Äidin narsismi

Epäilen äidilläni olevan NPH tai ainakin hän on jotenkin muuten ei terveellä tavalla narsistinen persoona.

Seuraavassa vähän taustaa itsestäni ja perheestäni yleisemmin. Olen alle 30-vuotias mieshenkilö, vanhempien ainoa lapsi. Isäni on hiukan yli kuudenkymmenen, äitini hiukan alle. Viimeiset vajaat 10 vuotta olen asunut omillani noin tunnin ajomatkan päässä vanhemmista. Vietän kuitenkin suuren osan lomistani ja viikonlopuista vanhempien luona heitä auttaen (ovat yrittäjiä). Koen toisinaan kuitenkin olevani siellä ollessani kuin olisin rauhanturvaaja tai sovittelija, joka pitää ruutitynnyrin poissa liekeistä.

Seuraavassa joitakin äitiini liittyviä luonteenpiirteitä:

- Isään kohdistuva henkinen väkivalta ja vähättely ja oman pahan olon purkaminen. Piikittely ja raivokohtaukset liittyvät useimmiten jollain tavalla rahaan ja perheen taloudellisiin asioihin (vanhemmilla on kuitenkin sen verran yhteistäkin omaisuutta, että tämän takia ei tarvitsisi riehua).
- Ei tunne katumusta isään kohdistuvasta henkisestä väkivallasta.
- Itsekeskeisyys (ei jatkuvaa, mutta ilmenee toisinaan). Jopa yhteiskunnan pitäisi sopeutua hänen maailmaansa.
- Monista asioista ei voi keskustella avoimesti kotona. Äiti päättää kaikki perheen talousasiat, mutta isä tekee suuren osan kotitöistä.
- Myöntää vain harvoin epäonnistuvansa tai näe mitään vikaa itsessään, vaan vika on aina muissa ihmisissä tai ympäröivässä maailmassa.
- Suhde rahaan. Äärimmäisen säästeliäs ja käyttää päivänsä osakesijoittamisen parissa. Sinänsä terve piirre, mutta tässä tapauksessa mennyt yli ymmärryksen. Olen miettinyt että raha ja varallisuus on hänelle jonkinlainen itsetuntoa nostava asia.
- Tuntee, että muut ovat hänelle kateellisia (pääsi muutama vuosi sitten paikallislehden verotietoihin).
- Sosiaalisten tilanteiden pelko (kahvikuppisyndrooma), joka rajoittaa osallistumista esimerkiksi sukujuhliin tai julkisiin tilaisuuksiin.
- Erittäin heikko esiintyjä ja puhuja vieraiden ihmisten seurassa, vetäytyy taustalle ja on hiljaa. Onko tämä yleistä narsistille?
- Tuntee toisinaan iloa, ja tunteita jotka oletan aidoiksi. Muutenkin on jaksoja jolloin on "normaali ihminen" ja toisinaan taas kuikuttelee lähes tauotta.

Isäni sisäisti kuitenkin äidin sairauden jo muutamia vuosia sitten ja hänellä on ollut aikaa työstää myös eropäätös. Nyt hieman asiaan perehtyneenä ymmärrän, että tämä on se oikea ratkaisu. Asia vaivaa ehkä eniten kun ajattelen asiaa äidin kannalta. Hän jää entistä enemmän yksin oman kurjuutensa keskelle, vaikka toisaalta sotii kai jonkinlaista omaa sotaansa päänsä sisällä jo nyt.

Minun ja äitini suhde on huomattavasti parempi. Äitini ei juurikaan aliarvioi minua, ei oikeastaan silloinkaan kun olin lapsi. Otaksun hänen olevan minusta jollain tasolla ylpeä, kun opiskelin ja hankin hänen mittapuulla arvotetun ammatin. Tiedän hänen tapaansa ajatella, joten osaan osaan välttää konflikteja jo. Olemme kyllä ottaneet yhteenkin toisinaan kun olen joskus menettänyt malttini. Lisäksi olen onnistunut pitämään oman elämäni täällä kaupungissa erillään hänen maailmastaan. Minulla ei ole vielä omia lapsia eikä vakituista puolisoakaan. Mikäli olisi, hänen mielenkiintonsa elämääni kohtaan olisi todennäköisesti paljon suurempaa.

- Miten voisi määritellä vai voiko määritellä, mikä on lievä ja mikä vakava narsistinen persoonallisuushäiriö tai muuten vaan vaikea ihminen?
- Kun isäni eroaa lähitulevaisuudessa äidistä, olen sen jälkeen äidille läheisin ihminen. On hänellä sisar, jonka kanssa on väleissä, mutta tämä ei asu aivan lähellä. Kuinka minä voisin auttaa äitiäni parhaiten eron jälkeisessä kaaoksessa?
- Joissain nettiartikkeleissa viitattiin narsistiseen romahdukseen esimerkiksi eron tai muun järkytyksen jälkeen. Tähän ilmeisesti liittyy masennusta ja muita ongelmia? Masennukseen liittyvä parantumismahdollisuus lienee lähinnä teoreettinen oljenkorsi, jota ei kannattane odottaa?
-Jos tuen häntä ja asetun kuuntelemaan hänen pahan olon purkamistaan (joka on toisaalta loppumaton suo), autanko häntä samalla palauttamaan ja korjaamaan juuri rikkoutunutta suojamuuria, joka johtaisi takaisin entiselle uralle? Vai voisiko ajatella, että hieman etäisempi rajoja asettava asenne olisi parempi myös hänen itsensä kannaltaan ja hän katsoisi kerrankin peiliin? Uskoisin äitini jollain tasolla käsittävän eroon johtavat syyt, vaikka hän tuleekin syyttämään kaikesta isää.
- Kuinka kuluttavaa narsistinen elämä voi olla narsistille itselleen? Onko todettu, että narsistit eläisivät keskimäärin yhtä kauan kuin muu väestö? Olen lukenut, että vanhuus olisi vaikea narsistille, kun ei enää kykene pitämään yllä omaa kaikkivoipaisuutta. Toisaalta olen lukenut, että iän myötä narsisti rauhoittuisi ja vähentäisi tuhoisaa käyttäytymistä. Onko tästä tutkimustietoa?