Mies katsoo pornoa joka päivä

Raivoissaan

Onko ihan normaalia jos mies katso heti seuraavana päivänä pornoa, vaikka edellisenä iltana on oltu sängyssä 2 tuntia ja mies on saanut jo kaksi kertaa? Itse en saa koskaan kertaakaan. Mietityttää vaan, että miksi pitää heti seuraavana päivänä katsoa niitä toisia naisia alasti ja runkata? Omien sanojensa mukaan hän ei edes runkkaa aina, vaan katsoo niitä ajankuluksi. Siis minä en voi ymmärtää tätä, vaikka olen yrittänyt. Olen sanonut mitä ajattelen siitä ja millaisia tunteita se aiheuttaa minussa, mutta niillä ei tunnu olevan väliä. Tuntuu että hän saa aina mitä haluaa enkä minä saa mitään. Tiedän että olen antanut tälle asialle liikaa aikaa ja ajatuksiani, mutta en vain voi olla ajattelematta kyseistä asiaa joka helvetin päivä. Onko väärin kieltää pornon katselu, onko väärin pyytää edes yhtä päivää ilman pornoa? Mieheni itse kuitenkin jaksaa nipottaa tupakanpoltostani, se ei näin ainakaan tule koskaan loppumaan. Välillä hermojani raastaa mielettömästi ja olen yksin ajatuksieni kanssa. Kerran menin hänen koneelleen ja katsoin ihan mielenkiinnosta millaista se on, enkä tykännyt näkemästäni. En tiedä mitä pitäisi ja miten pitäisi suhtautua koko asiaan. Tuntuu että hän on jotenkin liian seksuaalinen; alkaa seisomaan aina syömisen jälkeen ja kuulemma panettaa koko ajan.. Kehtaa vielä sanoa, että alkoi yököttää kun katsoi työpaikalla pornolehteä joka oli 40! Kyllä minäkin tulen joskus olemaan 40-vuotias........ Eikä edes haluta niin usein kun ajattelen että kyllä se pärjää ilman minuakin näköjään niiden kuviensa ja videoidensa kanssa?!

29

6405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piikinki

      Mä saatan katsoa jo vielä samana iltanakin, vaikka oltaisi vietetty pitkä ilta sängyssä. Seksillä ja runkkaamisella kun ei juuri ole tekemistä keskenään - ei ne ainakaan toistensa kanssa kilpaile.

    • whatsthepoint1

      meil kans mies joka kattelee tota pornoo telkasta kun ne kanavat näkyy...varmaan netiskin
      no anyway...olen suoraan kysyny et mikä siin on et mäkin kun olisin halukas niin ei kiinnosta mutta pornoa voi kattoo? ei ihan mee jakeluun?
      miten miehet toimii? käyttöohjeet ??
      mua ärsyttää toi ja tulee joteskin sellanen olo et ei kuiteskaa kelpaa näin kun on ?
      mulle ne ärsykkeet haluun tulee ihan muualta....

      • jarivv

        Jos mies tykkää välittää rakastaa naistaan niin ei se ole edes kiinnostunut mistään pornoleffoista,tämä vaan yhden miehen mielipide,rakastan avovaimoani joka nyt töissä ja mulla olis mahdollisuus katella pornoo tässä tk:lla vaikka koko päivä,silti en tee sitä koska en voi vaan syrjäyttää häntä noin vaan, mietin nytkin häntä ja odotan sitä kotiin jotta saan halailla ja pussata,se on sitten eri juttu jos päätetään yhdessä katsoa joskus jotain ehkä pehmopornoleffa tms eroottista,se on mukavaa kun saa samalla hyväillä rakasta ja tuntea hänen läheisyytensä voimakkaana,tarvitsen naistani


    • Kottuuntunutvintti

      Samaa miettiny, mikä hemmetti on kun ihminen ei myönnä olevansa nettiaddikti, seksisivujen kollaaja? ua ainakin ottaa päähän, seksiä kerran viikossa, vaikka olen seksikäs, muodokas, halukas. On varmaan niin ujo, tai sitte on kotona sen ajan runkannu nettisivustoja katsellessaan. Olen saanut muutaman kerran kiinni, kone kertoo kaiken, missä on käyty ja lista oli tooosiii pitkä. No on kyllä jäänyt itseteossakin, kauhee selittely ja koneen läheltä pois häätäminen. Oikein naurattaa, ku ei itkee viitti. Ei tollasta kauaa naisen sietokyky kestä. Pitää varmaan vaihtaa, mut mistä löytäisi miehen, joka ei nettiä kaipaa kiksejä saadakseen.

      • Raivoissaan

        siis toi on niin totta et sitte mies ei edes halua miettiä sitä vaihtoehtoa että saattais tykätä niistä kuvista vähän liikaakin, niinkuin olin kirjoittanut että hän KATSOO PORNOA AJAN KULUKSI. Kuka kattoo ajan kuluksi alastonkuvia toisista naisista? Kertokaa joku mulle tähän järkeenkäyvä selitys.. ei taida kellään olla tarpeeksi hyvää vastausta joka poistaisi oman itsetunnon kolhut!


      • Parempi ilman pornoa

        Pitää varmaan vaihtaa, mut mistä löytäisi miehen, joka ei nettiä kaipaa kiksejä saadakseen.
        >>Oli viimeinen rivi viestissä/kirjoituksessa.

