Kirkonmäellä

Kalevassa

Tuiran seurakunnan kappalainen Stiven Naatus kirjoittaa sunnuntain Kalevassa Kirkonmäellä mm. "Käsitän maailmasta, ihmisistä ja Jumalasta vain sen, mikä juuri nyt mahtuu päähäni ja sydämeeni. Keikkea ei voi tietää kukaan, ei kukaan yksin eikä edes mikään ihmisjoukko yhdessä. Se tekee nöyräksi ja opettaa kunnioittamaan muita."

Jos ja kun olet vl, olet kyllä tyystin erilainen mietteinesi, kuin ne vl:t joihin minä olen törmännyt.

Kerronpa esimerkin. Olin eräänä sunnuntaina Jumalanpalveluksessa ns. kotikirkossani. Meitä oli siellä kaikkian kourallinen kirkkokansaa joten mahduimme kaikki yhteen ehtoollispöytäänkin. Kun Jumalanpalvelus loppui, olisi ollut mukava jututtaa vanhaa tuttua, mutta hän otti jalat alleen. Jäin suu auki ihmettelemään ja tunsin itseni vähintäänkin spitaaliseksi, jonka kanssa ei saa edes keskustella. Kotona tulimme siihen tulokseen, että vain ainoa oikea aito vl-uskovainen kohtelee näin lähimmäisiään. Ei niitä ole hänelle muualla kuin hänen omassa porukassaan!

3

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Jos hän kerran oli vanha tuttusi, hänellä varmaan oli äkkilähtöönsä jokin muu syy kuin että et ole vl.

      • läpi selityksesi.

        Et ehkä ymmärrä, mutta me kososlaisena erotetut olemme alinta sakkaa, ei meille voi puhua kuin normaalille ihmiselle, ainakaan oikea vl.


      • vielä...
        läpi selityksesi. kirjoitti:

        Et ehkä ymmärrä, mutta me kososlaisena erotetut olemme alinta sakkaa, ei meille voi puhua kuin normaalille ihmiselle, ainakaan oikea vl.

        Jatkan vielä, että voihan se olla, että vl:illä on niin kiire sunnuntainakin jonnekin, etteivät ehdi edes heitä sanoa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4015
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2436
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2417
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2322
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      52
      2083
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      21
      1805
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      72
      1122
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe