"Miksi ihmeessä kauppojen hyllyillä on enää vähärasvaisia tai rasvattomia tuotteita? Miksi luontaiset rasvat on korvattu keinotekoisilla? Onko kolesteroli todella niin vaarallista kuin väitetään?
Amerikkalaisten ravintoasiantuntijoiden Mary Enigin ja Sally Fallonin ruokakirja selittää, mihin nykyiset, virheelliset rasvakäsitykset perustuvat ja miten ne ovat saaneet alkunsa. Vuosikausia ihmisiä on kehotettu unohtamaan voi, munat ja rasvainen liha.
Tämä kirja esittää nyt vallalla olevista näkemyksistä täysin poikkeavan kannan - tyydyttyneet rasvat ovatkin terveellisiä. Syö rasvaa ja laihdu ei tarjoa ihmeparantumisia, vaan kehottaa ihmisiä ruokavalion muuttamiseen.
Viimeisen sadan vuoden aikana kehittynyt valmisruokateollisuus on saanut ihmiset unohtamaan, millaista kunnon ruoka on. Tämä kirja esittelee ravitsevia ja herkullisia ruokia, joita on syöty kaikkialla jo vuosituhansia ja lisää niihin vielä yhden erinomaisen ainesosan - kookospähkinän. Kookoksen edut ovat kiistattomat, sillä sen sisältämä rasva on hyödyksi koko keholle ja lievittää monia vaivoja, kuten esimerkiksi aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan häiriöitä."
http://www.rasalas.fi/kirja.php?id=44
Syö rasvaa ja laihdu
24
375
Vastaukset
Älä syö soijaa.
Nykyisin useat laihduttajat pyrkivät täyttämään terveydelle asetetut vatimukset syömällä soijaa, jota pidetään hyödyllisenä. Soijapavuissa on kuitenkin useita luonnollisia myrkkyjä ja korkessa lämpötilassa tehty kemiallinen prosessi vielä lisää monia mukaan. Jo vuonna 1972 soijateollisuuden käsikirjassa (Soy Beans: Chemistry and Technology) luteltiin useita hyvin dokumentoituja soijapavun myrkyllisiä vaikutuksia - aina umpirauhasten toimintahäiriöistä epätoivottuihin muutoksiin monissa elimissä.
Kun yrität pudottaa painoa, vakavin ongelma soijan syömisessä on se, että se on struumaa aiheuttava aine eli se heikentää kilpirauhasen toimintaa. Kun kilpirauhasesi ei toimi oikein, painosi nousee, vaikka söisit hyvin vähän. Tohtorit Dan Sheehan ja Daniel Doerge, Kansallisen myrkkytutkimuskeskuksen (National Center of Toxicological Research) tutkijat havaitsivat, että soijan kilpirauhasvastainen tekijä ovat isoflavonoidit tai kasviestrogeenit, jotka estävät kilpirauhashormoonin synteesia. Kaikki soijaruoat sisältävät kilpirauhasen toimintaa estäviä isoflavonoideja.
Kaiken lisäksi soijapavun vaikutukset voivat olla kaikkea muuta kuin mitä luvataan. Laihduttajat, jotka luottavat vahvasti soijaan, kertovat alkuvaiheen hyvästä painonpudotuksesta ja energiatason noususta, koska kilpirauhanen työskentelee aluksi kovasti vastustaakseen soijan isoflavonoideja. Mutta tietyn ajan jälkeen kilpirauhanen luovuttaa ja seurauksena on kilpirauhasen vajaatoiminta. Laihduttajien paino nousee entiselleen ja laihduttajat tuntevat olonsa uneliaiksi, keskittymiskyvyttömiksi, palelevat ja ovat joskus masentuneita.
Soijassa on myös muita ravintoaineita vastustavia ainesosia; kasvihapot estävät kivennäisaineiden imeytymisen, ja entsyymi-inhibiittorit estävät proteiinien sulattamiseen tarvittavien entsyymien toimintaa. Soijaproteiini-isolaatti, pääasiallisin nykyisten soijaruokien lisäaine, aiheuttaa lisääntynyttä D-, E-, K., ja B12 vitamiinien tarvetta ja useiden tärkeiden kivennäisaineiden puutostiloja.
Ne, jotka suosittelevat soijan käyttöä viittaavat aasialaiseen ruokavalioon, jonka he väittävät sisältävän paljon soijaa. Tosiasiassa soijan käyttö Aasiassa on suhteellisen vähäistä. Se vaihtelee keskimäärin kahdesta ruokalusikallisesta päivässä Japanissa kahteen teelusikalliseen päivässä Kiinassa. Näinkin käytettynä kilpirauhasongelmat ovat varsin yleisiä Aasiassa, erityisesti Kiinassa. Olisikin paljon parempi pyrkiä seuraamaan runsaasti kilpirauhasta tukevaa kookosöljyä käyttävien trooppistenb kansojen perinteisiä tapoja.- joku vaan
Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun trollasit tämän saman jutun ja sinun (vai Heikkilän?) osoitettiin olevan kokonaan väärässä.
Parhaat palat edellisestä keskustelusta
-soijaa syödään Aasiassa paljon
-näyttöä terveyshaitoista ei ole
-tuo soijamäärä viittaa todennäköisesti soijakastikkeeseen
Soijaproteiini-isolaatti ei muuten ole soijaruokien lisäaine vaan pääasiallinen muiden ruokien soijalisäaine (tai soija, tuo ei ole lisäaine). Käytetään veden ja rasvan sitomiseen esimerkiksi makkaroissa (liha ei nykyään pidätä tarpeeksi vettä eikä rasvaa ja tuotteista tulee kuivia).
Tuo prosessointi korkeassa lämpötilassa viitannee jälleen soijakastikkeen tekoon, siinä on kaksi menetelmää. Perinteisessä tynnyriin laitetaan keitettyä soijaa, vehnää ja suolaa. Käytteenä on koji (Aspergillus oryzae). Modernissa soijapavut ja vehnä keitetään paineessa suolahapossa ja neutraloidaan suolahappo soodalla. joku vaan kirjoitti:
Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun trollasit tämän saman jutun ja sinun (vai Heikkilän?) osoitettiin olevan kokonaan väärässä.
Parhaat palat edellisestä keskustelusta
-soijaa syödään Aasiassa paljon
-näyttöä terveyshaitoista ei ole
-tuo soijamäärä viittaa todennäköisesti soijakastikkeeseen
Soijaproteiini-isolaatti ei muuten ole soijaruokien lisäaine vaan pääasiallinen muiden ruokien soijalisäaine (tai soija, tuo ei ole lisäaine). Käytetään veden ja rasvan sitomiseen esimerkiksi makkaroissa (liha ei nykyään pidätä tarpeeksi vettä eikä rasvaa ja tuotteista tulee kuivia).
Tuo prosessointi korkeassa lämpötilassa viitannee jälleen soijakastikkeen tekoon, siinä on kaksi menetelmää. Perinteisessä tynnyriin laitetaan keitettyä soijaa, vehnää ja suolaa. Käytteenä on koji (Aspergillus oryzae). Modernissa soijapavut ja vehnä keitetään paineessa suolahapossa ja neutraloidaan suolahappo soodalla.niin paljon kuin länsimaissa koska siellä valmisruokateollisuus on varsin kehittymätöntä eikä siellä ole soijarouheita ym valmisteita niinkuin meillä. Niinkuin Mary Enig ja Sally Fallon toteavat kirjassaan niin perinteisesti soija on ollut vain mauste.
Kyllä netistä löytyy linkkejä tutkimuksiin ja järjestöihin joista saa tietoa soijan haitoista. Soija on varsin kiistelty tuote joten en ole yksin tässä asiassa.- joku vaan
kj.mattila kirjoitti:
niin paljon kuin länsimaissa koska siellä valmisruokateollisuus on varsin kehittymätöntä eikä siellä ole soijarouheita ym valmisteita niinkuin meillä. Niinkuin Mary Enig ja Sally Fallon toteavat kirjassaan niin perinteisesti soija on ollut vain mauste.
Kyllä netistä löytyy linkkejä tutkimuksiin ja järjestöihin joista saa tietoa soijan haitoista. Soija on varsin kiistelty tuote joten en ole yksin tässä asiassa.Aasiassa käytetyin soijatuote on tofu. Soijakastike on toki mauste mutta kyllä sitä tofua menee ja ihan huomattavasti. Olikos se siinä Japani-ketjussa missä tämä asia puitiin ihan loppuun ja tämä Enig perättömien puhujaksi? Tuommoista ketjua ei nyt löydy eli olet tainnut poistattaa sen kun sinut ja Enig osoitettiin varsin perusteellisesti olevan väärässä.
Weston A. Price -säätiötä on turha mainostaa asiantuntijana. joku vaan kirjoitti:
Aasiassa käytetyin soijatuote on tofu. Soijakastike on toki mauste mutta kyllä sitä tofua menee ja ihan huomattavasti. Olikos se siinä Japani-ketjussa missä tämä asia puitiin ihan loppuun ja tämä Enig perättömien puhujaksi? Tuommoista ketjua ei nyt löydy eli olet tainnut poistattaa sen kun sinut ja Enig osoitettiin varsin perusteellisesti olevan väärässä.
Weston A. Price -säätiötä on turha mainostaa asiantuntijana.puskauskovaiset eivät koskaan pysty Weston A. Price säätiön eikä sen puheenjohtajan Mary Enigin esittämiä asioita kumoamaan. Kuka nyt voi ottaa tosissaan joitakin kirjoituksia joista ei pysty kirjoittamaan edes omalla nimellään vaan täytyy joka viestiin laittaa eri nimimerkki.
- heh !
kj.mattila kirjoitti:
puskauskovaiset eivät koskaan pysty Weston A. Price säätiön eikä sen puheenjohtajan Mary Enigin esittämiä asioita kumoamaan. Kuka nyt voi ottaa tosissaan joitakin kirjoituksia joista ei pysty kirjoittamaan edes omalla nimellään vaan täytyy joka viestiin laittaa eri nimimerkki.
>
Mutta Japanin tilastokeskus pystyy. Enig tuskin tietää Japanin tilastokeskusta paremmin, mitä Japanissa syödään. Tosiaan, se on täyttä paskaa, ettei Japanissa muka syötäisi soijaa. Se on erittäin suosittua siellä: mieti vaikka nattoa ja misoa - ja tofua. Ei Enigkään pysty reaalimaailman faktoja kumoamaan vaikka kuinka haluaisi, ettei Japanissa syötäisi soijaa. Tämä samahan kävi Sinulle kun (ilmeisesti Heikkilän istuttama uskomus) väitit, ettei Japanissa syödä riisiä kuin aivan pieniä määriä. Helvetti sentään, Japanissa on perinteisesti syöty yli puolet kokonaiskaloreista juuri riisistä (tässäkin jouduit nolosti kyykistymään Japanin tilastokeskuksen faktojen edessä). Enigin istuttamien uskomusten kanssa kävi samoin: Japanissa syödään soijaa merkittäviä määriä (n. 60 g päivässä - eikä se määrä parille ruokalusikalle mahdu).
>
Asian voi tarkistaa Japanin tilastokeskuksen sivuilta. Siihen ei tarvita minun (tai kenenkään muunkaan) nimeä. heh ! kirjoitti:
>
Mutta Japanin tilastokeskus pystyy. Enig tuskin tietää Japanin tilastokeskusta paremmin, mitä Japanissa syödään. Tosiaan, se on täyttä paskaa, ettei Japanissa muka syötäisi soijaa. Se on erittäin suosittua siellä: mieti vaikka nattoa ja misoa - ja tofua. Ei Enigkään pysty reaalimaailman faktoja kumoamaan vaikka kuinka haluaisi, ettei Japanissa syötäisi soijaa. Tämä samahan kävi Sinulle kun (ilmeisesti Heikkilän istuttama uskomus) väitit, ettei Japanissa syödä riisiä kuin aivan pieniä määriä. Helvetti sentään, Japanissa on perinteisesti syöty yli puolet kokonaiskaloreista juuri riisistä (tässäkin jouduit nolosti kyykistymään Japanin tilastokeskuksen faktojen edessä). Enigin istuttamien uskomusten kanssa kävi samoin: Japanissa syödään soijaa merkittäviä määriä (n. 60 g päivässä - eikä se määrä parille ruokalusikalle mahdu).
>
Asian voi tarkistaa Japanin tilastokeskuksen sivuilta. Siihen ei tarvita minun (tai kenenkään muunkaan) nimeä."ettei Japanissa muka syötäisi soijaa"
Ei kukaan ole väittänyt ettei Japanissa syödä lainkaan soijaa eikä riisiä, mutta on väärin antaa kuva että Japanissa syödään pääasiallisesti soijaa ja riisiä. Ei Japanilainen keittiö niin köyhä ole.- joku vaan
kj.mattila kirjoitti:
"ettei Japanissa muka syötäisi soijaa"
Ei kukaan ole väittänyt ettei Japanissa syödä lainkaan soijaa eikä riisiä, mutta on väärin antaa kuva että Japanissa syödään pääasiallisesti soijaa ja riisiä. Ei Japanilainen keittiö niin köyhä ole.jos ruokavaliosta keskimäärin syödään jotain 50 E% riisistä, 60 g soijaa, 40 g lihaa, ei voita ei käytetä margariinia ja väitetään että siellä sitten eletään pellinkiläisittäin niin tuo on sitten ihan puppua.
