Hampun laillisuus.

lounliboi

Hamppu on ollut aina laillista; kyse onkin siitä, että saadaan korjattua tilanne oikealle tolalle. Suomenkin laissa sanotaan sen perustuvan "Jumalan armoon", ja kun nyt ajatellaan, että Mooseksen kymmenen käskyä olisivat olleet ne ensimmäiset lait, niin missään muussa hengessä laiksi julistetut asiat eivät ole lakeja. Koska hamppu on pikemminkin rakkautta ja sopusointua hyödyttävä asia, niin sen kieltäminen lailla on tuplasti väärin; se on väärin, koska itse laki aiheuttaa ongelmia ja väärin siksi, että se ei ole lain hengen mukaista. Nykyinen laki ei myöskään ole lainvoimainen, koska se on ristiriidassa perustuslain kanssa ja perustuslaissa määritellään niin; että mikäli joku laki on ristiriidassa perustuslain kanssa, niin se ei ole lainvoimainen.

Tässä otteita Suomen laista:

"PERUSTUSLAKI:

10 luku
Laillisuusvalvonta
106 §
Perustuslain etusija

Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

RIKOSLAKI:

4 luku (13.6.2003/515)
Vastuuvapausperusteista

2 § (13.6.2003/515)
Kieltoerehdys

Jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana seuraavien seikkojen vuoksi:

1) lain puutteellinen tai virheellinen julkistaminen;

2) lain sisällön erityinen vaikeaselkoisuus;

3) viranomaisen virheellinen neuvo; tai

4) muu niihin rinnastettava seikka.

Rangaistuksen mittaaminen
4 § (13.6.2003/515)
Yleisperiaate

Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen."

8

773

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ventami

      Tuota, eihän Suomen laki määrittele hamppua laittomaksi......

      • kush

        Mielenkiintoiseksi tekee asian yleensä koko päihdyttävien aineiden säätö - laittomiksi. Elikkä luonnosta löydettävien aineiden muuttaminen sitä mukaa laittomiksi kun niin halutaan. Eli, jos männynkuoren alaosasta löytyisi aine, mitä käytettäessä, vaikka tulisi iloiseksi - niin suomen lainsäätäjät voivat laittaa tuon ainesosan huumausainelainsäädäntöön, ja hups, männynkuoriuute onkin laitonta... osto, välitys, myynti, vienti, ja käyttö. Niin se käy.
        Hampun kieltolaki on 100% usasta peräisin ja suomi menee siinäkin kuin lammas junassa, eli kun amerikkalaiseet kertoo meille, ettei ne tykkää, ni ei mekään saada täällä. No, siitä lurituksesta on jo irtautunut muutamakin maa, mistä hatunnosto heille. Ihan kaikki eivät ole amerikan vasalleja...kuten me tunnutaaan täällä olevan. Kannattaisi lukea monen pellen hieman tuota hampun historiaa, niin viisastuisi vähän. SUomessakin hamppua viljeltiin (kuituhamppua) ennen vanhaan. Nykyään kukaan ei uskalla sitä edes tehdä yleisen poliisin ja muun tuominnan takia...vaikka siihen saisi jopa EU tukea. Mutta sitä ne asenteet teettävät, eli tämä perinteinen amerikan perintö. Alkoholin salliminen sen haittavaikutuksineen on pelkkää kaksinaismoralismia, ja kun laitetaan aineet rinnakkain, niin maailmalla kuolee ihmisiä sadoin tuhansin, miljoonittain ---alkoholin haittavaikutuksiin..... kannabiksen käyttöön lieneekö kukaan suoranaisesti kuollut, ellei sitten johonkin sivuvaikutuksiin..mutta yliannoskuolemia tuskin olemassakaan.. Cannabis ei myöskään ole ensimmäinen kirveenkaivuuseen kannustava, vaan edelleen ollaan siellä viinan puolella niissäkin hommissa. Mutta tässäkin asiassa SUomi on määkivä lammas..ja haluaa olla kiltti poika ja pitää kaikki samoina lobotomian esimerkkeinä---amerikan yleinen lobotomia...mikä monessa on mukana. Vaikka täällä esitettäisiin 87 eri tutkimusta missä todetaan hampun säällinen toiminta huumekäytössä...ja että viina on 1000 kertaa haitallisempaa kaikkine harmeineen - niin SILTI suhtautuminen ei muutu. Mitä tästä voi päätellä?? No, ainakin sen, että päättäjät ovat kuin entiset uskovaiset... ne ketkä polttivat porukkaa noitina...ja samoin kuin ne ketkä kehtasivat väittää maan kiertävän aurinkoa....eli elämme vielä Suomessa pimeyden aikaa.

      • Khadith
        kush kirjoitti:

        "Eli, jos männynkuoren alaosasta löytyisi aine, mitä käytettäessä, vaikka tulisi iloiseksi - niin suomen lainsäätäjät voivat laittaa tuon ainesosan huumausainelainsäädäntöön, ja hups, männynkuoriuute onkin laitonta... osto, välitys, myynti, vienti, ja käyttö. Niin se käy."

        Ainakin vielä toistaiseksi Suomessa on mahdollista lisätä substansseja huumausainelainsäädännön piiriin vain YK:n kautta, mikä on tolkuttoman hidas prosessi. Niinpä ainakin Sosiaali- ja terveysministeriö haluaisi Suomeen pikaisesti kansallisen huumausaineluokitusjärjestelmän.
        http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/03/1080130

    • Khadith

      "Nykyinen laki ei myöskään ole lainvoimainen, koska se on ristiriidassa perustuslain kanssa"

      Miten?

      • Totuus on sisälläsi

        Ennenkuin aletaan keskustelemaan ihmisten keksimistä laeista, niin keskustellaan ensin se asia selväksi; että miks se olisi väärin, että kasvi kasvaa? Kasvi puhdistaa ilmaa, osallistuu veden kiertokulkuun, nämä ovat sellaisi asioita, mistä ei ymmärretä tuskin muuta, kuin että ne ovat tärkeitä elämän ylläpitämiselle.

        Se, että hampulla on vaikutuksia ihmisen ruumiiseen, on hyvä juttu, sen siemen on maailman ravintopitoisin ja siitä saatavat uutteet parantavat jopa syöpää. Ja tämän kaiken se kasvi tekee itse; auringon voimalla, kun vaihtoehtona on tuhat ja yksi saastuttavaa tehdasta; miljoonia ihmisiä käyttämässä elämäänsä näihin tehtaisiin ja tuhoamassa itseään; tätä maapalloa, mistä me kuitenkin kaikki lopulta saamme ruumiimme ja sen elättämiseen tarvittavat asiat.

        Muutos lähtee jokaisesta itsestä; yksi ihminen lisää, ketä tajuaa tämän on yksi askel eteenpäin oikealle tielle.

      • erookki
        Totuus on sisälläsi kirjoitti:

        Hampun "laittomuus " alkaa olla vitsi. Luokka on samaa kuin aiheeton kaistanvaihto. Virkaintoiset poliisit mielellään vääntävät siitä asiaa, että saavat päivän sakotus ja ratsiatarpeensa täyteen. Tämä siis myös siellä KRP: n puolella. Se on niin helppoa saada krediittiä näistä hamppuhemmoista, on kuin tikkaria repisi lapsen suusta, mutta mitäs poliisi siitä välittää - ja kuten sen erään poliisin sanoin.." cannabis on samaa myrkkyä kuin kaikki muutkin huumeet".... No juu, siinäpä oli viisas lause. Vähän sama kuin vertaisi syanidia ja perunanvartta toisiinsa.. mutta ei tainnu olla kemian luvut kohdalla. Mutta vahva usko hälventää kaikki sivusta tulevat hamppuveikkojen paskapuheet...parasta poliisin uskoa siihen OIKEAAN TOTUUTEEN...mikä lienee siellä poliisin omassa päänupissa...sitä ei horjuta tuuli eikä saunakalja.
        Hampun laillistaminen on VAIN ajan kysymys. ei muuta. Mutta systeemillä on aikaa venytellä, koska kansa ei ole halukasta muuhun kuin viinan hinnan alennuksiin ja kaikkeen mikä koskee sitä rakasta viinaa... ei muuta.. piste. Yhenlaista junttimenoa siis sekin. Syvä joki.

      • lounliboi
        erookki kirjoitti:

        Jep, mutta onneksi internetin avulla on saatu levitettyä tietoa tehokkaasti; niin ne "tavalliset tallaajat", jotka ovat luottaneet, että heille kerrotaan totuus; ovat pikkuhiljaa alkaneet havahtua todellisuuteen; että tässähän on suoraan päin näköä valehdeltu; Asan biisiä lainaten "kirkkain silmin kusta tuopista juotti".

      • dfgdfgdfg
        lounliboi kirjoitti:

        näin on närhen munat...eli samaan aikaan systeemi todella murentaa omaa uskottavuuttaan kaikella tasolla, koska valeet missä tahansa ja tää typerä dis-info - julki tullessaan, vie pohjan ihan oikeiltakin asioilta.. Mutta ei näy järkeä tässä systeemin toiminnassa.. ei mene siellä jakeluun, että valheella on lyhyet jälket. Nytkin tää Ylen cannabis-ohjelma, pätkitty 9min...ja juuri ne positiiviset asiaan vaikuttavat tekijät... eli sensuuri ja valheiden levitys on normaali toimintaa meillä.. totuutta piilotellaan. Mutta kuten todettu, loppupeleissä se palvelee esim cannabiksen vapauttamisen puolesta..mutta tekee sitten taas huonoa itse todella pahoille aineille, eli koville sellaisille. Ja juuri siitä syystä, että kun sitä paskaa jauhetaan, niin kaikki on silloin valetta mitä systeemin tuutista tulee...ja ne oikeat totuudet hukkuvat sinne muun paskan joukkoon. Mutta ei nää älykääpiö-hurskastelija-konservatiivit näe metsää puilta. Kunhan saavat tilinsä käteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      103
      2370
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      1986
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1772
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      102
      1344
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      41
      1325
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      852
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      50
      721
    9. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      180
      701
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      700
    Aihe