Uuden raportin mukaan järisyttävät 92% Euroopan Unionin budjetista on avoin epäsäännöllisyyksille, korruptiolle ja väärinkäytöksille.
Raportin mukaan EU menetti 1.3 biljoonaa euroa pelkästään viime vuonna petosten ja epämääräisten maksujen takia. Yksi biljoona on miljoona miljoonaa.
Marta Andreasen, UKip MEP ja Euroopan Parlamentin budjettikontrollikomitean jäsen sanoo, että - On tyrmistyttävää, kuinka tilintarkastajat (Court of Auditors) ovat epäonnistuneet tehtävässään 16 vuotta peräjälkeen!
Andreasen on kauan kritisoinut EU:n kirjanpitotapaa. Andreasenin mielestä se on suoranaista väärentämistä. - Ainoa järkevä tapa hoitaa monimutkainen rahatilanne, on että Euroopan komissio omaksuu vastuun Euroopan Unionille luotetuista varoista. Jäsenvaltioiden tarpeettomaan syyttelyyn rahaongelmista ei ole perusteita.
Rehellisesti sanottuna uskon, että on vaikeaa saada aikaan mitään vilpittömiä parannuksia. Ihmiset, jotka ovat varoja hoitaneet, ovat istuneet virassaan kauan ja kieltäytyneet ottamasta käyttöön mitään kunnollista kontrollia varojen käyttöön" Andreasen kertoi RT Newsille.
http://rt.com/news/eu-budget-corruption-andreasen/
Jo toukokuussa Andreasen varoitti euron heikosta perustasta.
- Perusta, jolle euroaluetta rakennettiin, oli heikko ja nyt seuraukset alkavat näkyä. Jos valuutta (euro) epäonnistuu, on aika harkita uudelleen Euroopan Unionia yleensäkin kokonaisuutena. Euroalueeseen kuuluu maita, joilla on hyvin erilainen taloudellinen tausta - mailla oli se niiden liittyessä euroalueeseen, ja erot ovat vain korostuneet. Luultavsti euro on osittain peittänyt näitä ekonomian eroja, mutta nyt ne tulevat näkyviin emmekä me voi jatkaa näiden erojen tasapainottamista.
http://rt.com/business/news/basis-eurozone-fragile-andreasen/
-----------------------------------------------------------------------
Ryhmä ekonomisteja ja valuuttaeksperttejä kokoontuu Berliinissä keskustellakseen euron kohtalosta. '
Kokouksen keskustelut lähtevät siitä olettamuksesta, että euro romahtaa.
Sen jälkeen kun sellaiset ylivelkaantuneet maat kuin Kreikka, Portugali ja espanja melkein vetivät euron muassaan velkasyöveriin, huippuasiantuntijat eri maista, mukaan lukien Ranska, Saksa, Luxemburg, sekä Euroopan komission ja EKP:n (Euroopan keskuspankki) ovat muodostamassa "iskujoukkoa", kertoo Wall Street Journal. Tarkoituksena on laatia pelastussuunnitelma 16 maan euroalueelle, joka on hajoamassa alkutekijöihinsä.
Euroalue voi nyt hieman paremmin, ja Saksan työttömyysaste on laskenut hieman.
Nigel Farage, UKip MEP ennustaa lisää onglmia koska euroalueen perusongelmat eivät ole hävinneet minnekään.
"Portugalin tilanne on luultavasti Kreikkaakin huonompi. Turha kuvitella, että ongelmat olisivat kadonneet minnekään. Perusongelma, eli se, että alueen maat ovat talouksiltaan yhteensopimattomia toimimaan yhteisen talousalueen ja valuutan sisällä, ei ole kadonnut."
Dr. Wilhelm Hankel kuuluu talousasiaintuntijoiden ryhmään, joka nosti kanteen Saksan Perustuslakituomioistuimessa Kreikan takauksista. Hankelin mukaan takuut ovat vastoin Euroopan Unionin perussopimusta. "Euroopan Unionin perussopimus nimenomaan kieltää tällaiset takaukset", Hankel sanoo. "Jos maat voivat laskea sen varaan, että niille taataan takuut, on turha odottaa minkäänkaista taloudellista kuria."
Jurgen Elssaser, eräs konferenssin järjestäjistä sanoo delgaation pyrkivän luomaan toimintasuunnitelman.
"Ajamme kansanäänestystä eurosta, tai vaihtoehtona Saksan palaamista saksanmarkkaan." sanoo Elsasser.
Saksalainen taloustoimittaja Dr. Eike Hamer kannattaa ajtusta kansaäänestyksestä. - Ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä: pitävätkö he valuuttajärjestelmästä vai eivät. Jos he eivät hyväksy sitä, sitten se täytyy voida lakkauttaa."
Kirjailija ja markkinaguru Michael Mross suhtautuu epäilevästi kansanäänestykseen. -Kaikkia näitä euroon liittyviä kysymyksiä ei käsitellä. Medialta ei saa tukea. On skandaali, että länsimainen media ei kerro näistä asioista ihmisille mutta Venäjän tv on paikalla.
http://rt.com/news/euro-zone-collapse-team/ linkin alkuperäisartikkelissa katsottavissa kolme tv-haastattelua
EU näkyy olevan ( suorastaan kävelevä ) katastrofi ! Osa 1
3
184
Vastaukset
- Antti Pesonen IPU
-----------------------------------------------------------------------
Palkittu brittiläinen historioitsija ja ekonomisti Robert Skidelsky: Hallitusten säästökuurit vain pahentavat kriisiä
Budjettien leikkauksista ei ole hyötyä, uskoo Skidelsky: - Se vain hidastaa talouden kasvua. Leikkaukset todennäköisesti johtavat tupladippiin, uuten lamaan. Nämä ovat vaarallisia aikoja koko maailman taloudelle. Eurooppa on paljon heikompi kuin se oli jo nyt.
"Lama on kohdellut Eurooppaa kaltoin, ja siellä vallitsee hyvin korkea työttömyys. Minusta Eurooppa on laskusuunnassa. Sata vuotta sitten Eurooppa oli maailman keskipiste. Nyt se on heikko, ja Aasia, eritoten Kiina on kasvussa. Euroopassa ei edes väkiluku kasva."
Eurooppalaisen valuuttarahaston perustaminen on kuitenkin hyvä idea, arvioi Skidelsky.
"Se on Saksan ainoa hyvä ehdotus, ja se lienee syntynyt kriisin laajuuden pakottamana. Rahaston avulla voidaan ottaa käyttöön joitain resursseja heikkojen maiden auttamiseksi. Ehdotus muistuttaa melko lailla IMF:n alkuperäistä tarkoitusta: maat voivat lainat rahaa tietyin ehdoin. Euroopan valuuttarahaston toiminta riippuu kuitenkin siitä, saako se raavittua kasaan varat pysyvälle pohjalle ja millä ehdoin varoja on lainattavissa. Jos ehdot ovat liian kovat, se vain pahentaa maiden tilannetta. Tähän asti sitä on Euroopassa tehty väliaikaisratkaisuna. Rahasto-askel on kuitenkin hyvä askel kohti Euroopan hallitusta."
Venäjän ja Euroopan välistä yhteistyötä Skidelsky pitää hyvänä asiana: - Venäjä on mahtava tae Euroopan turvallisuudelle. Venäjän pitäisi tulla pysyväksi osaksi Euroopan turvallisuussysteemiä. Yksinkertaisin tapa hoitaa asia olisi, että Venäjä liittyisi NATOon. Käsittääkseni Putin halusi tätä ollessaan presidentti. Venäjän ei pitäsi jäädä Euroopan ulkopuolella. Venäjällä on hyvät sotavoimat, joita modernisoidaan jatkuvasti. Prseidentti Medvedev on ehdottanut uutta turvallisuuskonseptia, jolla Venäjä liittyisi Eurooppan, ja meidän tulisi ottaa se tosissaaan.
http://rt.com/news/robert-skidelsky-eu-crisis/
---------------------------------------------------------------------------------------------------
EU on katastrofi!
UKip MEP Gerard Batten arvioi EU:n olevan kolonialistinen ja läpikotaisin byrokraattinen hallinto, eikä hänen mielestään sen jäsen pitäisi olla. UKip on Yhdistyneiden Kuningaskuntien Itsenäisyyspuolue.
"EU on taloudellinen ja epädemokraattinen katastrofi. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi EU:n edes pitäisi olla olemassa. Tapa, jolla sen idea neljäkymmentä vuotta sitten myytiin ihmisille, ja mitä on jankutettu sen jälkeen, on että meillä täytyy olla se kaupankäynnin ja työpaikkojen takia. Me emme tarvitse sitä työpaikkojen ja kaupankäynnin takia. Jopa Euroopan Unioni on peräytynyt näistä perusteluista. Se mitä tässä Euroopalle ja lopulle maailmaa tarvitaa, on ystävyys ja yhteistyö. Yhteistyön ja ystävyyden saavuttamiseksi ei tarvitse olla byrokraattisen organisaation jäsen."
"EU:n myötä on menetetty demokratia. Saksa laski vuonna 2006 että noin 83% uusista laeista tulee Euroopan Unioinista, ei heidän omalta parlamentiltaan. Tässä Saksan vuoden 2006 raportissa kysytäänkin, voiko Saksaa enää kutsua toimivaksi demokratiaksi. Sama pätee Yhdistyneisiin kuningaskuntiinkin. Jos lakimme tulevat epädemokraattisesta EU:sta, kuinka me voimme olla demokratia?"
http://rt.com/news/eu-economy-democracy-disaster/- Antti Pesonen IPU
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Maaliskuussa 2010 UKip MEP David Campbell Bannerman ennusti euron tuhoa. Hänen mukaansa Kreikkaa täytyy autta, mutta se ei pelasta euroa.
"Ei tarvita takuita Kreikalle. Nyt puhutaan hillittömän isosta ¬25 biljoonan summasta. Kreikan todelliset ongelmat ovat kuitenkin todennäköisesti suurempia, mahdollisesti tarvitaan jopa ¬55 biljoonaa ennen vuoden loppua. Mielestämme euro ei ole kestävä, jos mukana roikkuu sellaisia heikkoja talouksia kuin Kreikka, sidottuna sellaisiin vahvoihin talouksiin kuin Saksa. Se ei vain toimi."
"Uskomme euron romahtavan kokonaan tai osittain. Kreikan talous on vain ensimmäinen jonossa. Espanja saattaa olla seuraava."
http://rt.com/news/euro-collapse-greece-bannerman/
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Sitten vielä tiedoksi yksi vanhempi juttu EU-asioihin liittyen:
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?oid=252796
Ulkoasiainministeriö
2.2.2009 13.42
Ulkoministeri Stubbin (kok) kymmenen teesiä Euroopasta
"Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla" -seminaari
2.2.2009, Finlandia-talo, Helsinki
Ulkoministeri Alexander Stubb
Puherunko keskusteluun "Vahva ja tehokas unioni"
Tästä tilaisuuden sisällöstä ja paikallaolijoista yritettiin saada tietoa, samoin kuin siitä miten kutsutut valittiin. Paikalla olivat ainakin kaikki eduskuntapuolueet mutta uutisointi kotimaassa näistä asioista on ollut yhtä olematonta kuin tulossa olevasta Perustuslain muutosesityksestä HE 60/2010, jolla EU-jäsenyys aiotaan tuoda Suomen perustuslakiin.
Perustuslain muutosesityksestä on Itsenäisyyspuolue antanut lausuntonsa aiemmin
http://www.ipu.fi/pub/news?articleId=alqdsqka086rdfoq&month= - Se, sen teki.
halutaan valita saatanaa palvelevia, niitä saatanan hyviä, "piru" vieköön ja paha periköön, siihen viemiseen ja vetämiseen koulutettuja herroina hallitsijoiksi ja johtaviksi. Tai on saatu ainoastaa niitä saatanaa palvelevan kansan syystä (synneistä) johtuvasti. Ovat hyljänneet sen kaikille hyväksi, Totuuden / Oikeuden mukaisuuden tien ja vaihtoehdon, sen tarjolla olevan Jumalan Sanan ja Pyhän (ei mitään pahaa) hengen tahdon mukaisen vaihtoehdon. "Sitä saa mitä tilaa" / ansaitsee. Näin se menee, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisuuden Lainalaisuuden mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827