Ne käyttää kuitenkin Windowsia...

pentti fani

Hah hah. On muuten mielenkiintoisaa seurata kuinka monet muka itseään kovina Linux-ihmisinä pitävät myöntävät sivulauseessa käyttävänsä myös Windowsia. Selitys on usein : "olosuhteiden pakosta".

Todellinen syy on kyllä toinen - he käyttävät koska heillä ei ole muuta mahdollisuutta. Ja salaa mielessään he tunnustavat että Windows on todella hyvä käyttöjärjestelmä.

16

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Penna Tervo

      Meikäläinen ei ole enää aikoihin käyttänyt Windowsia. Se on minulle täysin tuntematon käyttöjärjestelmä. En edes halua tietää miten sillä nykyisin menee muuta kuin uutisten kautta (ongelmia tietoturvan ja vakauden kanssa jne)

    • American dynamo

      Laitoin eilen vapaaehtoisesti xp:n päälle. Käynnistysrituaalit kestivät kauan, vaan kyllä työpöytäkuvakkeitakin on paljon - myönnetään. Silti odottelu alkoi ottamaan päähän. Ei voinut uskoa, että sama joutuisa Ubuntu-masiina oli noin tuskallisen hidas Windows-rukkina.

      Turvaohjelmien käynnistystä odotellessa ensimmäiset 10 minuuttia ehti kulua. Käynnistin Ad Awaren ja Antivirin ja tulin puolentoista tunnin kuluttua tarkistamaan tilanteen. Molemmat ohjelmat vielä jurnuttivat omiansa.

      Sitten, siis paljon myöhemmin, pääsin Easy Cleanerilla siistimään konetta. Tämän jälkeen alkoi eheyttäminen. Sehän ei yhdellä eheytyksellä edes mennyt kohtuullisen näköiseksi, joten ei kun uusiksi vain. Yli pari tuntia oli kulunut aikaa.

      Windows on hirveä järjestelmä. Tuossa oli vain epämukavuudet, mutta todellinen pommi siinä on tietoturvassa. Windows päivittää vain muutaman hassun ohjelman, jotka nekin ovat tunnettuja matoimureita ja tihulaisrysiä.

      Hankkiutukaa ihmiset siitä Windowsistanne eroon. Ottakaa vaikka vanhin atk-kirnu minkä taloudestanne löydätte pölyjen alta, laittakaa siihen Linux ja ihmetelkää miten siitä tulee kodin nopein rauta. Seuraavalla kerralla saatte yhden Windows-koneen hinnalla kolme joutuisampaa Linux-konetta ja vielä jää rahaa matkakassaan. Miettikääpä sitä.

      • Totuudentorvi-18

        Et selvästikään osaa.

    • En käytä Windowsia. Tiedän Windowsin olevan myös huono.

      • P. Öhkiäinen

        Meinaan. En itse käytä Windowsia - enää. Joten en edes väitä omakohtaisesti tietäväni miten hyvä tai huono Vista tai Windows 7 oikein on. Minulle riittää se mitä maailmalta kuuluu ja mitä tuttavat ovat kokeneet näiden viimeisimpien windowsiensa kanssa. Vista oli ainakin muutamille tuttavaperheille varsinainen painajainen sekä asennuksen että käytön puolesta. Todennäköisesti syy oli se että he luulivat Xp-läppärinsä olevan riittävän hyvä raskasta Vistaa varten.

        Windows 7:n pelastus saattoikin olla se, että se ilmestyi sen verran myöhässä että laiteteollisuus oli jo ehtinyt parantaa laitteiden tehoja niin että raskaus ja resurssisyöppöys enää helposti näy käyttäjälle.

        Mutta kuten sanoin - omakohtaisia kokemuksia minulla näistä ei ole joten en edes väitä sinun tavoin tietäväni miten asiat tässä suhteessa ovat. Spekuloin vain muiden kokemuksilla.

      • P. Öhkiäinen kirjoitti:

        Kyllä minä sitä muissa koneissa käytän. En omissani, muuten kuin mitä olen beeta ja RC versioita kokeillut että näen missä vaiheessa ne tulevat perässä.