Kun soija ja kala ovat maassa nyt pääasialliset proteiininlähteet ja vielä muutama vuosikymmen sitten elettiin miltei täysin ilman eläinrasvaa ja maaeläinproteiinia niin on täysin posketonta esittää jotain muuta. Tämä tehtiin selväksi siinä edellisessä keskustelussa asiasta joka hävisi.
Weston A. Price säätiö on ihan vitsi. Weston suositteli kasvissyöntiä eikä hänellä tai hänen rahoillaan ole mitään tekemistä säätiön kanna. Tohtori Weston oli aikansa merkittävimpiä amatooriravintotieteililjöitä, teki paljon havaintoja aikana, johon ei ole paluuta. Enig ja kumppanit vaan kaappasivat hyvän nimen. Weston oli muuten koulutukseltaan hammaslääkäri.
Siinä edellisessä keskustelussa viittasin muuten keittokirjaani, jossa noin 500 sivussa oli kymmenkunta lihaa sisältävää reseptiä. Ei syöty sikaa Japanissa ennen.
Oletko muuten dementikko tai Rasalaisen myyntiagentti. Muu ei oikein selitä lyhyttä muistiasi. - heh !
kj.mattila kirjoitti:
"ettei Japanissa muka syötäisi soijaa"
Ei kukaan ole väittänyt ettei Japanissa syödä lainkaan soijaa eikä riisiä, mutta on väärin antaa kuva että Japanissa syödään pääasiallisesti soijaa ja riisiä. Ei Japanilainen keittiö niin köyhä ole.>
Heh, siis kerroin, että Japanissa syödään noin 60 g soijaa päivässä. Tuo määrä ei mahdu kuitenkaan kahdelle ruokalusikalle vaikka Enig niin väittää. Siinä on ihan selkeät tilastotiedot. Enig on istuttanut Sinuun sellaisia väittämiä, jotka eivät vaan yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Tosiaan, Japanissa syödään (tai syötiin) suurin osa kaloreista riisistä ja yhteensä hiilihydraateista jopa 67 %. Lihaa ja kalaa menee keskimäärin 80 g päivässä (lihankulutus on kasvanut huikeasti) eli soijaa menee ainoastaan hivenen vähemmän.
Tässä aloituksessa on koottuna Mattilan väitteitä japanilaisesta ruokavaliosta sekä tilastokeskuksen faktat niihin vastauksena: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9428183. Jokainen pystyy tarkistamaan, mitä Mattila on väittänyt - ja mitä tilastokeskus kertoo. - joku vaan
heh ! kirjoitti:
>
Heh, siis kerroin, että Japanissa syödään noin 60 g soijaa päivässä. Tuo määrä ei mahdu kuitenkaan kahdelle ruokalusikalle vaikka Enig niin väittää. Siinä on ihan selkeät tilastotiedot. Enig on istuttanut Sinuun sellaisia väittämiä, jotka eivät vaan yksinkertaisesti pidä paikkaansa.
Tosiaan, Japanissa syödään (tai syötiin) suurin osa kaloreista riisistä ja yhteensä hiilihydraateista jopa 67 %. Lihaa ja kalaa menee keskimäärin 80 g päivässä (lihankulutus on kasvanut huikeasti) eli soijaa menee ainoastaan hivenen vähemmän.
Tässä aloituksessa on koottuna Mattilan väitteitä japanilaisesta ruokavaliosta sekä tilastokeskuksen faktat niihin vastauksena: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9428183. Jokainen pystyy tarkistamaan, mitä Mattila on väittänyt - ja mitä tilastokeskus kertoo.Itse en löytänyt linkkiä.
Mattila on heittänyt tämän ihan puuta heinää olevan jutun tänne jo monta kertaa. Itse en oikein ymmärrä motiivia kun asia osoitetaan ihan puuta heinää olevaksi ihan peruswebbaamisellakin.
Guerilla marketing (spämmäys) tuntuisi todennäköiseltä vaihtoehdolta. Dementian täytyy olla aika pahaa jos ei muista saaneensa turpiin pahasti ihan vastikään.
Mattilan omistuksen Rasalais oys:tä saisi tietysti muutamalla kympilla mutta palkkasuhdetta ei.
Rahaa on lisäksi helppo kierrättää ulkomaisten yhtiöiden kautta eli selvyyttä asiaan ei oikein saa.
- ja lihoin !
Tuli liikaa kaloreita.
