ROMANIJOBBARIT RYÖSTIVÄT ASIAKKAAN TAPPAMISELLA UHATEN

Leif + Tenho + co.

Autokauppaa hieronut mies muilutettiin
Autokauppaa hieroneen miehen ryöstö ja muut rikokset toivat ehdottomat tuomiot kolmelle. Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi tamperelaisen Leif Allan Rikhard Långströmin vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen. Lohjalainen Raimo Juhani Aho sai vuoden ja viiden kuukauden tuomion. Lohjalainen Tenho Allan Marko Ruusuvirta tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen.

Kolmikko muilutti miehen ja vei hänen rahansa Jyväskylässä. Tapahtumat alkoivat aamuyöllä keskustassa sijaitsevan huoltoaseman pihasta. Uhri yritti sopia pihalla autokaupasta ja kävi nostamassa sitä varten tililtään 2 400 euroa. Rahojen nostamisen jälkeen tuomittujen seurue sai miehen autoonsa. He ajoivat syrjäiselle metsäautotielle. Autossa kolmikko uhkasi ampua miehen, jolloin he saivat häneltä lompakon rahoineen.

Lopulta auto saapui hiekkakuopalle, jossa uhrilta kiristettiin pankkikortin tunnusluku. Tieto puristettiin miehestä uhkaamalla tappamisella ja suunnittelemalla hänen hautansa kaivamista. Miehen kerrottua tunnusluvun porukka hylkäsi uhrinsa. He lähtivät paikalta ja nostivat pankkikortilla yhteensä 3 200 euroa. Oikeus tuomitsi kolmikon ryöstöstä ja maksuvälinepetoksesta.

Kehitysvammaiselta vietiin satoja euroja
Oikeus tuomitsi Leif Långströmin myös vapaudenriistosta. Långström otti kolmen apurinsa kanssa Hämeenlinnasta matkalleen mukaan kehitysvammaisen miehen, jota he kuljettivat ympäri Etelä-Suomea viikon ajan. Matkalla mies pakotettiin nostamaan tililtään rahaa ja maksamaan porukan ostoksia useilla sadoilla euroilla.
Keskisuomalainen

31

7865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • utelias uutinen

      tuossa alkuperäisessä uutisessa maininnnan jobbarista. Minä en huomannut, mutta maininnan rikoksesta kyllä. Eli siis ryöstäjät ja kidnappaajatko ovat jobbareita ? Vai onko kaikki rikolliset jobbareita ? Siis semmoisetkin jotka solvaavat toisia ihmisiä nettissä ?
      Vai eikö poliisit ja toimittaja tienneet, että kyseessä on jobbareita ?

      • utelias uutinen

        vieläkään ymmärrä. Mutta et sinäkään yhteenkään kysymykseen vastannut. Joten aivan yhtä tyhmä tunnut olevan. Jopa tyhmempi kuin minä, sillä minä kyllä ymmärsin ettet sinä ymmärrä asioita joita sinulta kysytään.


      • Tyhmille ei vastata
        utelias uutinen kirjoitti:

        vieläkään ymmärrä. Mutta et sinäkään yhteenkään kysymykseen vastannut. Joten aivan yhtä tyhmä tunnut olevan. Jopa tyhmempi kuin minä, sillä minä kyllä ymmärsin ettet sinä ymmärrä asioita joita sinulta kysytään.

        Nimimerkki utelias uutinen on kyllä itsensä nolaamisen huippu. Hän on niin sekaisin, että ei enää itsekään ymmärrä, mitä kirjoittaa.


      • 10+12=23
        Tyhmille ei vastata kirjoitti:

        Nimimerkki utelias uutinen on kyllä itsensä nolaamisen huippu. Hän on niin sekaisin, että ei enää itsekään ymmärrä, mitä kirjoittaa.

        ymmärsin sen viestin niin, että sinua se tyhmänä tai typerämpänä pitää kuin itseään. Ja tähän mennessä tiedän molempien kirjoituksista se on selvinnyt että totta se utelias uutinen kirjoittaa
        Jos ymmärsit.


    • åplkjnbbbbbbv.

      Jobbari tekee mitä vain saadakseen muutaman satasen.

    • Ei kunnioita mitään

      Mustalaiset ovat tottuneet siihen, että ne saavat tehdä Suomessa mitä tahansa. Niitä ei saa haukkua, ja niille ei saa antaa pitkiä tuomioita. Tämän linjan seurauksia saadaan lukea lehdistä jatkuvasti.

    • ottaa vakavasti
    • Wv-lt

      Samantapainen "autokauppa" tapahtui porissa muutama vuosi sitten. Ajelin töistä kotiin n. klo 16.00 keväällä 2004. Jo kaukaa näin miehen kainalosauvojen kanssa olevan tien laidassa ja lähelle päästyä ukkeli viittoi pysähtymään, pysähdyin, kysyin mikä hätänä? Ukko pyysi että veisin hänet Porin poliisilaitokselle.
      Autoin ukon kyytiin ja lähdettiin takaisinpäin. Matkalla ukko (n. 60-70v) kertoi tehneensä autokauppoja mustalaisten kanssa, olleensa "koeajolla" musun ajaessa tietenkin kun ukolta oli jalka poikki.
      Ajaneet hiljaisen tien varteen, ottaneet ukon rahat ja tuupanneet tien sivuun, ihan siististi, eivät olleet hakanneet eivätkä muutenkaan vahingoittaneet. En voinut olla sanomatta matkalla ukolle. Kun olet tuon ikäinen elämää nähnyt mies niin miksi lähdet rahamassin kanssa kahden mustalaismiehen kyytiin? Johon ukko: Kai tämäkin piti kantapäänkautta oppia.
      Ai niin, selasin palhttp://keskustelu.suomi24.fi/node/8868047staa ja nostin aikaisemman jutun :

    • leif ite

      te valkolaiset ette sit tee mitään pahaa

      • Anonyymi

        Valepoliisit!!!!! vastenmielisiä luusereita.
        Muka kunnioittavat vanhempia!!???

        Menkää putousohjelmaan, sketsihahmot.
        Kauluspaita ja kravatti kaulassa, muka miehiä. PYH!!


    • PS valtaan

      Mustalaiset pitäisi ajaa ahtaalle Suomessa.
      Heidät pitäisi pakottaa kouluun ja töihin, jo harventuisi rivit ja alkais mannea kadota Suomesta.

      Siinä se on "ihmis"-ryhmä, joka ei saa minulta mitään sympatiaa. Minun mielestä on aivan oikein, että nämä siat ovat yhteiskunnan hylkiöitä.

      • Anonyymi

        Eläs vaihdokas yhtää leiki mitää miestä teitä vaa ärsyttää ku viiää teiltä maa akat ja rahat 🤣🤣


    • Itse ylpeä romaani

      Eiköhän meissä romaaneissakin ole niin hyviä,kuin huonojakin ihmisiä. Niin kuin jokaisessa muissakin kansallisuuksissa. Ei voi yleistää. Olemme vain vähemmistö kansa , jonka perusteella sitten kaikki leimataan samaksi. Ihan samalla lailla myös luetaan suomalaisista milloin ne tappaa perheitä ,tai muuten viiraa vaan päässä ja tappavat ihmisiä huvin vuoksi. Olen aina ollut työ elämässä ja huom olen L .llän paperit kirjoittanut lukiossa joskus aikoinaan.

      • Tekopyhä.

        Uskallatko sanoa noin muiden mustalaisten kuullen?
        Täällä uskallat kehua L:llilläsi, mutta kotipuolessa olet normaali manne.
        Ei teitä mitään leimata. Totuus on se, että 99% teistä on roskasakkia ja loput niitä, jotka eivät omien joukossa uskalla sanoa mitään mustalaisyhteisöstä.


      • et sillälailla

        Ylpeä kyllä ,mutta toi työ ja noi Ln paperit ja lukio vähän liikaa


    • hrh

      Kuka kaivelee vanhaa skeidaa tänne?

      Aloituskin vuodelta miekka ja kilpi.

    • Pääsiäiskäsi

      hai sie osta sie pitsiliina

    • Uffaffaa

      Mitä saa jos ampuu pyöräilevää romania selkään?
      No todennäköisesti oman fillarin takasin!!

    • URAPUTKESSA

      Voisinko minäkin alkaa romaniksi? Siinä olisi sellainen etu, että kun lapsilisä loppuu, niin alkaa kansaneläke. Ei siinä mitään työhistoriaa tarvita. Bonuksena Kelan alkupääoma, että pääsee Vermoon veikkaamaan tai vaihtoehtoisesti voi aloittaa verovapaan yrittäjäelämän autokaupan saralla.

    • Juspekki

      Romani on ihan hyvä kauppakaveri, otat vain senverran mukaan, kun sulla on varaa hävitä, niin ei vie kun ne.

    • huumeorjat

      Rikastaa katu kuvaa suomessa!

    • leifsvart

      mulla löytyy hyväkuntone toyota corolla. saat 200 eurolla jos käteisellä maksat. porvoossa oon. voijaan tavata vaikka heti huomenna pensaasemalla.

    • Puukkojunkkari

      Äläs nyt Leiffi yritä taas.

    • Kyöstii

      Kyöstii täälä tervee miks meit aina sorsitaa vaik myö ollaa perusrehellisii. Meilt ku auton ostat niin voit olla varma mitä luvataa se pietää. Myä ollaa puottu yhteiskunnan tukien ulkopuolel, ku nää hullut poliitiikot alko niit mamui tänne raahaa, meiä maksettavaksha sekii menii. Auta hyvä mies minnuu ja myä sopivast, et mieki pärjään. Sie oisit sit hyvä mies mie kaikille sinuu kehusin.

      Ps. Kirjoittaja on paikallisen kirjaston hoitaja, koska Kyöstii on vasta 36 vuotias ja kirjoittaminen vielä hivenen hakusessa

    • ggdg

      Eiks ookkin hienoo

    • RyssäReino

      Mikä siinä on et romani on romani vaikka voissa paistais?

    • Vigga

      Miks romanit on niin helvetin yksinkertasia? Varastaminen taitaa olla niitten ainoo harrastus, vai onks joku nähny golfkentällä muutaku varkaissa tai reenamas satasen aitoja, mikä kyl kandeis et pääsee hanee virkavaltaa. En mie ollu se oli taistoo.

    • Skuikelo

      Kyllä romanit on asiallista ja hyvä käytöksistä väkee. En voi muuta kun kehua.

    • Anonyymi

      Aina löytyy joku joka luottaa näihin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1026
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe