mies kiristää tupakoinnista

äitiloppu

Tällaista tällä kertaa:

Olen loppusuoralla raskaana. Vähensin tupakointia alkuraskaudessa ja lopetin kokonaan puolivälissä. Nyt mieheni on lopettamassa itsekin (tuskin kovin hyvällä menestyksellä), mikä on ihan ok, tietenkin.

Mutta, mieheni ja hänen isänsä ovat menneet keskenään sopimaan, että jos minä jatkan synnytyksen jälkeen polttamista, niin mieheni saa jokaista poltettua askia kohden käydä huorissa/vieraissa...!!!! Siis mies ja appi sopineet keskenään minun elämääni sääteleviä sopimuksia, ja kukaan ei minun mielipidettä edes kysellyt.

Sanoinkin miehelleni, ettei hänellä tai varsinkaan hänen isällään ole mitään oikeutta mitään tuollaista mennä keskenään sopimaan, ja että minua ei uhkailla eikä kiristetä. Ja sanoin myös, että mies saa sitten samalla alkaa avioeroa laatimaan, jos meinaa toteuttaa uhkauksensa.

Siis mitä ihmettä??!!?? Osaksi tuo taisi olla vitsiä mutta silti.. Kuinka moni teistä hyväksyisi tuollaista uhkailua?

Mieheni mielestä hänen isällään on oikeus määräillä minua, koska hän on huolissaan terveydestäni. Kuitenkaan en polta nyt, en koskaan muutenkaan juo tai käytä muita päihteitä, olen ok fyysisessä kunnossa. Naurettavaa paapomista, varsinkin kun appeani tai miestäni ei kiinnosta minun henkinen (tai fyysinen) hyvinvointi lainkaan, varsinkaan nyt toista lasta odottaessani. Olen henkisesti repaleina mieheni kohdeltua minua henkisesti todella alistavasti ja vähätellen. Apua en saa mihinkään ja raskausaika on ollut fyysisestikin koettelevampi. Kuitenkaan ketään ei tunnu kiinnostavan tarjota minulle apua esim lapsenhoidossa, jotta saisin ekaa kertaa kahteen ja puoleen vuoteen nukkua aamulla tai siivota rauhassa. Tai, että pääsisin ilman lasta kerrankin edes ruokakauppaan. Appiukko on huolissaan tupakoinnista ja energiajuomista, muttei muuten tarjoa koskaan apuaan esim lapsen kanssa, vaikka 50 metrin päässä asuukin. Sen sijaan näköjään uhkailua ja päällepäsmäystä tulee pyytämättäkin.

Mitä mieltä te olette tällaisesta? Vaikka olisi puoliksi leikillään sanonut näin, mutta silti, että teitä uhkailtaisiin ja kiristettäisiin noin... Tässä on nyt paljon muutakin taustalla, josta en nyt jaksa kirjoittaa, ja josta olen jo muissa ketjuissa kirjoitellutkin.

Mainittakoon vielä, että esikoisen syntymän jälkeen aloin uudestaan polttamaan. Jos en olisi alkanut, en olisi todennäköisesti hengissä enää. Sen verran lähti kaikki alamäkeä silloin, että tupakka oli kaukan ainoa huvitukseni ja helpotukseni. Todennäköisesti jatkan taas polttamista, mikäli tämä meno tässä perheessä ei pian muutu. Ja tuskin muuttuu, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

5

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PAKANE!

      En näe muuta mahdollisuutta kuin erota, jos elämäsi on miehesi kanssa tuollaista. Antaa miehen ihan vapaasti mennä menojaan, jos noin kovasti hinkuu vieraita naisia. Sinun ei tarvitse sietää YHTÄÄN väärinkohtelua! Ja mitähän lapsesikin oppivat perhe-elämästä, jos isä alistaa ja uhkailee "rakkaimpiaan".

    • sfdadadadas

      menoa teillä-ei voi muuta sanoa! Keskity oman elämäsi kuntoon laittamiseen ja lastesi hoitamiseen. Yritä etsiä uutta sisältöä elämään-lohtua ja voimaa muusta kuin tupakasta. Aloita uusi harrastus tms. tutustu kerhoissa toisiin äiteihin että pääset tuulettumaan ja lastenhoitotaakka tuntuu ehkä kevyemmältä. Miehesi ja appesi lapselliset uhkailut jätä omaan arvoonsa, niitä on turha millään tavoin enää setviä- olet monin verroin tupakka-askia arvokkaampi, ja voit myös osoittaa sen selviytymällä! Voisitko harkita erilleen muuttoa miehestäsi ainakin joksikin aikaa ja katsoa miten asiat lähtevät sujumaan? Voit arvioida parisuhdettanne uudelleen ja saisit vähän etäisyyttä asioihin.

    • kamalaaluettavaa

      mieheltäsi ja appiukoltasi =( Uskoisin että herrat ovat ollet liikkeellä läpänheittomielessä, innostuksissaan ovat sitten unohtaneet täydellisesti itsekritiikin. Pystytkö ottamaan asian puheeksi heidän kanssaan rakentavasti, sillä tavalla kun esitit sen tällä palstalla? Siitä voisi olla apua.

    • jos olisin sinä

      En itse sietäisi mieheltäni tuollaista edes läpällä, vaan näyttäisin joko ovea tai pakkaisin omat kamppeeni.
      En ehkä lopullisessa mielessä, mutta ainakin ottaisin välimatkaa. Aika ja muut seikat sitten näyttäisivät kestääkö suhde vai katkeaako siihen.

      Tuollainen on todella alhaista sekä alentavaa, vaikka olisi kuinka vitsillä sanottu!!!

      • wautsipa wau!

        JOS hän polttaa niin SINÄ käyt Turkissa tai missä muualla tahansa missä ollaan innokkaita suomifrouvien perään ja että otat appiukon mukaan ja viet sen sellaiselle turkkilaiselle"hierojalle" joka "hieroo" miehiä!
        Loppuu suunsoitto!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4015
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2417
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2322
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      72
      1142
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe