Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Komiat lehti ja sensuuri

Eija Kiviharju-Ketol

Komiat lehti teki taas kerran oudon tempauksen.
Alahärmän, Kauhavan, Kortesjärven ja Ylihärmän OSUUSPANKKIEN jäsen äänestys yhteytymisestä on 18.5.2010 jokaisessa pankissa.
Ajattelin, aikaa kun on ilmoituksesta kulunut muistuttaa jäsenistöä äänestämisen tärkeydestä.
Kirjoituksessa ei ollut mitään provosoivaa.
Ilmoitin jopa maksavani ilmoituksen, että varmasti julkaistaan.

Mitä teki Komiat lehti?

Päätoimittaja Kojola ilmoitti, ettei julkaise Osuuspankin jäsenistölle suunnattuja kirjoituksia, edes maksusta.
Osuuspankki ilmoittaa itse jos haluaa, komiat lehti totesi.

Varmasti näin on, mutta tärkeän jäsenäänestyksen ollesssa kyseessä olisi olettanut että muistuttaa saa tilaisuudesta josta on ilmoitettu jo kuukausi sitten.

Pahempaa sananvapauden riistoa ei ole nähty.
Komiat lehti kieltäytyi myös julkaisesmasta Perussuomalaisten pientä tekstiä Vapputilaisuudesta.
Päätoimittaja Kojola vetosi silloin tasapuolisuuteen, lehdessä kun ei ollut muiden puolueiden tapahtumista mitään.

Venäjän sensuuri jää kohta kakkoseksi Komiat lehdelle.
Valitettavasti.

25

1356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhteyttä!

      "Komiat-lehdestä luet juttuja uuden Kauhavan kaupungin tapahtumista ja asukkaiden touhuista. Teemalehdissä käsittelemme kulloinkin ajankohtaisia aiheita ja tapahtumia ympäri uutta Kauhavaa. Teemanumerot julkaistaan kerran kuussa, ja ne tavoittavat 13 000 taloutta myös Kauhavan rajojen ulkopuolella.

      Otamme mielellämme vastaan juttuvinkkejä ja itse kirjoitettuja juttuja. Yleisönosastoon voi jättää kirjoituksen, ja Luuri-palstalle voi soittaa asioista jotka ilahduttavat tai suututtavat. Toimituksen sähköpostiosoite on [email protected], ja toimituksen puhelinnumerot löytyvät yhteystiedot-sivulta.

      Pidetään yhteyttä!"

      Tarja Kojola, Päätoimittaja
      Mia Kärkkäinen, Toimittaja
      Anu Nahkala, Toimittaja

      Ilkka-Yhtymä Oyj

      • Eija Kiviharju-Ketol

        Kiitos tiedosta ja ihan mukava huomata, että seuraat Suomi24:n sivuja.
        Olisin toivonut, että vastauksesi minulle kirjoituksistani lehteenne olisivat olleet yhtä lupaavia.
        Ehkä tulevaisuudessa voitte julkaista tapahtumista, jopa ihan yksittäistapahtumista.
        Tasapuolisuus jutuissa joita ei julkaista ilman, että joku muukin järjestää ei oikein sovi kuvioon

      • or-well?
        Eija Kiviharju-Ketol kirjoitti:

        Edeltävä viesti ei tullut lehdeltä, vaan oli lehden nettisivuilta ja tarkoitettu ironiseksi esimerkiksi nykyisen yritysmaailman orwellimaisesta kielenkäytöstä.

      • Eija Kiviharju-Ketol
        or-well? kirjoitti:

        Edeltävä viesti ei tullut lehdeltä, vaan oli lehden nettisivuilta ja tarkoitettu ironiseksi esimerkiksi nykyisen yritysmaailman orwellimaisesta kielenkäytöstä.

        Onhan se hienoa kun joku uskaltaa vastata Kojolan puolesta.
        Vastaus oli niin hieno, sehän kertoo lehden valitsemasta linjasta joka käytännössä on nolla.
        Valittetavasti.

        Kiitos kun julkaisit.

      • höyryheppu
        Eija Kiviharju-Ketol kirjoitti:

        Onhan se hienoa kun joku uskaltaa vastata Kojolan puolesta.
        Vastaus oli niin hieno, sehän kertoo lehden valitsemasta linjasta joka käytännössä on nolla.
        Valittetavasti.

        Kiitos kun julkaisit.

        taas muuta!!!!

      • oikoosia
        höyryheppu kirjoitti:

        taas muuta!!!!

        mitä muuta, höyryheppu haluu. Oikoonen viesti sulla.

      • U.T.Elias
        or-well? kirjoitti:

        Edeltävä viesti ei tullut lehdeltä, vaan oli lehden nettisivuilta ja tarkoitettu ironiseksi esimerkiksi nykyisen yritysmaailman orwellimaisesta kielenkäytöstä.

        KOMIAT onnittelut hienosta tunnustuksesta!!!

      • Eija,
        Eija Kiviharju-Ketol kirjoitti:

        Kiitos tiedosta ja ihan mukava huomata, että seuraat Suomi24:n sivuja.
        Olisin toivonut, että vastauksesi minulle kirjoituksistani lehteenne olisivat olleet yhtä lupaavia.
        Ehkä tulevaisuudessa voitte julkaista tapahtumista, jopa ihan yksittäistapahtumista.
        Tasapuolisuus jutuissa joita ei julkaista ilman, että joku muukin järjestää ei oikein sovi kuvioon

        menee se viisaskin vipuun,näköjään!!Heh heh!

    • Lapväärti

      Valita julkisen sananneuvostoon. Siellä ne ratkaisee kumpi osapuoli on oikeassa.

    • jkfjjkukfjm

      Intressiin ei kuulu setviä osuuspankin asioita,se on vain ja ainoastaan heidän tehtävä!
      Onko sulla mitään käsitystä yrityksiä ja yhdistyksiä koskevista laeista? Hallitus päättää mitä tiedotetaan ja koska eikä ketkään ulkopuoliset.

      • näinpä täällä

        Älä nyt porukalta mahrottomia vaari.Ei ne tierä tuollaisista yhristys laista mitään ja jos tietäiskin,ei se niitä hirasta.
        Pääasia kun saa mölytä.

      • 28
        näinpä täällä kirjoitti:

        Älä nyt porukalta mahrottomia vaari.Ei ne tierä tuollaisista yhristys laista mitään ja jos tietäiskin,ei se niitä hirasta.
        Pääasia kun saa mölytä.

        Julkisen sanan neuvosto ei ottaisi tällaista asiaa käsiteltäväkseen. Kysehän olisi puhtaasta ilmoituksesta, eikä sellainen ole journalismia vaan maksullista materiaalia lehdessä. Ilmoitukset ilmoituksina, ei olla kenenkään asialla erikseen. Kojola oli tässä tapauksessa ihan oikeassa kun ei julkaissut tekstiä.

    • hhhhhjhfjfjj

      on siitä metka että se pitää aikamoista kolinaa varsinkin tyhjänä.

      • jepjep.

        eipä tuo sunkaan viestisi ole täyteydellä pilattu

      • vastaa
        jepjep. kirjoitti:

        eipä tuo sunkaan viestisi ole täyteydellä pilattu

        lehden linjasta ja joutuu ottamaan kantaa kirjoituksiin, joita lehteen laitetaan, kuten myös ilmoitusten sisältöön asian sitä vaatiessa. Juttu, jossa muistutetaan osuuspankkiäänestyksen tärkeydestä tai yksityisen ilmoitus, joka sisältää saman viestin, ei ole provokatiivinen eikä hyvän maun vastainen tai loukkaava. Näin ollen halutessaan päätoimittaja olisi sen voinut julkaista. Toisaalta päätoimittaja voi myös ottaa tiukan kannan kyseiseen asiaan malliin: koska kyse on yrityksestä, sen asioiden ruotiminen ei kuulu lehden palstoille. On kuitenkin kyse osuustoimintaliikepohjaisesta firmasta, jonka omistuspohja on huomattavasti laajempi kuin monen osakeyhtiön ja jonka sisällä on enemmän ihmisten rahaa kuin kunnilla keskimäärrin, joita niitäkin lehden tulee vahtia rahankäyttönsä suhteen. Tilanne ei ole yksinkertainen. Päätoimittajalla on oikeus, mutta myös vastuu päätöksistään.

      • "asiantuntijoille"
        vastaa kirjoitti:

        Hieno kirjoitus vastapainoksi niille uskomattoman tietämättömille joka asian tuntijalle, jotka katsovat itsellään olevan sekä oikeuden että vastuun kaikkien asioiden ja ennen kaikkea kaikkien ihmisten asioiden hoitamiseen. Miten heidät saataisiin uskomaan, että kiitti riitti, että asiat hoituu ilman heidän "apuaan"?

      • lehti mokas
        "asiantuntijoille" kirjoitti:

        Hieno kirjoitus vastapainoksi niille uskomattoman tietämättömille joka asian tuntijalle, jotka katsovat itsellään olevan sekä oikeuden että vastuun kaikkien asioiden ja ennen kaikkea kaikkien ihmisten asioiden hoitamiseen. Miten heidät saataisiin uskomaan, että kiitti riitti, että asiat hoituu ilman heidän "apuaan"?

        lehti mokas. "Päätoimittajan" selostus on selekee.

    • 83564

      kamalaa aivan kamalaa kuinka tätä vääryyttä kestää

    • E K-K

      EI normaalia pohojanmaalla!Lapsellista 54%!

    • @@@@

      vali,vali

      • ¤¤¤=?85yyteri

        Oliko pakko kommentoida vuoden 2010 asiaa?? SINÄ vali vali. Aloita ihan uusi keskustelu, jookos?

    • seppo mylls

      imase persettä

      • sepon ihailija

        Myllis on kyl aina asian ytimessä. Ihme juttu, ettei ole saanut patsasta Kauhajoelle!

    • Kerroppa

      ootko ,Eija ,tehnyt taas valituksen jostain Kauhavalaisesta luottamushenkilöstä???

    • ååkkke

      Suakin vois vähän sensuroora!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2047
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1374
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1311
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      75
      1282
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe