Lilli Group huijaa

Turakaisen tussi

Satuin viime vuoden maaliskuussa ostamaan tietokoneen, missä vuoden ilmainen Lilli virustorjunta.

Joulukkuussa alkoi ruutuun ilmestyä "Virustorjuntanne on lopussa, tilaa jatkoa" kaltainen mainos Lilliltä.
Oletin kyseessä olevan virheilmoitus, koska ilmaista turvaa oli muistini mukaan useampi kuukausi jäljellä.
Joulukuun puolivälissä sitten katosi yhteys Lilliin, ei voinut itse ladata viimeisiä virustorjuntaohjelmia, ei myöskään tarkistaa itse tietokoneen kovalevyä.
Seuraavalla viikolla toimi kerran ja tilasin jatkokauden. Mutta hups, virustorjunta ei kahden viikon aikana toiminut, eli latauksia ei voinut tehdä, eikä itse tarkastamaan kovalevyä.

Poistin siis Lillin koneelta ja latasin ilmaisen ohjelman.

Tämän kuun alussa sitten tuli yllätys, Lilli lähetti laskun seuraavalta puolelta vuodelta.
Lähetin tiedotteen, ettei Lilli ole toiminut koneellani joulukuussa ja näin ollen puran sopimuksen. Sillä laskun saapumisesta on oikeus purkaa sopimus kahden viikon sisällä laskun saapumisesta.

Mitä vielä, tänään tuli Lilliltä muistutuslasku. Ei kaiketi auta muu kuin viedä homma oikeuteen.

11

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12

      "... tilasin jatkokauden." No, jos pystyt oikeudessa osoittamaan, että toimimattomuus johtui myyjän puolelta, eikä osaamattomuudestasi, voit ehkä voittaakin. Kallista touhua joka tapauksessa, varsinkin jos takkiin tulee.

      • Turakaisen tussi

        Kun avaa tietokoneen ja yrittää saada ladattua uusimmat virustorjunnat ja näytölle tulee "Virusturva vanhentunut, hanki uusi/jatko" kaltainen ilmoitus. Mitä itse tekisit?

        Kokeile, poista virustorjunta koneeltasi ja kun avaat koneen, tulee ilmoitus ettei virustorjuntanne ole kunnossa.

        Mikäli joulukuussa olisi koneeseeni pukannut virus, sekin varmaan olisi ollut käyttäjän vika.

        Kuluttajasuojan mukaan, kaupan voi purkaa 14 vrk kun asiakirja on tullut ja se on tehty.

        Mitää vahvistusta ei tullut sähköpostiin, ainoastaan lasku josta reklamaatio yritykselle.

        Toisaalta, voi sen myös maksaa ja kertoa useammalla saitilla asiasta. Tuolloin Lillille tulee suuremmat tappiot.

        Koska olen työtön, valtio maksaa kulut.

      • 12
        Turakaisen tussi kirjoitti:

        Ensinnäkin en ikinä maksaisi mistään torjunnasta, niinkuin en mistään muustakaan minkä saa nollien ja ykkösten muodossa.
        Tietoturvakeskuksen tai mikä nyt ilmoittaakin, ettei turva toimi, saa pois päältä. Tutka ei edes ole välttämätön, jos maalaisjärkeä käyttää ja pitää ohjelmat ajan tasalla. Aina on käyttäjän vika, jos haitan koneelleen hommaa.
        Lakimies voi tietää paremmin nämä kuluttajansuojan kiekurat.
        Kunhat et herjaukseen syyllisty, vaan pitäydyt faktoissa.
        En ole työtön, kunta maksaa viulut.

      • Turakaisen tussi
        12 kirjoitti:

        ensimmäisestä viestistä ei selvinnyt, olen useaan otteeseen ladannut koneeseen viimeisimmät virus tai mitä suojia ne onkaan ja ajanut itse koneen tarkistuksen.

        Kun klikkasi vas. puolella olevaa Lillin logoa, kuten ennenkin. Tuli ilmoitus ettei voi käyttää ja aukaistessa koneen oli tullut ilmoitus Lillin virusturvaohjelman käyttöajan olevan lopussa.
        Kyse siis ei ollut käyttäjän vika niissä toiminnoissa, mitä olin tehnyt useaan otteeseen.

        Tutkin hieman asioita, kuluttaja-asiamies nimike on vaihtunut toiseen.
        Joten huomenna ensin soitto Lilliin ja jos ei päästä yhteisymmärrykseen, soitto kuluttaja-asiamiehelle (minkä virallinen nimike vaihtunut).
        Mikäli siellä ollaan samaa mieltä, että minun pitää maksaa turhasta. Alan levittämään eri medioihin tietoa tavasta, millä Lilli huijaa.
        Ja se todennäköisesti vie useamman potenttiaalisen asiakkaan pois Lilliltä.

        Sinänsä tänään lähetin sähköpostitse jo saman kysymyksen Lilliin, ehkä sieltä tulee aikanaan vastaus.
        Joskus on käynyt erään yrityksen kanssa siten, että olen lähettänyt useammalle firman edustajalle sähköpostia ja kun viikon sisällä ei ole tullut vastausta, olen soittanut.
        Jokainen väitti, ettei ollut saanut sähköpostiani mutta kuullut toiselta työntekijältä asiastani.

      • 13

        "Tuli ilmoitus ettei voi käyttää ja aukaistessa koneen oli tullut ilmoitus Lillin virusturvaohjelman käyttöajan olevan lopussa."
        Ai ei ole käyttäjän vika?
        Autostasi loppuu bensa, valmistajan vika?

      • Turakaisen tussi
        13 kirjoitti:

        "Tuli ilmoitus ettei voi käyttää ja aukaistessa koneen oli tullut ilmoitus Lillin virusturvaohjelman käyttöajan olevan lopussa."
        Ai ei ole käyttäjän vika?
        Autostasi loppuu bensa, valmistajan vika?

        Ilmainen Lilli virustorjunnan piti mainoksen ilmoituksen mukaan olla voimassa 31.03.2010.

        Ilmoitus ettei Lilli virustorjunta ollut enää voimassa, tuli noin 15.12.2009.

        Millä tavoin se on käyttäjän vika, kun Lilli virustorjunta katkeaa Lillin puolelta noin kolme ja puoli kuukautta ennen varsinaista katkaisuaikaa?

        Autoiluun verrattuna:
        Autossa on kolmen vuoden takuu, auto hajoaa kahden vuoden kuluttua. Takuu ei korvaa, vaikka vika täyttää takuuehdot.
        Kumman velvollisuus maksaa korjaus autoilijan vai takuun antajan?

      • Määmy

        Otat autoon kaskon, kahden kuukauden kuluttua autosi varastetaan. Vakuutusyhtiö ei maksa korvausta, sillä varkausvakuutus ei vakuutusyhtiön mukaan korvaa varastettua autoa. Vakuutusasiakirjassa kyllä on maininta, että varastettu auto korvataan.

    • Turakaisen tussi

      auttoi, minut poistettiin tänään laskutuksesta.

      Omalla tavalla oma moka, kun ei soittanut aikaisemmin.
      Lähtökohtana kuitenkin oli, kun ruutuun tulki ilmoitus vajeellisesta viruksentorjunnasta, oletin ilmaisajan olevan ohitse. Vaikka se olisi ollut ohitse vasta helmikuun lopussa. Eli kaksi ja puoli kk myöhemmin (ei siis kolme ja puoli).

    • Ostin Pioneer viritin.vahvisrimen ja kauppaan kuului avaimet käteen 90€ maksava toimitussopimus jonka toimitti Lilli Group. Digitalkkari sai tunnin ähellyksen jälkeen laitteen puolittain toimimaan mutta uusi levysoitin ei toiminut kuin hyvin hiljaisella äänellä. Kysymyksessä oli laitevika? Puolentoista kuukauden kulutta toinen lollut aitteeseen kytketty kovaääninen hiljeni. Soitto Lilliin josta tuli toinen digitalkkari joka kertoi kysymyksessä olleen asennusvirheen. Lasku 79 €. Valitin laskusta ja Lillin vastaus oli, että edellien talkkari oli käynyt korjaamassa virheensä. Henkilö ei ollut kuitenkaan sama joka hoiti ensimmäisen asennuksen. Käyttääkö Lilli haamuasentajia vai onko meillä vaimoni kanssa vakavampi näköhäiriö?

      • Tarina jatkuu. Ensimmäinen dikitalkkari lähetti minulle sähköpostin jossa oli selvitys jälkimmäisen dikitalkkarin vian korjauksesta. Syy oli CD soittimen mono/stero kytkimen väärästä asennosta. Kytkin oli mono puolella. CD soitin on Pioneer PD-F607 ja jokainen voi todeta, että kyseisessä laitteessa ei ole mono/stereo kytkintä. Kysymyksessä oli kesken jäänyt asennus. Lopuuiko tieto vai taito?

    • Lisää digitalkkareista. Ovat ihmemiehiä keksimään satuja Nyt tuli MPY:ltä 89 € lasku kun soittimesta ei löytynyt Mono/stereo kytkintä.Maksoin laskun ja jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia satutunteja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      39
      773
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe