Minun tarinani

valkoinenlammas

Tällä hetkellä elän hyvin selvää esimerkki ongelmaa. Minulla meni välit täysin poikki erääseen naispuoliseen työkaveriin. Vielä paria päivää ennen oltiin mielestäni ihan kavereita, mutta yllättäen erään huonosti valitun tekstin jälkeen kävi niin että hän pisti välit poikki eikä halua että edes katson häntä kohti tai tervehdin häntä. Eli välit todella meni täysin poikki.
Syystä en ole täysin varma, mutta ymmärsin että hän oli vähitellen kyrpiintynyt asenteisiini ja ajatuksiini. Tästä on siis jo kolme viikkoa. Yritän päästä tilanteesta yli, mutta..
mutta tilanne on se että kun edes ajattelen työpaikkaa niin minua alkaa ahdistamaan koska tämä ihminen on edelleen töissä meillä.
Viime viikolla kun oltiin samassa vuorossa niin ahdisti mennä ruokatauolle tai kahvitauolle koska tiesin että tauolle mennessäni jouduin kulkemaan tämän naisen ohi.
Tällä viikolla olen onneksi eri vuorossa kuin hän. Tarjoutui tilaisuus, kun eräs nainen halusi vaihtaa koko viikoksi vuoroa. Joka tapauksessa nyt ei niinkään ahdista se että sattuisin näkemään tämän naisen.
Nyt ahdistaa vain se, että osa tämän naisen tuttavista alkoi tekemään samaa eli dissaamaan minua täysin.
Ongelma ei ole itse tilanne vaan se etten osaa päästä tarpeeksi nopeasti yli. Tavallinen ihminen olisi jo pari viikkoa sitten ollut hälläväliä ja edennyt elämässä unohtaen yhden kusipään. Mä en pytsy vaan jopa syyllistän itseäni tästä tilanteesta.
Se teksti siis oli käsittääkseni hänestä liian härski. Ongelmaksi muodustuu vaan se että meillä oli aiemmin härskiä juttua vaikka mistä. Joten minä en voi tietää missä kohdassa hänen huumorintajunsa loppuu.
Tänään esimies otti minut puhutteluun kyseisestä asiasta. Keskustelu oli sujuvaa ja näin, mutta silti jäi hyvin paha maku koko t yöpaikasta mieleen.
Vaikka pyysin siltä naiselta kahdesti asiaa anteeksi. Sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
Lisä ongelmia työpaikalla tuo se, että varsinkin tietyillä rouvilla ja miksei nuoremmillakin naisilla on outo käsitys siitä että olen hirveä pervo joka kiertelee töissä ja katselee vain naisten perseitä.
En tiedä mistä koko ajatus on lähtöisin. Monesti nuo rouvat juttelevat ringissä asioita ja ne vaikenevat kun mä lähestyn heitä. Eli selvästi näkee että musta on puhe.
Pari kertaa mä olen päässyt niin lähelle että olen kuullut mistä on ollut kyse. Yksi rouva kertoili eräälle tytölle että mä olin katsellut sen persettä koko ajan. Mielestäni katsoin hänen suuntaansa, mutten sillä tavalle erityisesti katsellut mitään. Olin ajatuksissani, täysin muualla en nähnyt enkä kuullut ympäristöä.
Myöhemmin kun olin alamaissa tämän aiemman tapahtuneen vuoksi. Olin hiljaa ja suhteellisen surumielinen ja totinen. Yleensähän olen iloinen ja heitän kaikenlaista juttua.
Kuulin erään rouvan olevan sitä mieltä että mä olen pahalla päällä koska juuri silloin paikalla oli vain vanhoja rouvia eikä nuoria perseitä joita katsella.
Onneksi tämä työ on sesonkiaikainen ja se loppuu pian.
Kaikki tämä ahdistaa tosiaan, mutta eniten harmittaa se että menetin mielestäni hyvänkin kaverin. Ei oltu kauaa tunnettu, mutta luotin häneen täysillä ja luotin että uskallan puhua vaikka mitä: Luottaa ongelmissani, puhua pervoja, puhua kaikenlaisista asioista.

7

884

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • blatsarus

      Pitääkö sitä homoseksuaalisuutta kailottaa ja korostaa joka perkeleen paikassa?
      Olisit hissukseen ja nauttisit mitä sinulla on, ei kaikki, varsinkaan vanhemmat j a k s a kuunnella jonkun homoseksuaalin vuodatusta siitä kuinka ihana elämä hänellä on kun on niiiiin rohkea että uskaltaa.
      Hienoa että olet löytänyt itsesi ja rakastat samaa sukupuolta olevaa mutta se on sinun asiasi, meitä ei välttämättä kiinnosta, itsellesikin on helpompaa jos lopetat tuon narinan.

      • Eivät ne heitot olleet mitenkään homoseksuaalisia moittivaa tai haukkuvaa. Lähinnä sellasta hyväntahtoista sanaleikekilyä kuten homojen elämä menee päin persettä.
        Itse en kokenut tuota mitenkään negatiivsina. Toisaalta samallailla minä yritin heittää juttua naisista. Mainitsin ohimennen että työkaverin häpyhuulet näkyi työhousujen läpi vähän liiaksi. Siis sellaiseen moittivaan sävyyn.
        Ja välit katkes.
        Joten tasa-arvoisesti mun läppä lensi niin homoista, kuin heteroista. Vastapuoli vaan ei tajunnut enää heteroläppää...


