sinun päiväs koittaa". Vai koittaako?
........
Joitakin aikoja sitten julkisuudessa esitettiin merkittävä havainto. Eli niillä paikkakunnilla, joissa äänestysaktiivisuus on heikointa, rikollisuutta esiintyy muuta maata enemmän.
Omalla tavallaan tämä havainto vahvistaa sitä, mitä olen edellä esille tuonut. Eli kansalaisten luottamus nykyiseen poliittiseen johtoon ja puolueisiin yleensäkin heikentyy heikentymistään ja vaikutusmahdollisuuksien puuttuessa luottamus koko yhteiskuntaan hiipuu ja samalla menettävät merkityksensä myös isänmaahan liittyvät henkiset arvot. Nyt kun usko oikeudenmukaiseen ja turvalliseen yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen romahtaa, tällä on taipumusta johtaa rikoksiin ja yleiseen piittaamattomuuteen laista ja yhteiskuntajärjestyksestä
Kansa ja maamme poliittinen johto ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään. Eli maassamme on täsmälleen sellainen presidentti, hallitus ja eduskunta kuin mitä tämä kansa on ansainnut ja nyt kun kansa on lähtenyt kulkemaan vääriä ja turmiollisia teitä, ovat lainlaatijat tulleet perässä ja lainlaatimisellaan ja omilla esimerkeillään luoneet ne oikeuskäytännön ja yhteiskuntamoraalin periaatteet, joiden mukaan maassamme eletään; ja sen henkisen ilmapiirin, joka kasvattaa tulevien sukupolvien eettiset ja moraaliset periaatteet sekä yleisen oikeustajun. Nyt kun vääryys ja rikollisuus sekä henkinen ja moraalinen rappio rehottaa kaikissa yhteiskuntapiireissä, rattijuopot ovat ministereinä, kansanedustajina, puolue-eliitissä jne. niin mitä tältä kansalta voi muuta vaatia kuin mitä idolit esikuvillaan edustavat. Eli pimentynyt on ymmärrys poliitikoilta kuin kansaltakin ja suunta kulkee kohti entistäkin suurempia vaikeuksia ja kysyä sopii, kuinka alas ja syvälle on kansan vajottava ennen kuin kansa herää ja lähtee muuttamaan kurssia kohti uutta ja parempaa tulevaisuutta?
Kansa tarvitsee todellisia ja kaukaa viisaita oikeamielisiä ja henkisesti voimakkaita johtajia - johtajia, jotka presidentti Kekkosen tavoin välittävät kansastaan, jopa yksittäisistä kansalaisista ja heidän oikeuksistaan. Valitettavasti nykyisestä yhteiskunnasta nämä kansastaan välittävät viisaat ja voimakkaat johtajat, muutamia yksittäistauksia lukuun ottamatta, lähes täysin puuttuvat. Merkillepantava piirre on jo pitemmän aikaa ollut se, että unohdetun ja vähäosaisen kansan asiat unohtuvat niin pian kuin kansan edustajakseen ja oikeuksiensa puolustajakseen äänestämälle edustajalle johtajan paikka jostain ilmaantuu. Näin kävi Pekka Vennamolle, Asko Apukalle ja niin monille muille. Oma etu meni kansan edus edelle ja samaa linjaa edustaa myös eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Hänelle ei riitä enää kotoinen johtajuus. Haaveilee jo EU-presidentiksi ja on jo ajat sitten unohtanut ja hylännyt oman maan kansalaiset - heidän oikeutensa ja menestyksensä.
.........
http://www.aretalogia.com/kansakunta/katso.html
"oi Suomi, katso
4
136
Vastaukset
- liittyy poliisiin?
Politiikasta keskustellaan jollain muulla palstalla.
- poika.tuntureilta
siitä yksinkertaisesta syystä, että poliisi on ensimmäisenä tulilinjalla silloin kun kansalaisten ja "laillisen yhteiskunnan" välirikko saa aggressiivisia piirteitä. Esimerkkinä vaikkapa Pihtiputaan surmanluodit, joissa 80 % pitäjän poliisivoimista menetti henkensä.
- sitä mieltä, että
poika.tuntureilta kirjoitti:
siitä yksinkertaisesta syystä, että poliisi on ensimmäisenä tulilinjalla silloin kun kansalaisten ja "laillisen yhteiskunnan" välirikko saa aggressiivisia piirteitä. Esimerkkinä vaikkapa Pihtiputaan surmanluodit, joissa 80 % pitäjän poliisivoimista menetti henkensä.
tekstisi tosiaan sopii seuraavaan otsikkoon: "Keskustele poliiseista ja poliisin toiminnasta" ?
Kummasta mielestäsi keskustelet, poliiseista vai poliisin toiminnasta?
No, itsesihän vaan nolaat, jos se on enää edes mahdollista? Kyllä sen verran ihmisellä pitäisi olla kunnianhimoa, että edes yrittäisi toimia fiksusti. - poika.tuntureilta
sitä mieltä, että kirjoitti:
tekstisi tosiaan sopii seuraavaan otsikkoon: "Keskustele poliiseista ja poliisin toiminnasta" ?
Kummasta mielestäsi keskustelet, poliiseista vai poliisin toiminnasta?
No, itsesihän vaan nolaat, jos se on enää edes mahdollista? Kyllä sen verran ihmisellä pitäisi olla kunnianhimoa, että edes yrittäisi toimia fiksusti.että poliisien toiminnasta.
Eli nyt kun meillä Suomessa ollaan hyvä vauhtia matkalla siihen tilanteeseen, joka meillä on vallinnut joskus kymmeniä vuosia sitten. Eli kohti totaalista kansan kahtiajakautuneisuutta, jossa enemmän kuin puolet kansasta joutuu elämään toisen luokan kansalaisina, jopa ilman minkäänlaista lain suojaa ja oikeusturvaa ja myös ilman minkäänlaista laillista vaikutusmahdollisuutta.
Nyt poliisin ja oikeuslaitoksen asenteista riippuu paljossa se, miten vaaralliseksi tilanne maassamme kehittyy. Jos sitten poliisin asenne on, niin kuin nyt näyttää olevan, parempiosaisten puolella heikompia vastaan, tai muutoin piittaamatta heikompien oikeuksista, seuraukset voivat olla hyvinkin kohtalokkaita; ja juuri poliisi on ensimmäisenä tulilinjalla näissä kriisitilanteissa.
Eli sinunkin olisi aika avata silmät ja ymmärrys näkemään ja käsittämään "ajan merkkejä". Mikäli sitä ymmärrystä ylipäätään sinulta löytyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1283954On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl181783Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711107Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091