Irakissa ja Afganistanissa. Nato pärjää aika hyvin siviilejä vastaan.
90 prossaa uhreista siviilejä
12
238
Vastaukset
- tup-akka-lakko
Juu. Katsos Jenkki-teineille opetetaan jo varhain että kaikki rättipäät ovat yhtä kuin terroristeja. Joka kertoo kaiken oleellisen jenkkien sivistyksestä ja aivokapasiteetin käytöstä. Amerikkalaiseen propagandaan ei kuulu mainita sitä että ne rätit ovat osa paikallisten kulttuuria.
Kaikki lähi-idän asukkaat yleistetään siten että he ovat enemmän tai vähemmän tavallisille jenkki-pulliaisille vihollisia, jotka täytyy tuhota. Tästä syystä niitä siviiliuhreja on niin lukematon määrä, koska jenkit eivät yksinkertaisuudessaan erota paikallisia asukkaita terroristeista.
Sairasta touhua, vai mitä? - Iivan
höpötietosi hankit? Ojalan laskuopistakin olet katsellut vain kuvia.
ULKOMINISTERIÖ:
"Yhdysvaltain johtaman sotilasliittouman ja afgaaniviranomaisten julkaisemien tietojen perusteella tänä vuonna Afganistanin vastarintatoimintaan liittyvät väkivaltaisuudet ovat marraskuun puoleen väliin tultaessa vaatineet 5 700 kuollutta, joista arviolta 4 100 on ollut talibaneja. UNAMAn laskelmien mukaan siviiliuhrien määrä on kuluneena vuonna noussut 1 200:een. Afganistanin turvallisuusjoukoista (armeija ja poliisi) on itsemurhaiskuissa ja taisteluissa menehtynyt arviolta 600 henkeä sekä kansainvälisistä turvallisuusjoukoista noin 250. UNAMA huomauttaa lukujensa olevan hyvin viitteellisiä. Talvikaudeksi taistelujen odotetaan hiljenevän. Talven tulo ei oleelli-sesti kuitenkaan vähennä terrori-iskuja. Keväällä vastarinnan odotetaan kiihtyvän jälleen.
Siviiliuhrit johtuvat pääosin talibanin väkivaltaisuuksista, kuten itsemurhaiskuista ja tienvarsipommeista. Myös kansainvälisiä joukkoja on syytetty siviiliuhreista. Kysymys on vakava haaste ISAFin julkisuuskuvalle niin Afganistanissa kuin myös useissa joukkoja luovuttavissa maissa. ISAF on osaltaan tehostanut toimintaa siviiliuhrien välttämiseksi."
Tiedätkö mistä eroittaa siviilin ja terroristin Afganistanistanissa? Kalasnikovista, kun Kalasnikovin nostaa syrjemmälle, on taas yksi siviiliuhri enemmän.- siviiliuhri ongelman
ISAF on osaltaan tehostanut toimintaa Afganistanissa siviiliuhrien välttämiseksi laittamalla
Kalasnikovin siviiliuhri viereen. - siviiliuhrien
määrä? Kerro Iivan onko se mitättömän pieni vai turhan iso!
Itse lasken siviiliuhreiksi kaikki jo ensimmäisen Irakin sodan aikana telapuskureilla hiekkaan käännetyt kolonnat, muutama satatuhatta. Lisäksi siviiliuhreihin lasken talebanit, jotka eivät suinkaan ole sotilasuniformuissa keikaroivia sotureita vaan esimerkiksi meillä Suomessa saamelaisiin, mustalaisiin, savolaisiin, suomenruotsalaisiin jne verrattavia ryhmittymiä. Yritä Iivana takoa pieneen kalloosi, että tämä öljyreittien ja -hanojen valloituskampanja on laiton samalla tavalla kuin Hitlerin suorittama juutalaisten teurastus tai israelilaisten raukkamainen ryysyläispalestiinalaisten fosforointi.
