Opetusalan ammattilaisena

LektorMikola

Minusta on vaikea lukea näitä yksipuolisia tarinoita koululaitoksen yhden, pienen ja ja vähäpätoisen osa-alueen, kyläkoulun, säilyttämisestä. Nythän olemme kaiketikin kaikki tähän debattiin osallistuneet kokolailla aikuisia. Välillä tuntuu aivan lapselliselta jankutukselta pyörittää juttu yhden ja saman aiheen ympärillä.
Nyt olenkin ilolla pannut merkille, että muun aihepiirin "lainaus ja sitaatti hirviöit" on tullut palstalle . Tästä alkaa palstan asiasisältö uusiutua. Ja hyvä niin.

2

288

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timo Ristimäki

      "Oikein markkos64 & "LektorMikola" veisaavat, vaan väärää virttä! "

      Kaltaisilleen mitä moninaisimmille "arvokeskustelijoille" on pitänyt yrittäää vastailla, kun niin paljon, innokkaasti ja tuohtuneesti on matkan varrella kyselty...

      1) Olen ollut käynnistämässä tätä keskustelua Uudenkaupungin valtuuston tehtyä 14.12.2009 äänin 22 - 21 päätöksen viiden (5) lähikoulun lakkauttamisesta siksi, että kyseinen päätös tehtiin sangen kelvottoman konsultti"selvityksen" pohjalta ja siihen nojautuen. Kelvoton selvitys oli paitsi siksi, että se tuli kohtalaisen kalliiksi (tiemmä 8500 euroa?) myös ja nimenomaan siksi, ettei se ollut mikään selvitys, vaan puhtaasti kaupunginhallituksen ja ohjausryhmän ennalta päättämä tilaustyö, jossa ja jolla ei yritettykään hakea vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vaihtoehdothan astuivat kuvaan vasta siinä vaiheessa, kun valtuutettu Esko Tähtisen (sd.) ja kumppanien toimesta valtuustossa 16.11.2009 edellytettiin seikkaperäisin kysymyksin valtuustolle esitettävän muitakin vaihtoehtoja kuin kategorinen lähikoulujen lakkauttaminen.

      2) Kaupunginvaltuustolla oli 14.12.2009 edelleenkin tarjolla faktisesti vain yksi ja sama vaihtoehto, jonka kuorruttamiseksi esitettiin [ ks. http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20091645-13-6629.PDF ] samat utopistiset eli kutakuinkin hihasta vedetyt laskelmat, nyt tosin vielä "vahvennettuina" IP:n nimissä annettuun "selvitykseen" tehdyin ja muutamin maakuntakaavaan ja yleiskaavaan asti ulottuvin kyseenalaisin tulkinnoin, joiden juridista pitävyyttä tullaan tarkastelemaan lähikuukausina vielä niin hallinto- kuin rikosoikeudellisistakin vinkkeleistä.

      3) Kaupunginvaltuustossa - tai mieluiten jo kaupunginhallituksessa ja ohjausryhmässä - olisi pitänyt ymmärtää käydä "arvokeskustelua" - ja muustakin kuin vain taloudellisten arvojen näkökulmasta! Valtuutettu Esko Tähtisen nimissä kulkevan vaihtoehtoisen ratkaisumallin nimissä siihen olisi ollut mahdollisuus, jota ei haluttu käyttää, koska päähänpinttymänomainen päätös lähikoulujen lakkauttamisesta oli Walan-Ankelon & Kosken-Parviaisen & Antolan-Haapavuoren pyhässä konklaavissa tehty jo alkuvuodesta 2009.

      4) Kuten lukuisissa kirjoituksissa on tuotu julki, lähikoulujen lakkautuspäätös on olemassaolevan tutkimustiedon valossa pedagogisesti kestämätön.

      Tutkimustiedon valossa "suuria kouluyksiköitä ei voi puolustaa edes kustannustehokkuuteen nimissä".

      [ Ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/41618304

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/41651244

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/41749003

      http://www.suomenlahikoulut.info/julkaisut/050726_koulutuksen_keskittaminen_vie_vaaraan_suuntaan.html

      http://www.suomenlahikoulut.info/julkaisut/070110_kylakoulu_maaseudun_vetovoimatekijaksi.html

      http://www.suomenlahikoulut.info/ajankohtaista/061125_HS_artikkeli.html ]

      Ks. "Lähikoulujen lakkautuspäätös todella julmaa huumoria! "

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/41801605

      Vrt. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/45024047

      Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/45180262

      JK 1. "Kyläkoulujen lakkauttamisissa säästöt jäävät usein saamatta"

      Timo Ristimäki 21.6.2010 06:54 Vastauksia: 500 Lukukertoja: 8477

      "Koulujen kohtalosta päätettäessä mennään säästöt edellä, vaikka vaihtoehdoista pitäisi puhua. Kun kuntien talous joutuu kuralle, mietitään vain numeroita, vaikka pitäisi ottaa huomioon myös pedagoginen ja sosiaalinen puoli sekä alueelliset kehittämistekijät", toteaa Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskuksen suunnittelija Sami Tantarimäki Turun Sanomien varsin mittavassa koulujen lakkauttamista koskevassa parin sivun uutisjutussa (TS 30.5.2010, sivut 3 ja 9). - - "(

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/44637789

      JK 2. "Erinomaisen" koulutuksen saanut nimimerkistö näyttää karvansa?

      Timo Ristimäki 20.8.2010 09:22 Vastauksia: 36 Lukukertoja: 187

      Mitä parah(telev)impaan "pastanjauhantaan" yltyvät näköjään "nimimerkkiensä suojista" paitsi "markkos64" [ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/42982546 / http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/42977349 / http://treffit.suomi24.fi/showUserProfile.do?id=40385 ] myös "LektorMikola", "Lounli-Raiderin.." & Co:n [ ks. http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8695460/41701356 ] kaikkine alteregoineen eli sivuston todellisine "kirjailijoineen" [ Ks. esim. "Kauppatmaist.34v" / http://keskustelu.suomi24.fi/node/9076864 ]

      http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9267572/45469794

    • ?!?

      - - Idolsiin osallistumisesta

      Toimittaja: Vintero Apunen (avustaja) | 27.08.2010 |

      (KÄNÄDÄ) Kanadan poliisi on pidättänyt miehen epäiltynä Canadian Idol -ohjelmaan osallistumisesta. Poliisin mukaan 28-vuotiaalla miehellä on taustaa myös muunlaisesta terrorismista kuten lukuisiin tanssikilpailuihin, Kanadan Talent-ohjelmaan sekä paikalliseen Diili-ohjelmaan osallistumisesta.

      Poliisin mukaan mieheltä löytyi rutiinietsinnässä selkeästi Canadian Idol -ohjelmaan viittaavia tarvikkeita kuten selkään kiinnitettävä esiintymisnumero, nauhureita sekä Adam Lambertilta apinoitu vaatekerta. Miehen kerrotaan myös saaneen tanssi- ja esiintymiskoulutusta ulkomailla.

      “Terroristin pidätyksellä estimme todennäköisesti lukuisten ihmisten kuoleman akuuttiin myötähäpeään“, totesi Kanadan poliisijohtaja Pierre Bourdeaux tiedotustilaisuudessa torstaina.

      Kanadan jyrkkien tosi-tv-lakien myötä miestä uhkaa karkotus Suomeen, joka on Kanadan poliisin mukaan ainoa maa, jossa tosi-tv-ohjelmia vielä katsotaan."


      http://lehti.samizdat.info/2010/08/terroristi-pidatettiin-epailtyna-idolsiin-osallistumisesta/



      "Jeesuksen toinen tuleminen osoittautumassa huijaukseksi

      Toimittaja: toimitus | 17.07.2004 |

      “Se on täytetty.”

      (SALEM) Jeesuksen Kristuksen, meidän herramme ja jumalan ainoan pojan toinen tuleminen vaikuttaa saavan nolon lopun ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Ensi viikolle suunniteltu tuleminen on paljastumassa laajamittaiseksi huijaukseksi. Asiasta kertoi Washington Post -lehti tänään.

      Washington Postin toimittaja oli livahtanut laajalti etukäteen mainostetun toisen tulemisen suunnitellulle tapahtumapaikalle Pyhän Marian kirkkoon. Siellä hän oivalsi, ettei kaikki ollut kuten piti. Toimittaja teki myöhemmin tilanteesta rikosilmoituksen, minkä jälkeen uskonnon ja taiteen edustajat tutkivat kirkon tarkoin yhdessä poliisin kanssa.

      Asiantuntijoiden tuomio oli yksimielinen: “Se on täytetty” kommentoi poliisikomentaja Pontius Pilatus lyhyesti kansainväliselle lehdistölle. Toisen tulemisen järjestäjä on lehden tietojen mukaan pidätetty. “Minä pesen käteni tämän miehen verestä“, totesi kuitenkin poliisikomentaja Pilatus myöhemmin. Hän esitti myös useita muita raamattusitaatteja huvittaakseen lukevaa yleisöä."

      http://lehti.samizdat.info/2004/07/jeesfaksen_toinen_tuleminen_osoittautumassa_huijaukseksi/



      "Presidentin suosio laskenut romahdusmaisesti

      Toimittaja: August Elokuu | 17.07.2004 |

      (LEIVONMÄKI) Lehden Suomen Gallupilta tilaamatta jättämän tutkimuksen mukaan presidentin suosio on laskenut rysäyksellä. Kesä-heinäkuun vaihteen kyselyssä peräti 87 % vastaajista arvioi presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin viimeaikaisia toimia ulko-ja sisäpolitiikan saralla riittämättömiksi.

      Vielä 1920-luvulla Ståhlbergiin luotti huomattavasti useampi suomalainen. Analyytikkojen mukaan Ståhlbergin suosion lasku johtuu pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että hänen presidenttikaudestaan on kulunut aikaa jo yli 80 vuotta, ja toiseksi siitä, että hän on ollut jo aika hyvän aikaa kuollut.

      “Siitä se johtuu”, kommentoi markkina-analyytikko Akseli Kallela, joka oikeastaan on eräs Markku, jonka kanssa keskustelimme grillijonossa.

      ?!? http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9267572/45469794 ?!?

      Kysely osoittaa, että myös monien muiden presidenttien suosio on laskussa. Näitä ovat mm. Per Evind Svinhufvud, Risto Ryti, Presidentti Tumma Paahto ja Anastasio Somoza."

      http://lehti.samizdat.info/2004/07/presidentin_suosio_laskenut_romahdusmaisesti/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1351
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1048
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      840
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      765
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      687
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      656
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      52
      528
    14. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    15. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    20. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      19
      437
    Aihe