Voittajat ja hävinneet

Tyhymä

Miksi jotkut käsitykset 70-luvusta ja hoitokokouksista voittavat ja jotkut muut käsityksset häviävät, jopa katoavat lopullisesti?

Aimo Hautamäki:

"SRK:n pääsihteerin Aimo Hautamäen mukaan 1970-luvun kokoukset olivat pääosin rakentavia ja myönteisiksi koettuja" (Kotimaa 3.2.2006)

Erkki Reinikainen:

"Hoitokokoukset kulkivat Erkki Reinikaisen mukaan vuosikymmenen ajan laajoina aaltoina läpi koko vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden. Se merkitsi karkeasti arvioiden sitä, että valtaosa liikkeen jäsenistä teki 1970-luvulla 'parannuksen' jostakin 'väärästä hengestä'." (Tuomas Lohen gradu)

Erkki Reinikainen 1987:

""--- esiintyi pyrkimystä sysätä kilvoittelusta vastuu uskonyhteisölle. Tämä ilmeni yhtäältä parannusvaatimuksina sillä perusteella, että 'seurakunta sairasti' ja toisaalta paikoittain eräänlaisena 'joukkohysteriana' eli tehtiin parannusta esim. väärästä hengestä, koska ystävätkin olivat niin tehneet." (E.R.:n alustus vl-papeille)

Seppo Lohi:

""Yksilöt joutuivat monessa tilanteessa väärin kohdelluiksi, sitä ei voi kiistää", sanoo haastattelussa dosentti, kirkkohistorioitsija Seppo Lohi. Hänen mukaansa 1970-luvun hoitokokouksissa esiintyi opillisia ongelmia, kuten parannuksen vaatimisen ”vääristä hengistä”. Muita epäkohtia olivat julkirippi ja siihen liittyvä sanelu, yksilön omantunnon vähättely ja oppi rauhanyhdistysten johtokunnista ”Jumalan huoneen hallituksena”. "(Kotimaa 3.2.2006)

Antti Pentikäinen:

"Liike on työstänyt näitä ongelmia sisältäpäin. Asioita on puhuttu halki. Ulkopuolisille ja niille, joita tuolloin loukattiin tämä ei kuitenkaan ole ehkä välittynyt. Siksi lestadiolainen liike voisi tuoda asian laajemmin esille, todeta virheet ja pyytää niitä anteeksi."
(Sana-lehti v. 2000)

Tuomas Hänninen:

"Raamatun tarkoittama vastausvalmius ei tarkoita sitä, että tulisi tuntea tarkoin kristillisyyden eriseurahistoriat. Sielunviholliselle se saattaa olla hyvä keino harhauttaa kysyjä väärille poluille." (SL 2/2006)


Matti Hyry:

"Virheitä tehtiin. Jos yksittäiselle ihmiselle tulee liian suuri auktoriteetti ja hän on keskeisellä paikalla, vahingotkin ovat isoja. Liikkeessä on tehty parannusta. Koko liike ei mennyt harhaan, vaikka yksittäiset henkilöt, johtokunnat ja jopa seurakunnat saattoivat erehtyä ja rapatessa roiskui, joskus pahastikkin....On hirveän valitettavaa, että ihmisten painostamista on tapahtunut. Nyt on ymmärretty, että virheitä on tehty. " (Sana-lehti v. 2000)

Tässä vaan joidenkin mielipiteitä 70-luvusta. Kuten jokainen näkee, niin niitä riittää joka makuun. Kuitenkin virallisena ja ainoana oikeana totuutena meille tarjoillaan vain toinen. Kyllä on linjakasta, yksimielistä. Tahdommehan me olla yksimielisiä.

7

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Surullinen tunnelma

      On kyllä joillekkin kova paikka tuo 70-luku! Väitän, että oikeasti se ei ole ollut olenkaan niin iso juttu kun tätä palstaa lukiessa saattaisi kuvitella. Itse olen ollut VL jo 70- luvulla, alle kouluikäinen lapsi tosin, mutta ei minulla ole kauheita muistoja (vaikka hoitokokouksissa olen istunutkin). Nykyisin siitä ajasta ei puhu kukaan (muualla kuin täällä!!), vaikka ainakin minun tuttavapiirissä keskustellaan täysin avoimesti uskonasioista.

      Tämä palsa on kuin joku vanhainkoti missä ihmisille on jääny päälle joku talvisota tai muu kauna.

      • omat

        tuntemukset ja ikävät muistot tuosta hullusta hoitokaudesta pitäisi mielestäsi painaa villaisella? Ihmisen mieli kun ei toimi nappia napsauttamalla ja siten nollaamaan kaikki kokemansa sadistiset mielipuolisuudet.

        Itse puolestani en enää paljoakaan välitä muistella menneitä ja lapsellista typeryyttäni: te ryökäleet saatte naida toisianne sekä lapsianne pitkin ja poikin ja hoitaa päätteeksi toinen toisenne vaikka hengiltä! Minua tällä hetkellä ainoastaan huvittaa suuresti teidän rypemisenne omissa paskoissanne. Osat ovat vaihtuneet!

        Tämä palsta on monin verroin parempaa kuin vanhainkoti: tämä on viihdettä parhaimmillaan! Kiitos Jumalalle.


      • vähättely!

        "On kyllä joillekkin kova paikka tuo 70-luku! Väitän, että oikeasti se ei ole ollut olenkaan niin iso juttu kun tätä palstaa lukiessa saattaisi kuvitella. Itse olen ollut VL jo 70- luvulla, alle kouluikäinen lapsi tosin, mutta ei minulla ole kauheita muistoja (vaikka hoitokokouksissa olen istunutkin). Nykyisin siitä ajasta ei puhu kukaan (muualla kuin täällä!!), vaikka ainakin minun tuttavapiirissä keskustellaan täysin avoimesti uskonasioista."

        Jospa oletkin itse kaunainen?
        Minulle se on kova juttu, näen tulipunaista aina kun kuulen tai luen tuon sanan, omavanhurskaathan niitä hoitokokouksia järjestivät. Minulle tulee aina mieleen Jeesuksen kuvaamat fariseukset, niitä ovat nämä vl:t, jotka rääkkäsivät toisia jopa hengiltä.
        Meidän perhetuttu, ihan vl-kirkkoherra, oli tullut yöllä tällaisesta kokouksesta ja ampunut itsensä! Sekö ei ole sinusta kova juttu? Ei ole ollut lapsilla isää, eikä tulevilla lapsenlapsilla pappaa ja ihan vaan SRK:n järjestämän lynkkauskokouksen tuloksena.
        Joten sanon sinulle vähättelijälle, että lopeta, jos vähääkään älyät, kuinka se loukkaa niitä, jotka menettivät omaisiaan noitten sairaitten kokousten jälkeen.


      • oleva liike
        vähättely! kirjoitti:

        "On kyllä joillekkin kova paikka tuo 70-luku! Väitän, että oikeasti se ei ole ollut olenkaan niin iso juttu kun tätä palstaa lukiessa saattaisi kuvitella. Itse olen ollut VL jo 70- luvulla, alle kouluikäinen lapsi tosin, mutta ei minulla ole kauheita muistoja (vaikka hoitokokouksissa olen istunutkin). Nykyisin siitä ajasta ei puhu kukaan (muualla kuin täällä!!), vaikka ainakin minun tuttavapiirissä keskustellaan täysin avoimesti uskonasioista."

        Jospa oletkin itse kaunainen?
        Minulle se on kova juttu, näen tulipunaista aina kun kuulen tai luen tuon sanan, omavanhurskaathan niitä hoitokokouksia järjestivät. Minulle tulee aina mieleen Jeesuksen kuvaamat fariseukset, niitä ovat nämä vl:t, jotka rääkkäsivät toisia jopa hengiltä.
        Meidän perhetuttu, ihan vl-kirkkoherra, oli tullut yöllä tällaisesta kokouksesta ja ampunut itsensä! Sekö ei ole sinusta kova juttu? Ei ole ollut lapsilla isää, eikä tulevilla lapsenlapsilla pappaa ja ihan vaan SRK:n järjestämän lynkkauskokouksen tuloksena.
        Joten sanon sinulle vähättelijälle, että lopeta, jos vähääkään älyät, kuinka se loukkaa niitä, jotka menettivät omaisiaan noitten sairaitten kokousten jälkeen.

        En voisi olla enempää samaa mieltä. Mutta ne "hävinneet" on jo niin vahvasti tuomittu hävinneiksi ja vaiettu. Uudet polvet ry:llä eivät tunne näitä asioita eivätkä piittaa missä mädäntyneisyyden tilassa heidän liike on. Jotenkin tästä vl liikkeestä tulee mieleen Sofi Oksaasen kirja Puhdistus.


      • ei yleistetä näitä!

        kun mut erotettiin vanhemmista elin nuoruuteni yksin!
        se jättää jäljet joita ei saa mielestää pois...


    • tytti 87

      " Kyllä on linjakasta, yksimielistä. Tahdommehan me olla yksimielisiä. "

      Tuollainen yhteen linjaan puristaminen yksimielisyyden saavuttamiseksi ei ole raamatullista keskinäisen rakkauden lisääntymistä.

      2. Tess. 1:3
      " Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä,"

    • Hoitokokouksista on todellakin keskusteltu runsaasti eri medioissa - ei vaan tällä palstalla. Kiitos muutamista hyvistä poiminnoista, joista tuli hyvin esille kuinka suhteutuminen asiaan jakaa vl-liikettä. Itselleni tulee mieleen, että ihan on kuin entisissä sosialistisissa maissa; on virallinen totuus ja sitten toisinajattelijoiden kommentteja...

      Neuvostoliitto oli savijaloilla seisova jättiläinen, joka luhistui. Ihme on jos SRK:lle ei käy samoin.

      >> Tahdommehan me olla yksimielisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7917
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      176
      1744
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      61
      1015
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      191
      934
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      910
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      876
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      813
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      704
    Aihe