Minkälainen vene Nauticat 33 moottoripurjehtija on?
Perheessä on kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira.
Minkälaiset ovat ko veneen purjehdus ominaisuudet?
Minulla on kiikarissa käytetty vene vuodelta 75 joten toinen ohjauspaikka puuttuu.
Kannattaako ajatella?
Nauticat 33
43
27133
Vastaukset
- Ripa
Itse 0-vuotiaasta (nykyisin 30v) asti eri Nauticateilla "purjehtineena" voisin todeta seuraava:
NC33 on todellinen moottoripursi eli varsinkin vanhemmissa malleissa ei PURJEHDUSominaisuuksista voi paljoa puhua (varsinkin kun ei ole edes ulko-ohjausta). Kyllä se tietenkin purjeillakin liikkuu mutta ei sillä paljon kryssitä...("tosipurjehtijat" kutsuvatkin NC:ja usein saippualaatikoiksi :)
Rungon rakenne on erittäin vankka/vakaa eli enemmänkin moottorivenemallinen kuin purjevene..
Toisaalta veneessä on mahtavat tilat isommallekkin perheelle. Seilasimme joskus 10 vuotta sitten perheen kanssa jolla miehistön koko oli 4 aik. ja 4 lasta, eli 8hlö 2kk samassa veneessä ja hyvin tuntuivat mahtuvan.
Summa summaarum:
Jos olet enemmän moottoriveneilijä kuin purjehtija niin suosittelen.
PS. Suomessa toimii myös NC-kerho, josta voi saada muita mielipiteitä ko. veneestä (voin etsiä yhteystiedot jos olet kiinnostunut, www-sivuja ei taida vielä olla)
Voi olla että myös minä tiedän jotain veneestä, jos sulla on jotain lisätietoja ko. veneestä.- Maneeri
Olen ostamaisillani Nauticat 33, "Aristocatin". Vanhalle, 60 v. kirjailijalle tuntuu hyvältä. Runko ja tekniikka tsekattu, ok. Erittäin hyvin pidetty, sanoo silmä. Tietääkö joku Aristocatista? Olen purjehtinut 15 v ranskalaiilla puikuloilla. Nyt ajattelen takakulmatuulta ja rauhallista menoa, myös kirjoittamista. Mitä sanotte?
- No no
Pysy erossa niin säästyt paljolta. Varsinkin kun on noin vanha kampe niin murheenkryyni se on. Viime vuosina ovat pyristelleet eroon kolmikolmosista kateistaan. Hinnat vaan ovat kohtuuttomat verrattuna siihen mitä kaupassa saa. Mastojenkuljetusveneitähän ne on, purjeilla ei pääse kuin hädintuskin myötäiseen. Rullaavat niin ettei pysy tekohampaatkaan suussa. Väärin myydä moottoripurtena. Moottoriveneitä ne on.
- merelle
esittäppäs hyvä vaihtoehto moottori pitäisi olla niin vaimokin olisi tyytyväinen
- Entinen purjehtija
Nauticat on silloin valintasi.
N 33 on ihan kiva ja ennenkaikkea toimiva MOOTTORIpurjehtija, mutta purjeveneeksi siitä ei ole. Purjeita voi käyttää lähinnä avotuulilla ja vielä tasaisilla tuulilla. Luovimiskyky on olematon ja se on aika kömpelö ohjata. Sisällä seisomakorkeus on muistaakseni 190 cm mikä sinänsä on hieno juttu ja sisätilat muutenkin ovat varsin toimivat.
Mielipiteeni on silti negatiivinen, sillä purjehdus fiilistä ei siitä veneestä saa vaikka yrittäisi.- Suosittelen
Moi.
Meillä oli Nauticat 10 vuoden ajan ja
hetkeäkään en katunut. Nyt meillä on oikea
purjevene. Allekirjoitan mielelläni kaikki mitä
muut ovat sanoneet ko veneestä ja etenkin
sen purjehdusominaisuuksista. Vene joka
lastattuna painaa n 8.5 tonnia ja jossa on
46m2 purjeita, olematon köli ja moottoriveneestä
kopiotu peräsi, ei yksinkertaisesti voi purjehtia.
Eikä sitä kukaan purjeveneeksi ostakkaan.
MUTTA, se on aivan loistava kelluva kesämökki,
todellinen tilaihme. Jos sulla on liuta pieniä lapsia,
vanha nauticat lienee lähinnä se, mikä todella
kannattaa ostaa. Se on esim erittäin lämmin.
Kun on muutaman tunnin ajanut koneella ja lämmittänyt
600kg koneen, 600 litraa löpöä ja 200 kg akkuja ja
muutama sata kiloa puuta, ei lämppäriä yleensä tar-
vinnut juuri käynnistää.
Omassani oli puuyläosa, mikä tarkoitti että joka
kevät oli vedettävä lakkakerros. Aluksi otin koneella
puhtaaksi ja vedin 6 kierrosta. Sen jälkeen pärjäsin
kymmenen vuotta yhdellä keväisin.
Kerropa mikä runkonumero on kyseessä. - odotan kesää
Suosittelen kirjoitti:

Kerropa mikä runkonumero on kyseessä.415
- Kateelliset ne NC:tä panettele
Itse tunnen kyseisen mallin jo vuosien takaa,se ei ole purjevene mutta menee mukavasti avotuulilla,joku sanoi sen rullaavan,näin on mutta kun nostaa purjeet on meno mukavaa kovassakin tuulessa.Vene on parhaimmillaan purjeet ylhäällä ja koneessa veto päällä,sano OIKEAT purjehtijat mitä hyvänsä.Kannattaa tarkistaa ylärakenteen (viilutettua puuta)kunto,
samoin kivilläkäynnit,että köli on korjattu kunnolla.muuten vene on vahva
ja siinä on asuttavat tilat,"kesämökki".Eihän se mikään purjehtijan vene oo,mutta hyvä,asuttava matkavene.Purjeet tukena tosi merikelpoinen.Vene mallia muuten on tehty pitkästi yli 1000 kpl,kertonee jotain sen suosiosta,hyvin pidetty siisti NC pitää hintansa ja ainakin lasikuitu yläkerralla varustetut "revitään käsistä"Ko veneitä ei muuten juurikaan ole markkinoilla.Ja hyvät menee Ruotsiin. - Sivusta seurannut
Jos ostaa aiot niin tutki onko käyty kivillä on meinaan pilalla jos on joskus köli vuotanut.
Olen seurannut kolmen NC:n köli korjausta.Yksi oli vähällä upota kun ajoi kiville,koska ainakin ennen vuotta 80 tehdyt veneet on täytetty kölistään rautasilpulla ja niin vähäisellä hartsimäärällä että ovat aivan seuloja jos köli hankautuu puhki ja sen korjaaminen ei ole aivan pieni eikä halpa juttu.
Eli harkitse tarkkaan eivät meinaan ole niin laadukkaita kuin mainostetaan- kopsautin ja korjautin
vaikka köli menis rikki "rautasilppuun" asti,ei vesi pääse kuin köliin jonkun matkaa,kölin päällä on paksu lasikuitu kerros.vaikka köli menis "muusiksi,vene ei uppoa ,vesi ei pääse köliä pidemmälle.Jos matkavauhtia ajaa kiveen tulee n:pään kokoinen ruhje,hiotaan auki,annetaan kuivua ja laminoidaan.pahimmissa tapauksissa köli on avattu sisältä,rauta poistettu,täytetty lyijyllä ja polyuretaanimassalla tai sikaflexillä,tällöin se ei vaurion jälkeen ime vettä.Vene on niin vahva että on vaikea kuvitella joutuvansa
uppoamis vaaraan kivelleajon jälkeen.
Eväkölinen purjevene taas lyö kölinsä takaosan sisään,etureuna repee irti ja uppoomisen vaara on suuri.
Kun NC 33 köli on kunnolla korjattu sisätiloissa ja ennenkaikkea kuivattu ennen laminointia,tehty kunnon kosteus sulku epoxilla esim High protect,(Hempels,en mainosta)on vene kölinsä suhteen entistä vahvempi.Veneen rungon materiaalin vahvuus on nyky veneisiin verrattuna noin kolminkertainen,yhtä vahvaa lasikuituvenettä saa hakea,ja voi olla ettei löydy. - NC evp
kopsautin ja korjautin kirjoitti:
vaikka köli menis rikki "rautasilppuun" asti,ei vesi pääse kuin köliin jonkun matkaa,kölin päällä on paksu lasikuitu kerros.vaikka köli menis "muusiksi,vene ei uppoa ,vesi ei pääse köliä pidemmälle.Jos matkavauhtia ajaa kiveen tulee n:pään kokoinen ruhje,hiotaan auki,annetaan kuivua ja laminoidaan.pahimmissa tapauksissa köli on avattu sisältä,rauta poistettu,täytetty lyijyllä ja polyuretaanimassalla tai sikaflexillä,tällöin se ei vaurion jälkeen ime vettä.Vene on niin vahva että on vaikea kuvitella joutuvansa
uppoamis vaaraan kivelleajon jälkeen.
Eväkölinen purjevene taas lyö kölinsä takaosan sisään,etureuna repee irti ja uppoomisen vaara on suuri.
Kun NC 33 köli on kunnolla korjattu sisätiloissa ja ennenkaikkea kuivattu ennen laminointia,tehty kunnon kosteus sulku epoxilla esim High protect,(Hempels,en mainosta)on vene kölinsä suhteen entistä vahvempi.Veneen rungon materiaalin vahvuus on nyky veneisiin verrattuna noin kolminkertainen,yhtä vahvaa lasikuituvenettä saa hakea,ja voi olla ettei löydy.Mutta kun se sisäpuolinen laminaatti on jossain tapauksissa ollut niin seula että vesi menee läpi että holisee.Seurasin vierestä kun eräs NC oli vähällä upota kun ei saanut tarpeeksi nopeasti hinaus apua kivileajon jälkeen.Myöskin kölin kuivaus on erittäin hankalaa,aikaavievää,ja kallista.Ellei kuivaa kunnolla niin talvi kyllä hoitaa kölin lopullisen pilalle menon eli EI HYVÄ.Vahvoista veneistä voidaan puhua kun siinä on ulkopuolinen pitkänmallinen valurautaköli kuten esim.Finnsailer jolle kiville ajaessa ei yleensä tapahdu mitään muuta kuin että maalit lähtee.
- NC 74
NC evp kirjoitti:
Mutta kun se sisäpuolinen laminaatti on jossain tapauksissa ollut niin seula että vesi menee läpi että holisee.Seurasin vierestä kun eräs NC oli vähällä upota kun ei saanut tarpeeksi nopeasti hinaus apua kivileajon jälkeen.Myöskin kölin kuivaus on erittäin hankalaa,aikaavievää,ja kallista.Ellei kuivaa kunnolla niin talvi kyllä hoitaa kölin lopullisen pilalle menon eli EI HYVÄ.Vahvoista veneistä voidaan puhua kun siinä on ulkopuolinen pitkänmallinen valurautaköli kuten esim.Finnsailer jolle kiville ajaessa ei yleensä tapahdu mitään muuta kuin että maalit lähtee.
eli ajoin täyttä muulia Gulkronan vieressä kallioon. Tuloksena pohjasta irtosi n 1m x kölin leveys x 1 cm
laminaatin pala eli kölin sisällä ollut täyte tuli
näkyviin. Sen jälkeen ajettiin vielä pari kuukautta ennenkuin
paatti nostettiin ylös. Hiukan raotin rungon ja kölitäytteen
väliä ja annoin kuivata koko talven ja pitkälle kevättä.
Sen jälkeen vähän muotoilin rälläkällä ja muovasin
Bilteman kuitupitoisella täytteellä kölin muotoon ja päälle
kunnolla primeria. Toimi monta vuotta täysin moiteetta ja
on varmaan tänä päivänä ok.
Muuten; joka kevä täytyi kitata epoksikitillä rantautumiskoloja kölistä, mutta sellaistahan se on.. - NC evp
NC 74 kirjoitti:
eli ajoin täyttä muulia Gulkronan vieressä kallioon. Tuloksena pohjasta irtosi n 1m x kölin leveys x 1 cm
laminaatin pala eli kölin sisällä ollut täyte tuli
näkyviin. Sen jälkeen ajettiin vielä pari kuukautta ennenkuin
paatti nostettiin ylös. Hiukan raotin rungon ja kölitäytteen
väliä ja annoin kuivata koko talven ja pitkälle kevättä.
Sen jälkeen vähän muotoilin rälläkällä ja muovasin
Bilteman kuitupitoisella täytteellä kölin muotoon ja päälle
kunnolla primeria. Toimi monta vuotta täysin moiteetta ja
on varmaan tänä päivänä ok.
Muuten; joka kevä täytyi kitata epoksikitillä rantautumiskoloja kölistä, mutta sellaistahan se on..Jos annoit kuivua ulkona yli talven niin ei kuivunut vaan laminaattiin jäi vettä ja se pehmittää edelleen siellä joka talvi laminaattia pakkasen avulla ja kun vesi ei pääse pois niin tuho vain jatkuu ja jatkuu
- NC33 74
NC evp kirjoitti:
Jos annoit kuivua ulkona yli talven niin ei kuivunut vaan laminaattiin jäi vettä ja se pehmittää edelleen siellä joka talvi laminaattia pakkasen avulla ja kun vesi ei pääse pois niin tuho vain jatkuu ja jatkuu
mutta mihin kuvittelet että vesi olisi mennyt?
Varsinaisessa rikkinäisessä rungon reunassa oli
kyllä kuidut näkyvissä, mutta sen leikkasin useiden senttien
matkalta rälläkällä irti. Kölitäyte oli siis polyesteriä ja jossakin sisällä varmaan romua.
Silkka polyesteri imee kyllä vettä
ja siitäkin muotoilin rälläkällä kerroksen pois.
Sen ymmärrä ja itse asiassa huomasinkin että kölitaskun
ja täytteen väliseen rakoon meni vettä varmaan aika ylös.
Jäi sanomatta että sitä paahdettiin lämpöpuhaltimella aika
kauan ennen korjausta (ulkona lämpimänä kevätaikana). Ja
lisäksi ylemmäs porattiin reikiä ja yritettiin puhaltaa ilmaa.
Kuitumassassa oli n 3-4 cm kuidun pätkiä ja alkuperäistä
lujuutta sillä ei kyllä palautetta, mutta ei varmasti
tarvikkaan, koska koko köli on yksi valtava lasikuitu-
massa ja jos sen alareunassa on jotain häikkää niin puoli metriä ylempänä sen vaikutus on lähinnä nolla. - Nc-77
Millälailla se ilmenee jos sinne kölin sisälle on joskus päässyt vettä? Omassani on ulkopuolella vanhoja paikkausjälkiä kun tarkemmin tutkin sitä,eikä se ole vuoden -77 veneessä kai mikään ihme.
Toisaalta jos vettä olisi kölin täydeltä,pakkaset olisivat halkaisseet kölin? - Kärsivällisyyttä
Nc-77 kirjoitti:
Millälailla se ilmenee jos sinne kölin sisälle on joskus päässyt vettä? Omassani on ulkopuolella vanhoja paikkausjälkiä kun tarkemmin tutkin sitä,eikä se ole vuoden -77 veneessä kai mikään ihme.
Toisaalta jos vettä olisi kölin täydeltä,pakkaset olisivat halkaisseet kölin?Odottelet vastausta 17 vuoden takaa.
- Nc-77
Kyllä, tosin hieman edes aiheeseen liittyvää.
- Jdkdjfjd
Kärsivällisyyttä kirjoitti:
Odottelet vastausta 17 vuoden takaa.
No mutta tämähän taitaa olla ennätys. 17 vuott vanha viestiketju, onnittelut!
- Ffyyuuk
Aina paranee vastaukset!
- xxxxxxxx-
Nc-77 kirjoitti:
Kyllä, tosin hieman edes aiheeseen liittyvää.
Saatanan arkkeologit!
- nc_myöskin
Nc-77 kirjoitti:
Kyllä, tosin hieman edes aiheeseen liittyvää.
Koputtele, onko ääni tasaisen samanlaista vai kuulostaako jossain "ontolta". Osta kosteusmittari. Jos onttoa ja märkää, avaa, kuivata ja laminoi. Jos kuivaa ja onttoa, poraa pikku reikiä ja ruiskuta epoxia. Jos solidia ja kuivaa, kaikki kunnossa.
Materiaalia nauticatissa on runsaasti ja rakenne on vankka, pikkuviat eivät haittaa, kunhan eivät pääse etenemään isoiksi (esim kapillaarinen vesi ja pakkanen yhdistelmäö vuosien saatossa,) - Talouskyljys
xxxxxxxx- kirjoitti:
Saatanan arkkeologit!
Te vanhojen viestien kaivelusta huomauttelevat olette samaa väkeä, jotka yläasteella määkyivät pilkkalaulua "pipo päässä pakkasella", jos joku koulukaveri uskalsi pitää kylmällä talvisäällä päähinettä. Samoin pidätte nolona sitä, jos joku painaa bussissa pysähtymiskelloa heti kun on lähdetty edelliseltä pysäkiltä eikä vasta "oikeassa" kohdassa vähän ennen pysäkkiä. Lisäksi jos olette miehiä, ette kuuna päivänä ajaisi mummopyörällä, ettei teitä luulla homoiksi.
Näitä esimerkkejä ja uuden kysymyksen lisäämistä vanhaan ketjuun yhdistää yksi seikka: pragmaattisuus, joka kuitenkin on teidän yksinkertaisten, vain yksinkertaisista "säännöistä" ymmärtävien ihmisten mielestä jotenkin epämääräisesti noloa.
Kysymys on juuri oikeassa ketjussa. Se ei ole osoitettu pelkästään 17 vuotta vanhan viestin kirjoittajalle, vaan kaikille lukijoille. On turha perustaa samasta aiheesta uutta ketjua - paljon kätevämpää tiedon myöhempien tarvitsijoiden kannalta on, että se löytyy yhdestä ketjusta. - Nc-77
nc_myöskin kirjoitti:
Koputtele, onko ääni tasaisen samanlaista vai kuulostaako jossain "ontolta". Osta kosteusmittari. Jos onttoa ja märkää, avaa, kuivata ja laminoi. Jos kuivaa ja onttoa, poraa pikku reikiä ja ruiskuta epoxia. Jos solidia ja kuivaa, kaikki kunnossa.
Materiaalia nauticatissa on runsaasti ja rakenne on vankka, pikkuviat eivät haittaa, kunhan eivät pääse etenemään isoiksi (esim kapillaarinen vesi ja pakkanen yhdistelmäö vuosien saatossa,)Kuinka siellä voisi olla onttoja kohtia jos sinne on rakennusvaiheessa kaadettu hartsia ja raudan paloja?
- xxxxxxxx-
Talouskyljys kirjoitti:
Te vanhojen viestien kaivelusta huomauttelevat olette samaa väkeä, jotka yläasteella määkyivät pilkkalaulua "pipo päässä pakkasella", jos joku koulukaveri uskalsi pitää kylmällä talvisäällä päähinettä. Samoin pidätte nolona sitä, jos joku painaa bussissa pysähtymiskelloa heti kun on lähdetty edelliseltä pysäkiltä eikä vasta "oikeassa" kohdassa vähän ennen pysäkkiä. Lisäksi jos olette miehiä, ette kuuna päivänä ajaisi mummopyörällä, ettei teitä luulla homoiksi.
Näitä esimerkkejä ja uuden kysymyksen lisäämistä vanhaan ketjuun yhdistää yksi seikka: pragmaattisuus, joka kuitenkin on teidän yksinkertaisten, vain yksinkertaisista "säännöistä" ymmärtävien ihmisten mielestä jotenkin epämääräisesti noloa.
Kysymys on juuri oikeassa ketjussa. Se ei ole osoitettu pelkästään 17 vuotta vanhan viestin kirjoittajalle, vaan kaikille lukijoille. On turha perustaa samasta aiheesta uutta ketjua - paljon kätevämpää tiedon myöhempien tarvitsijoiden kannalta on, että se löytyy yhdestä ketjusta.Pipoa ole käyttänyt yli 50vuotta.
Bussilla en ole kulkenut yli kolmeenkymmeneen vuotee, enkä kommentoinut bussilla matkustaviem painalluksia kskaan. - Kärsivällisyyttä
Talouskyljys kirjoitti:
Te vanhojen viestien kaivelusta huomauttelevat olette samaa väkeä, jotka yläasteella määkyivät pilkkalaulua "pipo päässä pakkasella", jos joku koulukaveri uskalsi pitää kylmällä talvisäällä päähinettä. Samoin pidätte nolona sitä, jos joku painaa bussissa pysähtymiskelloa heti kun on lähdetty edelliseltä pysäkiltä eikä vasta "oikeassa" kohdassa vähän ennen pysäkkiä. Lisäksi jos olette miehiä, ette kuuna päivänä ajaisi mummopyörällä, ettei teitä luulla homoiksi.
Näitä esimerkkejä ja uuden kysymyksen lisäämistä vanhaan ketjuun yhdistää yksi seikka: pragmaattisuus, joka kuitenkin on teidän yksinkertaisten, vain yksinkertaisista "säännöistä" ymmärtävien ihmisten mielestä jotenkin epämääräisesti noloa.
Kysymys on juuri oikeassa ketjussa. Se ei ole osoitettu pelkästään 17 vuotta vanhan viestin kirjoittajalle, vaan kaikille lukijoille. On turha perustaa samasta aiheesta uutta ketjua - paljon kätevämpää tiedon myöhempien tarvitsijoiden kannalta on, että se löytyy yhdestä ketjusta.Ja kaikki väärin. Ilmeisesti tuossa on kokoelma omia synkkiä traumojasi lapsuudesta.
Onhan se nyt yksiselitteisen tyhmää jatkaa 17 vuotta vanhaa keskustelua. Tässä välissä on pikkuisen tapahtunut. Tai no, ehkä ei sinun elämässäsi. - Talouskyljys
Kärsivällisyyttä kirjoitti:
Ja kaikki väärin. Ilmeisesti tuossa on kokoelma omia synkkiä traumojasi lapsuudesta.
Onhan se nyt yksiselitteisen tyhmää jatkaa 17 vuotta vanhaa keskustelua. Tässä välissä on pikkuisen tapahtunut. Tai no, ehkä ei sinun elämässäsi.Tämä paheksumanne vanhan ketjun kaivelija esitti yksiselitteisen ja fiksun kysymyksen:
"Millälailla se ilmenee jos sinne kölin sisälle on joskus päässyt vettä? "
Tämä kysymys liittyy ketjun aiheeseen (Nauticat 33:een) ja tuli kysyjälle mieleen ketjun viestistä. Kysyjä sai myös yhden ihan järkevän ja asiallisen vastauksen, sekä runsaasti sinun kaltaistesi koulukiusaajatyyppien täysin turhaa määkymistä.
Itsekin tietenkin syyllistyn tässä asiattomuuksiin, mutta te aloititte. Olette vastenmielisiä ja omalta osaltanne vastuussa siitä, että Suomi24:n keskustelukulttuuri on niin huono. - proppu
Omassa pitkäkölisessä on kölissä jonkunkokoinen ontto paikka kölin perään kiinnittyvän peräsimen etupuolella, joten laitettiinkin köin alareunaan jo kauan sitten tyhjennysproppu joka aina avataan telakoitaessa ja sieltä tulee hyvin pieni vesitilkka kondenssivettä.
- ei_kondenssia
proppu kirjoitti:
Omassa pitkäkölisessä on kölissä jonkunkokoinen ontto paikka kölin perään kiinnittyvän peräsimen etupuolella, joten laitettiinkin köin alareunaan jo kauan sitten tyhjennysproppu joka aina avataan telakoitaessa ja sieltä tulee hyvin pieni vesitilkka kondenssivettä.
Muuten ok, mutta kondenssivettä se ei ole. Vaikka ontto paikka olisi satoja litroja tilavuudeltaan, ei sinne voisi kehittyä sellaista määrää kondenssivettä, että tilkka valuisi sieltä pois. Kymmenien litrojen tilasta voisi löytyä yksi pisara. Mutta lasikuituhan ei ole vesitiivistä. Pilssistä rungon läpi suotautuva vesi tietenkin haihtuu, eikä yhtäkään pisaraa muodostu sille suotuisimmisskaan olosuhteissa, sinne suljettuun tilaan vesi jää.
- Anonyymi
Täällä kirjoitta taas mielipiteitään "asiantuntijat" jotka eivät ymmärrä asiasta yhtä än enempää kuin sika ranskanleivästä.
- Joa B.
Jos mieli noin vanhaa 33 niin tutki tarkkaan puiset ylärakenteet. Kokemusta vm -79 puisista ylärakenteista jotka vuotivat ja olivat osittain lahot/mädät kulmista. Runko pitäisi olla ok jos ei ole pahasti kivillä käynyt. Itse en ole kuullut että NC33 olisivat kärsineet lasikuiturutosta mutta mitä vanhempi vene sitä suurempi riski!!!!!!!!!
Ja muista älä maksa älyttömiä, kyseessä on vanha vene!!!!!- NC 74
Meidän NC:n ylärakenne oli silkaa teakkia, jopa
vanerin pinta on varmaan parimillista ja loput umpi
teakia. Kunto oli aika onneton pinnalta mutta varsinaisia
vuotoja löytyi vain ajohytin takayläkulmista, joissa
ison takavanttien rustiraudat olivat liikkuneet ja vesi
päässyt katon sisään. Laminoin kokonaan lasikuitukaton
eikä se ollut mikään ihme projekti.
Toinen vuoto löytyi molempien liukuovien kynnyspalkkien
alta, sen paikkasi helposti sialla.
Kävelykannen teakrimojen saumoja täytyi korjailla n 2-4
m joka kevät, mutta sikaflexin vaihto saumaanhan on
pelkkä ilo keväällä.
Rungossa on sininen väri jo yli kahdenkkymmenen vuoden
jälkeen päässyt harmaaksi, mutta siitä selvisi helposti
panemalla n 20kmk tiskiin ja maalauttamalla koko runko.
tämä kannattaa ottaa huomioon jo ostettaessa.
Kone oli aivan ihmeellinen, se lähti käymään nopeammin kuin tuliterä Volvo uudessa paatissa! Se käynnistyi 10
vuoden aikana aina joka kelillä parissa sekunnissa.
(british leyland tempest 4l/80hp eli sama kuin Nuffield
traktoreissa). moottoria on vieläkin ikävä.
- MM
Meillä oli samanhenkinen paatti - Finnsailer-nimisenä. Loistava kesämökki, mutta todellakin nämä ovat moottoriveneitä. Riki kannattaa pitää käyttökunnossa, purje nimittäin tappaa rullauksen hankalassa kelissä. Meno muuttuu tukipurjeen kanssa suorastaan mukavaksi, kun muuten näkyisi kaloja vuoronperään eri puolen ikkunoista. Ja toisaalta konevian kohdatessa pääsee edes johonkin. Näissä on sitten arkaa tekniikkaa aika paljon: kone, ohjauslaite, lämppäri, jääkaappi, sähkölaitteet, pentteripumput yms... Niistä kaikista on hyötyä silloin kun ne toimii, mutta...
- entä ohjattavuus
Tunnutte tuntevan venetyypin hyvin, hienoa. Kertokaapaka minulle pystyykö Raytonin 4000 automaattiohjauslaite ohjaamaan venettä riittävästi vai pitäisikö harkita suuremman hankinta?
- NC33 74
Sorry, mun paatissa oli ostettaessa Siltalan
asentama Neco joka toimi kymmenen vuotta
paremmin kuin enkeli, kunhan olin ensin 1000
paperilla vesihionut ja Fareclalla kiilloittanut
kytkinreleiden kärjet.
Neco on väkivahva laite ja kääntää kyllä varmaan
pientä laivaa. Ent omistaja sanoi että niitä käytetään
n 30 troolaariin saakka.
Katso ko laitteen speksi. Veneen tiedothan on
olemassa. - Kesällä merille
NC33 74 kirjoitti:
Sorry, mun paatissa oli ostettaessa Siltalan
asentama Neco joka toimi kymmenen vuotta
paremmin kuin enkeli, kunhan olin ensin 1000
paperilla vesihionut ja Fareclalla kiilloittanut
kytkinreleiden kärjet.
Neco on väkivahva laite ja kääntää kyllä varmaan
pientä laivaa. Ent omistaja sanoi että niitä käytetään
n 30 troolaariin saakka.
Katso ko laitteen speksi. Veneen tiedothan on
olemassa.Entä mitä purjeita pitäisi hankkia
- #/#
Kesällä merille kirjoitti:
Entä mitä purjeita pitäisi hankkia
Et tarvitse purjeita purjehtimiseen koska NC ei purjehdi ainoastaan ajelehtii.
Jos purjehtia aiot niin pitää hankkia purjevene. - Eläköön NC!
#/# kirjoitti:
Et tarvitse purjeita purjehtimiseen koska NC ei purjehdi ainoastaan ajelehtii.
Jos purjehtia aiot niin pitää hankkia purjevene.Meillä on NC33 vm80 ja meillä on iso perhe ja
pois emme vaihda paitsi jos löytäisimme isomman
jostakin! - NCat33
Minulla on 4000 ja hyvin on riittänyt. Edellisiin keskusteluihin: Nauticateilla on oma clubi ja niillä www sivut. Veneen arvostelijoita on aina ollut, mutta oma 33:n on kohta 25 v vanha ja olen kunnostanut sen perusteellisesti viimeisen 9 vuoden aikana. Aina sitä vierassatamissa pysähdytään katselemaan ja joskus jopa kysytään onko vene myynnissä. Purkkarimiehet arvostelijoina kaikkein pahimpia, mutta kun heitäkin oikein alkaa jututtaa, niin aika harvalla on mitään kokemusta paatista. Perhepaattina erinomainen.
- Paljon purjehtinut
Kesällä merille kirjoitti:
Entä mitä purjeita pitäisi hankkia
En oikein ymmärrä keskustelua Nauticatin purjehdusominaisuuksista. Olen purjehtinut jo vuosia erilaisilla veneillä aina omasta NC33:sta Belmont Finlandiin. Tottakai purjevene liikkuu liukkaammin ja huomattavasti moottoripurjehtijaa paremmin purjeilla. Viimeksi kuitenkin tulin Tukmolmasta Marikseen asti Nauticatilla käyttämättä kertaakaan konetta. Matkanopeus vaihteli 5-6 solmun välillä eikä mitään ongelmia ollut. Tietenkin tuuli oli mukavasti takamyötäinen. Eikö ole mukavaa ja turvallista kun on erilaisia vaihtoehtoja liikkua kelien mukaan.
- löyti jotain järjellistäkin
Paljon purjehtinut kirjoitti:
En oikein ymmärrä keskustelua Nauticatin purjehdusominaisuuksista. Olen purjehtinut jo vuosia erilaisilla veneillä aina omasta NC33:sta Belmont Finlandiin. Tottakai purjevene liikkuu liukkaammin ja huomattavasti moottoripurjehtijaa paremmin purjeilla. Viimeksi kuitenkin tulin Tukmolmasta Marikseen asti Nauticatilla käyttämättä kertaakaan konetta. Matkanopeus vaihteli 5-6 solmun välillä eikä mitään ongelmia ollut. Tietenkin tuuli oli mukavasti takamyötäinen. Eikö ole mukavaa ja turvallista kun on erilaisia vaihtoehtoja liikkua kelien mukaan.
tyrkyllä oli nc33 enkä purjehtinut metriäkään mutta lufhansa lentokokemuksen jälkeen saksassa päätin jättää lentohommat sikseen ja etsin sivukaupalla lehdistä ... myyjältä... tutuilta tietoja nc33 1979 purjehdusnopeudesta yms ... meni aika ...kaks aikaa ja sit vielä jotain... löyty se sitten tältä sivulta... näyttäisi ainakin suomeen takaisin osaavalta veneeltä tattis gallonan verran tiedoista näky siellä nauticatin sivuilla olevan paljolti muuta tarpellista tietoa siitä mutta tärkein muutakin löytyä täältä.
- rahattilillä
Mikä on tämän päivän tilanne?
Näitä näkyy olevan edullisesti nyt myytävänä.
kymppimetrisestä matkaveneestä on luovuttu ja moottoripursi mielessä. Olisiko tästä, jopa parempaan tasokkuuteen ja mukavuuteen, kuin perus uppoumarunkoisesta? - sepoilmari
Tämä on purjehduspalsta. Tämä keskustelu pitää siirtää mootorivene osastoon.
- Palle-Hermanni
Ja nimeenomaan MOOTORIveneosastoon. Siihen ruåtsinkieliseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!2122908Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2131289Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1181259Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi3591166- 1111063
- 921033
Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa402991- 66914
- 46904
- 53891