No ei heittäydytä moralisteiksi, näinhän se menee ja on mennyt ennenkin ja tulee menemäänkin. - Tali-tiainen-bani
talibanin tunnistat? Siitäkö, että se on tapettu, vai siitäkö että sillä on rätti päässä tai suun edessä. Saadaan sillä menetelmällä niin monta talibania kuin mihinkin tilannekatsaukseen tarvitaan. Se on satavarma! Lapsitalibaneja, hääjuhlatalibaneja, linja-autossa-matkustaja-talibaneja, avaruudesta tunnistettuja talibaneja, ja muuten vaan talibaneja... Kyllä talibanissa löytyy sille, joka talibania tarvitsee!
- tappais
Tali-tiainen-bani kirjoitti:

, sitä minä yritän tolkuttaa, että ei siellä Afganistanissa ole sotilaat vastaan sotilaat vaan tuhkamunat vastaan rääsyläiset.
Eiköhän olis parasta lähteä reilusti savolaisjahtiin jos verenhimo yllättää (siinä vihollisen tunnistai kielestä eikä olis pakko arvailla tuliko tapettua viaton isoäiti vai sylivauva), jäisi jälkiselvityksetkin kotimaahan eikä tarttis ulkomailla kulkiessaan pelätä kostoiskuja. - Ivaniin kyllästynyt
tappais kirjoitti:
, sitä minä yritän tolkuttaa, että ei siellä Afganistanissa ole sotilaat vastaan sotilaat vaan tuhkamunat vastaan rääsyläiset.
Eiköhän olis parasta lähteä reilusti savolaisjahtiin jos verenhimo yllättää (siinä vihollisen tunnistai kielestä eikä olis pakko arvailla tuliko tapettua viaton isoäiti vai sylivauva), jäisi jälkiselvityksetkin kotimaahan eikä tarttis ulkomailla kulkiessaan pelätä kostoiskuja.Iivan:illa on nuo muutkin kommentit todella typeriä ja yleensä täysin tuulesta temmattuja. Multihuntterien pitäisi estää koko käyttäjän pääsy tälle sivustolle. Jätkä tulee tänne haastamaan vain riitaa.
- Iivan
siviiliuhrien kirjoitti:
määrä? Kerro Iivan onko se mitättömän pieni vai turhan iso!
Itse lasken siviiliuhreiksi kaikki jo ensimmäisen Irakin sodan aikana telapuskureilla hiekkaan käännetyt kolonnat, muutama satatuhatta. Lisäksi siviiliuhreihin lasken talebanit, jotka eivät suinkaan ole sotilasuniformuissa keikaroivia sotureita vaan esimerkiksi meillä Suomessa saamelaisiin, mustalaisiin, savolaisiin, suomenruotsalaisiin jne verrattavia ryhmittymiä. Yritä Iivana takoa pieneen kalloosi, että tämä öljyreittien ja -hanojen valloituskampanja on laiton samalla tavalla kuin Hitlerin suorittama juutalaisten teurastus tai israelilaisten raukkamainen ryysyläispalestiinalaisten fosforointi.
No ei heittäydytä moralisteiksi, näinhän se menee ja on mennyt ennenkin ja tulee menemäänkin.jokainen siviiliuhri on liian paljon, mutta kannattaa muistaa, ettei siviiliuhreja tapa Irakilaiset eivätkä Yhdysvaltojen sotilaat, vaan Al gaida ja Taleban terroristijärjestöt.
Ensimmäisessä Irakin sodassa Irak ajettiin pois miehittämästään Kuwaitista, siellä Irakin joukot olivat sotilaita, eivät terroristeja. Talebanien vertaaminen suomalaisiin, on henkisesti niin ala-arvoista, ettei kannata vastata. - Iivan
Ivaniin kyllästynyt kirjoitti:
Iivan:illa on nuo muutkin kommentit todella typeriä ja yleensä täysin tuulesta temmattuja. Multihuntterien pitäisi estää koko käyttäjän pääsy tälle sivustolle. Jätkä tulee tänne haastamaan vain riitaa.
on siinä, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Ja toiset valehtelevat asioita omasta päästään, toiset esittävät faktoja.
ULKOMINISTERIÖ:
"Yhdysvaltain johtaman sotilasliittouman ja afgaaniviranomaisten julkaisemien tietojen perusteella tänä vuonna Afganistanin vastarintatoimintaan liittyvät väkivaltaisuudet ovat marraskuun puoleen väliin tultaessa vaatineet 5 700 kuollutta, joista arviolta 4 100 on ollut talibaneja. UNAMAn laskelmien mukaan siviiliuhrien määrä on kuluneena vuonna noussut 1 200:een. Afganistanin turvallisuusjoukoista (armeija ja poliisi) on itsemurhaiskuissa ja taisteluissa menehtynyt arviolta 600 henkeä sekä kansainvälisistä turvallisuusjoukoista noin 250. UNAMA huomauttaa lukujensa olevan hyvin viitteellisiä. Talvikaudeksi taistelujen odotetaan hiljenevän. Talven tulo ei oleelli-sesti kuitenkaan vähennä terrori-iskuja. Keväällä vastarinnan odotetaan kiihtyvän jälleen.
Siviiliuhrit johtuvat pääosin talibanin väkivaltaisuuksista, kuten itsemurhaiskuista ja tienvarsipommeista. Myös kansainvälisiä joukkoja on syytetty siviiliuhreista. Kysymys on vakava haaste ISAFin julkisuuskuvalle niin Afganistanissa kuin myös useissa joukkoja luovuttavissa maissa. ISAF on osaltaan tehostanut toimintaa siviiliuhrien välttämiseksi."
Tiedätkö mistä eroittaa siviilin ja terroristin Afganistanistanissa? Kalasnikovista, kun Kalasnikovin nostaa syrjemmälle, on taas yksi siviiliuhri enemmän. - Viis Piikkinen
Iivan kirjoitti:
on siinä, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Ja toiset valehtelevat asioita omasta päästään, toiset esittävät faktoja.
ULKOMINISTERIÖ:
"Yhdysvaltain johtaman sotilasliittouman ja afgaaniviranomaisten julkaisemien tietojen perusteella tänä vuonna Afganistanin vastarintatoimintaan liittyvät väkivaltaisuudet ovat marraskuun puoleen väliin tultaessa vaatineet 5 700 kuollutta, joista arviolta 4 100 on ollut talibaneja. UNAMAn laskelmien mukaan siviiliuhrien määrä on kuluneena vuonna noussut 1 200:een. Afganistanin turvallisuusjoukoista (armeija ja poliisi) on itsemurhaiskuissa ja taisteluissa menehtynyt arviolta 600 henkeä sekä kansainvälisistä turvallisuusjoukoista noin 250. UNAMA huomauttaa lukujensa olevan hyvin viitteellisiä. Talvikaudeksi taistelujen odotetaan hiljenevän. Talven tulo ei oleelli-sesti kuitenkaan vähennä terrori-iskuja. Keväällä vastarinnan odotetaan kiihtyvän jälleen.
Siviiliuhrit johtuvat pääosin talibanin väkivaltaisuuksista, kuten itsemurhaiskuista ja tienvarsipommeista. Myös kansainvälisiä joukkoja on syytetty siviiliuhreista. Kysymys on vakava haaste ISAFin julkisuuskuvalle niin Afganistanissa kuin myös useissa joukkoja luovuttavissa maissa. ISAF on osaltaan tehostanut toimintaa siviiliuhrien välttämiseksi."
Tiedätkö mistä eroittaa siviilin ja terroristin Afganistanistanissa? Kalasnikovista, kun Kalasnikovin nostaa syrjemmälle, on taas yksi siviiliuhri enemmän.'IIvan ollut nostelemassa Kalasnokoveja syrjemmälle kun sen niin hyvin tunnut tietävän ja puhut faktojen esittämisen puolesta? Ja miten se todennetaan että ulkoministeriön tiedot olisivat totuus? On sattunut "paremmissakin maissa" että on luiskahtanut väritettyä tietoa viralliseksi tiedoksi. Pitäisikö kysyä lasselehtiseltä?
- motiivit hukassa
Iivan kirjoitti:
jokainen siviiliuhri on liian paljon, mutta kannattaa muistaa, ettei siviiliuhreja tapa Irakilaiset eivätkä Yhdysvaltojen sotilaat, vaan Al gaida ja Taleban terroristijärjestöt.
Ensimmäisessä Irakin sodassa Irak ajettiin pois miehittämästään Kuwaitista, siellä Irakin joukot olivat sotilaita, eivät terroristeja. Talebanien vertaaminen suomalaisiin, on henkisesti niin ala-arvoista, ettei kannata vastata.Miettippä Iivan vähän niitä Irakin sodan alkuaikoja, oliko joukkotuhoaseet todellinen syy? Oliko Saddamin retki Kuwaitin millään tavalla järkevä hänen itsensäkään kannalta katsottuna? Eikö pikemminkin ole selvää, että palikat järjestettiin siten, että Saddami saatiin hyökkäämään ja ansaan eli tekosyy öljykenttien uudelleen järjestelyyn (väistämättömästä öljysodasta Persianlahdella oli puhuttu jo ainakin 25-30 vuotta aikaisemmin) jne.
On totta että jotkut todella uskovat kaiken mitä heille "korkealta taholta" kerrotaan vaikka loogisesti ajatellen todellinen tilanne on kristallin kirkkaana nähtävissä. Se onkin se vaikein ongelma demokratioissakin, että niin suurta osaa kansasta on helppo sumuttaa. - menneisyyden haamu
Viis Piikkinen kirjoitti:
'IIvan ollut nostelemassa Kalasnokoveja syrjemmälle kun sen niin hyvin tunnut tietävän ja puhut faktojen esittämisen puolesta? Ja miten se todennetaan että ulkoministeriön tiedot olisivat totuus? On sattunut "paremmissakin maissa" että on luiskahtanut väritettyä tietoa viralliseksi tiedoksi. Pitäisikö kysyä lasselehtiseltä?
Mikäs siinä. Sama periaate siellä lähi-idässä on käytössä kuin Suomessa sisällissodan aikana, jolloin valkoiset teurastivat punaisia siviilejä järkyttävän määrän. Naiset ja lapset olivat näissä pippaloissa aivan etusijalla, koska näin varmistettiin ettei punaisia syntyisi lisää. Ainut rike minkä punaiset siviilit olivat tehneet, oli se että he kuuluivat väärään puolueeseen.
Meidänkin silloisesta suvusta tapettiin valtaosa pelkästään siksi että he sattuivat olemaan maanviljelijöitä, eivätkä kannattaneet silloista maaseudun alistamis-järjestelmää.
Ei me suomalaiset olla yhtään parempia ihmisiä, vaikka jotkut historiaan perehtymättömät tyhmät niin kuvittelevat.
Voittajavaltio on aina ennenkin valvonut historian kirjoittamista, jonka takia aiemmissa suomen historian kirjoissa valkoisten tekoja ei mainita. Ei ne valkoisten julmuudet sisällissodassa juurikaan poikkea siitä millaiset toimet natsi-saksan keskitysleireillä oli käytössä toisen maailman sodan aikana. Viralliset tiedot oli natseillakin sodan aikana jotain aivan muuta. Aivan kuten Valkoisilla oli suomen sisällissodan aikana. Jos natsit olisivat voittaneet, niin juutalaisten ja muiden kansojen joukkomurha ei olisi koskaan levinnyt maailman tietoisuuteen.
Viralliset raportit, jota liittouman joukot ilmoittavat afganistanissa ja Irakissa ovat samaan tapaan vääristeltyjä. Omia tappioita ja siviiliuhreja ei esim. myönnetä tai niitä vähätellään.
Samoin kuin suomen sisällissodassa, niin nykyisessäkin lähi-idässä ihmisiä suorastaan teurastetaan, koska siviilejä pidetään aivan yhtä paljon vihollisina kuin vastarinnan varsinaisia taistelijoita. Syynä julmuuksiin on vihollisen pelko, jolloin on aika vaikeaa erottaa siviilejä varsinaisista vihollisista.
Siviilien massoittainen tappaminen, vainoaminen, ryötely, raikaukset ja rikokset joita lähi-idässä tehdään paikallista väestöä kohtaan ovat täysin samanlaisia kuin kaikissa aiemmissakin sodissa.
Toiminta on täsmälleen samankaltaista. Ainoastaan kulissit ovat muuttuneen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1283954On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl181783Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711107Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091