      • Sehän oli asiatonta
        valkoinenlammas kirjoitti:

        Eivät ne heitot olleet mitenkään homoseksuaalisia moittivaa tai haukkuvaa. Lähinnä sellasta hyväntahtoista sanaleikekilyä kuten homojen elämä menee päin persettä.
        Itse en kokenut tuota mitenkään negatiivsina. Toisaalta samallailla minä yritin heittää juttua naisista. Mainitsin ohimennen että työkaverin häpyhuulet näkyi työhousujen läpi vähän liiaksi. Siis sellaiseen moittivaan sävyyn.
        Ja välit katkes.
        Joten tasa-arvoisesti mun läppä lensi niin homoista, kuin heteroista. Vastapuoli vaan ei tajunnut enää heteroläppää...

        Et voi heittää tuollaista läppää työkaverille! Repesin kyllä kun luin mitä olit sanonut, mutta ei tuollainen kielenkäyttö silti tosiaan työpaikalle kuulu. Tuollaisia voit puhua vapaa-aikanasi, ja vain hyvin tarkkaan valikoidussa seurassa.

        Lopeta nyt toistaiseksi kaikki seksiin tai sukupuolisuuteen liittyvien juttujen puhuminen töissä. Älä puhu mistään, mikä koskee navan alapuolista aluetta.

        Älä myöskään puhu mistään, mikä liittyy toisten ihmisten ulkonäköön, ja varsinkaan älä puhu mistään mikä liittyy naispuolisten työkavereitten ulkonäköön. Ulkonäköä ei saa arvostella.


      • Sehän oli asiatonta kirjoitti:

        Et voi heittää tuollaista läppää työkaverille! Repesin kyllä kun luin mitä olit sanonut, mutta ei tuollainen kielenkäyttö silti tosiaan työpaikalle kuulu. Tuollaisia voit puhua vapaa-aikanasi, ja vain hyvin tarkkaan valikoidussa seurassa.

        Lopeta nyt toistaiseksi kaikki seksiin tai sukupuolisuuteen liittyvien juttujen puhuminen töissä. Älä puhu mistään, mikä koskee navan alapuolista aluetta.

        Älä myöskään puhu mistään, mikä liittyy toisten ihmisten ulkonäköön, ja varsinkaan älä puhu mistään mikä liittyy naispuolisten työkavereitten ulkonäköön. Ulkonäköä ei saa arvostella.

        No tämä tapaus vuosia sitten opetti minut vetäytymään täysin syrjään sosiaalisista tilanteista.
        Päätin erakoitua lähes täysin, sillä ei todellakaan kannata yrittää olla millään tapaa sosiaalinen tällä luonteella.
        En aina osaa puhua sivistyneesti enkä harkita jutun tasoa tai tajuta miten vakavasti ihmiset ottavat juttuni, joten on parempi olla hiljaa.
        Tämän jälkeen olen ollut lukuisissa työyhteisöissä, mutta pääosin omissa oloissani ja täysin hiljaa.
        Mitä järkeä on puhua ihmisten kanssa, kun en kuitenkaan osaa. Parempi olla yksikseen ilman ihmisiä, yksin kotona tekemättä mitään sosiaalista tai hakematta seuraa.
        Sillä tavalla kaikesta selviää.


      • carlss
        valkoinenlammas kirjoitti:

        No tämä tapaus vuosia sitten opetti minut vetäytymään täysin syrjään sosiaalisista tilanteista.
        Päätin erakoitua lähes täysin, sillä ei todellakaan kannata yrittää olla millään tapaa sosiaalinen tällä luonteella.
        En aina osaa puhua sivistyneesti enkä harkita jutun tasoa tai tajuta miten vakavasti ihmiset ottavat juttuni, joten on parempi olla hiljaa.
        Tämän jälkeen olen ollut lukuisissa työyhteisöissä, mutta pääosin omissa oloissani ja täysin hiljaa.
        Mitä järkeä on puhua ihmisten kanssa, kun en kuitenkaan osaa. Parempi olla yksikseen ilman ihmisiä, yksin kotona tekemättä mitään sosiaalista tai hakematta seuraa.
        Sillä tavalla kaikesta selviää.

        erakon elämä on ihanaa


      • carlss kirjoitti:

        erakon elämä on ihanaa

        Juu.. parempihan se on elää erakkona kuin olla ihminen joka häiritsee toisten elämää.
        Parempi olla hiljaa ja omissa oloissaan ja antaa muisten höpistä keskenään mitä sattuu.
        On vaan parempi että on sivussa kun muut pitää hauskaa. On parempi antaa muiden olla ja tehdä yksin asioita välittämättä muiden tekemisistä.
        He eivät ole minua varten enkä minä heitä varten, joten parempi vaan pysyä erakkona, yksin kotona, yksin netissä ja yksin sivussa kaikesta.

        Miksi nähdä vaivaa ... ?


    • plaaaaplaaa

      mä oon joutunu uhriks monesti ja anteeksi mutta mä saatan pitää sua semmosena pervona. Koska itsekkin olen joutunut tämmöisten kusipäitten uhriksi. eli saatat olla pervo oikeasti vaikket myönnä anteeksi ei todellakaan pahalla. :):):):):):):):):):):):)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe