PARASTA LENTOMATKUSTAJILLE ON FINNAIRIN

LOPETUS.

Se oli silloin kauan sitten kun jokaisesta maasta presidentin ja jonkun ministerin piti päästä muuta kansaa paremmin matkustamaan ulkomaille. Joka ikiseen maahan perustaa kansallinen "kansan omistama" ja politrukkien käyttämä lentoyhiö. Tietenkin lentoyhtiön henkilökunnalle sovittiin muun muassa "ministeritason" palka ja palkkaetuudet, sekä hallituksen , hallintoneuvoston ja johtokunnan ja johtajiston edustajille ja työntekijöille vapaat lentoedut tietenkin. Lisäksi lennoilla mukana oleville sovittiin pitKät vapaa- ajat kohdekaupungeissa ja muuta mukavaa. Leppoisien yöpymisten varmistamiseksi mm. Finnair palkkasi koenukkujat, jotka matkustavat ympäri maapalloa yöpyen hotelleissa, joiden hinnat ovat kaikkien kalleimmat.

Ajat muuttuivat. Valtion omistamien lentoyntiöitten vastustelusta huolimatta markkonoille pääsi kaupallisin perustein toimivia lentoyhtiöitä. Näitä lentoyhtiöitä vanhakantaisten lentoyhtiöiden edustajat alkoivat nimitellä HALPALENTOYHTIÖIKSI. Nämä yhtiöt toimivat tulorahoituksensa turvin ja perustuvat aivan eri planeetan tehokkuusajatteluun kuin esimerkiski Finnair toiminta. Kaikesta valtioiden kampituksista huolimatta nämä yhtiöt kannattavat paremmin ja valtaavat markkinoita lisää.

Mitä jäi esimierkiski Finnairille. Jäi mm. vanhat rakenteet, jäykkä toimintatapa, korkea kulurakenne huono palvelu ja jatkuva lakkoherkkyys. Jäi taistelu ylisuurista etuisuuksista ja henkilöstön vääristynyt ylemmyydentunne. Milloin lakkoilevat lentäjät, milloin kenttähenkilöstö, milloin tarjoilijat koneissa. Milloin työsopimuksen nurkkaan heittää toimitusjohtaja, milloin joku muu esimiesaseamman joutunut.

Ehdottomasti paras vaihtoehto on lopettaa koko hölmöily. Laittaa kalusto, kiinteistömassa ja irtaimisto myyntiin ja irtisanoa koko porukka. Näistä pätevät takuuvarmasti löytävät helposti uudet työpaikat koska tällä tavalla lentämisen kilpailukyky paranee kertaheitolla, liput halpenevat ja henkilö- ja rahtikilometrit lisääntyvät roimasti. Tässä ovat voittajia kaikki.

59

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuka hoitaa

      Koko valtiollista yritystoimintaa tulisi tarkastella kriittisesti. Koska poliitikot haluavat lisäansioita tuhissa hallintoneuvostoissa olemisesta (tai olematta olemisessa), tulisi jonkun muun tahon olla päättämässä nämä yhtiöiden myynnit. Seuraavat muutamat esimerkit:

      - Finnair on menetettyä kauraa, lakkoineen, huonoine palveluineen ja henkölökuntaetuisuuksineen
      - Itella (piti olla Suomen Posti) huonontaa lain laadinnan kautta jatkuvasti palveluaan, lisäksi kilpailu estetään
      - Vapo pilaa urakalla vesistöt, ilman ja tiet
      - Viinanmyynnillä ja pontikankeitolla Alko aiheuttaa yli 5 000 000 000 euron tuhon yhteiskunnalle vuosittain
      - VR ei pysty suoriutumaan millään muotoa jokkoliikenne-, eikä rahtitehtävästään. Junat myöhästyvät, eivät tule ollenkaan, tai ajavat päin seiniä.

      • vielä jäljellä

        Suomi olisi hyvä maa mutta kun on hölmöt poliitikot ja valtionyhtiöt


    • taas lakossa

      Lakko on alkamassa tänään. Nyt vuorossa stuertit ja lentoemännät.

