Länsi-Savon nettisivut tietävät kertoa, että kaupunginjohtaja Kimmo Mikander on nyt paitsi varatuomari ja maanmittausinsinööri, myös kauppatieen maisteri.
Kaikella kunnioituksella, mutta eiköhän Mikanderin olisi syytä keskittyä tutkintojen keräilyn sijasta siihen, mistä hänelle palkka maksetaan, eli kaupungin johtamiseen, sen viemiseen uinuvasta ja taantuvasta pikkukaupungista menestykseen? Tässä on työkenttää aivan riittävästi. Yletön määrä akateemisia loppututkintoja tuskin tuo tähän hommaan mitään lisäarvoa.
Mikanderille kolmas akateeminen loppututkinto
46
1189
Vastaukset
- 19
Lisäarvoa ei ehkä, mutta ammattitaitoa kyllä. Hienoa, jos joku kehittää itseään, suosittelen sinullekin.
- Vanha mikkeliläinen
Kiitos suosituksesta, minulla on jo yksi noista kolmesta tutkinnosta ja silläkin on pärjätty, mutta ei siitä sen enempää.
Pointtini oli se, että se aika, joka nyt on käytetty kolmanteen tutkintoon, olisi sietänyt tulla käytetyksi kaupungin, eikä kaupungijohtajan kehittämiseen. Eiköhän riittävä vakuuttavuus olisi saatu aikaan kahdellakin loppututkinnolla. Kun varuskuntia lakkautellaan, eikä elinkeinoelämästä tunnu löytyvän riittävää potkua, on asiaan syytä suhtautua vakavasti, eikä panostaa ensisijaisesti itsensä kehittämiseen. - 26
Vanha mikkeliläinen kirjoitti:
Kiitos suosituksesta, minulla on jo yksi noista kolmesta tutkinnosta ja silläkin on pärjätty, mutta ei siitä sen enempää.
Pointtini oli se, että se aika, joka nyt on käytetty kolmanteen tutkintoon, olisi sietänyt tulla käytetyksi kaupungin, eikä kaupungijohtajan kehittämiseen. Eiköhän riittävä vakuuttavuus olisi saatu aikaan kahdellakin loppututkinnolla. Kun varuskuntia lakkautellaan, eikä elinkeinoelämästä tunnu löytyvän riittävää potkua, on asiaan syytä suhtautua vakavasti, eikä panostaa ensisijaisesti itsensä kehittämiseen.Kai kaupunginjohtajalla saa olla vapaa-aikaa, jolloin voi tehdä, mitä huvittaa?
- Työtä,työtä,työtä
Vanha mikkeliläinen kirjoitti:
Kiitos suosituksesta, minulla on jo yksi noista kolmesta tutkinnosta ja silläkin on pärjätty, mutta ei siitä sen enempää.
Pointtini oli se, että se aika, joka nyt on käytetty kolmanteen tutkintoon, olisi sietänyt tulla käytetyksi kaupungin, eikä kaupungijohtajan kehittämiseen. Eiköhän riittävä vakuuttavuus olisi saatu aikaan kahdellakin loppututkinnolla. Kun varuskuntia lakkautellaan, eikä elinkeinoelämästä tunnu löytyvän riittävää potkua, on asiaan syytä suhtautua vakavasti, eikä panostaa ensisijaisesti itsensä kehittämiseen.Mikkelissä on ollut v.1960 tähänpäivään saakka useampia kaupunginjohtajia. Kenen toimikauden aikana (yhdessä vahvojen luottamushenkilöiden kanssa) kaupunkiimme on syntynyt merkittävän paljon työpaikkoja?
Vain yksi apulailaiskaupunginjohtaja on itse kertonut oman CV, mutta syntyikö hänen aikanaa montakaan
pysyvää työpaikkaa? Tohotusta kyllä oli. - Ihmettelenpä vaan
Näkyykö sen jossain tämä itsensä kehittäminen? Ei ainakaan Mikkelissä eikä kaupunginjohtajassa. Asiat ja niiden hoito on levällään kuin jokisen eväät!
- Vanha mikkeliläinen
26 kirjoitti:
Kai kaupunginjohtajalla saa olla vapaa-aikaa, jolloin voi tehdä, mitä huvittaa?
...myös kaupunginjohtajalla, mutta kyllä juttu on niin, että kaupunginjohtajan homma on aika kokonaisvaltainen duuni. Ei se ole mikään kahdeksasta neljään homma, jonka voi jättää taakseen kun sulkee toimiston oven.
Akateemisen loppututkinnon, yhdenkin, suorittaminen on sen verran vaativa suoritus, että jos se työn ohessa onnistuu, on vaihtoehtoja lähinnä kaksi; joko vapaa-aikaa on liikaa, tai jos kauppatieteen maisterin paperien hommaaminen tosiaan käy kuin tyhjää vaan, herää kysymys, eikö näillä samoilla kyvyillä pitäisi onnistua myös kaupungin talouden ja kaikkien muidenkin toimintojen johtaminen sellaiseen nousukiitoon, ettei paremmasta väliä?
Vai onko sittenkin niin, että kirjaviisaus ja käytännön järki ovat kaksi täysin eri asiaa?
- Tanssikursille ;)
..... ja hän kyllä tietää sen :) D - Terveiset ;) !
- tieto on valttia
Aika laaja-alainen tutkintokokoelma, mistä on hyötyä kokonaisvaltaiseen suunnitteluun kaupungin hyväksi. Saattaa käydä niinkin, että on haluttu muihin kaupunkeihin yleispätevän osaamisen takia.
- oi oi sentään
tieto on valttia kirjoitti:
Aika laaja-alainen tutkintokokoelma, mistä on hyötyä kokonaisvaltaiseen suunnitteluun kaupungin hyväksi. Saattaa käydä niinkin, että on haluttu muihin kaupunkeihin yleispätevän osaamisen takia.
ollut töissään hirvittävä kiire. Ja lisäksi lasten ja vaimon hoito hommat kotona pälle.
Tuskin tämä mies on edes kerennyt nukkua koskaan, kun on kaiken niin hienosti hoitanut. Käynyt luennoilla ja tenteissä kaiken muun erittäin tärkeän lisäksi.
Kyllä meidän mikkeliläisten nyt kelpaa.
Kerätään valmistuneelle lahjakolehti lisäksi.
ps. on olemasssa sellaisia ihmisiä jotka eivät koskaan erkane koulusta, tai opiskeluistaan, rippuvuussuhde sekin.
Jonkun toisen opiskelupaikka on mennyt hänelle.... - HOPS!!!!!!
oi oi sentään kirjoitti:
ollut töissään hirvittävä kiire. Ja lisäksi lasten ja vaimon hoito hommat kotona pälle.
Tuskin tämä mies on edes kerennyt nukkua koskaan, kun on kaiken niin hienosti hoitanut. Käynyt luennoilla ja tenteissä kaiken muun erittäin tärkeän lisäksi.
Kyllä meidän mikkeliläisten nyt kelpaa.
Kerätään valmistuneelle lahjakolehti lisäksi.
ps. on olemasssa sellaisia ihmisiä jotka eivät koskaan erkane koulusta, tai opiskeluistaan, rippuvuussuhde sekin.
Jonkun toisen opiskelupaikka on mennyt hänelle....Itse mietin aivan samoja pointteja. Minulla on myös loppututkinto suoritettuna ja ihmettelen suuresti tämän supersankari Mikanderin voimavaroja.
- 8 tuntia päivässä tehokasta työskentelyä Mikkelin kehittämiseen ja järkevään luotsaamiseen eteenpäin.
- Säännöllistä marathon-harjoittelua & osallistumista erilaisiin juoksutapahtumiin.
- Parisuhteeseen ja perhe-elämään panostamista.
- Edustamista, edustamista ja vielä kerran edustamista kaupunginjohtajan ominaisuudessa.
- Tehokasta opiskelua & loppututkintojen suorittamista.
Että yksi ihminen jaksaa ja ennättää tämän kaiken 8-tuntisen työpäivän päätteeksi. Mutta fakta mikä fakta: jokainen saa tehdä vapaa-ajallaan mitä tahtoo. Kyllä nyt on tullut valittua oikea mies kaupungin johtoon. Nyt kun supersankari Mikander on saanut tämänkertaiset opintonsa päätökseen, esitän kainon pyyntöni. Voisitko Kimmo hyvä seuraavaksi keskittyä vaikka uskonsotien lopettamiseen ja järjestäisit vaikka joutessasi maailmaan rauhan. Kiitos! Kyvykkyyteesi luottaen uskon, että ennätät käydä edellä mainittujen lisäksi vielä maitokaupassakin, mikäli tarve niin vaatii.
- SIITÄ VAAN...
tämä oikein on?
Minulta uhattiin ja katkaistiin työttömyyskorvaus , kun kävin aikanani iltalukioa.
Hyvähän se on opiskella kun saa valtavaa palkkaa, eikä ole muuta tekemistä.
Niinhän se opiskeli Sirpa Pietikäinenkin aikanaan eduskunnassa ollessaan kauppatieteiden maisteriksi.
Luki kaiken päivää työhuoneessaan jne... kansa makoi verorahoista palkaa. Eikä tarvinnut Sirpankaan ottaa
opintovelkaa. ......HELPPOA ELÄMÄÄ..- Tunari123
Jos iltalukiopohjalta aletaan arvostelemaan opiskelun helppoutta ja siihen käytettyä ajantarvetta niin TERVE! Kaupunginjohtajan tai muun vastuullisen johtoaseman hoitamiseen ei ihan normaali 8-16 aika riitä, mutta harva duunari sitä tajuaa tai ainakaan haluaa tajuta. Usein töissä ollaan "kiinni" enemmän tai vähemmän 24/7. Siitä sitten otetaan ylijäävä aika lisäopiskeluille. Jos työttömyyskorvausta nostetaan vain iltalukion käymistä varten, niin sen evääminen on vähintään kohtuullista. Iltalukio ei hirveästi nosta ammattiosaamista, jos myöskään joutenolo.
- Tunari 123456
Tunari123 kirjoitti:

Hitto, että olet hölmö! Ei edellä otettu kantaa opiskelun sisällölliseen helppouteen vaan siihen tosiasiaan, että normi-ihminen kustantaa opiskelunsa itse pienen opintotuen turvin. Mikander & Pietikäinen ovat saaneet kevyesti keskittyä opintoihinsa ilman rahahuolia. Eipä ole tuolloin paljon työasioihin panostettu. Jos kerran olet sitä mieltä, että esim. kaupunginjohtaja tai kansanedustaja on työssään kiinni 24/7, niin missä hiton välissä sitä voi omalla ajallaan opiskella. Itsekin siis edellä myönsit, että opiskelu on tehty ns. "työajalla". Tavallinen duunari kustantaa opintonsa itse ja opiskelee omalla ajallaan. Ja huom! Duunarin poissaolo työstä huomataan hetkessä, mutta tuollainen kaupungin logoleimasin saa olla aika pitkään poissa ennen kuin kukaan tajuaa edes kaivata.
- 24/7

Suosittelen Tunari 123:lle iltalukiota tai muuta opinahjoa, jossa kielioppi tulisi tutuksi. Suomen kielessä sanotaan joko ALETAAN arvostella tai RUVETAAN arvostelemaan. Iltalukio ei todellakaan hirveästi nosta ammattiosaamista, mutta Suomen kieltä se opettaa puhumaan oikein. Ja arvaa mitä? ALA opiskella tai RUPEA opiskelemaan.
- Tunari123
Tunari 123456 kirjoitti:
Hitto, että olet hölmö! Ei edellä otettu kantaa opiskelun sisällölliseen helppouteen vaan siihen tosiasiaan, että normi-ihminen kustantaa opiskelunsa itse pienen opintotuen turvin. Mikander & Pietikäinen ovat saaneet kevyesti keskittyä opintoihinsa ilman rahahuolia. Eipä ole tuolloin paljon työasioihin panostettu. Jos kerran olet sitä mieltä, että esim. kaupunginjohtaja tai kansanedustaja on työssään kiinni 24/7, niin missä hiton välissä sitä voi omalla ajallaan opiskella. Itsekin siis edellä myönsit, että opiskelu on tehty ns. "työajalla". Tavallinen duunari kustantaa opintonsa itse ja opiskelee omalla ajallaan. Ja huom! Duunarin poissaolo työstä huomataan hetkessä, mutta tuollainen kaupungin logoleimasin saa olla aika pitkään poissa ennen kuin kukaan tajuaa edes kaivata.
Yleensä kaikki ihmiset opiskelevat ensimmäisen tutkintonsa pienen opintotuen varassa, jos ei ole vielä saanut työpaikkaa ja käytä sitten vapaa-aikaansa opiskeluun. Aika kohtuutonta arvostella palkansaajaa (oli sitten kaupunginjohtaja tai joku muu) siitä, että tekee normaalin palkkatyönsä ja sen päälle vielä opiskelee. Kuinka moni täällä kommentoijista on nähnyt, että esim. Mikanderilla olisi tenttikirjat työhuoneessaan?
- DORKA

Kysymyksesi oli kyllä ironinen: "kuinka moni täällä kommentoijista on nähnyt, että esim. Mikanderilla olisi tenttikirjat työhuoneessaan?". Pointtihan oli just se et sitä ei ylipäättään näy siellä työhuoneessa kun äijä käy vain marathoneilla ja opiskelee tutkintoja ja sit menee kuuntelee Gergijeviä kaupungin piikkiin. Jos tekis töitä oikeesti ei olisi aikaa kaikkeen tuohon.
Ei ihme et tän takapajulan talous on mitä on ja lisää palkkaa vaan sillekkin jos vaikka motivoituis joskus tekee niitä kaupunginjohtajan töitä.
PS: onko toi 123 Tunarin tutkintojen määrä?
- ...
Se että on aikaa opiskella noin paljon, kertoo kyllä aika selkeästi siitä että leipätyöt hoidetaan vasemmalla kädellä, eli ns. juostenkusten.
- Macepa
Oikeassa oot! Näin ne asiat Mikkelissä on. Vasemmalla kädellä jos silläkään. Mielummin juostenkusten!
- Mikkelin Aatu
Mikkelin kaupungin johtajan kannattaa oikeesti keskittyä hoitamaan kaupungin asioita ja vähemmän liesuta maailmalla tutkintojen perässä. Mikkelin talous on retuperällä. Terveyskeslukseen on pitkät jonot.Hoitohenkilökunta pahtaa jaksamisen rajoilla eikä uusia palkata ja sairaspoissaolot kaupungin töissä on ennätyssuuret. Valtuustossakin päätökset vedetään hatusta kun valtuutetut eivät saa esimerkiksi kiinteistökaupoista edes perustietoa. Mikander valmistelemaan ja johtamaan Mikkeliä eikä pelleilämään tutkinnoilla!
- talousosaamista
Näyttää taas, että on parhaat voimat tällä palstalla liikkeellä. Ei taida olla tämä porukka kovinkaan vaativissa tehtävissä työmarkkinoilla. Tilanne on nimittäin työelämässä nykyään sellainen, että yliopistokoulutus ja -tutkinnot ovat Mikanderin tason ihmisille ammatillista täydennyskoulutusta. Kaveri on tajunnut, että hän tarvitsee talousosaamista, joten siispä alaa opiskelemaan. Jos hänellä on voimavaroja ja viisautta vääntää opinnot tutkinnoksi, sen parempi. Akateeminen työelämä on jatkuvaa opiskelua, jossa omaa työtä ja sen ongelmia käytetään oppimisympäristönä.
- Vanha mikkeliläinen
talousosaamista kirjoitti:

...ei kuitenkaan ole toimia oppimisympäristönä. Tarkoitus lienee hoitaa menestyksellä se tehtävä, johon asianomainen on palkattu. Kaupunginjohtajan homma ei ole mikään opiskelijan sivutyö. Tässä ajassa minkä mies on kaupunginjohtajan tehtävää hoitanut, olisi talous jo pitänyt saada nousuun. Nyt homma näyttää menneen opiskeluksi.
- ei-mikkeliläinen
Huh, mitä kateutta ja negatiivisyyttä täällä jälleen kerran viljellään. Ehkä vanha mikkeliläinen ei ole käynyt muutamaan vuoteen kotikaupungissaan, koska ei tiedä, mitä täällä tapahtuu. Mikanderin aikana kaupunki on kummasti piristynyt. Keskustaa rakennetaan huimaa vauhtia uuteen uskoon ja täällä on tätä nykyään hyvä draivi. Itse olen vain tyytyväinen, että kaupunginjohtaja on opiskellut taloudenalaa ja näin hankkinut lisää pätevyyttä työhönsä. Ehkä moisen tarmokkuuden takana voisi olla hänen juoksuharrastuksensa ja tehokkuus.
Ihan joutavan päiväistä kateellista panettelua vanhalta mikkeliläiseltä! Suosittelen keskittymistä ihan vain omaan elämään ;-)- 3 tutkintoa liikaa
Vai on Mikkeli piristynyt!!! Kattia kanssa! Muuta ei oo saatu aikaa kuin torimonttu, Rokkalan epäselvät maanvaihdot, Suomen suurin velkamäärä ja hillitön määrä valituksia laittomista päätöksistä. Siinä on yhdistelmä juristin maanmittausinsinööri ja kauppatieteen maisterin saavutuksista. Sellaiseen ei moni harvemmilla oppisaavutuksilla pääse!
- Taas housuun
3 tutkintoa liikaa kirjoitti:
Vai on Mikkeli piristynyt!!! Kattia kanssa! Muuta ei oo saatu aikaa kuin torimonttu, Rokkalan epäselvät maanvaihdot, Suomen suurin velkamäärä ja hillitön määrä valituksia laittomista päätöksistä. Siinä on yhdistelmä juristin maanmittausinsinööri ja kauppatieteen maisterin saavutuksista. Sellaiseen ei moni harvemmilla oppisaavutuksilla pääse!
Mikkeli tasan piristyy. Täällä piristy muu ko vanhusten vaippakaupat.
- Vanha mikkeliläinen
... kateellsuudesta enempää kuin negatiivisuudestakaan. Mitenkähän muut kaupungit pärjäävät, kun johtajilla on yleensä vain yksi tutkinto? Kuinka monella on edes kahta tutkintoa? Jos tutkintojen määrä ja pätevä johtaminen ovat suorassa korrelaatiossa, Mikkelin talous pitäisi olla kolme kertaa niin hyvässä mallissa kuin muiden kaupunkien.
Kysymys on siitä, että pitäisi keskittyä oikeisiin asioihin. Kaupunginjohtajalle ei makseta siitä, että hän kehittää itseään, vaan siitä, että hän kehittää kaupunkia. On aika erikoinen ajatus, että kaupunginjohtajalla pitäisi olla akateeminen tutkinto kaupungin toimialan jokaiselta osa-alueelta.
Karrikoiden voisi kysyä, olisiko seuraavaksi syytä opiskella lääkäriksi ja yhteiskuntatieteen maisteriksi, jotta ymmärtää paremmin sosiaali- ja terveyspuolen asiat? Eikö millään olisi kahdella tutkinnolla pärjätty? Eikö ylenmääräisen opiskelun (kyllä, kolme akateemista tutkintoa on ylenmääräistä opiskelua) sijasta voisi keskittyä viemään kaikkien mikkeliläisten asiaa eteenpäin? Ihan kaikella kunnioituksella.
- Hauki on kala
Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Mikander keskittyköön siihen, mistä palkkansa - vai pitäisikö sanoa opintotukensa - nostaa. Mahtaa olla työpaivissä melkoinen määrä luppoaikaa, kun ehtii kaikenmoisia tutkintoja suorittamaan.
- katkerako?
Taisi tuo sama herra Mikander käydä vielä vuoden alussa valtakunnalisen maanpuolustuskurssinkin, joka kesti noin kuukauden verran.. En ihmettelisi vaikka hän parin vuoden kuluttua hakisi jonkun vähän suuremman ja varakkaamman kaupungin johtajan virkaa. Mutta mitäs Mikkelin poliitikot päästävät/antavat työajalla tehdä muita kuin "varsinaisia" hommia.
- pysy Mikkelissä ;)
katkerako? kirjoitti:

- Hienoa, että Mikkeliä johtaa tyylikäs ,nuorekas ja ahkera ! - ( vaalea urho :)
Mikkeli kehittyy ja on uudessa NOUSUSSA ! Asiat alkavat mennä mallilleen , kun Mikander
vain pysyy pallillaan !!! Tästä on nyt hyvä jatkaa oikeita TÖITÄ MIKKELIN HYVÄKSI ! -
monia "tutkintoja" VIISAAMPANA ja uudella korotetulla palkallaKIN ;) ! - Mak kyr.r
pysy Mikkelissä ;) kirjoitti:
- Hienoa, että Mikkeliä johtaa tyylikäs ,nuorekas ja ahkera ! - ( vaalea urho :)
Mikkeli kehittyy ja on uudessa NOUSUSSA ! Asiat alkavat mennä mallilleen , kun Mikander
vain pysyy pallillaan !!! Tästä on nyt hyvä jatkaa oikeita TÖITÄ MIKKELIN HYVÄKSI ! -
monia "tutkintoja" VIISAAMPANA ja uudella korotetulla palkallaKIN ;) !Tämä on mielenkiintoinen aihe ja ei parane ilkeilyllä. Tosiasiassa juristin ajatus liikkuu erilailla.
Valhe on saatava näyttämää totuudelta ja vain puhumalla. Maanmittari taasen jakaa pääsääntöisesti
toisen omaisuutta. Miettikää sitä. Kauppatiede on minun alaa. Hankkenissa opetetaan, että
prosentti voittoa liikevaihdosta on riittävä edellytys yritykselle.
Maanpuolustuskurssi taasen pätevöittää toimimaa kriisitilanteessa kotirintamalla, esim. tanssien
järjestäjänä. Edustan tällä palstalla moukkien ammattikuntaa ja sotaan minut
käsketään eturintamaa. Normaalielämässä täytän vai pottia (kort.pel.term). Jotenkin pitäisi
oivaltaa sanomien sisältö. Kiitän kaikkia oman mielipiteensä esittäjiä. - Jouni eduskuntaan
katkerako? kirjoitti:
Taisi tuo sama herra Mikander käydä vielä vuoden alussa valtakunnalisen maanpuolustuskurssinkin, joka kesti noin kuukauden verran.. En ihmettelisi vaikka hän parin vuoden kuluttua hakisi jonkun vähän suuremman ja varakkaamman kaupungin johtajan virkaa. Mutta mitäs Mikkelin poliitikot päästävät/antavat työajalla tehdä muita kuin "varsinaisia" hommia.
Ei paljon itketä vaikka Mikander löytäisi heti uutta oppiarvoaan vastaavan homman jostain tosi kaukaa Mikkelistä.
Tilalle voitaisiin vaihtaa välillä demari, vaikka Arto Seppälä.
Miehellähän on ylitarkastajan koulutus ja taitaa olla myös maanpuolustuskurssikin käytynä. - MA
Jouni eduskuntaan kirjoitti:
Ei paljon itketä vaikka Mikander löytäisi heti uutta oppiarvoaan vastaavan homman jostain tosi kaukaa Mikkelistä.
Tilalle voitaisiin vaihtaa välillä demari, vaikka Arto Seppälä.
Miehellähän on ylitarkastajan koulutus ja taitaa olla myös maanpuolustuskurssikin käytynä.Olipa Mikanderilla mimmoiset tutkinnot tahansa takanaan, niin eihän se luontaista älykkyytttä muuta miksikään, kirjaviisautta vaan. Toisilla ihmisillä voi lamppu syttyä ihan kansakoulupohjalta, mutta toisilta ei syty vaikka olisi kolmet paperit taskussa. Ne torin montut ja parkkipaikan muuttaminen tavarataloksi tai mitkään muutkaan toisten ( huom. sijoittajien ) ansaintalogiikan perusteella kehitetyt kuviot Mikkelin elinkeinoelämän nostamiseksi kakkamontusta eivät ole Mikanderin saavutusta, taitaa olla ainoa saavutus sieltä lakimiehen postilta kun järkeisti pysäköintivalvonnan alihankinnaksi ja sitä nyt sitten selvitellään, niin, että pienet on Mikanderin saavutkset ykkösjohtajan pallilla. Ihan vaan tiedoksi Mikanderille , jos satut kiireiltäsi näitä jonnin joutavia sivuja selailee, niin otappa palsa päälle ja salkku käteen ... ja lähde markkinoimaan Mikkeliä sinne mistä saadaan uusia yrittäjiä ja niitä bisneksen tekijöitä tänne, tuskimpa siellä jonoksi asti, uusia idearikkaita, kavereita oveasi kolkuttelee.
Ihmettelen kyllä suuresti Mikkelin virkamiesten ja poliitikkojen asennetta, uusien ideoiden
ja uusien toimintamallien suhteen, mikäli ne tulee muilta kuin siitä pienestä piiristä, joka asioita pyörittää....nimiä mainitsematta. Olis ollut mahdollisuus saada toriparkki pystyyn ilman kaupungin rahaa ja ehkä paremmalla konseptilla kuin nyt, jos sitä ei väkisin haluttu määrätyn kuvion mukaiseksi. Siilon tonttikin olisi voitu jalostaa ihan hyvällä yhteistyömallilla, jossa kaupunki olisi saanut ihan oikeaa rahaa kassaan sekä komean talon saneeratun siilon viereen.
Mutta se siilon tonttihan on niin arvokas ettei siitä hevillä luovuta, vaikka perse maata viistäisi niin..." ilmojen halki käy lentäjän tie "
Mikkeli saa just sellaiset poliitikot ja virkamiehet kuin se ansaitsee, eli näköisensä - TI
MA kirjoitti:
Olipa Mikanderilla mimmoiset tutkinnot tahansa takanaan, niin eihän se luontaista älykkyytttä muuta miksikään, kirjaviisautta vaan. Toisilla ihmisillä voi lamppu syttyä ihan kansakoulupohjalta, mutta toisilta ei syty vaikka olisi kolmet paperit taskussa. Ne torin montut ja parkkipaikan muuttaminen tavarataloksi tai mitkään muutkaan toisten ( huom. sijoittajien ) ansaintalogiikan perusteella kehitetyt kuviot Mikkelin elinkeinoelämän nostamiseksi kakkamontusta eivät ole Mikanderin saavutusta, taitaa olla ainoa saavutus sieltä lakimiehen postilta kun järkeisti pysäköintivalvonnan alihankinnaksi ja sitä nyt sitten selvitellään, niin, että pienet on Mikanderin saavutkset ykkösjohtajan pallilla. Ihan vaan tiedoksi Mikanderille , jos satut kiireiltäsi näitä jonnin joutavia sivuja selailee, niin otappa palsa päälle ja salkku käteen ... ja lähde markkinoimaan Mikkeliä sinne mistä saadaan uusia yrittäjiä ja niitä bisneksen tekijöitä tänne, tuskimpa siellä jonoksi asti, uusia idearikkaita, kavereita oveasi kolkuttelee.
Ihmettelen kyllä suuresti Mikkelin virkamiesten ja poliitikkojen asennetta, uusien ideoiden
ja uusien toimintamallien suhteen, mikäli ne tulee muilta kuin siitä pienestä piiristä, joka asioita pyörittää....nimiä mainitsematta. Olis ollut mahdollisuus saada toriparkki pystyyn ilman kaupungin rahaa ja ehkä paremmalla konseptilla kuin nyt, jos sitä ei väkisin haluttu määrätyn kuvion mukaiseksi. Siilon tonttikin olisi voitu jalostaa ihan hyvällä yhteistyömallilla, jossa kaupunki olisi saanut ihan oikeaa rahaa kassaan sekä komean talon saneeratun siilon viereen.
Mutta se siilon tonttihan on niin arvokas ettei siitä hevillä luovuta, vaikka perse maata viistäisi niin..." ilmojen halki käy lentäjän tie "
Mikkeli saa just sellaiset poliitikot ja virkamiehet kuin se ansaitsee, eli näköisensäpitäisi kai alkaa jossain myös näkyä. Mutta ei vaan näy!
Kauppatieteen maisteri: persaukinen kaupunki ja Suomen ennätysvelat!
Juristi: huonosti valmisteltuja valituksenalaisia päätöksiä tämän tästä!
Maanmittausinsinööri: tontti- ja maanvaihtoja ilman pinta-alatietoja!
Eikö kolmen tutkinnon johtajalta voisi vaatia myös tuottavia tuloksia eikä vääriä arvioita.
Olen aiempien kommentoijien kanssa samaa mieltä kolme tutkintoa ei tuo viisautta. Pitäisi löytyä myös älykkyyttä, tunneälyä, reagointiherkkyyttä, visionäärisyyttä, osaamista, itsenä likoon panemista, karismaa, johtamistaitoja...
Kaupunginjohtaja saa palkkansa kaupungin kehittämisestä. - Jolly Roger
TI kirjoitti:
pitäisi kai alkaa jossain myös näkyä. Mutta ei vaan näy!
Kauppatieteen maisteri: persaukinen kaupunki ja Suomen ennätysvelat!
Juristi: huonosti valmisteltuja valituksenalaisia päätöksiä tämän tästä!
Maanmittausinsinööri: tontti- ja maanvaihtoja ilman pinta-alatietoja!
Eikö kolmen tutkinnon johtajalta voisi vaatia myös tuottavia tuloksia eikä vääriä arvioita.
Olen aiempien kommentoijien kanssa samaa mieltä kolme tutkintoa ei tuo viisautta. Pitäisi löytyä myös älykkyyttä, tunneälyä, reagointiherkkyyttä, visionäärisyyttä, osaamista, itsenä likoon panemista, karismaa, johtamistaitoja...
Kaupunginjohtaja saa palkkansa kaupungin kehittämisestä.mutta mitenkähän kävisi kun näitä palstan kirjoittelijoita laitettaisiin yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin? "Rivistä" on hemmetin helppo arvostella muiden tekemiä päätöksiä. Sitten kun kysyttäisiin oikeasti toimivia ratkaisuja ja kuinka hoitaisit tämän homman, niin toinen sormi menee suuhun ja toinen peräaukkoon ja välillä vaihdetaan käsiä. No ehkä tällaiset palstat ovat vain näitä "maailmanparantajia" varten.
- Big John
Jolly Roger kirjoitti:
mutta mitenkähän kävisi kun näitä palstan kirjoittelijoita laitettaisiin yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin? "Rivistä" on hemmetin helppo arvostella muiden tekemiä päätöksiä. Sitten kun kysyttäisiin oikeasti toimivia ratkaisuja ja kuinka hoitaisit tämän homman, niin toinen sormi menee suuhun ja toinen peräaukkoon ja välillä vaihdetaan käsiä. No ehkä tällaiset palstat ovat vain näitä "maailmanparantajia" varten.
Ketään tässä yhteiskunnassa ei "laiteta vastuulliseen tehtävään", vaan siihen jokainen hakeutuu omasta halustaan, innostaan tai vallanhimostaan. Jos on vapaaehtoisesti hakeutunut tehtävään ja siihen myös valittu, demokaratiaan kuuluu sekä arvostelun oikeutus että myös tuloksien vaatimus. Kaupungin-/kunnanjohtajien määräaikaisuus pistäisi liikettä töppösiin myös työ- eikä yksin opiskelurintamalla.
- Jyrki Mikander
Big John kirjoitti:

Heippa vaan ääliöt!
Mikkelissä kouluttaudutaan siksi, että päästään pois täältä.
Lahdessa tavataan. - Long Sally
Jyrki Mikander kirjoitti:
Heippa vaan ääliöt!
Mikkelissä kouluttaudutaan siksi, että päästään pois täältä.
Lahdessa tavataan.Heippa vaan viisas!
Ei Mikkeli ole mikään vankila. Täältä saa lähteä ja tänne saa tulla, jos ei satu asustamaan tilapäisesti lääninvankilassa!
Lahdesta se muuten puuttuu! - Vanha mikkeliläinen
Big John kirjoitti:
Ketään tässä yhteiskunnassa ei "laiteta vastuulliseen tehtävään", vaan siihen jokainen hakeutuu omasta halustaan, innostaan tai vallanhimostaan. Jos on vapaaehtoisesti hakeutunut tehtävään ja siihen myös valittu, demokaratiaan kuuluu sekä arvostelun oikeutus että myös tuloksien vaatimus. Kaupungin-/kunnanjohtajien määräaikaisuus pistäisi liikettä töppösiin myös työ- eikä yksin opiskelurintamalla.
...kantaan, joka sana.
- Wain
Vanha mikkeliläinen kirjoitti:
...kantaan, joka sana.
Kirjoittajien olisi hyvä ensin selvittää milloin Kimmo on valmistunut insinööriksi ja milloin varatuomariksi. Milloinkas ne opinnot kauppatieteellisessä olikaan aloitettu? Kaikki ennen kaupunginjohtajaksi valintaa. Jos opinnot saattaa loppuun osoittaa sen, että miehellä on selkärankaa. Mitä pahaa on siinä, että kaiken lisäksi urheileekin? Kyllä näitä laiskoja, lihavia, kaljanjuojia ja kouluakäymättömiä johtajia on maailmalla ihan tarpeeksi. Mikkeliin niitä ei tarvita.
- Margittalainen
Wain kirjoitti:

Kolmen tutkinnon johtajalta voi vaatia oikeita ratkaisuja ja osaamista.
Vai voiko? Ilmeisesti ei! - Minä vaan
Margittalainen kirjoitti:
Kolmen tutkinnon johtajalta voi vaatia oikeita ratkaisuja ja osaamista.
Vai voiko? Ilmeisesti ei!Mikä on oikea päätös? Kenen kannalta? Kokonaisuuksien hallinta on eri asia kuin jonkun yksilön, joita meitä Mikkelissä on n. 48500, tarve. Olisiko sinusta siihen?
- Vanha mikkeliläinen
Minä vaan kirjoitti:
Mikä on oikea päätös? Kenen kannalta? Kokonaisuuksien hallinta on eri asia kuin jonkun yksilön, joita meitä Mikkelissä on n. 48500, tarve. Olisiko sinusta siihen?
Edellinen kirjoittaja ei ole vapaaehtoisesti hakeutunut kaupunginjohtajaksi, joten kysymys olisiko hänestä tekemään oikeita ratkaisuja, on asiaan kuulumaton. Sananvapauden vallitessa kuntalaisilla on oikeus arvostella johtoa, tässä tapauksessa vieläpä varsin vankoin perustein.
Päätösten oikeellisuutta voidaan mitata mm. talouden tunnusluvuilla, yli-/alijäämillä, vuosikatteilla, velkaantumisasteilla jne. Mikkelissä nämä luvut eivät liene kolme kertaa paremmat kuin kunnissa keskimäärin, kaupunginjohtajan kolminkertaisesta koulutuksesta huolimatta. - aödflj
Jolly Roger kirjoitti:
mutta mitenkähän kävisi kun näitä palstan kirjoittelijoita laitettaisiin yhteiskunnallisesti vastuullisiin tehtäviin? "Rivistä" on hemmetin helppo arvostella muiden tekemiä päätöksiä. Sitten kun kysyttäisiin oikeasti toimivia ratkaisuja ja kuinka hoitaisit tämän homman, niin toinen sormi menee suuhun ja toinen peräaukkoon ja välillä vaihdetaan käsiä. No ehkä tällaiset palstat ovat vain näitä "maailmanparantajia" varten.
Olen samaa mieltä Jolly Rogerin kanssa. Ne tekköö, jotka ossaa. Ne jotka ei ossaa, ne arvostelloo. Näitä jälkimmäisiä näyttää olevan tämä palsta pullollaan. Eivät ole valittajat taineet seurata Mikkelin kaupungin lukuja. Velkaahan meillä on, mutta ollaan oltu menossa viimeiset kolme vuotta hyvään suuntaan. Kyllä ne velatkin vähitellen pienenee. Älkää valittako tyhjästä, vaan tehkää kovasti töitä kaupungin eteen. Ei tämä kaupunki valittamalla veloistaan selviä!
- Seija P
aödflj kirjoitti:

...sellaisen kaupungin eteen, joka ei arvosta pätkääkään omia työntekijöitään. Kaupungin työntekijöitten sairastuvuusluvut ovat ennätyssuuret, vanhainkodeissa hoitajat nääntyvät, kun sijaisia ei saa palkata. Työntekijöitä lyödään märällä rätillä päin näköä!
Mikander voisi keskittyä henkilöstön jaksamiseen enemmän kuin tutkintojensa suorittamisiin. Tällä menolla Mikkelistä katoavat osaavat ja motivointuneet tekijät. - Vainu
Seija P kirjoitti:
...sellaisen kaupungin eteen, joka ei arvosta pätkääkään omia työntekijöitään. Kaupungin työntekijöitten sairastuvuusluvut ovat ennätyssuuret, vanhainkodeissa hoitajat nääntyvät, kun sijaisia ei saa palkata. Työntekijöitä lyödään märällä rätillä päin näköä!
Mikander voisi keskittyä henkilöstön jaksamiseen enemmän kuin tutkintojensa suorittamisiin. Tällä menolla Mikkelistä katoavat osaavat ja motivointuneet tekijät.Mistähän tässä oikein keskustellaan? Kaupungilla on velkaa ja henkilöstö ei jaksa. Kaupunginjohtaja ei saa opiskella. Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat lähteneet. Lopputulos: kaupungilla on töissä osaamattomia ja motivoitumattomia työntekijöitä joita johtaa liika viisas johtaja?
- Lukutoukkako
Vainu kirjoitti:
Mistähän tässä oikein keskustellaan? Kaupungilla on velkaa ja henkilöstö ei jaksa. Kaupunginjohtaja ei saa opiskella. Osaavat ja motivoituneet työntekijät ovat lähteneet. Lopputulos: kaupungilla on töissä osaamattomia ja motivoitumattomia työntekijöitä joita johtaa liika viisas johtaja?
Ei oikea viisas, vaan kirjaviisas. Mahtoiko hölmölän viisaalla Matilla, tuolla oikeasti viisaalla miehellä, olla maalaisjärkeä kummempaa koulutusta? Sellaiselle johtajalle olisi monessa paikkaa käyttöä kirjaviisaiden sijasta.
- Pitäisköhän munkii v
Lukutoukkako kirjoitti:
Ei oikea viisas, vaan kirjaviisas. Mahtoiko hölmölän viisaalla Matilla, tuolla oikeasti viisaalla miehellä, olla maalaisjärkeä kummempaa koulutusta? Sellaiselle johtajalle olisi monessa paikkaa käyttöä kirjaviisaiden sijasta.
Menis Kimmo vaan takaisin tuonne vartiointipalveluun ajamaan piiriä kuten 90-luvulla.. ei tartteisi riuhtoa sen jälkeen ympäriinsä. Ja ei kun sit kessolle kahville!
Kimmolle aina piirivartijan paikka hoituu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799