. Markkinaoikeus taas jakaa markkinoita ja tekee pahaa hallaa lailliselle viranomaistoiminnalle. Olimme hankkimassa uudelle koululle opetuskalustoa, mutta erään varastomyyjän valituksesta hankinta on pysähtynyt ja varastomyyjä on saanut lakimiehelleen korvauksen. Siis itse ei mitään. Onko mitään järkeä pitää näitä hirvikärpäsiä turkissamme?

0

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

        Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
        Maailman menoa
        154
        4045
      2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

        jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
        Maailman menoa
        41
        2460
      3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

        ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
        Maailman menoa
        74
        2437
      4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

        Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
        Maailman menoa
        73
        2342
      5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        51
        2102
      6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        22
        1826
      7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

        Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
        Maailman menoa
        80
        1653
      8. Mitä kirjainta haluaisit

        Ra kastella mahdottomasti?
        Ikävä
        80
        1610
      9. Kaunein nimi

        Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
        Ikävä
        81
        1207
      10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

        Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
        Ikävä
        64
        1134
      Aihe