solmiko suhteita narsistiin. Narsistissa asuu myöskin suuri sadisti oli tuo narsisti sitten mies tai nainen. Puhumattakaan jos menette naimisiin narsistin kanssa niin teitä käytetään häikäilemättömästi ja kun on käytetty loppuun, niin otetaan koko omaisuus mahdollisimman tarkkaan itselle ja potkaistaan teidät pellolle. Niin se menee ja läheiselleni kävi juuri niin.
Älkää
18
857
Vastaukset
- Gargamel
Miten sen narsistin näkee ennenkuin narsisti paljastaa itsensä ja miten sen narsistin paljastumisen näkee ilman suhdetta siihen narsistiin?
Itse olen alkanut pitää varoitusmerkkinä sitä, että henkilö ei kestä EI-sanaa, käyttää määräämismuotoja ja puhuu ylhäältä alaspäin eikä näytä reagoivan siihen, että toinen kertoo havainnostaan. Lisäksi kysymys nousisi myös, jos toinen vaikuttaa manipulaattorilta ja pyrkii ajamaan toista nurkkaan hyvin harkitun tyylisesti sekä pyrkisi jatkuvasti arvottamaan ihmisiä suhteessa itseensä. Sellaisen henkilön seurassa tuntuu kuin olisi jatkuvassa empiirisessä testissä eikä rentoudu ikinä. Jostakin syntyy kuva, että mikäli suhde katkeaisi, tuo ihminen ei jättäisi rauhaan vaan pyrkisi loukkaamaan hankkimallaan tiedolla.- Kerruli
Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut tunnistaa narsistin vain siitä että hän oli täydellinen kumppani minulle.
Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut. Kyllä ihmettelin että sellainen ihminen on oikeasti olemassa, keskustelutaitoinen, älykäs, humaani, itsevarma, arvostava...
Ensimmäiset kuukaudet meni näin.
Tiesin kyllä narsismista jo suhteen alussa ja tiesin että jos joku ihminen vaikuttaa kaikin puolin täydellisestä kannattaa antaa hälytyskellojen soida. En silti voinut kuvitella että rakkautta voi niin hyvin näytellä.
Sitten pikku hiljaa alkoi näkymään jotain ihan muuta persoonaa mutta minäpä olin silloin täysin jo koukussa ja hänen armoillaan. - henna001
Kerruli kirjoitti:
Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut tunnistaa narsistin vain siitä että hän oli täydellinen kumppani minulle.
Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut. Kyllä ihmettelin että sellainen ihminen on oikeasti olemassa, keskustelutaitoinen, älykäs, humaani, itsevarma, arvostava...
Ensimmäiset kuukaudet meni näin.
Tiesin kyllä narsismista jo suhteen alussa ja tiesin että jos joku ihminen vaikuttaa kaikin puolin täydellisestä kannattaa antaa hälytyskellojen soida. En silti voinut kuvitella että rakkautta voi niin hyvin näytellä.
Sitten pikku hiljaa alkoi näkymään jotain ihan muuta persoonaa mutta minäpä olin silloin täysin jo koukussa ja hänen armoillaan.Totta ja vaarallista, narsistissa asuu myös suuri sadisti.
"Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut"
Niillä on ilmiömäinen taito vaistota ja tietää, mitä nainen tai mies kumppanissaan haaveilee ja alussa ne sitten tekeytyvät juuri sellaisiksi. Usein suhteen alussa narsisti on myös halukas tietämään paljon toisen elämästä ja ajatuksista (minkä uhri aluksi kokee postiiviseksi - onpas tuo toinen todella kiinnostunut minusta) mutta tämäkin on vain keino päästä toisen "pään sisälle" että paremmin pystyy sitten manipuloimaan, ei aitoa kiinnostusta. Suhteen aikana kyllä sitten tulee huomaamaan, ettei sitä kiinnosta toisen ajatukset ym. p**kaakaan! Moni uhri tulee paljastaneeksi suhteen alussa narsistille elämässään tekemiä mokia (jokainen tekee) ja siinä asiassa narsistilla on norsun muisti, vaikka alussa vaikuttaa ymmärtäväiseltä niiden mokien suhteen niin varmaa on, että myöhemmin narsisti käyttää tätä saamaansa tietoa nujertaakseen uhrinsa, mollatakseen ja halveksiakseen tätä. Narsistin muisti on ihmeellinen asia, jotkut pienen pienetkin loukkaukset hän muistaa vuosien päästä mutta jos on suhteen aikana narsistin omista tekemistä "pahoista teoista", niin muisti pätkii pahasti, saattaa olla niin, että jos on vaikka eksynyt edellisenä iltana vieraaseen sänkyyn, niin "ei muista" oliko seksiä vai ei. Siis erittäin valikoiva muisti!
Mielestäni on myös narsisteille tyypillistä, että jos suhde alkaa niin että narsisti itse on kovin kiinnostunut mutta uhria ei juuri kiinnosta suhteen aloittaminen hänen kanssaan, niin narsisti aloittaa väsymättömän jallituksen ja ihastumisensa ja rakastumisensa vannomisen, jotenkin "väsyttämällä" saattaa saada uhrinsa aloittamaan suhteen.
Narsisteille on tyypillistä myös painostaa heti suhteen alussa muuttamaan yhteen, menemään kihloihin, menemään naimisiin ellei narsisti ole sitten hakemassa sivusuhdetta ja hänellä on jo ennestään olemassa vakituinen uhrinsa. Mutta samalla sinnikkyydellä hän saattaa vongata aloittamaan esim. vain seksisuhteen kanssaan vaikka jo olisi vakituisessa suhteessa jonkun muun kanssa. - lottamari_1
henna001 kirjoitti:
Totta ja vaarallista, narsistissa asuu myös suuri sadisti.
"Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut"
Niillä on ilmiömäinen taito vaistota ja tietää, mitä nainen tai mies kumppanissaan haaveilee ja alussa ne sitten tekeytyvät juuri sellaisiksi. Usein suhteen alussa narsisti on myös halukas tietämään paljon toisen elämästä ja ajatuksista (minkä uhri aluksi kokee postiiviseksi - onpas tuo toinen todella kiinnostunut minusta) mutta tämäkin on vain keino päästä toisen "pään sisälle" että paremmin pystyy sitten manipuloimaan, ei aitoa kiinnostusta. Suhteen aikana kyllä sitten tulee huomaamaan, ettei sitä kiinnosta toisen ajatukset ym. p**kaakaan! Moni uhri tulee paljastaneeksi suhteen alussa narsistille elämässään tekemiä mokia (jokainen tekee) ja siinä asiassa narsistilla on norsun muisti, vaikka alussa vaikuttaa ymmärtäväiseltä niiden mokien suhteen niin varmaa on, että myöhemmin narsisti käyttää tätä saamaansa tietoa nujertaakseen uhrinsa, mollatakseen ja halveksiakseen tätä. Narsistin muisti on ihmeellinen asia, jotkut pienen pienetkin loukkaukset hän muistaa vuosien päästä mutta jos on suhteen aikana narsistin omista tekemistä "pahoista teoista", niin muisti pätkii pahasti, saattaa olla niin, että jos on vaikka eksynyt edellisenä iltana vieraaseen sänkyyn, niin "ei muista" oliko seksiä vai ei. Siis erittäin valikoiva muisti!
Mielestäni on myös narsisteille tyypillistä, että jos suhde alkaa niin että narsisti itse on kovin kiinnostunut mutta uhria ei juuri kiinnosta suhteen aloittaminen hänen kanssaan, niin narsisti aloittaa väsymättömän jallituksen ja ihastumisensa ja rakastumisensa vannomisen, jotenkin "väsyttämällä" saattaa saada uhrinsa aloittamaan suhteen.
Narsisteille on tyypillistä myös painostaa heti suhteen alussa muuttamaan yhteen, menemään kihloihin, menemään naimisiin ellei narsisti ole sitten hakemassa sivusuhdetta ja hänellä on jo ennestään olemassa vakituinen uhrinsa. Mutta samalla sinnikkyydellä hän saattaa vongata aloittamaan esim. vain seksisuhteen kanssaan vaikka jo olisi vakituisessa suhteessa jonkun muun kanssa.Kirjoituksesi herättää kyllä jonkinlaista vihaa narsisteja kohtaan, miksi he eivät tyydy siihen mitä heillä jo on, miksi pitää loukata ja haavoittaa toista ihmistä niin syvästi. Sinulla on varmasti kokemusta narsistista joka on loukannut sinua syvältä ja mietinkin miten vaikeaa tuollaisesta todella on selvitä, kun tajuaa jonkun ajan kuluttua tulleensa täysin huijatuksi,.. itsetunto ja luottamus viety täysin. Millaisia selviytymiskeinoja sinulla itselläsi on ollut, miten olet asiaa joutunut käsittelemään, niin että olet voinut lopulta hyväksyä sen?
- narsistivapaa
Gargamelin narsistitesti kuulosti aika osuvalta. Mutta narsistiuden paljastuminen vaatii usein läheisempää suhdetta, sillä suhteen alkuvaiheessa narsisti näyttelee ja teeskentelee myötämielistä, omaksi edukseen. Testiin voisi lisätä sellaisen havainnon, että narsisti usein arvostelee (=haukkuu, pilkkaa) muita ihmisiä, erityisesti omaa sukupuoltaan olevia ja niitä, jotka kokee itseään vahvemmiksi.
Mulla alkaa olla ilmeisen hyvä vainu. Usein kuulee narsistin exän sanovan, että kului 2 vuotta ennen kuin siipan narsistius paljastui. Minulla ei kestänyt kuin puol vuotta, vajaa. Mutta se olikin semmoinen kusipää että alta pois. Aluksi luulin, että äijäparka on hankala känkkä silkkaa yksinäisyyttään. Hän oli leskimies, vaimonsa kuollut 5-6 v aiemmin. Ajattelin, että "Rakkaus kaiken parantaa." Vaan mitä vielä, koko ajan muuttui pahemmaksi, ja kun luuli saaneensa minut koukkuun (=menimme kihloihin), varsinainen höykytys alkoi.
Hah, äijä ei tiennyt kenen kanssa on tekemisissä. Pistin suhteen poikki kerralla ja kokonaan. Sen jälkeen alkoi tekstari-ilkeily, pelottelu, minusta pahanpuhuminen tutuille, maanittelu takaisin, itsesäälinen ruikutus, you name it. Lakkasin lukemasta tekstareita, niihin tai soittoihinsa saati 'rakkauskirjeisiin' (LOL) en tietenkään vastannnut.
Hiukan ärsyttää, että vieläkin ihmiset saattavat kysyä minulta hänen kuulumisiaan. En ole kenellekään selittänyt yksityiskohtia tästä traagisesta farssista. Joillekin olen maininnut että tyyppi on mielestäni narsisti. Mutta eihän sitä tajuta, kun hän on (toisinaan) 'niin hurmaava'!!
YÄK! - lottamari_1
narsistivapaa kirjoitti:

YÄK!Oliko mies alkujaan heti hankala "vanha känkkä", kun tutustuit häneen vai osasiko alussa olla hurmaava? Tuli mieleeni, että miksi menit hänen kanssaan yhteen, jos hän oli jo alussa hankala, vai oliko?
- narsistivapaa
lottamari_1 kirjoitti:
Oliko mies alkujaan heti hankala "vanha känkkä", kun tutustuit häneen vai osasiko alussa olla hurmaava? Tuli mieleeni, että miksi menit hänen kanssaan yhteen, jos hän oli jo alussa hankala, vai oliko?
No oli vanhakin ;-) mutta kirjoitin 'hankala känkkä' ja tarkoitan sillä helposti ärtyvää, lyhytpinnaista. Työpaikalla ei kestänyt lainkaan pomon neuvomista, piti silti mölyt mahassaan ja paiskoi myöhemmin tavaroita.
Ajattelin, että ukko on masentunut (mitä varmaan olikin!), sillä nuo ovat myös masennuksen oireita. Vaimonsa oli menehtynyt syöpään ja mies oli uupunut hoitaessaan häntä. Esim. kotonaan ei ollut kunnolla siivottu muutamaan vuoteen.
Tyyppi osasi tekeytyä sillä tavalla herttaiseksi ja avuliaaksi, että näin hänen sisällään (muka) epäitsekkään ja kiltin ihmisen - hankalasta käytöksestä huolimatta.
Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksiköhän vaimonsa sairastui... taisi olla rankkaa liitossa. - henna001
lottamari_1 kirjoitti:
Kirjoituksesi herättää kyllä jonkinlaista vihaa narsisteja kohtaan, miksi he eivät tyydy siihen mitä heillä jo on, miksi pitää loukata ja haavoittaa toista ihmistä niin syvästi. Sinulla on varmasti kokemusta narsistista joka on loukannut sinua syvältä ja mietinkin miten vaikeaa tuollaisesta todella on selvitä, kun tajuaa jonkun ajan kuluttua tulleensa täysin huijatuksi,.. itsetunto ja luottamus viety täysin. Millaisia selviytymiskeinoja sinulla itselläsi on ollut, miten olet asiaa joutunut käsittelemään, niin että olet voinut lopulta hyväksyä sen?
Tärkein narsistista selviytymiskeino on narsistin vaikutuspiiristä poistuminen, ero. Tiedon hankkiminen siitä, miten narsistit/psykopaatit yleensä käyttäytyy ja sitä kautta sen tajuaminen, että omalla toiminnalla ei ole vaikutusta siihen, millainen narsisti on ja miten käyttäytyy. Narsistit ovat lopulta keskenään hyvin samanlaisia käyttäytymiskaavaltaan ja sillä minkälainen uhri on, ei ole paljoakaan merkitystä. Tietenkin voi myös ehkä ajatella, että uhrilta puuttuu sitä "tervettä narsismia" (mikä ei tarkoita narsistista persoonallisuushäiriötä), jos jatkaa pitkään suhdetta vaikka itse on ihan murskana ja tajuaa, että toinen kohtelee ala-arvoisesti.
- psykan opiskelija
Kerruli kirjoitti:
Jälkeenpäin ajatellen olisin voinut tunnistaa narsistin vain siitä että hän oli täydellinen kumppani minulle.
Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut. Kyllä ihmettelin että sellainen ihminen on oikeasti olemassa, keskustelutaitoinen, älykäs, humaani, itsevarma, arvostava...
Ensimmäiset kuukaudet meni näin.
Tiesin kyllä narsismista jo suhteen alussa ja tiesin että jos joku ihminen vaikuttaa kaikin puolin täydellisestä kannattaa antaa hälytyskellojen soida. En silti voinut kuvitella että rakkautta voi niin hyvin näytellä.
Sitten pikku hiljaa alkoi näkymään jotain ihan muuta persoonaa mutta minäpä olin silloin täysin jo koukussa ja hänen armoillaan.Olen törmännyt muutamaan :D Narsistia tai psykopaattia ei kannata lähteä tunnistamaan, ennenkuin he ovat näyttäneet oikeat minänsä, silloin voi sanoa jotain varmaa, mutta jos jollain on tyhjät silmät se on kyllä minulle varoituskello.
- henna001
psykan opiskelija kirjoitti:
Olen törmännyt muutamaan :D Narsistia tai psykopaattia ei kannata lähteä tunnistamaan, ennenkuin he ovat näyttäneet oikeat minänsä, silloin voi sanoa jotain varmaa, mutta jos jollain on tyhjät silmät se on kyllä minulle varoituskello.
"...jos jollain on tyhjät silmät se on kyllä minulle varoituskello. "
Suhteen alussa, jolloin en tiennyt narsismista mitään, ihmettelin sitä, että miksi tuli jotenkin paha olo kun katsoin narsistia suoraan silmiin, mutta ajattelin että minussa itsessäni täytyy olla jotain omituista kun näin reagoin. Huomasin myös, että narsistiin oli vaikea saada katsekontaktia, hän tuntui välttelevän sitä. Huomasin myös ajan myötä itse alkavani jotenkin vaistomaisesti vältellä katsomasta häntä suoraan silmiin. Ja ihmettelin, että miksi se on niin vaikeaa.
Suhteen loppupuolella koin, että katsoessani narsistia silmiin, näin siellä tyhjyyttä ja jotain selittämätöntä julmuutta vaikka sen suu saattoi nauraa. Myös sellainen tunne tuli, että en voi silmiin katsomalla "tavoittaa sen sielua ja sisintä" vaan että meidän välillämme on joku ylittämätön muuri. - yxex
henna001 kirjoitti:
Tärkein narsistista selviytymiskeino on narsistin vaikutuspiiristä poistuminen, ero. Tiedon hankkiminen siitä, miten narsistit/psykopaatit yleensä käyttäytyy ja sitä kautta sen tajuaminen, että omalla toiminnalla ei ole vaikutusta siihen, millainen narsisti on ja miten käyttäytyy. Narsistit ovat lopulta keskenään hyvin samanlaisia käyttäytymiskaavaltaan ja sillä minkälainen uhri on, ei ole paljoakaan merkitystä. Tietenkin voi myös ehkä ajatella, että uhrilta puuttuu sitä "tervettä narsismia" (mikä ei tarkoita narsistista persoonallisuushäiriötä), jos jatkaa pitkään suhdetta vaikka itse on ihan murskana ja tajuaa, että toinen kohtelee ala-arvoisesti.
Suhteeni päättyminen ilman revanssia, omasta mielestäni kohdeltuna epäoikeudenmukaisesti, aiheutti minulle katkeruuden tunteen, ja (oivallukseni) juuri tuon oman tunteeni kanssa olen taistellut eron jälkeen, enkä enää ex-puolisoni kanssa.
Jos nyt loogisesti ajatellen jätän ex-puolison yhtälöstä pois, jäljelle jää vain minä, ja mieltäni vaivaava katkeruuden tunne. 3-1=2. Hyvä, olen rajannut ongelmakenttää.
Siis vain minä ja katkeruuteni.
Paraneminen: Katkeruus, jota olin koittanut potkia ulos mieleni kodista, takertui mieleeni yhä pahemmin joka potkun jälkeen. Lopulta (oivallukseni) tajusin että hyväksyin sen. Sanoin sille että ole kaikessa rauhassa kotonani, en vihaa sinua. Kas kummaa, katkeruus ei enää vellonut valtoimenaan vaan alkoi asettua, antautui tarkasteltavaksi ja tuli pehmeämmäksi. Tajusin että se on omaa mieltäni suojaava kilpi, jonka avulla ulkoistin ex-puolisooni pahan oloni, että kestin kriisin yli. Katkeruuteni suli, sen irvistys muuttui hymyksi, ja se liittyi sisarparveensa käsikädessä muiden tärkeiden tunteitteni kanssa.
Olenko nyt siis parantunut? Valaistunut? Guru? En luoja paratkoon! Rämmin edelleen etsimisen ryteikössä! (..henkiset pyhiinvaeltajat eksyivät metsään ja löysivät sieltä gurunsa, joka oli eksynyt vielä pahemmin..lainaus Kopp.in kirjasta)
Olen niin tyhmä, että minulta kesti vuoden tajuta ylläoleva, tajuta että minun täytyy hyväksyä "Itseni". Ja siinäkin ryteikössä eksyilen tällä hetkellä.
Olenko parempi tai pahempi kuin ex-puolisoni? En. Hän taistelee omaa taisteluaan, ulkoistaa minuun oman pahanolonsa, ja etsii omaa tietään. Toivon että hän löytää sen. Alan henkisesti eriytyä voimakkaasta symbioosista omaksi itsekseni.
Minun tieni sopii vain minulle, mutta IRL, ja erityisesti tällä palstalla olen kohdannut ihmisiä joiden kommentit ovat auttaneet minua ymmärtämään monta tärkeää asiaa, ja helpottaneet omaa henkilökohtaista matkaani! Niin sinun kommenttisi ja muun sisäpiirin, jos niin voi sanoa, kuin joidenkin harvemmin palstalla vierailleiden. Eli kiitos kaikille! - narsistin uhri
narsistivapaa kirjoitti:
No oli vanhakin ;-) mutta kirjoitin 'hankala känkkä' ja tarkoitan sillä helposti ärtyvää, lyhytpinnaista. Työpaikalla ei kestänyt lainkaan pomon neuvomista, piti silti mölyt mahassaan ja paiskoi myöhemmin tavaroita.
Ajattelin, että ukko on masentunut (mitä varmaan olikin!), sillä nuo ovat myös masennuksen oireita. Vaimonsa oli menehtynyt syöpään ja mies oli uupunut hoitaessaan häntä. Esim. kotonaan ei ollut kunnolla siivottu muutamaan vuoteen.
Tyyppi osasi tekeytyä sillä tavalla herttaiseksi ja avuliaaksi, että näin hänen sisällään (muka) epäitsekkään ja kiltin ihmisen - hankalasta käytöksestä huolimatta.
Jälkeenpäin olen ajatellut, että miksiköhän vaimonsa sairastui... taisi olla rankkaa liitossa.olen ollut 35- 40v. narsistien kiusattavana, tiedän jo ensi sanoista ja ensi katseesta, onko kyseinen ihminen narsisti, moni säästyisi monelta pahalta jos olisin esim. suhde neuvoja tai työpaikka haastattelussa työssä, tiesittekömutta olen eläkkeellä ja vakavasti sydänsairas ihminen . ja elimistöstäni on löytynyt mitä ihmeempiä myrkkyjä. nyt en katsokkaan yhtään narsistia päin. kuuntelen vaan mitä lääkerit ja rikospoliisit minulle antavat , neuvoja. tiesittekö muuten 90 prosenttia murhaajista on narsisteja. annan hyvän neuvon pysykää kaukana narsisteista. he eivät parane koskaan, lähestymiskiellot ja kaikki asiat salaisiksi. ja poliisiin heti yhteyttä, jos nykyy tai kuuluu lähistöllä. oikeus ministeriö ja lääkerit . laittakaa rikos oikeudelliseen vastuuseen jokainen narsisti. pakkokeinoin. he ovat maan päällisiä saatanoita ja piruja ja se on tosien tosi uskokaa .viranomaiset jo. nim narsistin uhri
- apuva!
henna001 kirjoitti:
Totta ja vaarallista, narsistissa asuu myös suuri sadisti.
"Samassa paketissa ihan KAIKKI mitä kumppanista olin aina haaveillut"
Niillä on ilmiömäinen taito vaistota ja tietää, mitä nainen tai mies kumppanissaan haaveilee ja alussa ne sitten tekeytyvät juuri sellaisiksi. Usein suhteen alussa narsisti on myös halukas tietämään paljon toisen elämästä ja ajatuksista (minkä uhri aluksi kokee postiiviseksi - onpas tuo toinen todella kiinnostunut minusta) mutta tämäkin on vain keino päästä toisen "pään sisälle" että paremmin pystyy sitten manipuloimaan, ei aitoa kiinnostusta. Suhteen aikana kyllä sitten tulee huomaamaan, ettei sitä kiinnosta toisen ajatukset ym. p**kaakaan! Moni uhri tulee paljastaneeksi suhteen alussa narsistille elämässään tekemiä mokia (jokainen tekee) ja siinä asiassa narsistilla on norsun muisti, vaikka alussa vaikuttaa ymmärtäväiseltä niiden mokien suhteen niin varmaa on, että myöhemmin narsisti käyttää tätä saamaansa tietoa nujertaakseen uhrinsa, mollatakseen ja halveksiakseen tätä. Narsistin muisti on ihmeellinen asia, jotkut pienen pienetkin loukkaukset hän muistaa vuosien päästä mutta jos on suhteen aikana narsistin omista tekemistä "pahoista teoista", niin muisti pätkii pahasti, saattaa olla niin, että jos on vaikka eksynyt edellisenä iltana vieraaseen sänkyyn, niin "ei muista" oliko seksiä vai ei. Siis erittäin valikoiva muisti!
Mielestäni on myös narsisteille tyypillistä, että jos suhde alkaa niin että narsisti itse on kovin kiinnostunut mutta uhria ei juuri kiinnosta suhteen aloittaminen hänen kanssaan, niin narsisti aloittaa väsymättömän jallituksen ja ihastumisensa ja rakastumisensa vannomisen, jotenkin "väsyttämällä" saattaa saada uhrinsa aloittamaan suhteen.
Narsisteille on tyypillistä myös painostaa heti suhteen alussa muuttamaan yhteen, menemään kihloihin, menemään naimisiin ellei narsisti ole sitten hakemassa sivusuhdetta ja hänellä on jo ennestään olemassa vakituinen uhrinsa. Mutta samalla sinnikkyydellä hän saattaa vongata aloittamaan esim. vain seksisuhteen kanssaan vaikka jo olisi vakituisessa suhteessa jonkun muun kanssa.Voi luoja....kaikki mitä kitjoitat on totta, ja minulel tapahtunut. En halunnut suhteeseen...päässäni kilkutti pieni hälytyskello, jonka hän sinnikkyydellään vaiensi. halusi tietää minusta ihan kaiken kertomatta sen kummemin itsestään tai maalaten tarinoita itsestään. sai minut riippuvaiseksi itsestään, olisi halunnut että muutan luokseen. mutta hänen vihanpurkauksensa ovat aina saaneet minut perääntymään.
aluusa oli hurmaava romantikko vaikkain saattoi suuttua aiva yhtäkkiä sa syyttää asioita joita ei ollut tapahtunut. koskaan ei ole osannut anteeksi pyytää, mutta itseään joutuuu lepyttelemään pitkäänkin.Mustasukkainen, omistuksenhaluinen, määräävä. Ei jousta missään asiassa, mutta vattii sitä toiselta. edelliset suhteet päättyneet kun nainen on lähtenyt karkuun vaikka jättää itse lopettaaneen suhteen. apua....nyt karkuun kun vielä pystyn! oeln itkenyt ja itkenyt....turhan vuoksi?
- Alicia'
Oma narsistini veti takaisin luokseen parin kuukauden eron jälkeen. En vielä ollut päässyt hänestä kokonaan irti, ja toisaalta kun hänessä niin paljon narsistisia piirteitä huomasin, niin silkasta uteliaisuudesta jäin katsomaan käyttäytyykö mies todella narsistiseen tapaan.
No kyllähän tuo. Koukutusvaiheessa esim kuuden tunnin aikana 140 viestiä Facebookin kautta. Rakasti "yli kaiken", ja oli oikea herrasmies korjaten paikkoja kotona, kantaen kauppakasseja yms. Rahaa piti (tietysti) lainata, vanhasta poiketen alkuun kyllä maksoi velkojaan takaisin, mutta äkkiähän se unohtui...
Jonkin aikaa meni kaikki loistavasti, sitten pikkuhiljaa alkoi mustasukkaisuus tulla esiin, riitoja, pyrkimystä päättää kaikki minun perheeni asiat jne. Lähtihän mies sitten lopulta taas, jotenkin onnistui yksinään riitelemään meidät eroon asti. Hän oli tuon illan baarissa, minä kotona, mutta silti se mitä baarissa tapahtui, oli minun syytäni. Joten kamat kasaan ja menoksi, seuraavana päivänä tuli tekstari jossa ilmoitti hakevansa loput ensi viikolla. Minä palautin ne samantien, viime eron jälkeen hän käytti unohtuneita tavaroitaan tekosyynä tulla luokseni.
Nyt sitten on täysi katko, miehellä puhelin kiinni ja fb-esto minulle laitettuna. Itselläni helpottunut olo ja lähinnä naurattaa miehen käytös, tiesin että tämäkin päivä taas nähtäisiin kun haluaa erota. Saa nähdä kuinka kauan nyt pysyy poissa... - xcch
"Nyt sitten on täysi katko, miehellä puhelin kiinni ja fb-esto minulle laitettuna."
Vehtaa jonkun muun kanssa, mutta tulee toki takaisin, se on selvä asia. Toivottavasti pidät varasi, etkä ota enää takaisin:) - Alicia'
Kyllähän se toinen nainen tuli minullekin mieleen, mies kun on ennenkin seilannut exänsä ja minun välillä. Tuntuu sellaiset 3 kk olevan maksimi mitä mies pystyy suhteessa olemaan. Sitten kun arki enemmän tulee elettäväksi niin ei elämä olekaan enää niin kivaa ja alkaa toisen suhteen lämmittely.
Aiemmin kun mies on liehitellyt exäänsä hän on puhunut minulle "haluavansa olla vaan ystävä", niin kävi viimeksikin kun keväällä halusi erota. Tiiviisti piti yhteyttä kuitenkin, joten oli helppo palata taas muutaman kuukauden kuluttua.
Tällä kertaa tuo täydellinen hiljaisuus tuo mieleen että taidan olla vaan koulutuksessa miten miehen tahdon mukaan hypitään. Hän sattui kerran kuulemaan kun kehotin ystävätärtäni olemaan vastaamatta miehensä viesteihin riitatilanteessa, "se sattuu paljon enemmän". Narsisti otti vihjeestä vaarin ja vie vastaamattomuuden kokonaan uudelle tasolle:), ei minkäänlaista reagointia mihinkään, tietää kyllä sellaisen loukkaavan minuakin eniten.
Sattui sopivasti sellainen kuukausi että joka viikonlopulle oli sovittuna yhteisiä menoja hänen tuttujensa kanssa. Siinähän nyt sitten selittelee (ellei palaa jo viikonloppuna kun baariin lähtee) ja peruu. Itse katkaisin välit samantien hänen hoviinsa, niihin "ystäviini" jotka viime eron jälkeen raportoivat kaikki liikkeeni miehelle. Nyt alkoi hiljaiselo taholtani, tietoinen välttely paikoista jossa voisin tuttuihin törmätä, ja keskittyminen muuhun elämään. - ...
Pakko tähän väliin sanoa, että joka puolella puhutaan usein vain siitä että on narsisti puolisona. Monessakaan paikassa ei puhuta siitä mitä jos oma, ja ainoa vanhempi on narsisti? Huonosta suhteesta pääsee pois lähtemällä, sillä silloin on kyseessä yleensä aikuinen ihminen joka selviää elämästä ilman kyseisen henkilön olemassa oloa. Lähteminen on silloin mahdollista, kunhan vain itse uskaltaa.
Mutta miten sitten suu pannaan kun asut kahdestaan maalla pienessä kylässä, eristäytyneenä muusta maailmasta kahdestaan narsistisen vanhemman kanssa jonka elämän tehtävänä on tappaa henkisesti oma lapsensa? Isän narsismi nousi kunnolla esiin kun olin 11v siihen asti olin ollut häntä kohtaan uskollisempi kuin kultainennoutaja.
7 vuoden narsismi helvetti loppuu puolen vuoden päästä kun muutan muualle opiskelemaan.- -tytär-
Onneksi olkoon.
Tämä saattaa olla sinun pelastuksesi. Mutta vanhemmuushan jatkuu hautaan asti. Pidä riittävä hajurako vanhempaan, jotta hän ei saa taas otetta sinusta. Ja kun käyt kotona, ole korrekti ja älä kerro asioitasi isällesi. Ja vaikka tekisi kuinka tiukkaa opiskelujen kanssa. Unohda isäsi tarjoama *opintotuki*. Sillä sen joudut maksamaan aina monien korkojen kera takaisin.
Jaksamista sinulle :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111