Mitä mieltä olette tänään auenneesta terveyden huolto alan rekisteristä? Itse näen sen niin, että se ei kerro minun ammattitaidosta mitään.Mitä esim. kertoo se, että syntymävuoteni on kaikkien tiedossa, mutta se koska olen ammattiini valmistunut ei näy missään. Tänä päivänä on paljon uudelleen kouluttautuneita joilla on ikää, mutta heidänkin kohdallaan voi lukea vain sairaanhoitaja ja valmistuminen voi olla tapahtunut vasta viime viikolla. Johtaa harhaan pahasti, iän perusteella voisi kuvitella, että on kauankin alalla jo toiminut. Oliko tarkotus vaan saattaa kaikkien naapureideni tietoon minkä ikäinen olen?
Löytyy netistä ilman tilauksia. Hoitajan nimi, niin aukenee syntymävuosi ja ammattinimike. Jos et osoitetta tiedä niin oikein hyvä. Suohon sais koko rekisterin tommosenaan upottaakin.
että olet syntynyt ja olemassa,ja minkä ikäinen ehkä olet kirkonkirjojen mukaan,sillä nekin voivat heittää?Jos pitkäaikainen naapurin Vilma samasta ompeluseurasta on ollut vaikka samaannaikaan synnyttämässä äitisi kanssa,voi olla että vauvat ovat sekaantuneet,jolloin voi varmistaa asian erinnäisin testein,ja säilyttää kunniakkaan sukuhaaransa jatkumisen.Tuon iän on hyvä tietää lähinnä Veroviraston,työnnantajan ja KELA:n,jotta he tietävät päivälleen mitä heidän on pakko maksaa elämännikuisesta työstäsi.Jos olisit asunnut välillä vuoden ulkomailla ja tullut takaisin kroppa tervattuna,tuskin maksuasiat olisikaan olleet niin mickroskoopin tarkat.Kun on omassa maassa maaorjantapainen muita ajatellen,ei jää kuin kieli ruskeaksi,muu on kuin valkoista luuta ja nahkaa ja on toteuttanut täten lait ja säädökset kuin tinasotilaat.
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.
Rekisteri ei ole sitä varten, että joutilaat ihmiset voisivat harrastuksekseen haeskella ties mitä nimi ja kopioida sitten tietoja ympäriinsä.
"Terveydenhuollon opiskelijoista tietopalvelusta löytyvät lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian opiskelijat siinä vaiheessa, kun he ovat oikeutettuja tilapäisesti toimimaan laillistetun ammattihenkilön tehtävässä."
Omalla nimelläni ei löydy netistä kuin yksi tieto: vanha koulun nimilista. En ole naamakirjassa enkä viljele nimeäni mihinkään netin syövereihin.
Syynä on ex-mieheni joka uhkaili kaikin keinoin. Tähän hain apua oikeusjärjestelmältä , ei apua.
No nyt olen lähihoitajaopiskelija. Toivottavasti tulevat potilaani eivät hirveästi pelästy miestä joka tulee riehumaan aseen kanssa. Minä pystyn kyllä pysäyttämään mutta en voi taata ulkopuolisten terveyttä.
Terveydenhuolto-oppilaitoksessa kävivät viimeisenä opintovuotenani, sivistys-sanakirjan kanssa kotilääkärikirjakauppiaita sekä, mielipide, Gideonin matkamiehen raamattu oli lahjaa UT:n muodossa; valkokantinen, kynsilakkanäytteitä...Jehovan todistajien vastustus rokotuksia sekä verensiirtoa; veripalvelua kohtaan...aikaisemmin opintokäynti Alkolla:" Parempi arkisinkin max. kaksixravintola-annos/päivä, sv-sairauksien ennaltaehkäisyssä ja vaikuttaa elinikään, kuin suomalaisten kuolleisuus (ns.raittius-periaatteen rinnalla), ranskalaisten tilastot:."Terveyttä vuoteen 2000 mennessä" ...opinto-ohjelmalla, Eu-direktiivien mukainen!
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.
iällä ei ole mitään merkitystä toimiiko terveydenhoitoalalla.On paljon työtä tekeviä, jotka ovat vaikkapa varhaiseläkkeellä.He ovat nykynuoria tunnollisempia ja työssäkäyvempiä.Nykyhoitajat kun sairastelevat tuon tuosta ja ovat vuorotteluvapaalla jopa 10 vuotta.Työmoraalikin on vähän niin ja näin!
rekisterissä varmaankin esiintyy useita sellaisia henkilöitä, joilla on sama etu- ja sukunimi. Syntymävuosi saattaa joissakin tapauksissa helpottaa päättelemään, oliko hoitohenkilö se, jonka nimikin löytyy rekisteristä (onko hoitohenkilö silmämääräisesti saman ikäinen kuin rekisterissä oleva).
Miten olisi terveydenhuoltoalan ihmiset, jos perustaisitte kansainvälisen "Parodise-restaranten", jossa taatusti paratiisista peräisin olevaa ruokaa ja juomaa?
Oikein hyvä, että on lrekisteri laillistetuista ammattihenkilöistä. Vielä kun saataisiin samanlainen rekisteri muistakin ammattikunnista, putkimiehet, kirvesmiehet ja muutkin, jotka oikeasti ovat tutkinnon suorittaneita. Näitä kun sitten käytettäisiin työmailla eikä kaiken maailman "harmaita" halvalla maahan tuotuja niin ehkä voitaisiin puhua taas laadustakin. Kyllä pitäisi joakisella työmiehellä olla jonkinlainen sertifikaatti esittää , että osaa hommansa. Poliitikoilta sitä ei tietenkään voi vaatia. Mutta ainahan maailmasssa on tarvittu myös komeljanttareita.
Liittyy siihen ettei esimerkiksi maansiirtokoneen kuljettajaa vahingossa palkattaisi esim. kardiologiksi.
Varmaan jokin henkilötietosuoja laki tms. kieltää muiden asioiden kertomisen. Tää on sitä kehitystä kun koneelta näkee nyt että Matti Meikäläinen ei ole ollenkaan kansissa ja kirjoissa :D
No, mun mielestä se ikä - no, en oikein usko, että joltain 83 syntyneeltä lääkäriltä, jolla on oikeus toimia valvonnan ja ohjauksen alaisena - siis opiskelija vielä - voi kaikissa tilanteissa odottaakaan mitään kypsää kaytöstä asiakasta kohtaan - täysiä kakaroita ja sen kyllä tietyissä tilanteissa huomaa. Näkee jollain osastolla, miten juuri ja juuri lapsenkengistä päässyt lääkäriplanttu istuu hoitajien ympäröimänä, nauttii sädekehästään, suurin piirtein samanikäiset hoitajat ihailevat ja hekottavat plantun vitseille, jotka ovat suoraan teinikirjastosta.
Joo. Sori vaan. Kun ne olis edes aikuisia tai aikuisen tasoisesti käyttäytyviä....
Itse asiassa vuosina -85, -84 ja -83 syntyneitä on jo valmistuneiden lääkäreidenkin riveissä satamäärin, jopa jo pari vuotta töitä tehneinä eli matematiikkasi hieman ontuu.
"Valvonnan ja ohjauksen alaisena" työskenteleminen tarkoittaa, että on valmis lisensiaatti mutta suorittaa PTL- eli perusterveydenhuollon lisäkoulutusta. Tekevät käytännössä ihan samaa työtä kuin muutkin lääkärit mutta nimellisesti eivät ole vielä ns. täyslallistettuja. Jos joku rekisterissä oleva on opiskelija, hänen kohdallaan lukee tarkasti, että "lääketieteen opiskelija, X. vuoden opinnot suoritettu". Eli tarkastapa faktasi ennenkuin huutelet puskista.
Hyvä kun nyt on saatu terveydenhoitoala rekisteriin että voi nähdä kuka hoitaa seuraavaksi olis kiva saada sosiaalialan , opettajien ja taksikuskien tiedot julkiseen rekisteriin että näkee kuka päättää asioista opettaa lapsiani ja että tietää kun illalla hyppää taksiin että kyyti on turvallinen .
Kaikkien kansalaisten nimi ja syntymävuosi vain nettiin. Mikä vääryys sanon minä, en pidä oikeudenmukaisena että netissä tuollaista listaa pidetään. Saisi olla työpaikan seinällä kuva ja nimi ammattinimikkeellä, se riittäisi, mutta että oikein nettiin. Ei ole terveydenhoitohenkilöstöllä yhtään yksityisyyttä enää. Olen pettynyt. Taidan vaihtaa alaa.
Missä se on
Pitääkö se tilata kotiin, eli sitäkö ei ole suoraan netissä. Pitääkö tietää henkilötunnus vai pelkkä nimihttp://www.valvira.fi/luvat/ammattioikeudet/rekisteriote-_ja_todistuspyynto
tuossa tiedote
asiasta :http://www.valvira.fi/valvira/lehdistotiedotteet/terveydenhuollon_ammattihenkilorekisteri_terhikin_internet-hakupalvelu_avautuu
Toihan on ihan perseestä
Kokeilin Liisa Niemisellä ja tuli 22 henkilön tiedot.Sitten valitsi lääkäri ja plumps:
Nimi: LIISA JOHANNA NIEMINEN
Syntymävuosi: 1956
Rekisteröintinumero: 03401633940
Oikeudet: erikoislääkäri psykiatria
Montakohan miljoonaa tämäkin on maksanut?
Ei hyvää päivää.
ja tässä
Haku Juha KemppinenNimi: JUHA KAUKO TAPIO KEMPPINEN
Syntymävuosi: 1962
Rekisteröintinumero: 03400587584
Oikeudet: erikoislääkäri psykiatria
erikoislääkäri yleislääketiede
psykoterapeutti
mitä hyötyä on syntymävuodesta?
Tärkeämpi tieto olisi työpaikan nimi ja henkilö pitää velvoittaa ilmoittamaan työpaikkansa rekisteriin.Onhan tuo uteloille kiva kun näkee syntymävuoden.
Silloin tiedetään
että olet syntynyt ja olemassa,ja minkä ikäinen ehkä olet kirkonkirjojen mukaan,sillä nekin voivat heittää?Jos pitkäaikainen naapurin Vilma samasta ompeluseurasta on ollut vaikka samaannaikaan synnyttämässä äitisi kanssa,voi olla että vauvat ovat sekaantuneet,jolloin voi varmistaa asian erinnäisin testein,ja säilyttää kunniakkaan sukuhaaransa jatkumisen.Tuon iän on hyvä tietää lähinnä Veroviraston,työnnantajan ja KELA:n,jotta he tietävät päivälleen mitä heidän on pakko maksaa elämännikuisesta työstäsi.Jos olisit asunnut välillä vuoden ulkomailla ja tullut takaisin kroppa tervattuna,tuskin maksuasiat olisikaan olleet niin mickroskoopin tarkat.Kun on omassa maassa maaorjantapainen muita ajatellen,ei jää kuin kieli ruskeaksi,muu on kuin valkoista luuta ja nahkaa ja on toteuttanut täten lait ja säädökset kuin tinasotilaat.Nimi: SATU MAARIT RANTAKOKKO
Syntymävuosi: 1959
Rekisteröintinumero: 00500248570
Oikeudet: farmaseutti
Hakutulos
Nimi: ARI HEIKKI KALLIOMÄKI
Syntymävuosi: 1960
Rekisteröintinumero: 00300250396
Oikeudet: hammaslääkäri
Mikä oli pointtisi?
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.Ja viestin anti oli mikä?
