En mahdu "oikean uskon" muottiin

Natriel.

Olen vanhoillislestadiolaisten mukana kulkeva uskovainen ihminen.
Synnyin vanhoillislestadiolaiseen kotiin ja olen lapsesta saakka ollut uskovainen.
Olen kuitenkin kasvanut joiltain osin "oikean uskovaisen" muotista, sillä minä tykkään tanssia, joka ei
ole seurapuheiden, eikä Päivämiehen mukaan ole uskovaiselle soveliasta.
Kuitenkin raamatussa puhutaan paljon tanssimisesta, kuinka ihmiset ylistivät Jumalaa tanssien.

Minä kiinnostuin tanssimisesta vasta viime syksyllä, kun rupesin käymään Zumba-tunneilla.
En ole nähnyt sitä mitenkään uskoa heikentäväksi, vaikka toki joillain tanssi, tai ihan mikä tahansa voi nousta uskoa tärkeämmäksi. Erään tutun vei maailmaan koira! Kyllä. Koira, tuo tavallinen harrastus. Mutta koira vei talutushihnassa taluttajan maailmaan. Hänelle koiranäyttelyistä ja koiraharrastuksesta tuli niin tärkeitä, ettei hän enää jaksanut käydä seuroissa. Eihän tällä perusteella koiria voi pitää sopimattomina.

Eräällä taas lentopallosta tuli niin tärkeä, että se rupesi pelaamaan sitä seurassa ja usko jäi.
Silti uskovaiset saavat harrastaa lentopalloa, kunhan eivät liity seuroihin (muutamia poikkeuksia toki tiedän).

Jos zumba, tai tanssit on vain harrastus, niin eihän se ole sen kummempi juttu, kuin mikään muukaan harrastus. Miksi sitä ei voisi harrastaa vapaa-aikana, jos se ei mene uskon edelle?
Ite kyllä käyn seuroissa ja koen itseni muuten uskovaiseksi, mutta se vain häiritsee välillä, etten mahdu siihen muottiin, mitä meille puheiden ja Päivämiehen mukaan toitotetaan.

9

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+5
      • Huo Mauttelija

        Tosin jos miesten nähden tuota harrastaa, niin tuon "kiusoittelevan" lantionliikkeen näkeminen tuo heille varmasti mieleen ihan muita urheilulajeja. Mutta liikuntana varmasti tehokasta.


    • Ket & Auk. ui

      mäkään en todellakaan kaikilt osin mahdu vl-uskon muotteihin. Uskovainen mä oon silti.
      Käyn rauhanyhdistyksen seurois, koska oon kans syntynyt vl-kotiin.
      Kuitenkin valtaosa mun kavereistani minä mukaan lukien emme täytä ns. vl-muotin mukaista uskoa.
      Kuuntelemme sellaista musiikkia, mistä puhujasmiehen mukaan pitäis tulla paha meno.
      Meil ei tuu, joten voidaan kuunnella ihan hyvillä mielin. Ihmisis kattos ku on eroja. Emme ole kukaa samas muotis veistettyi, joten meidän ei tarvi ees pyrkii elää samal taval!

      • _vapaamielinen

        sinunkaltaiset uskovaiset voi kuunnella?


      • Ket & Auk. ui
        _vapaamielinen kirjoitti:

        sinunkaltaiset uskovaiset voi kuunnella?

        Ei ny mitää rivosanaisia, vaan ihan normimusiikkia, jota voidaan soittaa radioissakin.
        Listahitit ei minuun uppoo, mutta tasokas metallimusiikki ja useat iskelmät, sekä monet hiphop-biisit uppoaa ihan täysillä!


      • _vapaamielinen
        Ket & Auk. ui kirjoitti:

        Ei ny mitää rivosanaisia, vaan ihan normimusiikkia, jota voidaan soittaa radioissakin.
        Listahitit ei minuun uppoo, mutta tasokas metallimusiikki ja useat iskelmät, sekä monet hiphop-biisit uppoaa ihan täysillä!

        http://www.youtube.com/watch?


    • jawa mies

      ihmetellyt sitä että vl.uskossa kaikki laitetaan aina eripuolelle kun tää uskon (harrastus) jos ne olis samalla puolella niin ei tarvis lähtee ja harrastus ei olis uhaka.

      Toinen juttu on se et onko usko niin heikko ja tehty tahallaan "heikoksi" jotta voidaaan hallita ihmisiä peolla ja kyttäämisellä nää jutut on niputettu yhteen tässä uskossa. Eli tarkotan sitä kun monissa muissa kristillisissä
      jutuissa ollaan aidosti kristittyjä mutta silti voidaan harrastaa,urheilla jne ja sitä ei asetea esteeksi uskolle ja sen aitoudelle.

      Vl.tapa uskoa on omintakeinen itse kehitety joten se on lähinnä lahko oppia ei aitoa rakkautta rehellisyyttä ja uskoa! olen lapsesta asti kokenut sen suorittamisena.

      Jos uskoo johonkin asiaa ja asia on aito perustuu rehellisyyteen niin sitä ei hektkauta mikään eli eihän kommonististä tule porvaria jos se harrastaa jalkapalloa (arhimäki) tai subb.ista vihreeliiton miestä kun se polkee fillarilla triatlooni kisassa! ei koska ne uskoo asiaansa.

      Vl.heikkous on siinä että ne (pomot) pelkää että ei pysytä ruodussa jos seurakunta harrastaa ja osallistuu yhteiskuntaan avoimesti ja avoimin mielin. vl.usko peursta ei ole vahva tästä on täälläkin mm. admata hyvin perustellut näitä perus asioita.

    • Tylyä
    • käveleväinen vl

      tanssia telkkipapin kanssa ja olla samassa muotissa hänen kanssansa. Voit ensin miettiä, mihin se omaan muottiin mahtuminen saattaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      124
      2961
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2722
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1543
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1285
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe