SOSIAALIJÄRJESTELMÄN IHMISKAUPPA JÄRKYTTÄÄ!

E.V.K

Sosiaalijärjestelmän oma ihmiskauppa -business järkyttää ihmisiä edelleen entisestään jossa kaiken keskellä kärsijoinä ovat lapset, puolustuskyvyttömät vauvat ja vanhemmat. Tämän lisäksi kärsijoinä ovat etävanhemmat, isovanhemmat sekä lasten sukulaiset, läheiset ja ystävät. Sosiaaliviranomaiset käyttävät lyömäaseenaan löyhää, puutteellista, tulkinnanvaraista lakia. Näin on jatkunut pitkään.

Yhtenä ongelmatekijöinä ovat mukana paljon puhuttu Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liitto jotka vaikenevat ja pakenevat tosiasioiden edessä joka on nyt paljastunut suuren luokan huijaukseksi. Rahaa polataan ja pestään vuodesta toiseen salaa turvattomuuden tunteella. Näiden toimijoiden keskeinen tarkoitus on tarkoitusperäisesti vääristellä ja hajottaa salassa, piilossa perheitä tavoitellakseen lapsia huostaanotto-ohjelmaan joita tehdään suomessa noin 2000. Esimerkiksi Eu:n ihmisoikeustuomioistuin ja Venäjä tuomitsee jyrkästi sosiaalijärjestelmän lastensuojelu- ja ihmisoikeusrikkomukset.

Esimerkiksi kun puhutaan etävanhemman oikeuksista ( etävanhempi = syrjitty vanhempi ), avioeroissa lapset jäävät 90%:sti äideille. Olivatpa lapset poikia tai tyttöjä, siitä huolimatta vaikka molemmat vanhemmat olisivat kelvollisia lähivanhemmiksi. Liian usein lähivanhempi manipuloi lapsiaan pyrkien etäännyttämään lapset toisesta vanhemmastaan. Etävänhempaa mustamaalataan monin keinoin. Etävanhemman tapaamiset nähdään enemmän negatiivisina asioina eikä lapsia ainakaan kannusteta etävanhemma tapaamiseen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myöntänyt ns. PAS-vieraannuttamisoiereyhtymän olemassaolon. Siinä lähivanhempi kaikin keinoin pyrkii etäännyttämään lapset etävanhemmasta. PAS-diagnoosi on hyväksytty lääketieteellinen diagnoosi mm. Saksassa, Kanadassa. Israelissa, Australiassa ja USA:ssa ( Suomessa ei vielä ). Tätä PAS-diagnoosia ei Suomen lastensuojeluviranomaiset eivät halua myöntää tai ottaa käyttöön ymmärrettävistä syistä joka voisi vaarantaa tai antaa mahdollisesti kuvan heidän moraalittomista toimista.

Tukimustössä selvitettiin lastensuojeluviranomaisten kykyä hoitaa, ymmärtää ja käsittää ongelmakohtia esimerkiksi huoltajuuskiistoissa, selvisi että lastensuojeluviranomaiset eivät olleet koskaan kuuleet PAS-vieraannuttamisoiereyhtymästä vaikka tämä on ollut maailmalla vuosia käytössä mutta ei Suomessa. Tämä kertoo myös osaltaan valtavaa tietopuutetta ja lisäksi ammattitaidottomuutta on joka vallitsee Suomen sosiaalijärjestelmässä. Nyt tämän sosiaalisen ammattitaidottomuuden mielivallan kärsijöinä ovat perheet ja näiden lapset josta sosiaalijärjestelmä vielä haluaa hyötyä huostaanoton kautta taloudellisesti saaden valtiolta rahallista tukea. Käsittämätöntä mielivaltaa.

Suomen viranomaiset eivät tiedä, eivätkä halua ottaa tietoisestikaan käyttöön esimerkiksi PAS- diagnoosia eikä muitakaan menetelmiä jossa voisi tulla ongelmakohta joka vaarantaisi sosialijärjestelmän tuottavuuden ja sen jatkuvuuden entisellään koska sen on katsottu nyt tuottavan paljon varoja kunnille kuitenkaan välittämättä lastensuojelusta sen sanan varsinaisessa merkityksessä. Kunta ostaa muun muassa Ensi- ja turvakotipalveluja, joka edelleen ohjaa asiakkaita kunnan lastensuojeluun. Tämä on ketju ja loputon jatkumo joka herättää yhä enemmän moraalisia kysymyksiä ihmisissä miten Suomen lastensuojelunjärjestelmä hoitaa lasten suojelua todellisuudessa. Kunnallista sosiaali- ja lastensuojelujärjestelmää voidaan kutsua amatoorimäiseksi, hyvin epäammattimaiseksi, mielivaltaiseksi ja byrokratiaksi vailla minkäänlaisia moraalisia arvoja. Monikaan ei halua puhua lastensuojelusta vaan päinvastoin. Lastensuojelu on mielivaltaa. Tämä on myös Suomessa ja maailmalla tiedossa. Tästäkin on paljon kirjoitettu ja puhuttu että etävanhemmalla on oikeus tavata lapsiaan. Lapsen oikeus tavata myös etävanhempaansa tulisi Suomessa ottaa huomioon kaikessa päätöksenteossa joka koskee lapsia ja/tai etävanhempaa. Sosiaalijärjestelmä ei halua tasa-arvojärjestelmää, mutta ei myöskään halua sitä perustella. Ei mikään yllätys.

Jatkuu..

6

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • E.V.K

      ..Jatkuu

      Tehdyn tutkimuksen mukaan Suomen viranomaiset ovat kykenemättömiä, täysin jääviä tekemään perusteluja, kestäviä ja uskottavia päätöksiä oman kansan, veronmaksajien eduksi. Nyt Suomen valtio ja kunnalliset lastensuojeluviranomaiset ovat törmäyskurssilla Eu:n ihmisoikeustuomioistuimen kanssa. Suomen valtio ja kunnalliset lastensuojeluviranomaiset eivät ole Eu:n ihmisoikeustuomioistuimen kanssa samoilla linjoilla ihmisoikeuksista mitenkään päin. Eu:n lait, säännöt ja määräykset ovat ilmiriidassa keskenään vuosi vuodelta eikä muutosta ole tulossa. Tämä herättää kummastusta mutta ymmärrettävää koska huostaanotot ja huoltajuuskiistat tuovat oikeuslaitoksien kautta varoja valtion pohjattomaan kassaan.

      Herääkin kysymys olemmeko oikeasti EU:ssa ja voiko Suomen Valtio ja sosiaalijärjestelmä vain valita oman lait ja linjauksensa mitä EU lakeja noudattaa ja mitä ei. Puhummeko ns. ”valinnaslaista”. Voiko ja saako myös Suomen kansalaiset tehdä saman ja valita mitä lakeja haluaa noudattaa ja mitä ei. Tämä ei kuitenkaan Suomen valtiolla sopisi missään nimessä jos kaikki Suomen kansalaiset ryhtyisivät ottamaan mieleisiään lakeja jotia haluaa noudattaa ja mitä ei. Jotkut tekevät niin ja joutuvat ongelmiin. Suomen kansaa paimennetaan lain kouralla jossa käytetään sini silmäistä veronmaksajaa ja lisäksi veronmaksajien lapsia pelinappuloina. Näin meillä koti Suomessa kansalaista lyödään kuin vierasta sikaa aina vaan kovemmin ja kovemmin.

      Tutkimustyö on tuonut tulosta jossa voidaan selkeästi todeta ja todistaa että Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liiton ym. sekä myös kunnallisella sosiaalijärjestelmällä ei ole mitään tekemistä moraalin tai lastensuojelun kanssa. Mukana on myös muita toimijoita jotka toimivat ns. rahanpesijöinä ihmiskaupassa jossa huostaanotetaan lapsia mielivaltaisesti sijoittamalla ne kunnan välityksellä eri kohteisiin. Aina ei puhuta huostaanotosta vaan myös lapsen vieraannuttamisesta omasta vanhemmastaan. Tämä kaikki kertoo sosiaalijärjestelmän rahan ja mielivallan intohimosta nyky-yhteiskunnassa jossa lyömävälineenä ja pelinappulana ovat lapset.

      ..Jatkuu

      • E.V.K

        Moni lapset ja aikuiset ovat kertoneet omista lapsuusajan traumaattisista kokemuksistaan jotka ovat surullista kuultavaa jonka sosiaalijärjestelmä on aiheuttanut. Traumat kulkevat aina lapsuusajoista aikuisikään asti tehden vahinkoa ihmiselle ja tämän henkiselle jaksamiselle. Osa näistä pahasti traumatisoituneista ihmistä eivät enää puhu ja osa on kuollut, jotkut tehneet itsemurhan ja tähän sosiaalijärjestelmä tähtäävätkin. Sairaat hoitopotilaat kuluttavat valtion ja kuntien varoja. Valtio ja kunta tarvitsee ja suosii vain niitä kanavia ja palveluja josta tulee tuloja tai josta on hyötyä. Ne josta ei ole hyötyä, tukia leikataan kuten valtion eläkesalkulle kävi.

        Palataksemme sosiaalijärjestelmään, yhtenä tekijänä ja tukijana vaiettu salaisuus on myös RAY Raha-automaattoyhdistys joka on ”tietämättään rahoittamassa” järjestöjä jotka rikkovat ihmisoikeuksia ja lakia. Nyt RAY:n uskottavuus myös horjuu tämän tosiasian edessä. Onko RAY -pelien pelaaminen sittenkään kannattavaa jos tukia käytetään tähän mielivaltaiseen ihmiskaupaan valtion ja sosiaalijärjestelmän kautta. Itse en henkilökohtaisesti suosittele ketään pelaamaan koska RAY:n toiminta on vilpillistä. RAY on kuitenkin antanut ymmärtää että vedonlyönti ja pelaaminen tulee olla luotettavaa. Miten on RAY:n todellisen moraalin laita kun katsotaan rahan ohjausta ihmiskauppiaille?.

        Miten on RAY:n tekemien Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liiton ym. -järjestöjen tukemisen laita. Silläkö ei ole tekemistä luotettavuuden tai moraalin kanssa. Näin ainakin RAY on omilla toimillaan, rahallisella tuella osoittanut ettei saaduilla varoilla ei ole tekemistä luotettavuuden tai moraalin kanssa koska RAY tukee toimijoita jotka harjoittavat ihmiskauppaa kuten Ensi- ja turvakodit. Esimerkiksi kunnallinen sosiaalijärjestelmä ja tämän yksi esiliina Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liitton toiminta on yhtenä suurena osatekijänänä ihmiskaupassa joka ei ole hyväksyttävää.

        Nyt moni pitääkin että Suomen valtion ja kunnallisen sosiaalijärjestelmän oma ihmiskaupparenkaan tarkoitus on tuoda kunnille tuloja ja mielivallalle lain suoja. Ironista ja koomista että Suomen hallitus on luonut lain vastustamaan ihmiskauppaa ja samanaikaisesti luonut RAY:n jolla se nyt tukee kuitenkin ihmiskauppaa RAY:n kautta mm. Ensi- ja turvakoteja. Toinen puoli asiassa on se että Suomen valtio on vielä luonut oman tutkimusryhmän tutkimaan ihmiskauppaa joka ei todellisuudessa tutki sitä siinä laajuudessa kuin sitä pitäisi. Ihmiskauppa on monimuotoinen ongelma mutta huostaanotto on sen piilopuolista jota ei toivota näkevän tai kenenkään puhuttavan ääneen. Näin moni on todennut että usein mikä on suoraan nenämme edessä, sitä ei edes huomata. Tässäkin tapauksessa valtio ja sosiaalijärjestelmä ei halua myöntää tai nähdä mitään epäkohtaa omassa toiminnassaan.

        Se on selvääkin selvempi että Suomen Laki taistelee itsensä kanssa samanaikaisesti ajaen lastensuojelua lain nimissä ja lisäksi aiheuttaa vahinkoa sekä jälleen taas suojelua RAY:n kautta edelleen Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liitolle. Voiko mädempää kombinaatiota valtiollisessa ja kunnallisessa toimielimissä enää olla. Suomi oli tilastoitu taannoin vähinten korruptoituneeksi valtioksi. Tilastotieto ei kuitenkaan kaikkiin uppoa ja syystä.

        ..Jatkuu

      • E.V.K
        E.V.K kirjoitti:

        Tämä tosiasia nostaa monen karvat pystyy ja ymmärtämään hyvin vastakkainasettelun valtiollisesssa ja kunnallisissa toimielimissä. Nyt lukemattomat järjestöt, oikeusoppineet, tuomarit peräänkuuluttavat oikeusjärjestelmän pikaista remonttia. Onneksi tuomarit, psykologit ja psykiatrit myöntävät huostaanoton ja huoltajuuslain puutteet ja epäkohdat laissa jossa nyt kunnallisen mielivallan olemassaolo myönnetään jonka kärsijöinä ovat muun muassa lapset ja vanhemmat. Kun näin laman keskellä kunnan varat ovat ehtymässä on kiihdytettävä huostaanottoja entisestään jotta kunnan talous saadaan tasapainoon siitä huolimatta vaikka kärsijöinä olisi lapset ja vanhemmat.

        Kuinka monen perhe tästä kunnallisesta ja lain sokeudesta joutuukaan maksamaan tulevaisuudessa ja millä hinnalla.

        KYSYMYKSET

        1. Onko Suomen laki uskottava vai epäuskottava ja miksi?

        2. Hyväksyisitkö sinä että lapsesi riistettäisiin sinulta mielivaltaisesti sosiaalijärjestelmän pelinappulaksi?

        3. Haluatko rahoittaa pelaamalla RAY:tä ja tukea tätä ihmiskaupan tukijana?

        4. Tiedätkö mitä valtio ja kunnat tekevät maksamillasi verovaroilla?

        5. Mitä eroa on ihmiskaupalla ja ihmiskaupalla?

        6. Kannatatko ihmiskauppaa ja tuetko sitä pelaamalla ja miksi?

        7. Vaikuttaako lapsen huostaanotto lapsen, vanhempien tai isovanhempien henkiseen jaksamiseen?

        8. Monta itsemurhaa vanhempi tai etävanhempi teki viime vuonna menettäessään lapset huostaanoton vuoksi?

        9. Olisitko valmis tekemään työtä paikassa jossa näkisit kaksinaismoraalia tai muita epäkohtia?

        10. Luotatko Suomen oikeusjärjestelmään?

        TEEMALINKIT

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010060911829876_uu.shtml

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010070812006459_uu.shtml

        http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1227678&ref=lk_hs_ko_2

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tahdonvastaisista huostaanotoista juttutulva hallinto-oikeuksiin/1135232837141

        http://www.laki24.fi/riri-rikokset-vapauteen_kohdistuvat_rikokset-torkea_ihmiskauppa.html

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135246327504?ref=lk_hs_ko_1

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/957769

        http://anupalosaari.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/11/suomalainen-media-sensuroi-huostaanottokeskustelua/

        http://www.facebook.com/group.php?gid=127961980568516

        http://www.adressit.com/keskustelu/345

        Näin hyvinvointi valtio Suomi toimii tasa-arvolain mukaan vuonna 2010 veronmaksajien itsensä tuella. Nyt suomalaiset samanaikaisesti ihmettelevät, miksi Suomessa voidaan pahoin.

      • Pesäpuun pahikset
        E.V.K kirjoitti:

        Moni lapset ja aikuiset ovat kertoneet omista lapsuusajan traumaattisista kokemuksistaan jotka ovat surullista kuultavaa jonka sosiaalijärjestelmä on aiheuttanut. Traumat kulkevat aina lapsuusajoista aikuisikään asti tehden vahinkoa ihmiselle ja tämän henkiselle jaksamiselle. Osa näistä pahasti traumatisoituneista ihmistä eivät enää puhu ja osa on kuollut, jotkut tehneet itsemurhan ja tähän sosiaalijärjestelmä tähtäävätkin. Sairaat hoitopotilaat kuluttavat valtion ja kuntien varoja. Valtio ja kunta tarvitsee ja suosii vain niitä kanavia ja palveluja josta tulee tuloja tai josta on hyötyä. Ne josta ei ole hyötyä, tukia leikataan kuten valtion eläkesalkulle kävi.

        Palataksemme sosiaalijärjestelmään, yhtenä tekijänä ja tukijana vaiettu salaisuus on myös RAY Raha-automaattoyhdistys joka on ”tietämättään rahoittamassa” järjestöjä jotka rikkovat ihmisoikeuksia ja lakia. Nyt RAY:n uskottavuus myös horjuu tämän tosiasian edessä. Onko RAY -pelien pelaaminen sittenkään kannattavaa jos tukia käytetään tähän mielivaltaiseen ihmiskaupaan valtion ja sosiaalijärjestelmän kautta. Itse en henkilökohtaisesti suosittele ketään pelaamaan koska RAY:n toiminta on vilpillistä. RAY on kuitenkin antanut ymmärtää että vedonlyönti ja pelaaminen tulee olla luotettavaa. Miten on RAY:n todellisen moraalin laita kun katsotaan rahan ohjausta ihmiskauppiaille?.

        Miten on RAY:n tekemien Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liiton ym. -järjestöjen tukemisen laita. Silläkö ei ole tekemistä luotettavuuden tai moraalin kanssa. Näin ainakin RAY on omilla toimillaan, rahallisella tuella osoittanut ettei saaduilla varoilla ei ole tekemistä luotettavuuden tai moraalin kanssa koska RAY tukee toimijoita jotka harjoittavat ihmiskauppaa kuten Ensi- ja turvakodit. Esimerkiksi kunnallinen sosiaalijärjestelmä ja tämän yksi esiliina Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liitton toiminta on yhtenä suurena osatekijänänä ihmiskaupassa joka ei ole hyväksyttävää.

        Nyt moni pitääkin että Suomen valtion ja kunnallisen sosiaalijärjestelmän oma ihmiskaupparenkaan tarkoitus on tuoda kunnille tuloja ja mielivallalle lain suoja. Ironista ja koomista että Suomen hallitus on luonut lain vastustamaan ihmiskauppaa ja samanaikaisesti luonut RAY:n jolla se nyt tukee kuitenkin ihmiskauppaa RAY:n kautta mm. Ensi- ja turvakoteja. Toinen puoli asiassa on se että Suomen valtio on vielä luonut oman tutkimusryhmän tutkimaan ihmiskauppaa joka ei todellisuudessa tutki sitä siinä laajuudessa kuin sitä pitäisi. Ihmiskauppa on monimuotoinen ongelma mutta huostaanotto on sen piilopuolista jota ei toivota näkevän tai kenenkään puhuttavan ääneen. Näin moni on todennut että usein mikä on suoraan nenämme edessä, sitä ei edes huomata. Tässäkin tapauksessa valtio ja sosiaalijärjestelmä ei halua myöntää tai nähdä mitään epäkohtaa omassa toiminnassaan.

        Se on selvääkin selvempi että Suomen Laki taistelee itsensä kanssa samanaikaisesti ajaen lastensuojelua lain nimissä ja lisäksi aiheuttaa vahinkoa sekä jälleen taas suojelua RAY:n kautta edelleen Pelastakaa Lapset ry, Ensi- ja turvakodit, Ensi- ja turvakotien liitolle. Voiko mädempää kombinaatiota valtiollisessa ja kunnallisessa toimielimissä enää olla. Suomi oli tilastoitu taannoin vähinten korruptoituneeksi valtioksi. Tilastotieto ei kuitenkaan kaikkiin uppoa ja syystä.

        ..Jatkuu

        Unohdit Pesäpuu ry:n tuosta lastensuojelun kolmannen sektorin pahisjärjestöjen luettelosta. Pesäpuu ry rakentaa koko ajan lastensuojeluun sellaista ideologista pohjaa, jossa perhe nähdään lapsen vihollisena. Ja lapsi itse on olento, joka aina valehtelee aikuisille, koska lapsi tahtoo kaunistella asioita. Näin Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkörouvat ajattelevat.

        Perhehoitoliitto ry saa myös Pesäpuun tapaan rahaa joka vuosi RAY:ltä. Perhehoitoliitto ry on vahvistamassa niin kovasti asemiaan lasten huostaanotoissa, että suurimman suhteellisen kasvun arvellaan valuvan Perhehoitoliittoon ja perhehoitajille. Perhehoitoa nimittäin halutaan koko ajan lisätä, sillä nykyiset lastensuojelulaitokset ovat osoittautuneet TOIVOTTOMAN KALLIIKSI!!

        Tuhmien rouvien työpaikkoja ovat siis myös Perhehoitoliitto ry ja Pesäpuu ry, molemmat sijaitsevat sattumoisin Jyväskylässä.

        Kirjoitat "huostaanotto-ohjelmien noudattamisesta" (tms.). Mainio ilmaus, muuten! Tuollaisesta järjestäytyneestä huostaanottamisestahan on tosiaan Suomessa kyse. Tärkeää on, että koneisto pysyy liikkeessä ja itseohjautuu, lasten elämäntilanteesta viis.

      • nefes
        Pesäpuun pahikset kirjoitti:

        Voitko listata ne kaikki toimijat jotka saavat tukea RAY:lta ja jotka toimivat moraalittomasti. Katsotaan monta järjestöä saadaan kaikkinensa listattua.

        Paljon arvelisit näitä toimijoita olevan määrällisesti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7071
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      117
      4830
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4096
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3414
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      707
      2171
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      248
      1546
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1405
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1388
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1344
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      21
      1089
    Aihe