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.Rekisteri ei ole sitä varten, että joutilaat ihmiset voisivat harrastuksekseen haeskella ties mitä nimi ja kopioida sitten tietoja ympäriinsä.
Pääsevätkö listalle
Vain ne , jotka ovat monikansallisen lääkebisneksen korruptoimia ja lahjuksilla koulutettuja ?Mitä helvettiä?
Ei täältä löydy naapuria ollenkaan ja se väittää olevansa lääkäri. Mikä lie vääräleukainen konitohtori. Mihin voi ilmoittaa?Ja sinä
onneton jo ehdit antaa nänniäkin imeskellä...ei vaan se, oletko
yhä oikeutettu toimimaan terveydenhuollon ammattitehtävissä.joo, ja nyt siellä
on varmaan 3 miljoonaa suomalaista kokeilemassa.... Mä kanssa, heti kun pääsen...Hahahahahahahahhttp://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Karvonen
jaahas
näköjään lähäriopiskelijoitakaan ei vielä listalla ole, tietenkään. saattaa päteä myös lääkäriopiskelijoihin?opiskelijat
"Terveydenhuollon opiskelijoista tietopalvelusta löytyvät lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian opiskelijat siinä vaiheessa, kun he ovat oikeutettuja tilapäisesti toimimaan laillistetun ammattihenkilön tehtävässä."Voi tosiaan itsekin tietoa etsiä...
Oikein kivaa
Juu näyttää oikein kivalta..Omalla nimelläni ei löydy netistä kuin yksi tieto: vanha koulun nimilista. En ole naamakirjassa enkä viljele nimeäni mihinkään netin syövereihin.
Syynä on ex-mieheni joka uhkaili kaikin keinoin. Tähän hain apua oikeusjärjestelmältä , ei apua.
No nyt olen lähihoitajaopiskelija. Toivottavasti tulevat potilaani eivät hirveästi pelästy miestä joka tulee riehumaan aseen kanssa. Minä pystyn kyllä pysäyttämään mutta en voi taata ulkopuolisten terveyttä.
Jehovan todistajat
Terveydenhuolto-oppilaitoksessa kävivät viimeisenä opintovuotenani, sivistys-sanakirjan kanssa kotilääkärikirjakauppiaita sekä, mielipide, Gideonin matkamiehen raamattu oli lahjaa UT:n muodossa; valkokantinen, kynsilakkanäytteitä...Jehovan todistajien vastustus rokotuksia sekä verensiirtoa; veripalvelua kohtaan...aikaisemmin opintokäynti Alkolla:" Parempi arkisinkin max. kaksixravintola-annos/päivä, sv-sairauksien ennaltaehkäisyssä ja vaikuttaa elinikään, kuin suomalaisten kuolleisuus (ns.raittius-periaatteen rinnalla), ranskalaisten tilastot:."Terveyttä vuoteen 2000 mennessä" ...opinto-ohjelmalla, Eu-direktiivien mukainen!Typerää!
Tämä viesti ei tarjoa mitään itse keskusteluun, eikä varmasti ole Terhikki-rekisterin tarkoitus, että näitä tietoja copypastettaisiin ympäri nettiä ilman mitään päätä tai häntää.Eipä
välttämättä!!Jos esim. lääkärin nimi on Matti Antti Möttönen, hän käyttää kutsumanimenään Anttia, jolla hakija tekee haun, ylläri, eipä löydä.
ota selvää
iällä ei ole mitään merkitystä toimiiko terveydenhoitoalalla.On paljon työtä tekeviä, jotka ovat vaikkapa varhaiseläkkeellä.He ovat nykynuoria tunnollisempia ja työssäkäyvempiä.Nykyhoitajat kun sairastelevat tuon tuosta ja ovat vuorotteluvapaalla jopa 10 vuotta.Työmoraalikin on vähän niin ja näin!Paratiisiravintola
Miten olisi terveydenhuoltoalan ihmiset, jos perustaisitte kansainvälisen "Parodise-restaranten", jossa taatusti paratiisista peräisin olevaa ruokaa ja juomaa?Ei haittaa
Oikein hyvä, että on lrekisteri laillistetuista ammattihenkilöistä. Vielä kun saataisiin samanlainen rekisteri muistakin ammattikunnista, putkimiehet, kirvesmiehet ja muutkin, jotka oikeasti ovat tutkinnon suorittaneita. Näitä kun sitten käytettäisiin työmailla eikä kaiken maailman "harmaita" halvalla maahan tuotuja niin ehkä voitaisiin puhua taas laadustakin. Kyllä pitäisi joakisella työmiehellä olla jonkinlainen sertifikaatti esittää , että osaa hommansa. Poliitikoilta sitä ei tietenkään voi vaatia. Mutta ainahan maailmasssa on tarvittu myös komeljanttareita.Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
Keksinkin mistä kyse
Liittyy siihen ettei esimerkiksi maansiirtokoneen kuljettajaa vahingossa palkattaisi esim. kardiologiksi.Varmaan jokin henkilötietosuoja laki tms. kieltää muiden asioiden kertomisen. Tää on sitä kehitystä kun koneelta näkee nyt että Matti Meikäläinen ei ole ollenkaan kansissa ja kirjoissa :D
hoitajienko vain=
No, mun mielestä se ikä - no, en oikein usko, että joltain 83 syntyneeltä lääkäriltä, jolla on oikeus toimia valvonnan ja ohjauksen alaisena - siis opiskelija vielä - voi kaikissa tilanteissa odottaakaan mitään kypsää kaytöstä asiakasta kohtaan - täysiä kakaroita ja sen kyllä tietyissä tilanteissa huomaa. Näkee jollain osastolla, miten juuri ja juuri lapsenkengistä päässyt lääkäriplanttu istuu hoitajien ympäröimänä, nauttii sädekehästään, suurin piirtein samanikäiset hoitajat ihailevat ja hekottavat plantun vitseille, jotka ovat suoraan teinikirjastosta.Joo. Sori vaan. Kun ne olis edes aikuisia tai aikuisen tasoisesti käyttäytyviä....
ei välttämättä opiskelija
Itse asiassa vuosina -85, -84 ja -83 syntyneitä on jo valmistuneiden lääkäreidenkin riveissä satamäärin, jopa jo pari vuotta töitä tehneinä eli matematiikkasi hieman ontuu."Valvonnan ja ohjauksen alaisena" työskenteleminen tarkoittaa, että on valmis lisensiaatti mutta suorittaa PTL- eli perusterveydenhuollon lisäkoulutusta. Tekevät käytännössä ihan samaa työtä kuin muutkin lääkärit mutta nimellisesti eivät ole vielä ns. täyslallistettuja. Jos joku rekisterissä oleva on opiskelija, hänen kohdallaan lukee tarkasti, että "lääketieteen opiskelija, X. vuoden opinnot suoritettu". Eli tarkastapa faktasi ennenkuin huutelet puskista.
rekisteristä
Hyvä kun nyt on saatu terveydenhoitoala rekisteriin että voi nähdä kuka hoitaa seuraavaksi olis kiva saada sosiaalialan , opettajien ja taksikuskien tiedot julkiseen rekisteriin että näkee kuka päättää asioista opettaa lapsiani ja että tietää kun illalla hyppää taksiin että kyyti on turvallinen .Juuri näin!
Kaikkien kansalaisten nimi ja syntymävuosi vain nettiin. Mikä vääryys sanon minä, en pidä oikeudenmukaisena että netissä tuollaista listaa pidetään. Saisi olla työpaikan seinällä kuva ja nimi ammattinimikkeellä, se riittäisi, mutta että oikein nettiin. Ei ole terveydenhoitohenkilöstöllä yhtään yksityisyyttä enää. Olen pettynyt. Taidan vaihtaa alaa.