Hei!
Olen jo itse alkanut hiljalleen kyllästymään, joten ajatteli kysyä täältä neuvoa mitä pitäisi tehdä. Eli viikkoa ennen hiihtolomaa minulle tuli flunssa (aivan tavallinen, kurkkukipu ja nuha). Se meni nopeasti ohi, mutta juuri ennen hiihtoloman alkua sairastuin uudestaan. Kurkku oli todella kipeä, oli pahoinvointia sun muuta ikävää ja nenästä tuli jatkuvasti verensekaista räkää. Menin lopulta lääkäriin ja sain v-pen kuurin, sillä angiinaahan tuo oli. No hetkessähän se meni ohi, mutta odotin vielä varmuuden vuoksi 3 täysin oireetonta päivää ennen kuin uskalsin mennä ulos.
Sitten taas eilen: kurkku tuntui kipeältä ja tänään huomasinkin että olen uudelleen sairas. Ja tuosta angiinasta oli kulunut vasta viikko! Kävin aamulla tsekkauttamassa, että eihän ole vain uusiutunut angiina. Ei kuulemma ollut, vaan tavallinen flunssa.
Mitä siis pitäisi tehdä? Normaalisti minulla on ollut todella hyvä vastustuskyky ja olen tullut vain korkeintaan kerran vuodessa sairaaksi. Syön normaalisti 5 kerta päivässä, monipuolisesti ja paljon kasviksia ja hedelmiä. Lisäksi normaalisti pyrin ulkoilemaan ainakin 3 tuntia viikossa. (Enkä ole ollut suojaamattomassa seksissä, joten sukupuolitaudit voi sulkea pois)
Itse pelkään, että minulla on jokin autoimmuuinisairaus kuten SLE, sillä olen kärsinyt pitempään valkosormisuudesta ja ennen joulua minulla oli niveltulehdus sormessa, joka myös sopisi taudinkuvaan.
Ja eikös SLE:hen myös liity vastustuskyvyn heikkenemistä, onhan se autoimmuunisairaus.
Kiitos todella todella paljon kaikkille jotka jaksavat vastata minulle. Kolme kertaa peräkkäistä sairastumista ei ole minulle leikin asia :(
Jatkuvasti sairaana
4
486
Vastaukset
- wer21
riittävä uni, riittävän ( yli 7,5 h)aikaisin aloitettu ja viimeistään 8.30 aamulla ylös
on yksi tärkeimpiä.
toiseksi, pitää osata vaatettaa sieltä kun henkilökontaisesti on tarvis ja sieltä myös vähemmän kuin on tarvis, jotta ei tule tuskainen olo.
minula pitää olla kurkussa aina poolopaita, kiinni kurkussa kaulaliina,
pitkiä alushousuja en käytä kuin yli 20 asteessa,
mutta villasukan varret laitan pikkusukkiin kun ulos menen, yms.
myös yks juttu on,
saunan, suihkun jälkeen useaan tuntiin ei saa pysähtyä ulkona, koska iho on vielä märkää kaikila 4-8 tuntia.
myös ei saa vilustuttaa noin yleensä eli kärsiä vilusta 10 min,
mutta vaikka ilman paitaa on hyvä mennä koviin pakkasiinkin ulos minuutiksi,
kuten saunan löylyynkin, eli vähäksi aikaa.
ei ruoalal, ei vitamiinella ole mitään merkitystä,
vain yäunet, sään mukainen vaatetus, niistä oikeista paikoista,
eikä huoneenlämpökään saa olla yhtään yli 22 sillä lämpöisestä asunnosta ulos mennessä vilustuu herkemmin
ja
tajuaminen pestyt hiukset ovat kosteita usita tunteja kesälläkin.
jos tekee em. virheitä, ei todelta sairastu joka kerta,
se edellyttää myös bakteerin saamista, mutta nuo vain herkistävät sinut ja vastustuskyky heikkenee.
(pikkuasioita on että peset myös kätesi ennen kyin kosket niillä nenääsi ulkonakin,- aloittaja...
suurinta osaa noista teen jo valmiiksi, eikä näytä vaikutusta olevan.
- Midzi81
aloittaja... kirjoitti:
suurinta osaa noista teen jo valmiiksi, eikä näytä vaikutusta olevan.
Sulla voi olla jokin viruskin, siinä voi olla pitkään oireita (useampi viikkokin). Kaikenlaisia viruksia on liikkeellä...
- hoitaja ammatiltaan
yksi mitä voisit kokeilla niin kuumaa mehua tai teetä ja sinne PIKKUISEN vahvaa viunaa sekaan...
siis ihan raakana vaikka kirkasta tai jotain muuta.... se kuumuus haihduttaa suurimman osan alkoholista pois, mutta se mitä jää jälelle niin se taasen desinfioi hyvin nielun ja kuuma auttaa kurkkukipuun...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544015On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742417Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101