Hesarin HBL:stä nappaaman uutisen keskustelu liittyy vahvasti palstan aiheeseen.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/HBL Helsingin Eerikinkadun prostituoidut ärsyttävät yrittäjiä/1135259042681
Kannattaa vilkaista uutiseen liittyvää keskustelua.
Katuprostituutio Hesassa
40
2138
Vastaukset
- Äimän käki
Lööppijournalistien kesäjuttu, kun muuta kirjoittamista ei ole.
Kuuluu samaan ryhmään kuin Iltalehden "krapulainen koira" - uutisointi. - Santeri Suhmura
Säännöllisin välein Hesari järjestää keskustelun seksin myynnistä ja ostosta. Sinänsä tuo keskustelu on korkeatasoisempaa kuin tällä sivustolla käytävä keskustelu.
- Ratin takaa nähtyä
Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua.
Stadissa taksia ajaneena ihmettelen myös samaa asiaa, koska eivät ne Eerikinkadun liikkeet ole auki enää aamuyön tunteina. Ei siis häiriötä niiden asiakkaille.
Itänaapurin maksulliset parveilevat siellä vasta aamuneljältä, mutta suomalaista naista ei kadulla taatusti ole.
Meidän omat naisemme toimivat hienotunteisesti ketään häiritsemättä. - näin sitten
"Sinänsä tuo keskustelu on korkeatasoisempaa kuin tällä sivustolla käytävä keskustelu. "
Totta ainakin homojen kannalta. Sinänsä hesarin uutisointi on kovin valikoivaa, eli perseestä, ja sen lisäksi hesarin netti keskusteluiden moderointi on myös aiemmin mainitsemastasi paikasta, mutta silleen "poikittain". - Van Hus
Ratin takaa nähtyä kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua.
Stadissa taksia ajaneena ihmettelen myös samaa asiaa, koska eivät ne Eerikinkadun liikkeet ole auki enää aamuyön tunteina. Ei siis häiriötä niiden asiakkaille.
Itänaapurin maksulliset parveilevat siellä vasta aamuneljältä, mutta suomalaista naista ei kadulla taatusti ole.
Meidän omat naisemme toimivat hienotunteisesti ketään häiritsemättä."Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua. "
Niimpä.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi kummastelee katuprostituutiosta noussutta kohua/1135259133193
Juttu näköjään lähti liikkeelle HBl:n uutisesta, jossa haastateltiin muutamia kadun varressa toimivia yrityksiä ja organisaatioita. - Uusi äänestäjä
Ratin takaa nähtyä kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua.
Stadissa taksia ajaneena ihmettelen myös samaa asiaa, koska eivät ne Eerikinkadun liikkeet ole auki enää aamuyön tunteina. Ei siis häiriötä niiden asiakkaille.
Itänaapurin maksulliset parveilevat siellä vasta aamuneljältä, mutta suomalaista naista ei kadulla taatusti ole.
Meidän omat naisemme toimivat hienotunteisesti ketään häiritsemättä.Uutislähetyksessä näytettiin kadulla kävelevien naisten jalkoja, annettiin ymmärtää että nämä ovat niitä prostuja...
Millä kadulla ja keitä?
Kaikki naisetko prostuja jotka kadulla kävelevät?
Kiitos disinformatiosta uutistoimitukset!
Olisiko ydinvoimapuolue Vihreät aloittaneet vaalikampanjansa? - Kauppisen mukaan
Van Hus kirjoitti:
"Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua. "
Niimpä.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi kummastelee katuprostituutiosta noussutta kohua/1135259133193
Juttu näköjään lähti liikkeelle HBl:n uutisesta, jossa haastateltiin muutamia kadun varressa toimivia yrityksiä ja organisaatioita.Olikos se nyt itäiselle alueellekin jo levinnyt ja lainatakseni tekstiä: "Helsinkiin on tullut vain uusi alue, jossa prostituutio näkyy." Siis prostu on LEVINNYT !
- Waka Wanha
Kauppisen mukaan kirjoitti:
Olikos se nyt itäiselle alueellekin jo levinnyt ja lainatakseni tekstiä: "Helsinkiin on tullut vain uusi alue, jossa prostituutio näkyy." Siis prostu on LEVINNYT !
Otsikko on muuten osuusliike Elannon mainos 1930-luvulta (mahdollisesti jo -20-luvulta), jolloin uusia liikeitä perustettiin hyvin aktiivisesti eri puolille pääkaupunkiseutua.
Ei prostituutio mihinkään leviä, sitä on ja on aina ollut joka paikassa. Olen vuosien mittaan asunut kahdessakin vastaperustetussa lähiössä. Malminkartanossakaan ei kestänyt muutamaa päivää kauempaa, kun tiesin, mistä saa ja millä hinnalla. "Alan miehet" eivät kuitenkaan siitä turhia hölise joka kyselijälle.
Omituista muuten tuon "prostu" -sanan käyttö. Sehän on arkinen lyhenne prostituoidusta (ilotytöstä, huorasta, jne., ihan miten vaan). Nyt sika-amaliat ja monet muutkin ovat alkaneet käyttää sanaa lyhenteenä prostituutiosta. Peskää kielikorvanne! - mitä kaunistelemaan
Waka Wanha kirjoitti:
Otsikko on muuten osuusliike Elannon mainos 1930-luvulta (mahdollisesti jo -20-luvulta), jolloin uusia liikeitä perustettiin hyvin aktiivisesti eri puolille pääkaupunkiseutua.
Ei prostituutio mihinkään leviä, sitä on ja on aina ollut joka paikassa. Olen vuosien mittaan asunut kahdessakin vastaperustetussa lähiössä. Malminkartanossakaan ei kestänyt muutamaa päivää kauempaa, kun tiesin, mistä saa ja millä hinnalla. "Alan miehet" eivät kuitenkaan siitä turhia hölise joka kyselijälle.
Omituista muuten tuon "prostu" -sanan käyttö. Sehän on arkinen lyhenne prostituoidusta (ilotytöstä, huorasta, jne., ihan miten vaan). Nyt sika-amaliat ja monet muutkin ovat alkaneet käyttää sanaa lyhenteenä prostituutiosta. Peskää kielikorvanne!Onks Malminkartanossakin thaihieromalaitoksia ?
- Waka Wanha
mitä kaunistelemaan kirjoitti:
Onks Malminkartanossakin thaihieromalaitoksia ?
Ei ollut silloin, kun asuin siellä.
- antaa ymmärtää
mitä kaunistelemaan kirjoitti:
Onks Malminkartanossakin thaihieromalaitoksia ?
Mut eiks siellä oo se yks treffipalstoilla innokkaasti mainostava keski-ikäinen suomalainen???
- van_hus
Van Hus kirjoitti:
"Tämän päivän Hesarissa poliisi ihmettelee asiasta noussutta kohua. "
Niimpä.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi kummastelee katuprostituutiosta noussutta kohua/1135259133193
Juttu näköjään lähti liikkeelle HBl:n uutisesta, jossa haastateltiin muutamia kadun varressa toimivia yrityksiä ja organisaatioita.Vaan eipä lähtenytkään uutinen höbläristä.
Hymy kirjoitti hesan katuprostituution paluusta jo keväällä eli asian piti kyllä olla tiedossa
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/katuprostituutio-palasi-mutta-minne-helsingin-paakadulle
Sitten se ilmaantui Ylen uutisiin heinäkuun loppupuolella, josta muut sen ilmeisesti nappasivat
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/07/prostituutio_osoittaa_kasvun_merkkeja_1847246.html
Uutinen oli myös mtp3:ssa, jonka toimittaja kävi selvittelemässä taustoja
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/08/1166271
Sisäministeri Holmlundin mielestä ehdottelun kohteeksi joutuneiden pitäisi ilmiantaa ehdottelijat, kun poliisille ei asiasta ollut tullut mitään tietoa
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/08/1167488
Samaan aikaan Jyväskylän rallissa kadulla kävi seksi kävi hyvin kaupaksi, tässä pitkä juttu aiheesta
http://www.jyvaskylankaupunkilehti.fi/Uutiset/Paivan-puheenaihe/Ilotyton-seksitienestit-tuplaantuivat-ralleissa
- Erik XIV
Palstan teemahan on "Onko prostituutio väärin?", ei se, missä sitä esiintyy. No, tämä aloitus nyt oli sentään vain lievästi aiheesta poikkeava.
Asun itse Eerikinkadun tienoilla, ja on täällä jonkin verran itäistä katutarjontaa ravintoloiden sulkemisaikaan. Ei silloin muita liikkeitä ole auki, ja miten se häiritsisi ravintoloidenkaan toimintaa, kun juuri ovat sulkemassa? Savénin Kalle on kyllä aika kaksinaamainen lausunnonantaja.
Mutta pitäähän lehtiin saada kesällä epätoivoisesti juttua muustakin säästä. Prostituutio on tyhmälle toimttajalle takuuvarma aihe.- erika XIV
Vaikka asialliset liikehuoneistot sulkisivatkin ajoissa, ei kapisten huorien takia sinne asti vaivaudu asiakas. Se ei ole mikään foorum nurkan takana sentään.
- Catarina Jagellonica
erika XIV kirjoitti:
Vaikka asialliset liikehuoneistot sulkisivatkin ajoissa, ei kapisten huorien takia sinne asti vaivaudu asiakas. Se ei ole mikään foorum nurkan takana sentään.
Seksin ammattilaiset vaalivat terveyttään ja puhtauttaan varmasti enemmän kuin keskiverto koti- tai virkaäiti. Alalla ei muutoin menesty. TIetysti on olemassa juoppo- ja huumesutturoita, mutta heidän asiakkaansa ovatkin turmiolantommeja, jotka normaali ammattilainen kiertää kaukaa.
Miten se Eerikinkatu liikkeiden asiakkaille päiväksi saastuu, jos siellä yöllä liikkuu joku ilotyttö? Sinun on varmaan vaikea matkustaa ratikassakin, kun samalla istuimella on voinut hautoa aarrettaan ties kuka. - se riittää
Catarina Jagellonica kirjoitti:
Seksin ammattilaiset vaalivat terveyttään ja puhtauttaan varmasti enemmän kuin keskiverto koti- tai virkaäiti. Alalla ei muutoin menesty. TIetysti on olemassa juoppo- ja huumesutturoita, mutta heidän asiakkaansa ovatkin turmiolantommeja, jotka normaali ammattilainen kiertää kaukaa.
Miten se Eerikinkatu liikkeiden asiakkaille päiväksi saastuu, jos siellä yöllä liikkuu joku ilotyttö? Sinun on varmaan vaikea matkustaa ratikassakin, kun samalla istuimella on voinut hautoa aarrettaan ties kuka.Onkohan noilta muslimeilta koskaan kysytty, mitä ne tykkää asua täällä pohjolassa, jossa pahaisia thaihieromalaitoksia nousee tämän tästä ja ulkolaiset huorat myy hädissään keskelle katua tavaraansa.
Noudattaako moinen muslimejen käsitystä länsimaisesta naisesta huorana yleisestikin ja pakottaa musliminaiset piiloutumaan rätteihin ja lumppuihin piiloon... - julkisilla paikoilla
se riittää kirjoitti:
Onkohan noilta muslimeilta koskaan kysytty, mitä ne tykkää asua täällä pohjolassa, jossa pahaisia thaihieromalaitoksia nousee tämän tästä ja ulkolaiset huorat myy hädissään keskelle katua tavaraansa.
Noudattaako moinen muslimejen käsitystä länsimaisesta naisesta huorana yleisestikin ja pakottaa musliminaiset piiloutumaan rätteihin ja lumppuihin piiloon...Ja silloin huoratkaan ei voi esiintyä julkisilla paikoilla ja Eerikinkaduilla.
- Jees Poks
julkisilla paikoilla kirjoitti:
Ja silloin huoratkaan ei voi esiintyä julkisilla paikoilla ja Eerikinkaduilla.
Seksin osto ei ole kielletty yhtään missään, paitsi tietysti alaikaäisiltä ja ihmiskaupan uhreilta. Pitäisi tämän nyt olla viimeisenkin hörhön tiedossa!
Myynti on kielletty julkisilla paikoilla, ei muualla, ja kielto ei oikeastaan perustu lakiin, vaan lain suomaan järjestyssääntöön, jos kunta niin haluaa. Esim. Utsjoella voi vapaasti hankkia asiakkaita kadultakin. Kummasti sitä katumyyntiä on stadissakin, oli sääntö mikä tahansa, mutta näyttää esiintyvän hyvin puuskittain: olikin pitkä tauko sitten Kallion boomin, ennen kuin alkoi keskustassa, Tikkurilassa oli hyvin lyhyt sesonki. - =yleinen sääntö
Jees Poks kirjoitti:
Seksin osto ei ole kielletty yhtään missään, paitsi tietysti alaikaäisiltä ja ihmiskaupan uhreilta. Pitäisi tämän nyt olla viimeisenkin hörhön tiedossa!
Myynti on kielletty julkisilla paikoilla, ei muualla, ja kielto ei oikeastaan perustu lakiin, vaan lain suomaan järjestyssääntöön, jos kunta niin haluaa. Esim. Utsjoella voi vapaasti hankkia asiakkaita kadultakin. Kummasti sitä katumyyntiä on stadissakin, oli sääntö mikä tahansa, mutta näyttää esiintyvän hyvin puuskittain: olikin pitkä tauko sitten Kallion boomin, ennen kuin alkoi keskustassa, Tikkurilassa oli hyvin lyhyt sesonki.Tarkoittaa ravintoloita, katuja ym. julkisia paikkoja. Tarvitaanko todella totaalilain lakaisevaa luutaa teihin ?
- Ei taikalaseja, kts
Alan toimijoiden keskustelupalstalta Sihteeriopistossa saa alan ihmisiltä suodattamattomia näkemyksiä
- vaan ei kerro
Hesarin tutkiva journalistiryhmähän sen puhkaisi senkin tabun, millaista porttolaa thaihieromalaitokset
Suomessa pyörittää. Jos olisi sihteeriopiston huorilta kysytty, vastaus olisi ollut ; juu, ei me vaaan tiedetä. - Vanhaa kauraa
vaan ei kerro kirjoitti:
Hesarin tutkiva journalistiryhmähän sen puhkaisi senkin tabun, millaista porttolaa thaihieromalaitokset
Suomessa pyörittää. Jos olisi sihteeriopiston huorilta kysytty, vastaus olisi ollut ; juu, ei me vaaan tiedetä.On siellä Sihtarissa iät ja ajat vaihdettu tietoa thaikkuloista ja niiden lisäpalveluista.
Koska seksikauppa tehdään thaikkulassa kahden kauppana asiakkaan ja asianomaisen tytön kesken, niissä ei koskaan etukäteen voi tietää mitä on tarjolla ja millä ehdoilla. - mitä tekee poliisi ?
Vanhaa kauraa kirjoitti:
On siellä Sihtarissa iät ja ajat vaihdettu tietoa thaikkuloista ja niiden lisäpalveluista.
Koska seksikauppa tehdään thaikkulassa kahden kauppana asiakkaan ja asianomaisen tytön kesken, niissä ei koskaan etukäteen voi tietää mitä on tarjolla ja millä ehdoilla.Bordellit on Suomessa kiellettyjä. Kai tekin sentään sen verran tajuatte ?
- Eine Frau
mitä tekee poliisi ? kirjoitti:
Bordellit on Suomessa kiellettyjä. Kai tekin sentään sen verran tajuatte ?
koska Suomessa ei ole VIELÄ bordelleita.
- myydessään vittua
Eine Frau kirjoitti:
koska Suomessa ei ole VIELÄ bordelleita.
Poliisi ei tee mitään ennenkuin saadaan totaalilaki. Kaikki naiset nyt vaatimaan totaalilakia !
- 12 12
myydessään vittua kirjoitti:
Poliisi ei tee mitään ennenkuin saadaan totaalilaki. Kaikki naiset nyt vaatimaan totaalilakia !
plöts plöts plöts prööt totaalilaki plöts prööt plöts plöts totaalilaki plöts . Tuolta se kuullostaa kun tarpeeksi kauan jauhat samaa p...aa.
Seksin ostokiellon hyödyttömyys ja haitallisuus on monasti todettu. Se ei toiminut edes Ruotsissa, jossa prostituutio on lain voimassaolon aikana tullut takaisin kaduille. Jos sinulla on jotakin näyttöä "totaalilain" toimivuudesta niin esitä se. Väite ei täälläkään muutu todeksi pelkästään toistelemalla sitä. - 12 12
12 12 kirjoitti:
plöts plöts plöts prööt totaalilaki plöts prööt plöts plöts totaalilaki plöts . Tuolta se kuullostaa kun tarpeeksi kauan jauhat samaa p...aa.
Seksin ostokiellon hyödyttömyys ja haitallisuus on monasti todettu. Se ei toiminut edes Ruotsissa, jossa prostituutio on lain voimassaolon aikana tullut takaisin kaduille. Jos sinulla on jotakin näyttöä "totaalilain" toimivuudesta niin esitä se. Väite ei täälläkään muutu todeksi pelkästään toistelemalla sitä.Ei vastauksia, ei näyttöä.
- hyvä että edes joku
12 12 kirjoitti:
Ei vastauksia, ei näyttöä.
Seksin julkinen ja asenteellinen ,eli hyväksytty, myynti ja osto nyt vaan ei kuulu 2000-luvulle
enää. Ihminen ei tosiaan ole jauhelihaa, jota hyllyltä ostetaan. Ja kaikkein vähiten sillä loukataan ja häiritään sivullisia ihmisiä niinkuin nyt tapahtuu mm.thaihieromalaitoksissa ja Eerikinkadulla. - -.-
hyvä että edes joku kirjoitti:
Seksin julkinen ja asenteellinen ,eli hyväksytty, myynti ja osto nyt vaan ei kuulu 2000-luvulle
enää. Ihminen ei tosiaan ole jauhelihaa, jota hyllyltä ostetaan. Ja kaikkein vähiten sillä loukataan ja häiritään sivullisia ihmisiä niinkuin nyt tapahtuu mm.thaihieromalaitoksissa ja Eerikinkadulla.Seksi kuuluu ihmisille ja sillä käydään myös kauppaa hamaan viimeiseen päivään saakka.
- tarvitaan?
hyvä että edes joku kirjoitti:
Seksin julkinen ja asenteellinen ,eli hyväksytty, myynti ja osto nyt vaan ei kuulu 2000-luvulle
enää. Ihminen ei tosiaan ole jauhelihaa, jota hyllyltä ostetaan. Ja kaikkein vähiten sillä loukataan ja häiritään sivullisia ihmisiä niinkuin nyt tapahtuu mm.thaihieromalaitoksissa ja Eerikinkadulla.Seksin myyminen on ja on ollut iät ja ajat laitonta mm. Venäjällä ja Thaimassa. Silti kummallakin on maine maana, jossa huoriin törmää kaikkialla.
Täytyy olla aika paha vika hoksottimissa, jos joku touho ei siitä tajua seksin ostokiellon olevan epäonnistunut ratkaisu. - Nikander+
tarvitaan? kirjoitti:
Seksin myyminen on ja on ollut iät ja ajat laitonta mm. Venäjällä ja Thaimassa. Silti kummallakin on maine maana, jossa huoriin törmää kaikkialla.
Täytyy olla aika paha vika hoksottimissa, jos joku touho ei siitä tajua seksin ostokiellon olevan epäonnistunut ratkaisu.kannata seksinostokieltoa, mutta thaimaa ja ryssä ovat hiukan huonoja esimerkkejä erittäin runsaan korruption ja yleisen köyhyyden takia.
- kieltoesimerkiksi ?
Nikander+ kirjoitti:
kannata seksinostokieltoa, mutta thaimaa ja ryssä ovat hiukan huonoja esimerkkejä erittäin runsaan korruption ja yleisen köyhyyden takia.
Netistä löydät tolkutoman määrän jenkkihuorien ilmoituksia ja heidän asiakkaittensa laatimia koeajoraportteja, vaikka siellä sekä seksin ostaminen että myyminen ovat kiellettyjä lukuunottamatta yhden syrjäisen ja vähäväkisen osavaltion paria piirikuntaa.
