Minä hykertelen aina lukiessani lisääntyvistä sivarimääristä ja asepalveluksen suorittaneiden vähenemisestä. Johtajakoulutus on jo todettu vanhentuneeksi, ja kun vanhat pierut muuttavat vehreämpiin vanhainkoteihin niin asepalveluksen suorittamisen arvo vain koko ajan pienenee.
Sivarit eivät ole enää homoja (ehkä joidenkin punaniskajunttien mielestä kyllä), he vain kokevat siviilipalveluksen suorittamisen järkevämmäksi, niin kuin se varmasti onkin. Voi olla jopa tälle maalle hyödyksi eikä vain imeä sen rintaa kuin laiton maahanmuuttaja.
Minua ei ainakaan huvita puolustaa maata, joka ei pysty tarjoamaan armeijan käymisen jälkeen työtä eikä edes työttömyyskorvausta. Onneksi varmasti jo muutaman vuosikymmenen sisällä systeemi muuttuu palkka-armeijaksi.
1939-1944 ei ehkä unohdu, mutta ei kyllä toistukaan nykyihmisten "sisulla". Tämä ei välttämättä ole pelkästään huono asia. Sotaahan ei ole kuitenkaan tiedossa.
Milloin asevelvollisuus poistuu?
8
306
Vastaukset
- gfgr
Itsekin ajattelin soutaa meren yli Ruotsin puolelle vaikka kylpyammeessa, jos ryssä taas hyökkää. Se on täysi itsemurha lähteä sotimaan tuon kokoista sotilas-imperiumia vastaan. Varsinkin tämän kaltaisen pikkuvaltion surkeilla pyssyillä. Pitäisi olla natomaiden armeijat taustatukena, ennenkuin meikäläinen uskaltaisi edes harkita sotaretkeä venkkuja vastaan.
- totaalikieltäytyjä
Suomi hukkaa paljon käytettävissä olevia voimavaroja väheksymällä yleisesti siviilipalvelusmiehiä. Moni muu EU-maa pysähtyisi kokonaan jos sivarit menisivät lakkoon. Siviilipalvelusta voitaisiin käyttää niin paljon järkevämmin esimerkiksi sairaaloiden ja terveydenhuollon pyörittämiseen sekä palotorjuntaan sekä yleisesti kriisinhallinnan siviilipuolen hoitamiseen.
Sivari on tyypillisesti hyvin koulutettu itse ajatteleva yksilö, jossa on paljon potentiaalia jonka valtio tarkoituksellisesti hukkaa korostamalla yltiöisänmaallista asepalvelua.
Itse en tule koskaan palvelemaan puolustusvoimien intressejä millään lailla, enkä suostu asepalveluun missään oloissa. Valtio saa tulla sen faktan kanssa toimeen tai muutan maasta ja vien verotulot omalta osaltani mennessäni. Enkä edes neuvottele tästä.- herätkää pellet
Miten niin moni EU-maa pysähtyisi ilman sivareita? Eihän kaikille miehille pakollista asevelvollisuuttakaan ole kuin suomessa, oliko joku kreikkan kaltainen takapajula lisäksi.
Jotenkin vääristyneet arvot sinulla, haluaisit että suomessa käytettäisiin ilmaista orjatyövoimaa (sivareita) sairaaloiden pyörittämiseen. Kyllä työstä pitäisi palkka maksaa sukupuoleen katsomatta, eikä yhdenkään sivarin pitäisi tehdä mitään ilman palkkaa, sama juttu varusmiehillä. - hurjamakkara
herätkää pellet kirjoitti:
Miten niin moni EU-maa pysähtyisi ilman sivareita? Eihän kaikille miehille pakollista asevelvollisuuttakaan ole kuin suomessa, oliko joku kreikkan kaltainen takapajula lisäksi.
Jotenkin vääristyneet arvot sinulla, haluaisit että suomessa käytettäisiin ilmaista orjatyövoimaa (sivareita) sairaaloiden pyörittämiseen. Kyllä työstä pitäisi palkka maksaa sukupuoleen katsomatta, eikä yhdenkään sivarin pitäisi tehdä mitään ilman palkkaa, sama juttu varusmiehillä."--eikä yhdenkään sivarin pitäisi tehdä mitään ilman palkkaa, sama juttu varusmiehillä." Jännittävä juttu että molemmat saavat palkkaa :D Mutta eihän siitä jää käytännössä mitään käteen, ja sitten on vielä rahalliset menetykset jotka syntyvät kun töihin pääsee vasta vuoden myöhässä rahalliset menetykset jotka syntyvät kun joudut puoleksi vuodeksi tyhjän päälle ennen opintojen alkua.
Eli käytännössä sekä sivarit että varusmiehet ovat jo orjavoimaa. Sivarit vain tekevät jotakin hyödyllistä. - 4e/vrk ei ole palkka
hurjamakkara kirjoitti:
"--eikä yhdenkään sivarin pitäisi tehdä mitään ilman palkkaa, sama juttu varusmiehillä." Jännittävä juttu että molemmat saavat palkkaa :D Mutta eihän siitä jää käytännössä mitään käteen, ja sitten on vielä rahalliset menetykset jotka syntyvät kun töihin pääsee vasta vuoden myöhässä rahalliset menetykset jotka syntyvät kun joudut puoleksi vuodeksi tyhjän päälle ennen opintojen alkua.
Eli käytännössä sekä sivarit että varusmiehet ovat jo orjavoimaa. Sivarit vain tekevät jotakin hyödyllistä.saavat siis palkkaa, selittäisitkö hieman tarkemmin?
- jukkamies
4e/vrk ei ole palkka kirjoitti:
saavat siis palkkaa, selittäisitkö hieman tarkemmin?
"Palkka on työntekijöille maksettava korvaus, tyypillisesti rahasumma työtä vastaan. Palkka voidaan maksaa myös luontaisetuna, kuten ruokana ja asuntona." (Lähde: Wikipedia)
"Varusmiehen päiväraha on palvelusajan mukaan (1-6 kk) 4,40 euroa, (7-9 kk) 7,30 euroa tai (10-12 kk) 10,20 euroa. Päivärahat maksetaan yleensä pankkitilille kaksi kertaa kuukaudessa." (Lähde: Puolustusvoimat)
"Päiväraha maksetaan takautuvasti kahdesti kuukaudessa joko käteen tai siviilipalvelusvelvollisen pankkitilille. Päiväraha määräytyy palvelusvelvollisen suorittamien palvelusvuorokausien mukaan seuraavasti (1.1.2009 alkaen):
1 - 180 vrk: 4,40 €
181 - 270 vrk :7,30 €
271 - 362/395 vrk: 10,20 €" (Lähde: Siviilipalveluskeskus)
Eikö tuo kuulosta vähän niinkuin palkalta? Lisäksi olisit voinut lukea enemmän kuin kaksi ensimmäistä lausetta ja kiinnittää huomiota viestin negatiiviseen sävyyn. - Asdertson
jukkamies kirjoitti:
"Palkka on työntekijöille maksettava korvaus, tyypillisesti rahasumma työtä vastaan. Palkka voidaan maksaa myös luontaisetuna, kuten ruokana ja asuntona." (Lähde: Wikipedia)
"Varusmiehen päiväraha on palvelusajan mukaan (1-6 kk) 4,40 euroa, (7-9 kk) 7,30 euroa tai (10-12 kk) 10,20 euroa. Päivärahat maksetaan yleensä pankkitilille kaksi kertaa kuukaudessa." (Lähde: Puolustusvoimat)
"Päiväraha maksetaan takautuvasti kahdesti kuukaudessa joko käteen tai siviilipalvelusvelvollisen pankkitilille. Päiväraha määräytyy palvelusvelvollisen suorittamien palvelusvuorokausien mukaan seuraavasti (1.1.2009 alkaen):
1 - 180 vrk: 4,40 €
181 - 270 vrk :7,30 €
271 - 362/395 vrk: 10,20 €" (Lähde: Siviilipalveluskeskus)
Eikö tuo kuulosta vähän niinkuin palkalta? Lisäksi olisit voinut lukea enemmän kuin kaksi ensimmäistä lausetta ja kiinnittää huomiota viestin negatiiviseen sävyyn.Eli tupakkiaskin hinnalla (n 5 euroa/aski) per päivä suomalainen asevelvollinen taistelee:
http://www.napsu.fi/vastaukset/kysymys/10695 - x-x-x-x-x-x-x-x
Asdertson kirjoitti:
Eli tupakkiaskin hinnalla (n 5 euroa/aski) per päivä suomalainen asevelvollinen taistelee:
http://www.napsu.fi/vastaukset/kysymys/10695Romanikerjäläinen Helsingin kadulla lähtisi takaisin kotiin, jos hän teinaisi täällä vain 5 egee päivässä plus punkan ja safkat. Ja senkin vasta yletöntä ryynäämistä ja hu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi912650On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole522597Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732559Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742453Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl421966Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu601917Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1341831Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve281363Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko291343Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?181194