koira ei pysty juomaan

jollybgood

koiran alaleuka roikkui, eli ei pystynyt sulkemaan suutaan. Koira pystyi syömään,mutta ei juomaan mitän. Kokeiltiin piimällä,niin kaikki piimä menin pitkin koiran naamaa ja lattiaa. Kauhea huoli siittä että mikä koiralla vikana. Vietiin yleiseläinlääkörille, eikä hänkään ollut tällaista nähnyt...sanoi että kannattaa viedä lisätutkimuksiin. Kirjoitti koiralle kortisoonia ja antibiootit. Siinä vaiheessa netissä jo törmäsin sanaan "trigeminal neuritis", joka hermoperäinen "sairaus". Käynti neurologilla vahvisti tämän. Sairauteen ei ole lääkitystä, ja suurin osa potilaista paranee 1-4 viikon sisällä. Sairauden on voinut aiheuttaa trauma, alkuperäiseläimen bakteeri,tai sitten syytä sairaudelle ei vain tiedetä. Tärkeintä on pitää huolta että koira saa tarpeeksi nesteitä.Juoma ja ruokakupit nostin ylemmäs helpottaakseni juomista/syömistä.Kävin ostaan tuttipullon, josta juotin koiralle vettä ja piimää.tuttipulloa kannattaa pitää oikein ylhäällä,jotta neste menee koiran kielen takaosaan kun sitä litkii. Suurensin hieman saksilla tuttipullon suuta, ja itse sormilla pumppasin siitä nestettä aina kun koira "lipasi". Koska koira kuitenkin suht hyvin pystyi syömään, lisäsin ruokaan vettä, jotta saisi tarpeeksi nestettä. Paraneminen alkoi jo 4;tenä päivänä, kun huomasin että suu ei enää ollut niin paljon raollaan..1,5 viikon päästä myös purenta tuli takaisin...Nyt onneksi koira melkein kokonaan parantunut, ei enää huomaa kuin se että vettä vielä hieman loiskuu lattialle enemmän kuin ennen sairautta.

2

1705

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Esteri E

      Olipa onni, että löysin kirjoituksesi googlaamalla just oman koirani " juomaongelman" ja terveydentilan romahtamisen ymmärtämiseksi. Eläinklinikalla oli jo käyty yöpäivystyksessä, mutta siinä kiireessä diagnisoitiin jotain muuta... ja uudelleen lääkäriin parin päivän päästä, iso koira oli kuivumassa ja muutenkin apaattinen, liikkui vain jos oli pakko. Vihjasin eläinlääkärille lukeneeni netistä tästä T.N: stä ja saatiin myös kortisoonit, antibioottikuuri oli jo entuudestaan.. Tuttipullo otettiin käyttöön, nestemäinen ruoka hyytelöitiin liivatteella kuutioiksi ja apteekista nesteen saostamisainetta piimän sekaan, kun alkuun tuntui, että vähänkään nestemäinen valuu kaikki takaisin suusta. Jokaiselle keittiön tuolille pesuvadit tai astiat täyteen vettä ja niitä on vaihdeltu tiuhaan tahtiin.Meillä on nyt kolmas viikko meneillään, syöminen onnistuu jo kohtalaisen hyvin (syö itse kupista :) juominen on vähän huteraa, mut päivä päivältä parempi ! Toipuiko koirasi täysin ? Olisin ollut todella hädissäni, jos en olisi löytänyt kirjoitustasi ! :))

    • Hei Esteri.valitettavasti näin kirjoituksesi vasta tänään.Toivottavasti koirasi jo kunnossa! Oma koirani toipui täysin, onneksi. Mutta hätähän siinä tulee kun ei tiedä mitä tehdä...ja kun "yleiseläinlääkäritkään" eivät tienneet mitä on vikana.Mekin kävimme ensin päivystäjällä ja seuraavana pvnä soitin meidän "normi"eläinlääkärille...kummatkaan eivät tienneet mitä on ja sen takia myös asit ensihätään kirjoittavat kortisoonia. Sen jälkeen tosiaan menimme neurologille joka sanoi että tähän ei löydy lääkitystä,ja kortisooni on turhaa. Tärkeintähän toki justiinsa että keksii millä sitä nestettä saa koiralle tarpeeksi, onneksi koirani tykkäsi piimästä ja sitä sitten tuttipullosta onnistuikin juomaan...liivatettakin ostin,mikä tahansa "vesinen" kuutio hyväksi(esim vesi-,hunaja-melooni). Itsekin silloin heti etsin tietoa netistä,ja löysin yhden kirjoituksen noilla hakusanoilla jostain englannin kieliseltä sivulta. Sen takia halusin myös tietoni tänne suomeksi laittaa,..josko siitä olisi jollekin hädässä apua.Onhan se kauheeta nähdä koiran alaleuka "lamantuunena", eikä juomisesta tule mitään..myös jonkinnäköistä halvausta pelkäsimme. Mutta onneksi aika paransi. Kyseessä siis neurologinen sairaus joka enimmissä tapauksissa menee itsestään ohi, joissakin tapauksissa voi jäädä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      54
      1302
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1072
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1065
    Aihe