      Finnair ei kerta kaikkiaan pysty tulevaisuudessa kilpailemaan markkinavoimien kanssa, eikä pysty normalisoimaan henkilöstöetuisuuksiaan normaalitasolle. Nyt kun monopoli on osittain menetetty ja tullaan menettämään kokonaan, ainoaksi vaihtoehdoksi jää yhtiön purku ja henkilöstön siirtyminen uusien toimijoiden palkkaamiksi.

      Mitä tekee poliitikko? Hän odottaa ja odottaa, että ihme tapahtuisi. Rahaa palaa ja valtio ottaa velkaa lisää. Osingot jäävät saamatta ja fiman arvo laskee. Kansainvälisten sääntöjen mukaan verorahoilla tukeminen on kielletty.

      Ketä Finnairin hallituksessa?

      • tekoja please

        Valtiona me omistamme Finnarista yli 50%, kuitenkaan edustajamme eivät ole sanallakaan kommentoineet asiaa. Isoin kysymys on miten puretaan valtionyhtiön ajalta perua olevat järjettömät henkilöstöetuisuudet. Joka tapauksesssa nämä erikosetuisuudet on purettava aivan pian, tai lopettaa firma. Koska kuulemme omistajan äänen?


      • zyxv

        Finnair kehnoista epäluotettavin jatkuvinen lakkoineen.


    • Häkämies!

      Valtion tarve luopua Finnairin osakkeista on edelleen entistä ajankohtaisempi.

    • terveisiä---

      Yli kolme viikkoa sitten kirjoittelin alkutekstin. Vieläkin valtion omistamat Finnairin osakkeet kannattaa pikavauhtia myydä. Syyt selviävät ajan kanssa.

      • tyytyväinen .

        ex taistolainen Satu Hassi
        Sai lentokoneessa istumisesta 5 vuoden aikana kulukorvauksia yli, omaan taskuun 350 000 euroa.
        Sai pisteitä, joita käytti mm Tulimaan uinti reissuihinsa. Pisteillä maksoi hoteli maksujaan ja lentolippujaan uintikohteisiin toiselle puolen maapalloa.

        Ja on niin vihreää.
        Istututti mm puunsiemeniä Saksalaisella vihreillä johonkin, joka puheittensa mukaan korvaa matkojensa päästöjä.

        Tulimaan se 1-lentokone vie matkALLAAN 400 000 LITRAA POLTTOAINETTA. VASTAA N 200 VUODEN OMAKOTITALON LÄMPÖÄ LÄMMINTÄ VETTÄ.

        esim MD11 lentokone vie tunnissa 7500 kg polttoainetta...(lähde Finnair.
        Tulimaahan matkaa vajaa ½ maapallon ympyrästä...17-18 000 km

        (Maapallon halkaisija on vajaa 13 000 kilometriä, ja ympärysmitta noin 40 000 kilometriä)


    • Toimenpiteitä please

      Tältä näytti reilu vuosi sitten. Nyt tietenkin tilanne on pahentunut kun mitään ratkaisevaa omistajat eivät ole saaneet aikaan.

    • Poliittinen hölmöily

      Niin tosiaan, kuka korvaa veronmaksajille aiheutetun menetyksen kun Finnairin kalustoa ja omaisuutta ei ole myyty aikanaan? Mitä vastaa omistajien edustaja?

    • verot alas heti

      mitä järkiä on maksaa bonuksia ja muita kuluja näille päättäjille...
      ainoa oikea tie on että toimitus johtajalle maksetaan vain kk.palkka ja työntekijöille kk palkka ja MUUT EDUT ON POISTETTAVA HETI...
      kyllä finnairi on kannatava yritys jos turhat kentämaksut ja muut kotimaiset maksut poistetaan....
      tässä näkee MITEN TYÖN TEKEMINEN MAKSAA TÄSSÄ YHTEISKUNNASSA...
      ei ole ihme jos työpaikkat häviää maasta ja pahoinvointi lisääntyy...
      MAKSUJA JA TYHMIÄ VEROJA ON pako poistaa työntekemisestä että maamme saa uusia työpaikkoja maahan....

    • Oikea tie

      Kenttämaksuja maksavat kaikki lentoyhtiöt ja niin kuuluu myös finnairin maksaa. Probleema on yhtiön tehottomuus, johon ei ole muuta lääkettä kuin koko firman laitto lihoiksi ja lopultakin vapaan kilpailun salliminen. Vain näin saadaan palvelu pelaamaan, lakot loppumaan ja pelastettua se pieni jäljellä oleva rahamäärä finnairsta ennen kuin konkurrsi joudutaan tekemään.

