Rotikkani antoi SIKAA!

puistossa.

Rotikkani veti kurkun auki koirapuistossa.

Schäfferi uhosi sille ja räkötti päin sellaista huonohermoisen tyylistä räkötystä. Sanoin omistajalle, että älä anna sen provosoida, tämä suojelee niin voimakkaasti, että voi haastaa schäfferin. Johon omistaja totesi, että turhaa on tulla minun sakemanniani vastaan uhoamaan, siinä leikissä saa kuulemma selkääänsä, ja hän ei sitten vastaa, sillä se ei kuulemma ole mikään "kiltti koira" vaan "ihan hullu".

Kun schäfferi vielä kehtasi tulla alistamaan hyvin dominanttia rotikkaani, ja hyppi selkään, ja ilmeisesti näykkäsi, se oli liikaa meidän Mesi-Nallelle. Nallukka ei edes murissut, se ei päästänyt mitään ääntä kun se yhtäkkiä lähes 60 kg massallaan jyräsi kuin panssari päin susikoiraa, jyräsi suoraan sitä päin, tarttui kiinni niskan seuduilta, ja koko ajan hyvin matalasti muristen ja ärjyen antoi schäfferille selllaisen tappo ravistuksen että näytti jo pahalta että mahtaako susikoira kuolla. Koirani heitti sen niskasta muutaman metrin päähän, josta se luikki kauemmaksi häntä koipien välissä. "Tapporavistus" oli opettanut nenäkkäälle saksanpaimenkoiralle vähän tapoja.

Olin ylpeä Nallukastani, se näytti paikkansa, eikä sitä ole uskaltanut puistossa uhmata edes kaukkaritkaan.
Palkitsin sen mukanani tuodulla raaalla verisellä lihalla, se pitää sen adrenaliinitasot korkeina.
Syötän sillä päivittäin oikein järeitä isoja puristeluita, jotta sen puruvoima pysyy huipussaan, sekä lenkitän sitä rasittavilla pitkillä lenkeillä, jotta sen lihaskunto pysyy aivan huippuna.

20

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lotika

      pelkkää paskaa sun tarinas hahahahahahaha kerro lisää seikkailuistas hihihihi

      • rowaler

        "se ei päästänyt mitään ääntä kun se yhtäkkiä lähes 60 kg massallaan jyräsi kuin panssari päin susikoiraa"
        hahahah hihihi hahaha

        ", tarttui kiinni niskan seuduilta, ja koko ajan hyvin matalasti muristen ja ärjyen antoi schäfferille selllaisen tappo ravistuksen"
        huhuhuhiiihaaaahaaHIHHA ihan silmiä kirvelee hihihih

        "Koirani heitti sen niskasta muutaman metrin päähän,"
        Hahhhhahhhhahhhaaaaahihhhiiiii kivoja juttuja hihihihihi

        ja lisää
        ""Tapporavistus" oli opettanut nenäkkäälle saksanpaimenkoiralle vähän tapoja"
        Hahhhhhhahhhhahaha..lisäää

        "eikä sitä ole uskaltanut puistossa uhmata edes kaukkaritkaan"
        Vielä vähän

        "Palkitsin sen mukanani tuodulla raaalla verisellä lihalla, se pitää sen adrenaliinitasot korkeina.
        Syötän sillä päivittäin oikein järeitä isoja puristeluita, jotta sen puruvoima pysyy huipussaan, sekä lenkitän sitä rasittavilla pitkillä lenkeillä, jotta sen lihaskunto pysyy aivan huippuna."

        hihhahhhihhahhiaa loistava jutun kertoja kesäpäivän hellejuttuja hihhihiii

        Muista mennä huomenna sinne hesperiaan kun lomat loppuu ellet sitten ole"koirapuistossa" hehehe.

      • trollierkkiii
        rowaler kirjoitti:

        ei menny tällä kertaa läpi trooli ja vielä avopotilas

    • LÄÄKKEESI

      SÄÄNNÖLLISESTI !

    • on näitä

      siltä kuulosti että scheefferin omistaja tässä on syypää, kun antoi koiransa räköttää päin naamaa. ei siinä voi mitään, kyllä sitä pohja on koirankin säkissä, niinkuin sanonta kuuluu.

      • sakusiiri

        kun antoi sikaa toiselle. Harva koira jakaa ruokaansa vieraalle koiralle ja vielä tuollaisen nahistelun jälkeen. Hyvin koulutettu rottwaler. hyvä hyvä

    • anna sikaa vaan.

      ... pätkii miten päin hyvänsä. On se sen verran kova jätkä tuo rotikka.

