77 vuotias lievästi dementoitunut isäni myi omistamansa asunnon veljelleni pilkkahintaan. Onko asiassa mitään tehtävissä? Veljeni sai näin omistukseensa isäni asunnon ja aikanaan myös myyntihinnasta puolet.
Isäni myi omaisuuttaan veljelleni pilkkahintaan
7
548
Vastaukset
- 8
Jemmaa muutama vastaavan asunnon hinta-arvio vaikkapa netistä, toteutuneista kaupoista samalta alueelta tai edes pyydettyjä hintoja. Sitten perinnönjaon koittaessa voit vedota kaupan sisältäneen lahjan, joka on rintaperilliselle ennakkoperintöä. Se on se kinkkinen asia ennustaa miten veljesi suhtautuu vetoomukseesi.
- puttesetä
Pilkkahinta on erityisen subjektiivinen käsite etenkin tässä tapauksessa, koska sinulla on asiaan erityinen intressi. Näkemyksesi hinnasta saattaa olla päinvastainen veljesi näkemyksen kanssa. Kauppahinta on ostajan ja myyjän välinen eikä siihen ole muilla juuri sanomista. Pitää myös muistaa, että maailmassa tehdään sekä hyviä, että huonoja kauppoja. Ei ole mikään rikos, jos veljesi on tehnyt hyvän kaupan. Tässä tapauksessa on mahdollista, että myös myyjä pitää kauppaa hyvänä.
Kauppa on lahjanluontoinen, jos kauppahinta on enintään 75% kohteen käyvästä arvosta. Tällöin käyvän arvon ja kauppahinnan erotus on veronalainen lahja. Kenties tätä kautta voidaan katsoa veljesi saaneen ennakkoperintöä, joka vähennetään hänen perintöosastaan.- eivoiollatottaprk
Kateudesta ei ole kysymys vaan siitä että isäni sairastaa dementiaa. Uskon että hän ei ole ollut tilanteen tasalla vaan velipoika on "höynäyttänyt" nimet paperiin.
- Totesit
eivoiollatottaprk kirjoitti:
Kateudesta ei ole kysymys vaan siitä että isäni sairastaa dementiaa. Uskon että hän ei ole ollut tilanteen tasalla vaan velipoika on "höynäyttänyt" nimet paperiin.
Lievästi dementoitunut.
Kyllä sinun on aika vaikea saada kauppaa purettua kun on kyse lievästä dementiasta.
Jos kyse olisi vaikeasta dementiasta (ei tunnista esim. puolisoaan) niin silloin olisi saumoja.
Tietenkin jos kauppa oli raakasti alihintainen voisi kauppahinnan ja todellisen hinnan katsoa lahjaksi joka voidaan sitten myöhemmin katsoa ennakkoperinnöksi.
Mutta kaupanpurku on todennäköisesti mahdotonta.
- vielä ehtii
Teetä asunnon hinta-arvio kiinteistövälittäjällä ja jemmaa se tulevaa perinnönjakokierrosta varten.
- Oik. yo.
Hei!
Tämä ei ole kehoitus juridisiin toimiin eikä sinun pitäisi pohjata mahdollisia oikeustoimia tämän viestin varaan. Oikeudellisissa riidoissa suosittelen palkkaamaan asianajajan.
Tapauksessa on tapahtunut siviilioikeudellinen oikeustoimi, kauppa. Lähtökohtaisesti sopimus on sitova. Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista sanoo kuitenkin seuraavaa:
"Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen."
Isäsi veljen lienee syytä olettaa tietäneen, että asunnon hinta on myyntihintaa olennaisesti pienempi. Näin ollen kauppa ei ole koskaan syntynytkään, se on pätemätön, koska siihen vetoaminen olisi kunnian vastaista ja arvotonta menettelyä.
Toinen lähestymistapa on katsoa, että isäsi olisi tiennyt myyvänsä asunnon halvemmalla. Tälläisessä tapauksessa asunnon todellisesta keskimääräisestä hinnasta vähennetään myyntihinta. Tätä osuutta käsitellään ennakkoperintönä. Perillisenä sinulla on osuus lakiosaan, eli isäsi pystyy testamenttaamaan ainoastaan puolet varoistaan ja puolet jaetaan hänen rintaperillisten kesken. Isäsi kaikki varat lasketaan hänen kuoltuaan yhteen ja setäsi voi joutua maksamaan sinulle osuutesi, jos isäsi varoista ei saada muutoin lakiosan verran kokoon.
Suosittelen sinua palkkaamaan asianajajan hoitamaan asiaasi, sekä teettämään asunnosta hinta-arvion mahdollisimman nopeasti. Oik. yo. kirjoitti:
Hei!
Tämä ei ole kehoitus juridisiin toimiin eikä sinun pitäisi pohjata mahdollisia oikeustoimia tämän viestin varaan. Oikeudellisissa riidoissa suosittelen palkkaamaan asianajajan.
Tapauksessa on tapahtunut siviilioikeudellinen oikeustoimi, kauppa. Lähtökohtaisesti sopimus on sitova. Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista sanoo kuitenkin seuraavaa:
"Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen, ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä tietäneen."
Isäsi veljen lienee syytä olettaa tietäneen, että asunnon hinta on myyntihintaa olennaisesti pienempi. Näin ollen kauppa ei ole koskaan syntynytkään, se on pätemätön, koska siihen vetoaminen olisi kunnian vastaista ja arvotonta menettelyä.
Toinen lähestymistapa on katsoa, että isäsi olisi tiennyt myyvänsä asunnon halvemmalla. Tälläisessä tapauksessa asunnon todellisesta keskimääräisestä hinnasta vähennetään myyntihinta. Tätä osuutta käsitellään ennakkoperintönä. Perillisenä sinulla on osuus lakiosaan, eli isäsi pystyy testamenttaamaan ainoastaan puolet varoistaan ja puolet jaetaan hänen rintaperillisten kesken. Isäsi kaikki varat lasketaan hänen kuoltuaan yhteen ja setäsi voi joutua maksamaan sinulle osuutesi, jos isäsi varoista ei saada muutoin lakiosan verran kokoon.
Suosittelen sinua palkkaamaan asianajajan hoitamaan asiaasi, sekä teettämään asunnosta hinta-arvion mahdollisimman nopeasti.>>Isäsi veljen lienee syytä olettaa tietäneen ...>Näin ollen kauppa ei ole koskaan syntynytkään, se on pätemätön
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1273948On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.472077Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl181783Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma791639- 791566
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711107Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091