    • ..............

      >Hah hah. On muuten mielenkiintoisaa seurata kuinka monet muka itseään kovina Linux-ihmisinä pitävät myöntävät sivulauseessa käyttävänsä myös Windowsia. Selitys on usein : "olosuhteiden pakosta".<

      Kuinka moni on myöntänyt käyttävänsä myös windowsia?

      >Todellinen syy on kyllä toinen - he käyttävät koska heillä ei ole muuta mahdollisuutta. <

      Eikö olosuhteiden pakosta ole juuri sama asia kuin "ei ole muuta mahdollisuutta"???

      >Ja salaa mielessään he tunnustavat että Windows on todella hyvä käyttöjärjestelmä.<

      Vaikka joutuis käyttämään windowsia, ei se tarkoita että myöntäisi sen olevan hyvä, saati todella hyvä!

    • 14+3

      windowsia olosuhteiden pakosta, tilanteissa joissa ei ole muuta mahdollisuutta. Joskus nimittäin joutuu virittelemään ja asentamaan niitä kuntoon. Jos ottaisin siitä vielä erikseen rahaa. kehuisin kuten eräskin autovaraosamyyjä "w******** on hyvä auto -saan myydä paljon kalliita varaosia" Anteeksi tuosta äskeisestä, mutta idea kai tuli selväksi. Ja tiedoksi vielä että 14 3 ei ole yhteensä 17 mikä oli uutta minulle..

    • Uusimmassa XP-asennuksessani on tuollainen vika, hal.dll kuulemma puuttu mutta olen tarkistanut ja asentanut sen uudelleen joten ei varmasti puutu.

      Käytän kyllä windowsia olosuhteiden pakosta mutta tunnustanko sen mielessäni hyväksi? En tunnusta, täysi paska käyttöjärjestelmänä.

      • Niin, omalla koneellani tosin ei ole windowsia enää ollenkaan, puhuin työssä käytettävästä läppäristä.

      • F-f-f-f-fade-away
        exergy kirjoitti:

        Niin, omalla koneellani tosin ei ole windowsia enää ollenkaan, puhuin työssä käytettävästä läppäristä.

        Tienaan mukavasti taskurahoja putsailemalla ja korjailemalla tuttavien ja kylänmiesten sekaisin menneitä Windowseja. Viime kesänä yksikin kaveri maksoi mielellään 100 €, kun sain sen Vistan toimimaan. Rikkojana oli silloinkin eräs suomalainen "tietoturvaohjelma".

      • ExxonMaxxon
        F-f-f-f-fade-away kirjoitti:

        Tienaan mukavasti taskurahoja putsailemalla ja korjailemalla tuttavien ja kylänmiesten sekaisin menneitä Windowseja. Viime kesänä yksikin kaveri maksoi mielellään 100 €, kun sain sen Vistan toimimaan. Rikkojana oli silloinkin eräs suomalainen "tietoturvaohjelma".

        Itse olen outo koska käytän sekä Ubuntua että Windows 7:aa ja molemmat toimii... Windows ei hidastele eikä ole viruksia täynnä, kerneliä en ole kääntänyt Ubuntussa kertaakaan :)

      • penafani
        ExxonMaxxon kirjoitti:

        Itse olen outo koska käytän sekä Ubuntua että Windows 7:aa ja molemmat toimii... Windows ei hidastele eikä ole viruksia täynnä, kerneliä en ole kääntänyt Ubuntussa kertaakaan :)