      • isompi-D

        Mahtaa olla sun elin taas reippaasti suurempi!
        No ehkä säkin vielä joskus ymmärrät, että koirastaan voi olla ylpeä muillakin tavoin.

      • kyllikkitytsy
        isompi-D kirjoitti:

        Mahtaa olla sun elin taas reippaasti suurempi!
        No ehkä säkin vielä joskus ymmärrät, että koirastaan voi olla ylpeä muillakin tavoin.

        missä tuo tapahtui! hyi kauheaa. sairaita nuo rotikat

      • uloslotikka

        mites jos se rotikka on naalas

      • ihminen on sika
        kyllikkitytsy kirjoitti:

        missä tuo tapahtui! hyi kauheaa. sairaita nuo rotikat

        Koirassa ei vikaa vaan omistajassa. Turha mitään rotua yksistään mollata, kyllä se ihminen siinä se syypää on, jos kouluttaa koiransa tuollaiseksi. En kyllä usko aloitusta, vaan se on selvästi jonkun speden typerää huumoria.

    • Rotikkamamma

      Ei ole hauskaa tuollaisella asialla kikkailu. :(

      • rotikkamamma

        "No nyt.. isompi-D"

        Vaikka isommassa elimessä ei kyllä ole mitään vikaa :D :D

        Sorryt, oon vähän herkkänä tänään. Oma rötiskö on uhmis-iässä parhaimmillaan ja hirvee testi päällä muille uroksille. Me ei taideta koirapuistoon mennä ollenkaan vähään aikaan. Onko muuten hyviä vinkkejä, mitä sille auttais?
        Kun tuo räyhäys on kuitenkin suojelu-asiaakin (koiralla suojelukoulutus aloitettu ja luonnetestit on menny hienosti.)
        Malttia vielä harjoitellaan. uros kyllä tietää, kumpi laumaa johtaa, ja alistuu, mutta silti se hilluu....
        Pitäs olla Ceasarin numero..

    • rotikoita ja muita

      Koirapuistossa. Siis lopettakaa niissä käynti.

      • naurattaapaniipaljon

        hohoijaa! sulla on pahis koira, HAHHAHAHAAAA !

    • ei ihme tuo

      Sussarin hermorakenne on joskus tuollainen, että se räköttää. Myös belggareissa esiintyy tällaisia yksilöitä (jopa useammin kuin sussareissa). Ei ihme, että rotikka kypsyi moiseen räkötykseen, ja vielä jos sussari selkään hyppi.

    • rottis on hyvä

      itseään ja isäntää. ihme selkään hyppelyä.... rottis on hyvä koira. pistä ihan sika linja vaan puistossa, kyl ne siitä oppii. se on oikein. ite annan omalle rottikselle selkään kyllä tarpeen tullen mutta lopputulos on hyvä, ärhäkkä ja vihainen koira.

      • idiootti!

        "ite annan omalle rottikselle selkään kyllä tarpeen tullen mutta lopputulos on hyvä, ärhäkkä ja vihainen koira."

        Juuri näin kuuluu toimia. Peukut ylös vaan.

        Ei hemmetti ku pistää vihaksi tollaset idiootit ja niiden puheet. Joku aamu heräät siihen, että tuo sinun hyvä, ärhäkkä ja vihainen koira on sinun kurkussasi kiinni, sitten ainakin tiedät ettet turhaan ole antanut selkään.

      • bordeauxindoggi1
        idiootti! kirjoitti:

        "ite annan omalle rottikselle selkään kyllä tarpeen tullen mutta lopputulos on hyvä, ärhäkkä ja vihainen koira."

        Juuri näin kuuluu toimia. Peukut ylös vaan.

        Ei hemmetti ku pistää vihaksi tollaset idiootit ja niiden puheet. Joku aamu heräät siihen, että tuo sinun hyvä, ärhäkkä ja vihainen koira on sinun kurkussasi kiinni, sitten ainakin tiedät ettet turhaan ole antanut selkään.

        sinut pitäisi purettaa jollain tosi vihaisella taistelukoiralla. oppisit sinäkin käyttäytymään.

    • mololoo

      No kai se ny viallisen sakun nöyryyttä kun sen tekee ihminenkin, äläkä ny kuvittele että sun koiras olis jotenkin erikoinen.
      Äläkä päästä sitä leikkiin kaukkarien kanssa jos haluat leikkiä sen kanssa tulevaisuudessakin. Se että kaukkari ei pidä koiraasi uhkana ei tarkoita ettei se tarvittaessa vastaa haasteeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      454
    Aihe