"Söin ja lihoin ! Tuli liikaa kaloreita"
Hiilarit ainakin takuuvarmasti lihottaa ja niitä on vaara syödä liikaa kun ne ei pidä yhtään nälkää. Niukasti annoit tietoa joten paha sanoa mitään. Minäkin lihoin kun söin virallisen lautasmallin mukaan hiilareita ja margariineja. Kun vähensin hiilarit minimiin ja vaihdoin margariinin voihin, kookos- ja oliiviöljyyn niin laihduin. Kaloreita en laske koska se johtaa harhaan.
Kirjassa on muuten hyviä reseptejä joissa käytetään kookosta.- Rasva pannaaan
kj.mattila kirjoitti:
"Söin ja lihoin ! Tuli liikaa kaloreita"
Hiilarit ainakin takuuvarmasti lihottaa ja niitä on vaara syödä liikaa kun ne ei pidä yhtään nälkää. Niukasti annoit tietoa joten paha sanoa mitään. Minäkin lihoin kun söin virallisen lautasmallin mukaan hiilareita ja margariineja. Kun vähensin hiilarit minimiin ja vaihdoin margariinin voihin, kookos- ja oliiviöljyyn niin laihduin. Kaloreita en laske koska se johtaa harhaan.
Kirjassa on muuten hyviä reseptejä joissa käytetään kookosta.Älä tuputa rasvaa, olen juuri valittanut kuinka 5 viikkoa olen yrittänyt pudottaa painoa syömällä ohjeittesi mukaan ja paino ei ole tippunut grammaakaan! Jos mies bodaa ja liikkuu niin ok mutta ei saa yleistää, naisille se ei käy. Paistoin munakkaat voissa ja olen käyttänyt öljyä, kermaa, juustoa. Perkele, nyt palattava
entiseen rasvattomaan ruokaan koska paino ei putoa eikä paska tuu!!! Rasva pannaaan kirjoitti:
Älä tuputa rasvaa, olen juuri valittanut kuinka 5 viikkoa olen yrittänyt pudottaa painoa syömällä ohjeittesi mukaan ja paino ei ole tippunut grammaakaan! Jos mies bodaa ja liikkuu niin ok mutta ei saa yleistää, naisille se ei käy. Paistoin munakkaat voissa ja olen käyttänyt öljyä, kermaa, juustoa. Perkele, nyt palattava
entiseen rasvattomaan ruokaan koska paino ei putoa eikä paska tuu!!!ja lisäät hiilihydraatteja niin et varmasti laihdu vaan lihot entistä enemmän. Tutustu huolellisesti tähän VHH-ruokavalioon ja opettele perusteet niin homma toimii. Niin se on toiminut muillakin. Ainoastaan se ei toimi tällä palstalla joillakin nimimerkkiä vaihtavilla tuntemattomilla kirjoittajilla. Mutta se saattaakin olla tarkoitushakuista.
- elät vaarallisesti
tai siis vain jos syöt tyydyttyneitä rasvoja, silloin elät riskialttiisti, tyydyttymättömät rasvat eivät ole riski
http://www.tiede.fi/uutiset/4118/tyydyttyneelta_rasvalta_suojaava_proteiini_loytyitäyteen VHH:ta jolloin vaihdoin kaikki keiotekoiset teollisuusrasvat eläinrasvoihin ja en ole koskaan voinut niin hyvin. Uskon enemmän omaa kehoani kuin margariiniteollisuuden maksamaa propakandaa.
Kannattaa muistaa sisällyttää aamiaiseen riittävästi eläinrasvaa ja unohtaa puurot ja leivät. Itsellä on kohta valmistumassa paistettua siankylkeä ja munia. Paprikaa ja tomaattia myös. Näillä eväillä jaksaa yli puolen päivän eikä sokerit väsytä.
rasvaa syömällä laihtuu. Hiilareita syömällä lihoo.
Muistakaa syödä rasvaa jos haluatte laihtua
- veijon mummo
Annika Dahlqvist söi rasvaa yli seitsemän vuotta ja sai palkinnoksi diabeteksen.
- k.j.mattila
tietenkin pitää olla mielessä, että syö vähemmän mitä kulutat
- rasvapoika
Syökää terveellistä kovaa rasvaa niin voitte hyvin
- frasvalla laihtuu
Jos haluat laihtua niin tottakai pitää syödä rasvaa eikä sokeria ja sen rasvan tulee olla kovaa rasvaa joka on terveellistä.
- veijon mummo
Annika Dahlqvist söi kovaa rasvaa yli seitsemän vuotta ja sai palkinnoksi diabeteksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k863821On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382401Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712363Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732272Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.362015Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma741605- 761507
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?691044Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r5985