Miehen kiinnostus syntisiin

Lähteä vai ei

Moi! Olen seurustellut vuoden kivan ja sydämellisen miehen kanssa jolla on ollut melko tiiviit naiskontaktit ennen minua. Olemme jo keski-ikäisiä. Olen huomannut vanhoista kalentereista ja kaikenmaailman muistilapuista että hän on ostanut palveluja maksullisislta naisilta ja pelannut paljonkin seksipuhelin linjoilla, vaikka tuohon aikaan hän oli vielä naimisissa.

Kysymykseni kuuluukin, että mitä mieltä olette, voiko tuollaisesta tavasta päästä "eroon"? Hänhän väittää nyt rakastavansa minua enemmän kuin ketään. Hän on jäänyt kuitenin kiinni suhteemme aikana kolme kertaa erilaisista kontakteista ja pyydellyt kovasti anteeksi ja luvannut ettei tee enää tee sitä. Ja samanlaisesta törttöilystä hän ei olekkaan jäänyt kiinni. Ne kaikki olivat eri tyyppisiä. Hulluhan mä olen... tiedän, kun olen antanut anteeksi, ja minusta on tullut "kontrollifriikki". Pelkään melkein koko ajan että hän on taas tehnyt jotain ja tutkin hänen puhelintaan.

Pelkään että hän on jäänyt koukkun näihin "syntisiin naisiin". Meillä on hyvä seksielämä nykyään, alussa ei, jolloin hän jäi kiinni. Tosin viimeinen kiinni jääminen oli sitä, että hän piti töissä toista puhelinta, jolla piti yhteyttä ties mihin naisin. Silloin hän jo vakuutti haluavansa elää minu kanssa ja puhui naimisiin menosta. Hän jäi kiinni, kun oli sillä puhelimella ottanut vuosi aiemmin yhteyttämut minuun ja olin säästänyt numeron ja kerran onnistuin soittaa siihen hänen ollessaan iltavuorossa. Puhelin oli usein varasttu. Hän myös valehtelee paljon tarpeettomasti. Olen monta kertaa ollut jättämässä hänet, mut olen rakastunut hänen seuralliseen ja rakastavaan olemukseensa. En tajua kun en saa repäistyä itseäni irti.

6

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottako tää?

      jos hän ei ole lopettanut temppujaan sinun aikanasi, tuskin hän sitä tulee edes milloinkaan tekemään.
      Siinä taisikin olla vastaus sinun tekemääsi kysymykseen.

      En voi kun ihmetellä, että ihminen (tässä tapauksessa sinä), voi roikkua tuollaisessa kiinni. Ja vain sentakia, kun RAKASTAA NIIIIIN PALJON!!

      • elämäonkummallista

        Ihmisessä, voi olla monta eri puolta ja tuohan on seksiadikti..Ihan sama kuin peliriippuvuus.Jokin terapia vois auttaa jos hän itse sitä haluaa. Toisen on paha siinä mitään tehdä.

        Ja yleensä ihmiseen rakastuu ei riippuvuuksiin.. Sama kai pätee alkoholi -ja huumeriippuvaisia ihmisiä jotkut heihinkin rakastuu. Itse en sitä rumbaa jaksaisi.

    • Mikä synti ?

      Ehkä ongelma ei kuitenkaan ole miehessä vaan sinussa. Jos hän on "seurallinen ja rakastava" niin anna ihmeessä hänen olla, sellaisia on niin vähän miehenpuolissa että anna hänen pitää ominaisuutensa ja naisensa. Opettele itse ajattelemaan asiat toisella tavalla tai ota pitkät ja hae jostain perusjunttiurpo, joka ei takuuvarmasti omaa juuri mitään ominaisuuksia.

      • Blackwat

        Ai meinaakko että tuollasta käytöstä mieheltä pitäis sietää? Hyväksyisikkö itte omalle kohdalle?? Ihmeellinen oot, jos näin on, vaikka onhan se niin että meitä on moneksi. No anyway, se että mies on hyvä, ihana, rakastava ja seurallinen, ei oo mikää syy roikkua parisuhtees varsinki jos ittestä tuntuu epävarmalta! Rakastavia ja seurallisia miehiä on maankamara pullollaan, ei ne ny sentään mitää harvinaisuuksia oo.

        Aloittajalle:
        Jos et voi hyvin suhteessa ja epäröit, on syytä tosiaan miettiä kannattaako jäädä! Ku kerran oot epävarma, ei silloin suhteessanne oo kaikki kunnos ja jokin tosiaan kaihertaa sun mieltä. Voin melkein sanoa satavarmasti ettei miehes muuta käytöstapojaan, tuollainen kuulostaa niin syvälle juurtuneelta. Ajattele mikä on parasta sulle. Voikko hyvin suhteessas? Omasta kokemuksesta voin sanoa, et jos jostain luopuu, saa varmasti jotain parempaa tilalle! Pelkkä rakkaus ei aina riitä, se on totuus, sekin omasta kokemuksesta. Suna potkaisisin miekkosen huitsin kanadaan ja vähä äkkiä!

      • Olen ihmeellinen
        Blackwat kirjoitti:

        Ymmärrän oikein hyvin, miksi tuntuu "ihme mielipiteeltä". Mutta eläpä sinäkin ensin vuosikymmeniä parisuhteessa, jossa jäät kaikkea tuota ilman, ehkä sinunkin mielipiteesi on sen jälkeen erilainen. Mikä tahansa on parempi vaihtoehto kuin perusjunttiurpo; ei puhu, pukahda, pussaa eikä paljon muitakaan ihmisen elkeitä esille tule. Ja näitä "maankamara on pullollaan", ei niitä toisenlaisia, he ovat harvinaisuuksia.

      • Blackwat
        Olen ihmeellinen kirjoitti:

        No se on taas ihan omaa mokaa junnata vuosikymmenet samas suhtees mistä kaikki puuttuu! Turha siitä on purnata jos ei itte ymmärrä lähteä sillon ku pitäis. Herranen aika! Kukaa ei käske roikkumaan junttiurpossa kymmeniä vuosia. Kyllä kuule niitä rakastavia ja seurallisia miehiä on varmasti tarjolla ilman että siinä edes tarttis sivutuotteena tulla moisia ominaisuuksia mitä ap:n ukolla on. Mä en ikiniä ikinä tulis hyväksymään mieheltä sellaista käytöstä, enkä yhtää ihmettele että tilanne ahdistaa ap:tä! Satavarmasti mä oon oikeas, ettei suurinosa pareista hyväksy toisen osapuolen syrjähyppyjä!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      96
      3878
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      40
      2415
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2383
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2292
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      39
      2036
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      78
      1620
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1517
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      7
      1226
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1081
    10. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      71
      1077
    Aihe