    • HOPI HOPI

      Katsokaa nyt tätä: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201202118401 Ruotsinkin valtio ehtii ennen.

      Valtio on kupannut ongelmayhtiönsä kanssa vuosikausia myymättä siitä osuuttaan. Viiden viimeisen vuoden aikana yhtiön arvo on laskenut 79,5%, eli jäljellä on noin 20%. Kuka korvaa veronmaksajille tämän puuttuvan 80%? Kuka on rahallisessa vastuussa???

      Tämän keskustelun aloituksesta Finnairin arvo on pudonnut n. 65% - vuodentakaisesta jäljellä siis 45%!!!!! MIKSI VALTIO EI TEE MITÄÄN YHTIÖN OMISTUKSEN LOPETTAMISEKSI!!!!!!!! KUKA ILMOITTAUTUU VAHINGON KORVAAJAKSI!

    • Roolit huomatkaa!

      Miten Finnair voisi pärjätä kilpailussa vaikka Norwegian:lle pienmälää liikevaihdollaan ja kaksinkertaisella henkilöstöllään. Lisäksi historian riippakivenä kun Finnairin hekilöstölle on sovittu "ministeritason henkilöstöetuisuudet.

      Koko valtionyhtiösysteemi on aikansa elänyt ja valtionevoston pitäisi jo ymmärtää eduskunnan rooli yrityselämässä. Se tarkottaa yksityisen sektorin toimistaolosuhteiden, -rajojen järjestämistä ja valvontaa, sekä veronkantoa. Ei suinkaan itse ylimpänä valvojana yritystoimintaa harjoittamassa.

    • apopeo

      Nyt on kyllä korkea aika lopettaa nämä kolme jäljellä olevaa eurooppalista valtionlentoyhtiötä.
      - SAS on nyt myynnissä
      - Portugalin yhtiö menossa konkursiiin
      - Ja viimeisenä Finnairin kohtaloa "mietitään ja mietitään" - vauhtia nyt.

    • Usein lentävämatkust

      Olen samaamieltä ja olen yrittänyt välttää mikäi suinkin mahdollista vinnairilla lentämistä.

    • verot ylös

      Ja veronmaksajan rahat palavat taivaan tuuliin. Luonnollinen seuraus on ollut verojen korotus ja lisää tiedossa.

    • nolaanko?

      Tänään 13.3.2012 Finnairin viiden vuoden takaisesta pörssiarvosta on jäljellä 17,8%. Täytyykö veronmaksajan odottaa siihen saakka kunnes avosta on jäjlellä tasan nolla?

    • Kilpailutilanne?

      Valtion yritystoiminta on täysin tehotonta ja perustuu ainoastaan monopoliaseman hyväksikäyttöön, joka kansanedustajat ovat järjestäneet niille. Esimerkiski:
      - VR ja Finnair eivät maksa käyttämästään poltoaineesta diesel- / polttoaineveroa, toisin kuin linja- ja kuorma- autoliikenne, joka maksaa 2* hintaa (polttoaine plus polttainevero). Kilpaile siinä sitten!
      - Entä mikä Europäästöluokka on VR:n dieselvetureissa ja Finnairin lentokoneissa. Uusissa autoissa se on E 6

      • VR:n etuudet

        Vieläkös VR jakaa ilmaisia matkoja työntekijöilleen ja eläkeläisille? Entäs perheenjäsenten ale-hintaan saamoja matkoja?


    • lopettakaa koko firm

      http://www.iltalehti.fi/talous/2012031515326201_ta.shtml

      Miksi vain hallitus erotetaan, kun pitää koko tappiofirman lopettaa!

      • rahat palautettava!

        180 000 euroa menetetyistä bonuksista! Ei ihme, että Finnairin talous on kuralla. Vehviläinen on tullut todella kalliiksi Finnairille.


    • nopeutta päätökseen

      Tämän päivän uutisten mukaisesti valtion pitää syytää FInnairiin vuodesta 2013 lähtien satoja miljoonia euroja verorahaa vuositasolla. Totuus on, että Finnairilla ei ole mitään selviämismahdollisuutta - verorahojen pumppauksenkin kieltää eu. Kaikki muut valtioiden omistamat lentöyhtiöt Euroopassa on jo aika päiviä sitten lopetettu, myyty, tai yksityistetty lukuunottamatta SAS'a, joka on myynnissä.

      Miksi suomalaisen päätöksenteon pitää olla Euroopan hitainta?

      • Valinnanvaraa!

        Eiköhän se valonheitin pitäisi nyt kohdistaa Finnairin johtajaan? Hänen toimenpiteensä henkilöstöpolitiikassa ja toisaalta ylellisen imagon luomisessa ovat tehneet matkustamisen Finnairin koneilla vastenmieliseksi tavalliselle matkailijalle. Lentomatkustajien erottelu räikeästi rahvaaseen ja luksusluokkaan on tapahtunut aivan viimeaikoina.
        Vastenmielisyys koostuu pienistä asioista lentoyhtiön valintaa tehdessä.


    • fsssss

      Hallitus se vaan jatkaa leikkimistä veronmaksajien rahoilla! Taas alkaa uuden toimitusjohtan haku, ties kuinka monetta kertaa viime vuosina. Yrittämispuuhat tulisi jättää yrittäjille

    • toivo elää

      Kaksi ja puoli vuotta on kulunut. Valtiojohto ei ole saanut minkäänlaista toimempidettä aikaan Finnairista luopumisesta. Ainoastaa ministeri Heidi Hautala lupasi nyt toukokuussa 2013 pykiä eroon valtion määräenemmistöstä (toivoi sellaista). No vauhtia nyt lopultakin!

      • verorahojen käyttö

        Valtiolla on aikaa ja rahaa! Isolla palkalla ja veronmaksajan kukkarolla on hyvä olla tehoton.

        Yrittäjillä ei ole tätä etua, on toimittava nopeasti, loppuu näet rahat mietiskellessä.


    • tähän suuntaan

      Kumpa poliitikot myisivät mahdollisimman pian mahdollisimman paljon Finairin omistusta, voisimme edes hiukan hellittää verotustamme ja saisimme paljon lisää kilpailukykyä lentomatkustamiseen täältä pohjolan perukoilta.

    • lakkopesä

      Tämän aloituksesta on kulunut kaksi vuotta. Heidi Hautala jo vuosi sitten lupasi myydä valtion osuudet Finnairista mutta ei tapahtunut mitään. Kuka torppasi, vai oliko tarkoituskaan aikaansaada mitään?

      Jälleen ovat useat ryhmät Finnairissa menossa lakkoon hankaloittaen ihmisten matkustamista ja asioidensa hoitoa.

    • Korjaa

      Näyttää olevan kyllä kulunut jo 3 vuotta!

    • HALPA LENTOYHTIÖ

      Monta vuotta ovat poliitikot miettineet ja miettineet lakkopesä Finnairin kohtaloa. Lopultakin alkaa kuulua ääniä, että valtion tulee myydä riippakivensä. Vuosikymmeiä sitten valtio olisi saanut omansa myydessään Finnairin, mutta nyt tulee takkiin kovasti. No, eihän se ole kuin veronmaksaja kun kärsii!

      Poliitikot ovat itse rakentaneet itselleen ansan tästä Finnairista suomalla yhtiön henkilökunnalle ministeritason palkat ja etuisuudet. Vasta muutama voisi sitten päästiin eroon esimerksi vuosikymmeniä yhtiötä rasttaneista koenukkujista.

      Työtekijöiden sukulaisia myöti on Finnairin omaisuutta jaettu vuosikymmenet. Ja veronmaksja on ostanut heille lentokaluston ja maksanut valtavaa yllihintaa jos ylipäätään on itselleen pystynyt lentolipun ostamaan. Yhtiön henkilöstö on nimitellyt tehokkaasti toimivia lentoyhtiötä "HALPALENTOYHTIÖIKSI"- sairasta porukka.

      http://www.iltalehti.fi/talous/2013110417681057_ta.shtml

    • tulevat -piteet

      Lentoyhtiön omistus, jossa vielä muutama vuosi sitten loisi iso koenukkujien osasto, on syytä laittaa suurennuslasin alle ja miettiä saadaanko nykylähtökohdasta yhtiöstä milloinkaan tervettä ja valtiolle hyvää osinoa maksavaa yritystä. Ellei, niiin silloin tulee tehdä analyysiä vastaavat toimenpiteet.

    • N:oton kilpailuttaja

      Mistähän johtuu, että Finnairin hinta suoralle lennolle välillä Helsinki - New York on kaksinkertainen verrattuna muihin lentoyhtiöihin?

      • vehviläisellä oli

        ainakin yli suuri palkka...


    • Koenukkujat
    • köyhyyteen tuomittu

      Nyt myivät väärän firman. Myivät varman tuottosammon, Fortumin sähköverkot.

      Ymmärrämme, että paras täytyy myydä kalliilla. Tästä kertatulona voidaan valtiolle kuitata Solidiumin kautta noin 2 mirljardia. Lisäksi uusi yhtiö maksoi ylihintaa, jonka perusteella voidaan sallia korkeita pääomakuluja vastaavat siirtohintojen korotukset ja sitä kautta sähköveron nosto. Kuluttaja ainakin kärsii kunnolla. Kuluttaja ja veronmaksaja ovat tuomitut köyhyyteen.

      Entäs Finnair?

    • selvä ohje annettu

      Finnairin loppu häämöttää ja valtio menettää loputkin yhtiöön sijoittamastaan rahasta. No ei näytä se poliitikkoa haittaavan voihan aina veroja nostaa. http://www.iltalehti.fi/talous/2014021118028713_ta.shtml

      Mitä on todellisuudessa tämä kuuluista omistajaohjaus? Olisivat nyt edes myyneet aikanaan! Tämäkin aloitus on antanut omistajaohjaukselle selvän ohjeen jo yli kolme vuotta sitten, mutta mitään ei ole saatu aikaan.

    • Koenukkujat&%¤!
    • Talviunessa

      Koenukkujat saavat jatkaa Finnairin palkkalistoilla koska omistajaohjaat nukkuvat eduskunnassa torkkupeitteitten alla syvää talviuntaan.

    • hirmu tappio

      Tämän ketjun aloituksen ja tämän päivän välillä (noin 3 vuotta) Finnairin kurssista on sulanut noin puolet. Kuka tästä on oiken vastuussa? Miksi ihmeessä veronmaksajan rahat aina sijoitetaan kaikkein huonompiin yhtiöhin? Jos nämä rahat olisivat olleet vaikka minkä tahansa muun pörssiyhtiön omistuksessa olisi pääoma kasvanut keskimäärin kymmiä prosentteja, nyt kun on menty alas 50%!

      Vielä tärkeämpää on mitä tehdään tänään ja mitä tehdään huomenna tämän Finnairin kanssa!

    • Finnair haisee

      Finnair on maailman surkein yritys. Henkilökunta on perceestä.

    • Milipitkä

      Mitä se pääomistaja aikoo firmallaan tehdä? Kun ei maksa osinkoa ja ovat firmassa koko ajan tukkanuottasilla tekemättä juurikaan muuta. Näin pitkämielistä omistajaa ei ole koskaan aiemmen nähty.

    • Toimikaa!

      Tämä Finnair- omistamisseikkailu on kyllä ennenäkemätön saamattomuus omistajalta, eli valtiolta. Tehkää nyt jo jotain ja pankaa asiat kuntoon!

    • >>>>>>>>>>>>

      Lähes 3,5 vuotta on kulunut tästä aloituksesta. Mikä on muuttunut, mitä on saatu aikaan? Pitääkö jokaisen päivän olla uusi eilinen? Kuinka monta vuotta sitten Finnair lopetti osingonmaksun kassaamme? Entä vuoden perästä? Entä kymmenen vuoden perästä?

      Mikä te kansan valitsemat omistajaohjaajat teette huomenna?

    • hoitamattomuutta

      Valtion omistajaohjauksesta vastaava edellinen ministeri Hautala (vihr.) väläytteli aikanaan Finnairin valtion omistamien osakkeiden myyntiä, mutta ei saanut mitään aikaan. Nykyinen ministeri Haavisto (vihr.) on ottanut päinvastaisen kannan ja on Finnairin välttämättömästi tarvitsemien muutosten tekemistä vastaan.

      Päättäkää nyt edes jostakin, ettei tässäkin mene rahat kokonaan kankkulan kaivoon, kuten lähes kaikissa valtion omistamissa yhtiöissä on tapahtutut. Viime aikoina näyttää jopa monopoliasemassa toimivat valtion omistamat yhtiöt olevan tappiokierteessä.

    • IHMETTÄ?

      Mitähän ihmettä ne ovat vuosikymmenet odottaneet?

    • Odottajia riittää

      Poliitikko on perusluonteeltaan patalaiska. Hän odottaa ihmettä tapahtuvaksi vaikka vuosikausia tekemättä siinä välissä mitään. Tämä koskee tätä Finnairin omistajaohjausta, kuten myös sitä, että talouskasvu tulisi ja peittäisi kaiken tekemättömän työn taakseen.

    • Vahingonkorvaus!!

      Huolimatta Vihreitten maata köydyttävästä toiminnasta ja viimeksi Pekka Haaviston vastustelusta huolimatta saattaa lopultakin Finnairin edes osittainen myynti valtiolta onnistua. Satoja miljoonia euroja on jo tähän vitkasteluun palanut. Sietäisi kerätä nämä tappiorahat päättämättömiltä, vastuutaan kantamattomilta poliitikoilta kuen Heidi Hautalalta ja Pekka Haavistolta.

    • Tehkääpä päätös
      • bonuksia ynnämuuta

        Kaikilta valtion työntekijöiltä on otettava pois ylisuuret palkat ja etuudet heti.. Verorahoille on muutakin käyttöä!


    • huonoa yrittämistä

      Kun sijoittaja kuulee sanan VALTION OMISTAJAOHJAUS, hän irroittaa pistoolista varmistimen. Näin todelliset sijoittajat näkevät valtion yritystoiminnan.

    • Pekka Haavistola

      Millon tartutte Finnairin omistukseen kunnolla, tai myytte sen?

    • Tuhon tiellä
    • Kohta rytisee!
    • -31 miljoonaa/4kk.

      Finnair onnistui tekemään neljässä kuukaudessa 31 miljoonaa euroa tappiota. Kunka kauan tätä vielä kestää? Veronmaksajaa huudetaan jälleen apuun, että ylipalkattu henkilökunta saa jatkaa lokoiluaan. Mitähän sanoo EU kun tukitoimet alkavat taas.

    • SAK!!
    • Ilmakuopassa

      Hallituksen rivit rakoilevat. Pekka Haavisto omistajaohjauksesta vastaavana haluaa pitkin hampain saneerata Finnairia antamalla sen rekrytoida kaukoreiteille kaukomaista henkilökuntaa, mutta Antti Rinne samasta hallituksesta ei suostuisi tähän.

      Ilmeisesti Antti Rinne haluaisi Finnairin konkurssiin saadakseen sitten sanoa, että Pekka Haaviston aikana Finnair saatiin konkurssiin. Tämä valtion yhtiöiden hoito näyttääkin olevan enemmän politiikka, kuin yritysten parhaaksi työskentelyä.

      Toisaalta ei voi kuin ihmetellä, että kuinka paljon Finnairin palkkakuluissa on vielä ilmaa, kun nytkin sitä ilmaa todettiin olevan muutaman sadan lentäjän palkkakuluissa 17 miljoona euroa jokaista vuotta kohti!!!!!

    • Omistajaohjaajat!!
    • Naurettavaaaaaa

      Finnairin palkkalaskentaa ei pysty tekemään kukaan. Sata vuotta ovat ammattiliitot vaatineet joka vuosi pari uutta palkkalisää ja muutaman edellisen palkkalisän parantamista. Nyt on tilanne, että kukaa ei enää pysty laskemaan henkilökunnan palkkoja oikein.

      Aivan absurdia on, että maksettuja palkkoja vaaditaan väärin maksettuina karhuamaan takaisin jo aikapäivät sitten irtisanotuilta henkilöiltä!

      Näin käy, kun kukaan ei ole koskaan pitänyt veronmaksajan puolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      45
      3864
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      52
      1839
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1396
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1240
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      198
      1189
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1061
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1029
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      41
      876
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      53
      836
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      790
    Aihe