Miten pahasti kokeilun pitää epäonnistua, että pölhöinkin touho uskoo aikuisten välisen vapaaehtoisen seksin kaikenlaisen rajoittamisen olevan toimimaton juttu? - 12 12
kieltoesimerkiksi ? kirjoitti:
Netistä löydät tolkutoman määrän jenkkihuorien ilmoituksia ja heidän asiakkaittensa laatimia koeajoraportteja, vaikka siellä sekä seksin ostaminen että myyminen ovat kiellettyjä lukuunottamatta yhden syrjäisen ja vähäväkisen osavaltion paria piirikuntaa.
Miten pahasti kokeilun pitää epäonnistua, että pölhöinkin touho uskoo aikuisten välisen vapaaehtoisen seksin kaikenlaisen rajoittamisen olevan toimimaton juttu?"Miten pahasti kokeilun pitää epäonnistua, että pölhöinkin touho uskoo aikuisten välisen vapaaehtoisen seksin kaikenlaisen rajoittamisen olevan toimimaton juttu? "
Kokemus osoittaa, että omien näkemysten vastaiset uutiset ja tiedot torjutaan. Kun tässä vielä uskonnolliset syytkin vaikuttavat niin osa väestä ei usko/hyväksy kieltolakien toimimattomuutta vaikka sen heille tulisi itse enkeli Gabriel tai Jeesus henkilökohtaisesti tiedottamaan.
Monestiko olet itse viimeisen parin vuoden aikana muuttanut jotakin tärkeänä pitämääsi periaatetta tai mielipidettä? Se on oikeasti vaikeaa erityisestikin, jos muutoksesta seuraa käytännön seurauksia. Prostituutiokeskustelussa moni pelkää leimakirveen heiluttajia (kieltolakeja puoltavat moralistit), joten vaikka olisivat asiasta heidän kanssaan eri mieltä niin julkisesti kysyttäessä eivät sitten uskalla ääneen sitä sanoa. - alta aikayksikön
12 12 kirjoitti:
"Miten pahasti kokeilun pitää epäonnistua, että pölhöinkin touho uskoo aikuisten välisen vapaaehtoisen seksin kaikenlaisen rajoittamisen olevan toimimaton juttu? "
Kokemus osoittaa, että omien näkemysten vastaiset uutiset ja tiedot torjutaan. Kun tässä vielä uskonnolliset syytkin vaikuttavat niin osa väestä ei usko/hyväksy kieltolakien toimimattomuutta vaikka sen heille tulisi itse enkeli Gabriel tai Jeesus henkilökohtaisesti tiedottamaan.
Monestiko olet itse viimeisen parin vuoden aikana muuttanut jotakin tärkeänä pitämääsi periaatetta tai mielipidettä? Se on oikeasti vaikeaa erityisestikin, jos muutoksesta seuraa käytännön seurauksia. Prostituutiokeskustelussa moni pelkää leimakirveen heiluttajia (kieltolakeja puoltavat moralistit), joten vaikka olisivat asiasta heidän kanssaan eri mieltä niin julkisesti kysyttäessä eivät sitten uskalla ääneen sitä sanoa.Noita pro totaaleja ne vielä ole uskaltaneet poistaa, ne kun viedään muuten julkisen sanan neuvostoon.
Mutta kyllä tälläkin palstalla on ihan selkeä linja. Huorat mainostaa täällä ilmaiseksi itseään jopa linkein tai niiden asiakkaat. - eikä vastaan
12 12 kirjoitti:
"Miten pahasti kokeilun pitää epäonnistua, että pölhöinkin touho uskoo aikuisten välisen vapaaehtoisen seksin kaikenlaisen rajoittamisen olevan toimimaton juttu? "
Kokemus osoittaa, että omien näkemysten vastaiset uutiset ja tiedot torjutaan. Kun tässä vielä uskonnolliset syytkin vaikuttavat niin osa väestä ei usko/hyväksy kieltolakien toimimattomuutta vaikka sen heille tulisi itse enkeli Gabriel tai Jeesus henkilökohtaisesti tiedottamaan.
Monestiko olet itse viimeisen parin vuoden aikana muuttanut jotakin tärkeänä pitämääsi periaatetta tai mielipidettä? Se on oikeasti vaikeaa erityisestikin, jos muutoksesta seuraa käytännön seurauksia. Prostituutiokeskustelussa moni pelkää leimakirveen heiluttajia (kieltolakeja puoltavat moralistit), joten vaikka olisivat asiasta heidän kanssaan eri mieltä niin julkisesti kysyttäessä eivät sitten uskalla ääneen sitä sanoa.Eihän Jeesuskaan tuominnut prostituoituja, miksi me tuomitsisismme?
- 12 12
alta aikayksikön kirjoitti:
Noita pro totaaleja ne vielä ole uskaltaneet poistaa, ne kun viedään muuten julkisen sanan neuvostoon.
Mutta kyllä tälläkin palstalla on ihan selkeä linja. Huorat mainostaa täällä ilmaiseksi itseään jopa linkein tai niiden asiakkaat.Kokeilepa vastustaa asiallisesti, siis ilman epäkohteliaisuuksia. Ei se ole vaikeaa ja ennenkin sellaiset viestit ovat jääneet palstalle. Itkusi on siis ainakin minun mielestäni turhaa nillitystä.
Seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa solvaus ei ole kovin asiallista, joten sellaisten viestien kuuluukin häipyä palstalta. Solvaaminen ei ole sallittua palstan aiheesta riippumatta.
- 12 12
Hesarissa hiljattain uutinen katuprostituution vastaisesta poliisitoiminnasta Helsingin kaduilla. Toiminta jatkuuu uutisen mukaan koko kesän ja laajenee (taas) myös eräisiin ravintoloihin.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poliisi_prostituutio_lakaistu_kaduilta/- 12 12
Vaihteeksi taas kesän jälkeen uutinen prostituutio paluusta Helsingin kaduille. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/66723-katuprostituutio-ei-kadonnut-vaan-lisaantyi
Viime vuonna samainen paluumuutto uutisoitiin jo elokuun alkupuolella http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Prostituutio palasi kaduille/HS20100808SI2KA015f2
Veikkauksia siitä, minä päivänä ensi keväänä uutisoidaan katuprostituution vastaisista toimista ja monesko päivä elokuuta taas uutisoidaan muuttolintujen paluusta?
Ruotsissa poliisi kuuntelee seinän läpi harrastetaanko asunnossa seksiä. Man arrested after paying for noisy sex http://www.thelocal.se/33312/20110420/ Minusta valtion tulisi pysytellä poissa makuuhuoneesta, mutta ruotsalaiset ovat itse tätä ilmeisesti halunneet. - 12 12
12 12 kirjoitti:
Vaihteeksi taas kesän jälkeen uutinen prostituutio paluusta Helsingin kaduille. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/66723-katuprostituutio-ei-kadonnut-vaan-lisaantyi
Viime vuonna samainen paluumuutto uutisoitiin jo elokuun alkupuolella http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Prostituutio palasi kaduille/HS20100808SI2KA015f2
Veikkauksia siitä, minä päivänä ensi keväänä uutisoidaan katuprostituution vastaisista toimista ja monesko päivä elokuuta taas uutisoidaan muuttolintujen paluusta?
Ruotsissa poliisi kuuntelee seinän läpi harrastetaanko asunnossa seksiä. Man arrested after paying for noisy sex http://www.thelocal.se/33312/20110420/ Minusta valtion tulisi pysytellä poissa makuuhuoneesta, mutta ruotsalaiset ovat itse tätä ilmeisesti halunneet.... ja nyt on vuorossa syksyn 2011 uutinen katuprostituutiosta, kun poliisi julkisuuden pakottamana järjesti ratsian.: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poliisi_katuprostituutio_palasi_helsinkiin/
Tästä oli jo palstalla keskustelua http://keskustelu.suomi24.fi/node/10142649 Peräti kolme julkisella paikalla tapahtunutta seksinostoa ja myyntiä saatiin havaittua ja sekä myyjä että ostaja saivat sakot.
- 12 12
Keskustelua on myös Miehen logiikka palstalla mutta se ketju saattaa lopulta siirtyä tänne prostituutiopalstalle kuten joskus aiemminkin on tapahtunut. Tällä hetkellä löytyy täältä http://keskustelu.suomi24.fi/node/10142682
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354653- 563210
- 302883
- 612815
- 62410
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542195- 231651
- 181601
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….81548- 161514