No niin, tässä sitä nyt ollaan. Aknea alkoi tulla noin vuosi sitten, rajuna etenkin leukaperiin korvien lähelle ja selkään. Plus alkoi hiukset lähteä. Hormonaalisia vaivoja siis. Olen 28-vuotias nainen. Lopulta sitten päädyttiin e-pillereihin, joita olen syönyt noin viikon ajan. Määrättiin Diane Novaa, josta tosin otin halvempaa rinnakkaisvalmistetta eli Vreyaa.
Kokemuksia, sivuvaikutuksia, hyviä ja huonoja puolia?
Onko muilla kokemuksia hiustenlähdöstä hormonaalisen aknen yhteydessä?
Mitä kannattaisi ottaa huomioon ihonhoidossa?
Minulla on pintakuiva, ohut (mutta tietty rasvoittuva) iho, joten kovin raskasta tavaraa en pysty käyttämään. Näppylävaivoja ei tässä mittakaavassa ole ennen ollut enkä ole hormonaalista ehkäisyä käyttänyt. Lekuri sanoi että "lapsenteko-iän" vaivoja, siksi tässä iässä pukkaa aknea...
Diane Novaa, jeejee?
5
509
Vastaukset
- samuita
Kerronpa tässä lyhyesti omat kokemukseni. Sain minäkin nuo samaiset DN pillerit akneen. Söin viis vuotta ja sitten verenpaineet puski jo sellasia lukemia, että gyne ei enää suostunut uusimaan reseptiä. Pillerien lopetus sai aikaan sen että iho ihan kirjaimellisesti räjähti kahdessa viikossa. Otin silloin valokuvat kasvoistani, ettei kukaan pääse sanomaan, että "muutama nääppy vaan". Leuka oli täynnä sellasta vähän pienempää kun pikkurillinpää näppyä, nenänpielet kukki, otsa oli täynnä pientä näppyä ja lopulta vasen poski veti myös ihan ruvelle. APUA! Menin ihotautilääkärille, joka määräsi Roaccutanin ja siihen päälle vielä ne samat DN pillerit, että ehkäisy olis kunnossa. Nyt katsotaan mitä tapahtuu, kuurin aloittamisesta on kulunut kuukausi. Ihotautilääkärin mukaan on yleistä, että akne palaa hurjempana takaisin kun e-pillerit lopettaa, ne ei kuulemma paranna aknea vaan pitää sen ikään kuin piilossa. Niinpä suosittelisin sinulle kyllä sitä Roa kuuria, varsinkin kun nyt olet jo ne pilleritkin aloittanut. Ihan sen takia, että et kuitenkaan varmaan loppuikääsi niitä pillereitä syö ja sitten kun joskus lopetat niin.....
- .......
Miksi ihmeessä menit pillerit jo aloittamaan!? Ei niitä lääkäreitä kannata uskoa, unohtavat kertoa mitä mistäkin lääkkeestä ja siinä sitä sitten ihmetellään muutaman vuoden päästä mikä meni pieleen. Minäkin niitä Dianeja erehdyin parisen vuotta syömään ja kun lopetin niin johan muuttui kasvot kertaheitolla. Finniä ja näppylää pukkasi melkein napaan asti, kyllä, luit oikein. Helppoa ei ole ollut, lääkäri määräsi vuodeksi Roaa jotta hormonitoiminta saa tasaantua rauhassa ja kasvot pysyvät kunnossa lääkkeen lopettamisen jälkeen. En halua pelotella, mutta luultavasti sulla sama homma edessä.
- lamlam
....... kirjoitti:
Miksi ihmeessä menit pillerit jo aloittamaan!? Ei niitä lääkäreitä kannata uskoa, unohtavat kertoa mitä mistäkin lääkkeestä ja siinä sitä sitten ihmetellään muutaman vuoden päästä mikä meni pieleen. Minäkin niitä Dianeja erehdyin parisen vuotta syömään ja kun lopetin niin johan muuttui kasvot kertaheitolla. Finniä ja näppylää pukkasi melkein napaan asti, kyllä, luit oikein. Helppoa ei ole ollut, lääkäri määräsi vuodeksi Roaa jotta hormonitoiminta saa tasaantua rauhassa ja kasvot pysyvät kunnossa lääkkeen lopettamisen jälkeen. En halua pelotella, mutta luultavasti sulla sama homma edessä.
Sama käynyt täälläkin. Roaa vielä pari kuukautta edessä. Sitten lopetan ja ehkäisynä vaan kumi, eikä pillereitä enää ikinä, vaikka mihin vaivaan tarjoaisivat. Älkää nyt hyvät ihmiset niitä e-pillereitä siihen akneen syökö, se ei ole mikään hoitokeino!
- talvi_k
Itse käytin 4 vuotta Diane Novaa ja se todellakin auttoi minulla, finnit lähtivät miltein kokonaan. Päätin kuitenkin lopettaa pillereiden käytön sillä aloin saamaan niistä kaikenlaisia sivuvaikutuksia, joita lääkärinikään ei suostunut myöntämään että ne johtuivat juuri Diane Novasta ja lisäksi en halua olla "riippuvainen" joka päivä jostain hormoonilääkeestä!! Ja kas kummaa sivuvaikutukset paranivat kun lopetin vajaa vuosi sitten pillerit.
Jotain puoli vuotta lopettamisesta iho oli tosi hyvässä kunnossa, sitten akne puhkesi aika rajuna, mutta aloin pitämään siitä huolta muilla keinoin niin se rauhoittui aika pian.
Edelleen mulla on aknea, pääasiassa selässä ja poskissa ja olkapäillä, mutta ei yhtään enää sellaisia isoja paukuroita, joista alkujaan kärsin voimakkaasti, enimmäkseen sellaisia pieniä paukuroita jotka eivät näy voimakkaasti ja lisäksi arpia "muistona". Nyt käytän enemmän luonnollisia tapoja akneen ja ne auttavat..
Tosin ymmärrän että toisille lääkkeet sopivat toisille ei. Esimerkiksi siskollani ei ollut suurta apua Roa kuurista, mutta poikakaverini akne parani sillä täysin!! - NeraX
Noo huonoina puolina DIANE NOVASTA oli minulla kahden vuoden masennus.. Se siis huomattiin vasta kahden vuoden kuluttua. En suosittele tuota lääkettä kenellekään, vaikka tietenkin se on yksilöllistä.
Tarkkaile ihon lisäksi myös mielialaa - pidä vaikka mieliala päiväkirjaa.
Toivottavasti sopii sinulle ja saat ihosi kuntoon. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä3610545Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610122- 217911
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776314Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304882- 554707
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1154047Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1243398- 623127
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2213050