        Minuakin ihmetyttää nuo lässytykset täällä. Käytöän W7:aa miniläppärissä ja XP:tä sekä linux Minttiä toisella koneella. Kaikki kolme käyttistä toimivat hienosti. Mielestäni on vain mahtavaa, kun voin tehdä kullakin käyttiksellä sille parhaiten sopivia ohjelmia hyvin ja luotettavasti.
        Eikä todellakaan tarvitse XP:tä joka käynnistyksen yhteydessä eheyttää tai ajaa ccleanerilla puhtaaksi. Kerran kuussa riittää hyvin. Lisäksi koneet eivät - ei edes xp - ole hidastuneet pätkääkään. XP ollut koneella useita vuosia.
        Yhtään virusta en ole onnistunut hankkimaan näinä vuosina. Yhdestäkään haittaohjelmasta ei torjuntaohjelmisto ole valittanut. Olen käyttänyt hyväksi todettuja softia kuten avast ja AVG.
        Linux toimii myös hienosti. Kuitenkin 3D-ominaisuudet ovat sen verran heikommmat, että ésim. Google Earthia käyttelen jouhevammin windowsin puolelta. Luottokortti- ja pankkiasiointi tehdään puolestaan linuxin puolelta.
        Joten lopettakaa tuo paskan jauhaminen ja toisten käyttisten haukkuminen. Kaikki ovat hyviä omalla sarallaan.

      • P. Öhkiäinen
        penafani kirjoitti:

        Onneksi olkoon. Sinulla on ollut hyviä kokemuksia sekä Linuxista että Windowsista. Sinunlaisiasi on varmaan muitakin. Mutta on otettava huomioon että maailma on myös pullollaan ihmisiä joilla on ollut huonoja kokemuksia sekä Linuxista ja - anteeksi vain - ennenkaikkea Windowsista.

        Joten mikä lopulta on tässä suhteessa ratkaisevaa? Se mikä on sinun todellinen tarve sekä Linuxille että Windowsille. Minä - lapsiperheen isänä - olen joutunut kokemaan sen ikävän asian, että meidän perheen tietokone (tai tietokoneet) ovat vuosien aikana kokeneet todella kovia Windows-käyttöjärjestelmien kanssa. Kokemukset ovat olleet alkuvaiheen toimivuuden jälkeen aika murheellisia.

        Siksi olen päätynyt seuraavaan johtopäätökseen - LAPSIPERHEIDEN NETTIKÄYTÖSSÄ OLEVAT TIETOKONEET OLISI SYYTÄ VARUSTAA LINUX-KÄYTTÖJÄRJESTELMÄLLÄ. Mutta mikäli kone on yhden henkilön (joka perillä riskikäytöstä) niin se voisi olla myös Windowsilla toimiva.

        Perusteluni on tämä: useat käyttäjän koneen äärellä on aina joku täysin hulvaton tyyppi joka taatusti lankeaa johonkin houkuttelevaan ärpäkkeeseen. Meidän nuorimmainen tunnusti pari vuotta sitten että hän oli käynyt pelisivustoilla joista oli sitten tullut trojan koneelle. Asia oli täysin selvä sillä ainoastaan tämän nuorimmainen oli käyttänyt Windows-osiota nämä päivät kun muut olivat käyttäneet Ubuntua.

        Summasummarum. Uskon että monet ovat onnistuneet välttämään haittaohjelmat (vaikka kaikki eivät välttämättä edes tiedosta sitä että joku haittaohjelma koneessa voi olla jo sisällä). Mutta monille se on elävää todellisuutta tänäänkin. Erään arvion mukaan 80%:ssa Windows-koneista olisi ainakin yksi haittaohjelma. Toisen tutkimuksen mukaan puolet Windows-koneista olisi zombeja. Pelkästään Conficker-uhan alla on tällä hetkelläkin n. 10% kaikista Windows-koneista.

      • penafani
        P. Öhkiäinen kirjoitti:

        Tuo kirjoittamasi on varmasi totta. Samoin kannattaa linux asentaa myös "vanhuksille". Itse laitoin muorille ubuntun, kun vähän väliä soitti, että nyt tää virusohjelma taas jotain kyselee (tosiasiassa ilmoitti päivityksistä englannin kielellä). Nyt ei ole tullut yhtään puhelua. Toki ilmoittaa ubuntukin saatavilla olevista päivityksistä selevällä suomella, mutta ne olen asentanut aina kylässä käydessäni.
        Eli tietokoneista mitään tietämätön ja ymmärtämätön ehkä sittenkin pärjää paremmin linuxin kanssa...

        Penafani on kertakaikkiaan päättänyt pysyä jatkossa asialinjalla, kuten ehkä olette huomanneet :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe