Läskikö?

bödäri

Olen 16 vuotias poika (mittani 170/57), olenko lihava? Mahaa minulla ei ole, mitä nyt ns. pienenpieniä "vatsamakkaroita istuessa. Syön suhtkoht terveellisesti, herkkuja sillon tällöin. Treenaan salilla ilman ohjelmaa 3-4krt/vk, joskus enemmän, joskus vähemmän (korkeintaan 5, vähintään 2), liikkeitä teen suhtkoht tasapuolisesti. Mitään rasvaa polttavaa liikuntaa en harrasta, lenkkeily arkena ei innosta, tosin viikonloppuisin aamulla voisikin. Olemme myös hankkimassa kuntopyörää. Jos en ole läski (siis IHAN OIKEASTI läski, koska normaalille ihmiselle tulee pieniä vatsamakkaroita kun ISTUU), niin onko minun välttämättömän (tietenkin sen olisi parempaa) pakko aloittaa kuntoliikuntaa, jos kunnon kohotuksen tarvetta ole? Ps. ottakaa tämä keskutelu normaalin ihmisen näkökulmasta, eikä mikään aikuisen pari vuotta harrastaneen kehonrakentajan kannalta.

19

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Treenaat

      todennäköisesti liikaa salilla. 3 kertaa viikossa on hyvä määrä. Treenaa joka toinen treeni kevyesti.

      Olisi parempi, että kävisit kävelemässä kuin polkisit kuntopyörää. Puoli tuntia päivässä salitreenin välipäivinä on hyvä määrä.

      Vaikka et ole lihava, niin hyötyisit makean ruoan vähentämisestä ja liharuoan lisäämisestä.

      • antipainija

        tuo oli asiaa

        tässä jatkoon ohjetta
        http://www.wrange.fi/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=986&OpenGroups=986

        weiderin menetelmä toimii
        koska vahvistaa kehoa monipuolisesti
        ja liikkeet ovat hyvin lähellä toisiaan
        esim
        ma taulu 1 pullover, vipunostosivulle
        pe taulu3 pullover taivutetuin käsin, vipunostosivulle vauhdilla

        eli maanantaina liikeet puhtaasti ja kontrolloiden tiukasti
        perjantai vauhdikkaampia voimapäivä kun edessä 2 lepopäivää

        ei jaksa perustella kun ei siitä mitään hyötyä.

        näin se toimii
        1 vaihe 3-4kk
        1taso 3x keholäpi viikossa ma ke pe
        yksi harjoituspäivä/14 liikettä kokokropan treeniin ei liikaa olenskaan, aikaa meni noin 30-45min

        2 vaihe 2-3kk
        2taso 2x keholäpi viikossa
        ma yläk noin 8 liikettä
        ti alak noin 8 liikettä
        to yläk noin 7liikettä
        pe alak noin 7 liikettä

        3 vaihe 1-2kk max
        taso3 3xvkk:ssa koko keho läpi voimaliikkeillä

        jatkoin näin

        4 vaihe 2kk
        2x keholäpi viikossa
        ma yläk
        ti alak
        to yläk
        pe alak

        5 vaihe 2kk
        1x keholäpi viikossa
        3 osassa
        ma rint hart ke selk pe hart oj hauiks jalat

        6 vaihe 2kk
        1x keholäpi viikossa
        4 osassa
        ma rint ke selk pe hart oj hauiks la jalat

        7 vaihe 3kk
        1x keholäpi8 päivässä
        4 osassa
        1 rint 2välip 3 selkä 4välip 5 hart hauis ojent 6välip 7 jalat 8 välip

        ja tästä alkaa taas alusta
        1 vaihe 2kk
        1taso 3x keholäpi viikossa ma kova ke kevyt pe kova

        2 vaihe 2kk
        2taso 2x keholäpi viikossa
        ma yläk noin 8 liikettä
        ti alak noin 8 liikettä
        to yläk noin 7liikettä
        pe alak noin 7 liikettä

        jne.

        17kuukautta kyykkyyn 100kg lisää maastaveto 2,5kertaa omapaino
        kyllä weiderin menetelmä toimii
        on siitä tuolla pakkotoiston puolellakin

      • bödäri
        antipainija kirjoitti:

        Olenkin vähentänyt (mitä nyt joskus syön, jos kaveri tarjoaa) karkin syöntiä. Mehun juontia en ole hirveästi, vaikka onhan siinäkin sokeria, mutta ei niin paljon, kuin limsoissa, karkeissa jne. Itsekkin ajattelin, että 3-4 kertaa viikossa salilla on sopiva, mutta tuo 5 kertaa on poikkeus, en yleensä niin paljon treenaa. Ja vielä, että mitään rasvaista ruokaa (silloin tällöin, 1 kahdessa viikossa, vähemmän) en usein syö, sipsiä en yhtään.

      • 180/110
        bödäri kirjoitti:

        Mehuissa valitset Fun lightin (sokeriton), limussa Pepsi Maxin tai cola lightin (sokeriton). Aivan turha lipittää jotain sokerimehuja yms. Mitä enemmän harrastat liikuntaa (kertoina) sitä paremmin saat tulosta viikkotasolla. Tee salitreenit intensiivisesti jos haluat polttaa mahdollisimman paljon kaloreita ja päästä hyvään kuntoon. Palautukset sarjojen välissä 1min max. hapenottokyky paranee ja rasva tirisee. Kävelylenkkejä voit tehdä millon tykkäät ja samoiten polkea kuntopyörää. Vaihtele sykealueita, välillä kovaa vauhtia ja välillä rauhallisemmin mutta pidempään yms.Käy uimassa ja hommaa kunnon fillari kohta pääsee polkemaan ulkoilmaan ja kattelemaan naisia. Siinä sitä motivaatiota. Syö täysjyvä, kokojyvä, tummia viljatuotteita lihan,kalan, kanan kanssa. Unohda kaikki valkoiset vehnäskeidat jos haluat vatsasta tiukemman. Rasvatonta maitoa, maitorahkaa maustamatonta, raejuustoa yms.. Hyviä rasvoja kannattaa myös nauttia jos haluaa päästä eroon fläsästä. Yksinkertaisuudessaan pääasia että liikkuu tarpeeksi (5-6krt/vkossa) ja syö terveellisesti niin kerkeet saamaan mukavia tuloksia kesäksi.

      • bödäri
        180/110 kirjoitti:

        hyvää ja asiallista tekstiä! juu, ruokavaliosta voisin kertoa. syön 4-5 kertaa päivässä (aamupala, koulussa, koulun jälkeen, (illallinen), iltapala). syön paljon raejuusto, kevyt jugurtteja, maitoa yms. lihaa (kalaa, kana yms.) syön ruuan yhteydessa, sitten joko riisiä, perunaa tai makaroone ym. muita pastoja. leipä on yleensä ruisleipää tai jotain limppua, sen päällä juustoa, kinkkua, tomaaattia tai kurkkua. joskus saatan vain ottaa hedelmän/jonkun vihanneksen ja napostella sitä sitä. HUOM. tietty joskus syön roskaruokaa, mutta tuo ruokavalio on se mitä yleensä käytän päivittäin tietty. entä jos arkena uiminen/juokseminen ei huvita, niin voiko vaikka vklppu aamuisin käydä juoksemassa (eli 2krt/vk)? ja polkea kuntopyörää tietty, kun sellainen tässä pikapuoliin hankitaan.

        ps. onko esim. pari kertaa kuukaudessa pahasta jos syö roskaruokaaa? (:

      • Syö vaikka

        kaksi kertaa viikossa roskaruokaa kunhan syöt kaikki muut ateriat oikein.

        Jos haluat käydä juoksemassa, niin älä juokse kahtena peräkkäisenä päivänä.

      • bödäri
        Syö vaikka kirjoitti:

        kaksi kertaa viikossa roskaruokaa kunhan syöt kaikki muut ateriat oikein.

        Jos haluat käydä juoksemassa, niin älä juokse kahtena peräkkäisenä päivänä.

        kerran viikossa juokseminen? vielä että kuluuko salilla kaloreita, ja kuinka paljon? eli voin käydä vaikka 1-2 kertaa syömässä roska ruokaa, jos syön muuten terveellisesti? miltä tuo ruokavalioni näytti?

      • Riittää

        mihin? Laihduttamiseen ihan sama, koska laihdutus on sinun kohdallasi kiinni lähes pelkästään ruokavaliosta.

        Salilla kuluu kaloreita, mutta sitä on turha miettiä.

        Syöt todennäköisesti liikaa perunaa, riisiä, pastaa ja leipää. Kevytjugurteissa saattaa olla sokeria tai jotain epäterveellistä lisäainetta. Syö enenmmän lihaa.

      • bödäri
        Riittää kirjoitti:

        eikös maitotuotteet ole terveellisiä (raejuusto, jugurtit, juusto jne.) ? entäs hedelmät? mitä lihaa pitäisi syödä? ja paljonko pastaa, perunaa tai riisiä pitäisi syödä? heittä minulle muutammia hyviä ruoka vaihtoehtoja, mistä saisi hyvin proteiinia (;

        ps. minun ei ilmeisisti tarvi laihduttaa?

      • Korvaa

        kevytjugurtit oikeilla jugurteilla. Nykyaikaiset hedelmät on jalostettu sokeripommeiksi, syö niitä vain harvoin. Syö kalan, kanan, porsaan, naudan, jne lihaa. Syö välipäivinä puolet normaalista pasta-, peruna-, ja riisimäärästä. Ajoita pastat, perunat ja riisit siten, että syöt päivän annoksesta suurimman osan treenin jälkeisellä aterialla. Jos karkkeja ja limsaa on pakko vetää, niin vedä ne treenin jälkeen. Juustot ovat hyvästä, mutta vältä kaikkia kevytjuustoja.

      • bödäri
        Korvaa kirjoitti:

        eli siis, aamulla syön yleensä mysliä ja jugurttia (ikävä kyllä kevyt). tai ruisleipää, laitanko päälle kinkkua? koulussa perunaa, pastaa, makaroonia, riisiä ja kalaa, possua, nautaa, kanaa jne. ja salaattia toki. kun syön ruokaa, niin otanko enemmän lihaa, kuin pastaa (esim. puolet lihaa, 1/4 riisiä, perunaa jne? oikea jugurtti? mikä rasvaprosentti? eikai mun oo kokonaan hilarittomalle ruokavaliolle ruvettava, ota huomioon murrosikä. miksi karkkia on pitää vetää treenin jälkeen? ja vielä, onko 17 % juusto kevyttä?

      • Laita päälle

        kinkkua ja juustoa. Ota enemmän lihaa. Oikea jugurtti on semmonen mikä ei ole kevytjugurtti. Karkkia ei pidä vetää treenin jälkeen, mutta jos haluat vetää karkkia, niin haitat ovat vähimpiä kun vedät treenin jälkeen. Semmonen ~30 % juusto on hyvä. Kyllä voit kevytjuustoakin syödä, siinä on paljon proteiinia, mutta rasvainen juusto on parempi.

      • bödäri
        Laita päälle kirjoitti:

        laitan tähän listan, millainen esimerkki voisi olla päivän ruokailu: aamupalalla 1-2 leipää (ruisleipää, vähän margariinia, kinkkua, juustoa), maitoa 1-2 lasia. koulussa (ruoka vaihtelee) esim. kanaa ½ lautasesta, riisiä 1/4, salaattia melkein puolet, juomana vesi tai maito, plus täysjyvä näkkileipä. koulun jälkeen leipä, päällä lihaa/kinkkua, maitoa. illalla vaikka lihakeittoa, leipä ja maito lasi. iltapalalla leipä ja jugurtti.

      • AAARrrrgghh!!!

        Älä syö margariinia. Se on myrkkyä. Korvaa margariini aidolla voilla. Laita paljon kinkkua ja juustoa leivän päälle. Älä syö iltapalalla mitään hiilihydraatteja ellet ole treenannut salilla pari tuntia aikaisemmin. Menee muuten yön aikana läskiksi. Syö iltapalalla vaikka kananmunia keltuaisineen. Keltuainen on munan paras osa. Häkkikanan munat maistuvat yleensä pahalta. Syö vapaan kanan munia tai luomumunia.

      • bödäri
        AAARrrrgghh!!! kirjoitti:

        Eli siis, parhaat proteiini lähteet ovat:

        juustot
        lihat
        kananmuna
        raejuusto

        vähiten proteiinia saa:

        vaaleista viljoista
        kevyt jugurteista
        liiasta pastasta, perunoista tai riiseistä

        menikö oikein?

        liikun 5 kertaa viikossa, joistai pari kertaa kävelyä, juoksua, 3 kertaa salia.

        onko jotain mennyt perille ? :D

      • Suurin piirtein

        oikein.

    • LadonOvi30v

      Muista että et voi tuossa iässä vielä kasvaa kovin isoksi.. Kasvu sit johtuu ainakin suurimmaksi osaksi
      puberteetistä.
      Itse olin tuossa iässä 50-kiloinen superjättiläinen joka ei tajunnut treenaamisesta mitään ja pidin treenaajia maailman suurimpana idiottina mutta nykyään olen niin vitun iso etten mahdu enää ovista sisään..
      189cm/112kg

      • mitat..

        mä olen sit sua vielä suurempi. OIen 180cm ja 135kg :)

      • pikkupojat kuluttaa

        Sitähän tämä vitun jarex tohelo ei käsitä että kun se on nyt sen 20 jotain päälle niin se ei isoksi kasva ilman roinaa vaikka kuinka uskottelisi itselleen.

        Helpommaksi tulee kasvu kun tulee ikää lisää niin aineenvaihduntakin muuttuu parempaan, ei enää kuluta kuten jarex rimppakinttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2529
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2527
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2392
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2190
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1205
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1044
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1035
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      952
    Aihe