Mitä tämä älytön hurmio toista kohtaan on? Miten voi olla jostakin näin sekaisin, palavaa ihastumista, rakastumista, intohimoa. Ihastusta oli alussa molemmin puolin, niin uskon.
Sitä tuntee itseni säälittäväksi, niin avuttomaksi näiden tunteiden edessä, ne heittelee, laittanut tekemään ei niin järkeviä ratkaisuja, vie kuin pässiä narussa niin sanotusti. Järki tässä on joka tapauksessa kaukana.
Ja Vaikuttaa ettei mitään tule koskaan meidän välillä olemaan.
Enkä ole edes sitä sorttia kuka kovin helposti ihastuu, nyt on käynyt kuitenkin näin!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Tänne piti laittaa.
Sitä tuntee itseni säälittäväksi, niin avuttomaksi näiden tunteiden edessä, ne heittelee, laittanut tekemään ei niin järkeviä ratkaisuja, vie kuin pässiä narussa niin sanotusti. Järki tässä on joka tapauksessa kaukana.
Ja Vaikuttaa ettei mitään tule koskaan meidän välillä olemaan.
Enkä ole edes sitä sorttia kuka kovin helposti ihastuu, nyt on käynyt kuitenkin näin!
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Tänne piti laittaa.
Vastaukset 53
Vanhimmat
jos näihin tunteisiin on uskomista, olo on silti melko epätodellinen ja kaipaisin
muiden näkemyksiä, kenellä kenties samanlaisia kokemuksia.
Enkä voi sanoa rakstuneeni pelkkään mielikuvaan hänestä Sitä saa rakenneltua jo
pientä totuutta toisesta pienten aisoiden pohjalta, sekä voimakkaan ituition perusteella.
Vaikkakin sen vain raapaisu pintaa.
Kokemusta löytyy, mutta mitä minun näkemyksestä hyödyt? Elämä on elämistä eikä pohtimista varten. Tunteet tekevät elämästä elämisen arvoista!
on minulle meinaan käynyt ihan samalla tavalla. Uskomattomalta tuntuu, mutta näin se vain on. Rakkautta tämän on oltava.
En mä nyt jaksa enenpiä pohdiskella, täytyy mennä nukkumaan. Hyvää yötä. :)
http://www.youtube.com/watch?v=U1-gsfNnEPA
koin samanlaisen tapahtuman joku vuoso sitten. Täällä tutustuttiin ja pitkään vaan tätä kautta juteltiin. Näin oli hän oli juuri sitä kaikkea ja nyt olemme yhdessä jo muutaman kk olleet. ketään en ole näin palavasti "rakastanut". Mihin johtaa on vielä tie auki mutta mikset ainakin ilmottaisi kyseiselle ihmiselle että sulla sellasia tunteita, mitä menetät.?
..taisin menettää jo
Mitä hän sanoi?
Selvät sävelet.
..vaikka irl epäselvät merkit, luulen silti että leikkii vaan, jollain on sellaiseen taipumusta.
No en usko että leikkii, hieman on monimutkikas tilanne.
noita kertynyt.mieli se vain tunnetta kasvattaa vaikkei mitään kummempaa olisikaan.pahinta jos ja kun vastapuoli ei tunne samoin vaikka kuitenkin katsoo suoraan sydämeen... :(
Niin on käynyt nyt minullekin, enkä myöskään ymmärrä, mitä se voi olla ja mistä johtuu?
Miksei teidän välillä tulisi mitään olemaan?
Rakkauden taival on joskus kivikkoinen toisen luo, ja jos tunne on kummallakin Suuri, eikä saa toista millään mielestä, ei halua luovuttaa, joku sanaton ja voimakas tunne yhteenkuuluvuudesta, niin sitä menee läpi vaikka harmaan kiven. Siitä voisi tulla kaunis tarina.
Joskus pitää vuodattaa kyyneliä ja huutaa tuskaansa, kunnes joku kaunis päivä saa huomata, ettei se ole ollut turhaa.
Haavettako vaan
Ei se voi olla turhaa, jos rakastaa.
Haluaisin tehdä tuon kauniin tarinan. Mutta se tie-se on raskas.
Se ei onnistu, jos toisen tunteet ei ole vastaavanlaisia.
Siksi mahdotonta.
vaakakuppiin mitä on oikeesti kokenu sen ihmisen kanssa ja vertaa siihen kuvitelmaan, niin mulle ainakin on nyt selvää, ettei se ollu rakkautta. Tänään viimeks kuulin taas jotain, joka muutti käsityksiä negatiiviseen suuntaan. Mä en usko, että mulla oli kovinkaan suurta merkitystä hänelle. En kuulis noita juttuja, jos olis ollu. Mut onnee sulle. Mullakin on nykyään työasiat hyvällä mallilla, on hyvä huomata, millasten kanssa ei pysty töitä tekemään. Siis se mun muka-rakkausjuttu oli ns. Työpaikkaromanssi ilman sitä romanssia
vältämättä mitään hyödy toisten kokemuksista. Olisi silti kiva kuulla vaikuttiko tämä ns. puun takaa tullut rakkaus jotenkin tapaan lähestyä toista, tekikö se siitä vaikeampaa? Miten loppujenlopuksi kävi?
Omalla kohdalla tämä tilanne on mennyt niinkin erikoiseksi, etten oikein ole uskaltanut lähestyä kunnolla
tätä rakkauden kohdettani, aina kohdatessa tuntuu kuin sydän takoutuisi rinnasta ulos ja sitä pelkää
kuin pikkulapsi pimeää tai toinen joulupukkia. Siis pelkää että pilaa kaiken. Kuitenkin teinivuosista on aikaa jo vuosia, ja vähän naurattaakin (itkettääkin) miten sitä voi olla näinkin tohelo. Aikaisemmissa suhteissa/tutustumisessa ei mitään tämän kaltaista ole tapahtunut, tosin ensimmäinen katsekkaan ei ole ennen saanut aikaa tällaista tulista himoa, kipinöivää ihastumista ja nämä kaikki tunteet ovat vain ajan kanssa kypsyneet ja suurentuneet. HÄN todella jätti jäljen, mikä ei kulu pois.
Olen yrittänyt päästä tästä kaikesta eroon.. huonolla menestyksellä. Eli tämä on jotain todella poikkeuksellista, mitä olen kokenut.
Sitä nyt vaan miettii millaisen kuvan toinen on saanut, koska olen toiminut näiden tunteiden viitoittamalla tiellä myös hieman itsekkäästikkin, en kuitenkaan häntä kohtaan varsinaisesti.
Silti jos mitään ei yritä ei mitään voi saada, toivoisin joskus pääseväni edes keskustelemaan kunnolla näistä asioista. Mitä enemmän aikaa kuluu sen huonommalta näyttää vai paremmalta, en enää tiedä.
Huonot fiilikset tästä kaikesta. Aina ei saa sitä mitä haluaa. Tai aika näyttää...
Kun on vuosikymmeniä elänyt ja tuntenut itsensä jotenkin erilaiseksi - ja sitten yllättäin kohtaa ihmisen, joka tajuaa sen - tämä ei hetkessä unohdu ja vaikutukset kantavat kauas.!!!
Ajattelen: näin juuri piti tapahtua - näiden ihmisten piti kohdata.
Ja aika näyttää, mitä kaikesta seuraa. .
Hyvää päivänjatkoa toivotan jokaiselle.
Voisin kertoa lähes vastaavan tapahtuneen itselleni reilu vuosi sitten. Tunnevyöry sai miettimään omaa mielenterveyttäni, että lopullinen niitti tuli tässä. Sitten sitä oppi pikkuhiljaa ymmärtämään mistä tässä on kyse. Emme koskaan ole kohdanneet ja keskustelu on ollut ns. yksipuolista. Tunnetila ei helpottanut tapaani lähestyä häneen. Pikemminkin päinvastoin. Voisin kuvailla ajatukseni kulkevan laajemmalla skaalalla, verrattuna aikaan ennen häntä. Näissä ajatuksissa hän on mukana.
Olen kokenut paljon samaa kuin sinä ap, eikä lopputulos ole yhtään sen parempi kuin sinulla. En todellakaan tiedä, mitä enää ajattelisin kaikesta tapahtuneesta. Se ei selviäisi kuin todellakin puhumalla tämän ihmisen kanssa, mutta taitaa olla turhaa elätellä toiveita sellaisesta. Sinä puhut tuntemuksistasi hyvin, en koskaan pystyisi samaan kuin sinä omista tunteistani.
Olen itse miettinyt tuota, mitä häntä kohtaan olen tuntenut, kaikkea tuota, mitä olet kirjoitellut tänne. Minulle kaikki nuo tunteet ovat kuitenkin niin uusia, että niitä on vaikea edes kirjoitella. En osaa irroittaa itseäni nykyisestä elämäntilanteesta eritelläkseni tunteitani häneen.
Omista tunteistani suurin tällä hetkellä on hyvin suuri kysymysmerkki? Ja aina pohjimmiltani tiedän tuntevani jopa huolta että miten hän voi, haluaisin tietää enemmän hänestä, kuitenkin jos tietäisin, en tiedä kuinka sitten voisin, paremmin vai huonommin kuin nyt?
Mutta pohjimmiltani olen kuitenkin ajatellut, että en ehkä olisi koskaan pystynyt siihen. Minusta tuntuu, että olisin joutunut antamaan koko elämäni hänelle, luottamaan häneen täydellisesti -siis Rakkauteen sanan varsinaisessa merkityksessä. Vähän niinkuin ilman häntä ei ole minua vai miten sen ilmaisisi.
Mä en saa tähän mitään järkevää tekstiä aikaiseksi, joten antaa olla.
On hyvä muistaa, kun tunne on noinkin vahva mitä kerrotte esimerkeissänne, se sitoo ihmistä. Näinkin vahva tunne ei voi pelkästään olla täysin yksipuolista. Mielummin ajattelen tämän toisenkin osapuolen ajattelevan/tuntevan tämän jollain tasolla. Tunteisiin vaikuttaa aika paljon luonne ja elämän tilanne, eli kysymys kuuluu. Onko varaa tunteiluun?
Emotionaalisesti rikkaat ihmiset ovat yleensä luonteeltaan ns. ajattelevia introvertteja/henkisesti kypsiä, tunnollisuus korkealla, hyviä jossain. Ja luonnollisesti nämä ihmiset kaipaavat tätä tunnetta joko tiedostamatta tai hakemalla hakevat sitä.
Vastaavasti vastapuolen elämä taas voi olla sen verran mullinmallin, ettei tunne sekoilu ole vaihtoehto. Tähän tiestysti vaikuttaa henkilön persoona. Esimerkkinä. Korkea ekstroverttisuus, matala tunnollisuus, fiiliksen mukaan menoa. Tälläisen henkilön tunteilu rajoittuu sen verran syvälle, että se ilmenee vain ja ainoastaa henkilön tiedostomattomana käyttäytymisenä. Tuntemukset rajoittuu alitajunnan tasolle, pulpahtaen satunnaisesti esille, unissa tai tietyssä ympäristössä. Vastaava myös ilmenee henkilön kohdatessa vastapuolen, tuntien päässään jotain, ehkä särkyä, jotain tunnistamatonta, tietämättä mitä.
Tunteilu vaatii mahdollisuuksia ja henkistä pääomaa. Tunteilua tai niitten tunnistamista hankaloitetaan, jos ei siihen ole/saa mahdollisuutta. Rakkaus on sen verran ainutlaatuinen tunne, ettei sitä kannata pois luovuttaa. Se on sen arvoista naiset. Ja Jos kysytte kaipaako rakkaanne minua, samalla tavalla kuin te kaipaatte häntä? Mielestäni kaipaa, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Ehkä , huom! ehkä. 10 vuoden kuluttua, jos tuntemuksenne ei ole hiipunu, niin rakkaanne kävelee kuistille ja sanoo. -Hei rakkaani...
Ahaa, eli taidan olla sentimentaalinen. Kiitos syväluotauksesta. "Hyvä jossakin" mitä mahdoit tarkoittaa tuolla?
Ja kaikkein tärkein kysymys on, miksi mainitsit sen?
Tiedät olevasi hyvä jollakin elämän alueella. Olisiko se työsi, ystävät, harrastus tai elämän tilanteesi kokonaisuudessaan. Kaikki on muuten hyvin, mutta se yksi asia puuttuu. Hän, jonka kanssa jakaa tämä kaikki pääoma. Jaettu ilo on moninkertainen ilo, vai miten se nyt oli.
Hmm... Onko sinulla jotain salattavaa, tämä tulee ensimmäisenä mieleeni. Menetettävää, sitä sinulla on varmasti, jokaisella on. Pitäisi ehkä luopua jostain tärkeästä asiasta, semmosesta johon et kaipaa toista. Oli se sitten mikä hyvänsä, niin tämä tärkeä asia on ollu kantava voima tähän astisessa elämässäsi. Pelkäätkö sen menettämistä? Onko se pieni murunen sinua, josta et halua luopua? Hän kaipaamasi henkilö. Haaveilet tai luulet, että voisit jakaa tämän pienen murusen omaperäistä itseäsi vain ja ainoastaan hänen kanssaan. Mutta olisiko yksin kumminki parempi.
Näinkö mietit, en voi tietää. Se tiedän, että tämä henkilö on sinulle tärkeä. Ja silloin myös sinä olet tärkeä hänelle. Sentimentaalisena ihmisenä varmasti ymmärrät. Voisi ajatella hänen olevan taakka myöhemmässä elämässä ja jos hän on niin tärkeä kuin kuvailet. Elä hetkessä ja luota itseesi.
Kokemusta on. Olen ollut rakastunut yli vuoden mieheen, jota ajattelen koko ajan. Hän on tehnyt elämästäni onnellisen, riittää että näen hänet muutaman minuutin ajan, minkä jälkeen hymyilen kokonaisen viikon.
Häntä on vaikea lähestyä, pelkään ja jännitän etukäteen kohtaamisiamme, mutta hän on niin hieno ihminen että saa minut rauhoitettua ja hänen seurassaan on hyvä olla kaikista tunnekuohuistani huolimatta. Jälkeenpäin ihmettelen, että miten hän taas sai minut rauhoittumaan ja toimimaan normaalisti.
Hän on muuttanut elämäni hyväksi ja tunnen oloni onnelliseksi ja turvalliseksi enkä huolehdi pikkuasioista, kuten aiemmin tein. Hän on muuttanut minut lempeäksi enkä tunne enää työssäni kunnianhimoa, vaan nautin että minulla on pienempi vastuu työssäni että voin ajatella häntä.
Minäkin pelkään että pilaan kaiken jos yritän kertoa tunteistani, sillä hän on minulle niin uskomattoman tärkeä, tarvitsen häntä kuin huumetta. En ole ikinä tuntenut läheskään näin voimakkaasti ketään ihmistä kohtaan kuin häntä, vaikken edes tunne häntä enkä tiedä hänestä käytännössä mitään.
Haluaisin kertoa hänelle tunteistani, mutta kun olin puoli vuotta kerännyt rohkeutta ja ääni vapisten pyysin häntä soittamaan minulle ja hän lempeästi torjui pyyntöni tuntemattomasta syystä, niin kestää varmaan muutama vuosi kerätä rohkeutta.
viedessään kunnianhimosi. Minulle meinasi käydä samoin, mutta vaihdoin työpaikkaa viime hetkellä. Liikuttavaa, miten kuvaat kohtaamaasi torjuntaa - etkö tajua, ettei hän välitä sinusta? On vain liian täynnä itseään ja nauttii saamastaan huomiosta, eikä siksi suoraan kumoa viestiäsi. Luulenpa, että olet samanlainen harmaa hiirulainen kuin minä. Kukaan ei luultavasti tule katsomaan sinuakaan kahta kertaa. Mutta älä menetä kunnianhimoasi, se on ainoa asia, joka pitää minut elossa.. Ja onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka eivät välitä ulkonäöstä... esim. lapsille kelpaan aina... Ja luonto kohtaa sydämesi vilpittömästi, kun ihmiset kohtelevat kaltoin - kokeilepa syksyisessä metsässä vaeltelua... Kaikella hyvällä - en voi tietää, miten itse ajattelet, minussa tarinasi herätti näitä muistoja.
"En vältämättä mitään hyödy toisten kokemuksista.."
-> kuule, tällä lauseella heti kuittaisit itsesi luupääksi, joka haluaa ehdoin tahdoin lyödä päätään seinään. Siitä vaan! Minäpä väitän, että toisten kokemuksia kannattaa aina kuunnella! Ei välttämättä näillä nettipalstoilla, mutta kuitenkin. Tosin niinhän se on, että jotkut näkevät rakkauden sellaisena kummallisena taistelukenttänä, epäselvyyksien viidakkona, jossa omat sekavat tunteet ovat se ainoa kompassi.
Sanon nyt vain sen, mitä olen havainnut (olen nimittäin omasta mielestäni hyötynyt suunnattomasti toisten tekemistä virheistä sillä ne ovat opettaneet myös minua): kun "rakkauden" tai "ihastuksen" alkutaival näyttää vaikealta ja kivikkoiselta, niin silloin pitää ottaa jalat alleen! Se on vain näin. Pääsee paljon helpommalla, kun lopettaa turhat ihmettelyt, että mikä tässä mättää, kun niin "tuntuu että tässä ollaan ihan sielunkumppaneita ankarassa kivikossa".
Miksi rakkaus nähdään jonain kryptana tai haasteena, joka pitäisi selvittää? Elämä voi olla taistelua, mutta ei rakkaus. Rakkaus antaa meille voimia, se tukee meitä. Se ei ole jokin epäselvä koodisto, joka pitäisi selvittää. Rakkaus on maailman helpoin juttu, se tuntuu kevyeltä kuin höyhen. Siihen ei kuulu ainakaan alussa epäluuloa, epätoivoa ja epärakkautta.
Mielestäni kertomasi tunnelmat ovat selkeä merkki, että vaihda suuntaa sieltä kivitieltä.
Kiitos - tämä teksti antoi ajatteluun aihetta - ja osui monella tavalla totuuteeni.
Pohdin näitä mielessäni, ja tunnen sen, että kohtaamani ihminen on muuttanut
ajattelutapojani, saanut sisällä pidetyt tunteet liikkeelle ja antanut uskoa omiin
mahdollisuuksiini. Vaikeudet olisivat muuten nujertaneet. Olen kiitollisuudenvelassa
- ilman häntä en olisi jaksanut - tämän ja jotain muutakin hänelle haluaisin kuiskata.
Lämmöllä.
Elä hetkessä ja luota itseesi - rohkaisen sillä itseäni.
Hyvää päivän jatkoa.
sanottua, etten välttämättä hyödy, siis välttämättä. Se nyt riippuu millaisia kokemuksia täältä saa lukea.
Sun vastauksesta en nyt valitettavasti ainakaan hyötynyt, ihan kun se olisi joku absoluuttinen tapa toimia. Järkeä siinä voi olla monen kohdalle. Tilanteita kuitenkin on monenlaisia ja jokaista tilannetta voi ja tulee katsoa sille sopivasta perspektiivistä.
Toi sun vähättelevä asenne toisen syvää kiintymystä toista ihmistä kohtaan, ei kuulosta myöskään
luupäätä fiksummalle.
Ja kaikkihan sen tietää ettei rakkaus (valitettavasti) ole aina sitä kevyttä hattaraa.
Ihan pakko kompata tätä.
Oikeasti, "huumautunut", minun täytyy sanoa - minä en tiedä mistä "sen oikean" tunnistaa, tai millaista on oikeanlainen, hyvä rakkaus, tai muuta sellaista. Mutta sen tiedän, täydellä varmuudella, että "se oikea" tekee meistä paremman ihmisen. Sellaisen molemminpuolisen tunteen kun kohtaa, niin kumpikin tukee ja kohottaa toistaan. Kunnianhimo ei latistu, vaan kasvaa. Toivo kasvaa. Inspiraatio kasvaa. Tuntee olevansa elinvoimaa täynnä. Tuntuu siltä, että pystyy ihan mihin vaan, ja että toisen tuella voisi olla vieläkin vahvempi ja parempi kutsumuksessaan tai työssään. Saavuttaa unelmansa.
Rakkaus, joka kuluttaa, joka imee kaiken energian, kaikki unelmat ja kaiken kunnianhimon itseensä, saamatta mitään takaisin, ei ole oikeaa rakkautta. Se on sairautta, joka täytyy ravistaa pois kaikella voimalla, tai muuten eräänä päivänä huomaa, ettei omasta itsestä ole mitään jäljellä, eikä unelmien ja identiteetin uudelleen rakentaminen olekaan enää niin helppoa. Näin minä uskon, saman kokeneena.
"Kunnianhimo ei latistu, vaan kasvaa". Minun tapauksessani näin ei onneksi käynyt, sillä olin niin kunnianhimoinen, että se oli haitta. Vain suurimmat haasteet kelpasivat, harkitsin lähtöä ulkomaille vaativaan projektiin jossa en tuntenut toimialaa enkä osannut maan kieltä. Olen onnellisempi nyt kun en ole enää niin älyttömän kunnianhimoinen, vaan tavalliset työtehtävät joissa minulla on vahvin osaaminen kelpaavat.
Juuri näin minulle on käynyt: toivo kasvaa. Inspiraatio kasvaa. Tuntee olevansa elinvoimaa täynnä. Tuntuu siltä, että pystyy ihan mihin vaan, ja että toisen tuella voisi olla vieläkin vahvempi ja parempi kutsumuksessaan tai työssään. Saavuttaa unelmansa.
Minäkään en saa mielestäni miestä, joka jätti jälkensä mieleeni, vaikka näkemiset olivat nopeasti ohitse, hänen työnsä puolesta.
Outoa, että huomasin jo ensimmäisellä kerralla hänen vaikutuksensa minuun. Ajattelin jo kyllä, että tunne on yksipuolinen, kunnes hän näytti saavan "sähköiskun" katseestani.
Ajattelen kuitenkin, että hänen olisi tullut osoittaa sanoin, tai muuten selvästi kiinnostuksensa.
Asia vaivaa vieläkin minua. Tuntuu kuin asia olisi selvittämättä, siitäkin huolimatta, että kaikki tapahtui yli vuosi sitten.
Välillä haaveilen, sitten yritän tiputtaa itseni taas maan pinnalle.
Mulle on ainakin käyny just noin. Mietin joskus mitä tää tunnen oikeen on häntä kohtaan, rakkautta vai todella syvää ihastusta ja kiintymystä.. Rakkaus on se mihin päädyin.
Rakkaus iskee tai kävelee vastaan, on jopa ihan lähellä, vaan sitä ei ymmärrä heti. Sen tunteen tietää, kun se yllättää. Se voi olla alussa kiintymystä tai ihastumista, mutta vähitellen se on suo, josta et pääse ylös. Mietit sitä toista ihmistä aamulla, päivällä ja illalla viimeiseksi. Säälittäväähän se on, kun on itse ihan puulla päähän lyöty ja toisen tunteista ei ole minkäänlaista tietoa. Silloin tällöin tulee tehtyä myös älyttömiä ratkaisuja, rakkaudesta kai.
Turha kuitenkaan sanoa tai kieltää, etteikö jotain olisi tapahtunut. Jotain tapahtui.
Ihana, kamala tunne. Onneton yksin, mutta mitä elämä voisi olla kaksin?
Silloin kun tuntuu toisen lähellä siltä kuin olisi tullut kotiin. Jälkeenpäin muistelet että jokaisen kohtaamisen ajan ulkona paistoi kirkas keskipäivän aurinko, vaikka niin ei olisi ollutkaan. Kaikki siinä ihmisessä on sellaista joka saa toivomaan että tietäisi hänestä enemmän, saisi tilaisuuden tutustua, saisi tilaisuuden tehdä hänet onnelliseksi, saada hänet nauramaan.
rakastaminen vaatii toisen tuntemista ja hyväksymistä. Tuo on ns."rakastumIsta"¨eli sitä euforiaa jota
tunnetaan kun haaveillaan jostain komeasta/kauniista ja tuntemattomasta. Perhosia vatsassa, ollaan
varmoja että toinen on unelmien prinssi/prinsessa ( juuri koska toista ja hänen arkisempaa puolta ei tunneta). Jotkut ihmisen osaavat vain "rakastua", eivät rakastaa. Toiset rakastuvat ja siirtyvät siitä rakastamiseen. Hieno tunne kyllä, mutta ei aina johda mihinkään syvällisempään tai edes toiseen tutustumiseen.
Tuota kaikki jutut näillä sivuilla just on... Itse asiassa tuota tunnetta varten varmaan nää sivut lähinnä onkin. Ja just tästä syystä nää yhteydenotot irl ei toteudu, ei niiden oo tarkotuskaan toteutua. On vaan niin ihanaa rakastua. Ja heti ens viikolla uudestaan. Verbaalisyrjähyppyjä. Ja siihen toivottavasti jäävät. Jos oikeesti tahtoo tavata irl, niin on tuhat muuta tapaa. (Tai sit ei yhtäkään.)
Voi se olla noinkin, että sitä ollaan rakastuneita ja ollaan tosiaankin niin onnettomia, että kuvitellaan sen kestävän :)). Se on voi voi sitten.
Arkisempi puoli voi kuitenkin olla tiedossa, ja silti voi tuntea kaipuuta tuntemattoman ihmisen läheisyyteen. Sehän se vasta tuskaista on. Ap:n kaltaiset viestit vaan maalailevat tuota tunnetta kauniiksi usvaksi, johon on helppo samaistua.
arki mun kanssa ei oo helppoa käytännön syistä. Ei osaa kuvitella, miten vammaisen lapsen kanssa täytyy olla läsnä joka tilanteessa, ja miten vahvaa rakkaus ja kaiken hyvän toivominen sille pienelle voi olla - vaikka tahtois suoda itselleenkin jotain ei vaan voi - ei oo mahdollisuutta, kun arki vie kaiken ajan.. Usvan läpi uuteen sumuun... Lapsen hymy aurinkona mielessä koko ajan...
Niinpä, kaikki ei ole todellakaan aina niin yksioikoista täällä. Jokaisella on oma tarinansa ja se on aina se ainutlaatuisin :). Mitä siihen kenelläkään on sanomista, miten joku ei voisi tuntea ym.
Jos olet yksin lapsesi kanssa, sulla on varmasti hyvin raskasta. Ihana asia, että jaksat kuitenkin iloita lapsestasi vaikka arki on rankkaa.
Mikä voisikaan olla parempi onni, kuin huomata pienen olevan tyytyväinen ja onnellinen.
Vaikka viestisi oli hieman haikea, siitä tuli kuitenkin hyvä mieli. Kaikkea hyvää sinulle.
mut tarkotin, että mun "hän" ei voi kuvitella, millaista tää mun arkielämä on. Kaikista hänen jutuistaan täällä, jotka ihan oikeasti tiedän tunnistavani, näkyy, ettei hän ymmärrä miks en ota yhteyttä. Sielu puhuu mulle, et ehkä kannattais meilata vielä kerran, mut järjen kanssa aattelen, kun mun on pakko. Eli se käytös oli aikanaan sellasta, etten voi kuitenkaan kuvitella häntä tähän arkeeni. Ihan kiva, kun vastasit, vaikka se olikin epäolennaista.. hän ei taida edes muistaa, et mul on lapsia..
Jaa, jokainen tyylillään. En tiedä teidän taustoista ja teet sen mitä parhaaksi näet. Aina ihmiset ei ymmärrä rakastuneina sitä, että arki on todellakin arkea vastuineen ja velvollisuuksineen. Ehkä olet toiminut ihan viisaasti, että et ole hänelle vastaillut. Ja jos ei kunnolla tunne ihmistä, tuollaisessa tilanteessa ei kaipaa varmastikaan lisää kaitsettavia ja ohjailtavia, tai muuten vaan liian vaikea ihminen luonteeltaan sopeutumaan arkeesi. Siis vaikka muuten ihmisenä olisikin "täydellinen". :-). Epäolennaista kyllä, hyvää jatkoa sinulle.
Tai sitten ymmärtää enemmän kuin luuletkaan. Kuulostaa että olette lähinnä täällä "avautuneet". Tunnistatko oikeasti hänen viestinsä? Jos ette ole oikeesti puhuneet suoraan tuosta asiasta, voit tehdä liian hätäsiä johtopäätöksiä. Esim. tulee mieleen, että hän vaikka saattaa olla arka tunkeutumaan tuolle kaikista pyhimmälle reviirille jota toisen lapset edustaa. En usko että toisen on helppoa käynnistää sellaista keskustelua, sinun pitää se tehdä itse, jos haluat oikeasti tietää, miten hän tilanteeseen suhtautuu. Jos sen sijaan olet ihan livenä jo keskustellut, selittänyt realiteetit avoimesti ja selkeästi, ja sitten todennut, että hän ei silti ymmärrä, mitä tilanteessasi vaaditaan, tilanne on toinen. Jos toisella on lapsia, on selvää, että he ovat aina tietyllä tapaa ykkösiä. Tämmöstä tuli mieleen. Vähän kolahti, ei ole sattunut itselle tällaista esittämääsi asiaa vaan ihan toinen tilanne, mutta koen, että minut on leimattu ymmärtämättömäksi, ehkä pienisydämiseksikin, vaikka kyse on vaan siitä (omalta kannaltani katsottuna) että en ole osannut tuoda todellisia mietteitäni esille. Tai silloin, kun olisi ollut tilaisuus, olen ollut liian arka ja hidassytytteinen. Jotain jonnekin palstalle minäkin välillä kirjoittelen ja pelkään, että hän jos lukisi, tulkitsisi liian yksioikoisesti tai luulisi sitä ja tuota viestiä myös minun kirjoittamakseni. Totta kai se rakastunut osa minusta toivoo, että asiat etenisi, mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä. Omassa tilanteessani juuri nyt uskoisin, etten saa enää ikinä tilaisuutta näyttää hänelle, millainen olen ja mitä ajattelen tästä kaikesta. Mieti vielä, haluatko antaa sinun Hänelle mahdollisuuden. Tai jos koet, että sinun on parempi jatkaa elämääsi kokonaan ilman häntä, tai toivoisit hänen olevan elämässäsi jollain muulla tapaa läsnä kuin rakastettuna, kerrothan sen hänelle jollain muulla tavalla kuin täällä.
ja missä? Ei tule enää sellaista hetkeä. Mun arki on niin sidottu, etten voi sopia tapaamisia. Tunnistan hänet täältä sataprosenttisesti, mutta vastatessani hän aina häviää tai valitsee tarkoituksellisesti jonkun toisen viestit. Taidokkaita väistöliikkeitä. Luulen, et hänellä onkin joku ihan toinen poka täällä meneillään, niinku kesällä oli kuulemma irl:kin. Eikä mulla ole enää minkäänlaista varmuutta ottaa yhteyttä edes sähköisesti, kun joskus sain pakit irl, ja senkin jälkeen kaikki yhteydenottoyritykset on menneet ihan käsittämättömiksi, niistä huomaa, ettei "hän" taida välittää. Loppujen lopuksi mulla on asiat ihan hyvin. Mua ei lyödä. Mun lasteni isä ei juo, sitä en kestäis. Rahaa riittää kädestä suuhun elämiseen ja velkojen maksuun. Ei mun pitäis valittaa. Ja yksin en pärjäis. Ja kaikki tää johtuu vaan siitä, etten mä oppinu ikinä kai tuntemaan "häntä" kunnolla. Nyt ei enää oo mahkuja. Elämäni on tämmönen paradoksi.
Sori nyt, mutta tuossa ylempänä sä itse sanoit että Hän ei ymmärrä sitä miksi Sinä et ota yhteyttä. Kirjoituksestasi sai käsityksen, että Hän on käyttäytynyt niin sopimattomasti, että siksi et voi ajatella häntä elämääsi.
Ja tässä toisessa viestissäsi annat ymmärtää, että hän väistelee sun viestejäsi. Höpö höpö! Nyt kuule taidat olla pahemmassa suossa kuin uskotkaan.
kumpikin toteamus pitää paikkansa. Eivät kumoa ajatuksina toisiaan. Suossa olen, sen myönnän, mutta en ole tilivelvollinen kenellekään. Hän ei tiedä tunteitani, enkä tule niitä koskaan kertomaan kellekään, voit siis olla rauhallisin mielin. Kyllä minä pinnalla pysyn. Kiitos kommentista.
pakko tunnustaa, että pelleilyä koko juttu. Kukaan täysjärkinen ei hoida asioitaan täällä. Älä ota niin vakavasti ;) Nyt täytyy lopettaa. Mulla on tärkeämpääkin tekemistä. Illanjatkoa kaikille.
Et ole tilivelvollinen. Miten sä olet voinut saada pakit jos hän ei tiedä tunteistasi. Ja mistä sinä tiedät, että hän odottaa sinun yhteydenottoa?
Kyllähän mä luinkin tarkasti.
näillä alueilla liikuttaessa fakta ja fiktio alkaa mennä sekaisin. Tajuat sen varmasti itsekin, ettei näillä mainitsemillasi asioilla ole mitään tekemistä ikuisesti piiloon jäävän totuuden kanssa. Anna olla. Ketä kiinnostaa?
Ei tietenkään ole. Tietysti asia kiinnostaa, jos vastailet tämän tyylisiin aloituksiin kuten teit nytkin. Ei täällä ole tarkoituskaan selvitellä asioitaan, kaikkihan sen ymmärtää.
Jos tuo alempi tunnustus oli sinulta, niin leikit vakavilla asioilla -vammaisen ihmislapsen herättämällä myötätunnolla ja siitä kumpuavilla asioilla. Jos suhtaudut häneen noin vähättelevästi, niin taitaa olla ihan hyväkin, että tekee väistöliikkeitä. Tai ainakin voit kuvitella niin.
Asioilla on aina kaksi puolta.
sarkasmi kai joillekin vieras. Minut tuntien paljonkin käytetty - koskaan en pilailisi kuvittelemallasi tavalla, ihminen on minulle pyhä. Tympäännyn vain välillä näihin vastauksiin täällä - kovin joutavia ovat. Tulee itsekin vastattua asiattomasti. Parempia ja syvällisempiä keskusteluja sinulle toivotan. Rauhallista ja hyvää joulua.
Voiko jotakin ihmistä rakastaa enemmän kuin mitään muuta ikinä`? Sinua minä rakastin. Liikaakin. Se on kipua jotakin sellaista mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Se ei mene pois vaikka haluaisi, se vaan on. Se on pelkkää kipua ja surua jotakin mitä ei halua kokea ja se kuitenkin on sitä...
http://www.youtube.com/watch?v=a1CA-W4kCIM&feature=related
Tässä sulle kivaa ikivihreetä? Tykkäätkö?
http://www.youtube.com/watch?v=nGdFHJXciAQ&list=FL3uhJdXbro2E4ibHg-I9uyg&index=1&feature=plpp_video
voi! Ei tehdä asioita liian hankalia
miksi tämä on siltikin niin hankalaa ? :)