        No esimerkiksi tästä sen löytää>>Jos on oma nainen ei tarvii katella mitään pornosivuja. Se oma kyllä riittää>>en kyllä itse tajua ollenkaan niitä pornojen katsojia. Mikä niissä niin viehättää että pitää jopa joka päivä niitä vahata.


    • Jonkun kannattaja

      Alkuperäisen viestin innoittamana, ajattelin rustata pyynnön miehillemme. Kun seuraavan kerran avaatte pornosivustoja, ajatelkaa; se loukkaa naistanne, ainakin useimpia normaaleja naisia. Miltä tuntuisi, jos naisenne katselisi pornosivuja ja kun haluatte seksiä, tulee vastaus "ei jaksa" "ei nyt". Loukkaa tunteita, kun ajattelee, että netissä on miehellä mukavampaa katsella vieraita naisia ja tyydyttää kummallisia intohimojaan, katselemalla ties mitä. Sehän asettaa paineita meille naisille, kun tiedämme miehemme nettiaddikteiksi, miten edes pystymme heitä tyydyttämään!! *harkitsee eroa*

      • mlukku

        ...meillä pyörii pornoa koko ajan ja molemmat katselemme. Naidessa siitä saa hyviä kicksejä. Naisten yksi suurimmista virheistä on yrittää estää miestä katsomasta. Menkää viereen, ottakaa kulli käteen ja huohottakaa siinä vieressä, palkka tulee varmaan olemaan hyvä...nautinto


      • ligkiyfjtfk,

        Mieheni runkkaa ties kuinka monta kertaa viikossa, en edes halua tietää..
        Todella loukkaavaa ja itsetuntoa alentavaa on se kun mies muka väittää et haluaa mua enemmän kuin mitään muuta. Silti meidän sekstaillessa hänellä lopahtaa ennen kuin keretään edes hommiin.
        Blondeja hän tykkää katsella runkatessaan ja minä ne seksi halut häneltä vien.
        Seksiä PÄÄSEN hänen kanssa harrastamaan varmaan 2-3krt/kk.

        Muuten parisuhteessamme ei ole ongelmia, meillä vaan ei seksiä ole hänen puolestaan. Hän sanoo, että vika ei ole minussa (yeah right) mutta itse en tuohon oikein usko. Jos vika ei oikeasti olisi minussa niin totta munassa me pantais sillon enemmän! Seksi on mahtavaa sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Ja ehdottomasti haluaisin tyydyttää hänet ja että hän tyydyttäisi minut.

        Asiasta olemme jutellu ja jos muutoksia ei tapahdu, niin ei sille sitten voi mitään jos en hänelle kelpaa.
        Mutta jos vielä jatkuu näin niin pettäjän tiellä käypi hän..
        En kestä olla seksittömässä parisuhteessa, sillä itse en kerkeä runkkaamaan.

        Jos hän saa toteuttaa seksuaalisen tyydytyksensä runkkauksen ja blondipornon kanssa, niin minä saan myös toteuttaa oman seksuaalisen tyydytyksen, oli hän mukana tai ei!


      • näin o
        ligkiyfjtfk, kirjoitti:

        Mieheni runkkaa ties kuinka monta kertaa viikossa, en edes halua tietää..
        Todella loukkaavaa ja itsetuntoa alentavaa on se kun mies muka väittää et haluaa mua enemmän kuin mitään muuta. Silti meidän sekstaillessa hänellä lopahtaa ennen kuin keretään edes hommiin.
        Blondeja hän tykkää katsella runkatessaan ja minä ne seksi halut häneltä vien.
        Seksiä PÄÄSEN hänen kanssa harrastamaan varmaan 2-3krt/kk.

        Muuten parisuhteessamme ei ole ongelmia, meillä vaan ei seksiä ole hänen puolestaan. Hän sanoo, että vika ei ole minussa (yeah right) mutta itse en tuohon oikein usko. Jos vika ei oikeasti olisi minussa niin totta munassa me pantais sillon enemmän! Seksi on mahtavaa sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Ja ehdottomasti haluaisin tyydyttää hänet ja että hän tyydyttäisi minut.

        Asiasta olemme jutellu ja jos muutoksia ei tapahdu, niin ei sille sitten voi mitään jos en hänelle kelpaa.
        Mutta jos vielä jatkuu näin niin pettäjän tiellä käypi hän..
        En kestä olla seksittömässä parisuhteessa, sillä itse en kerkeä runkkaamaan.

        Jos hän saa toteuttaa seksuaalisen tyydytyksensä runkkauksen ja blondipornon kanssa, niin minä saan myös toteuttaa oman seksuaalisen tyydytyksen, oli hän mukana tai ei!

        Ei fiksut naiset valittele ne kuuluu teineille.....katsovatko miehet/naiset pornoa,hyvä mauste oman
        kakun lisäks...et eiku jolua pyllyyn???


      • um. puutteessa
        mlukku kirjoitti:

        ...meillä pyörii pornoa koko ajan ja molemmat katselemme. Naidessa siitä saa hyviä kicksejä. Naisten yksi suurimmista virheistä on yrittää estää miestä katsomasta. Menkää viereen, ottakaa kulli käteen ja huohottakaa siinä vieressä, palkka tulee varmaan olemaan hyvä...nautinto

        OIKEIN, JATKA(KAA) SAMAAN MALLIIN!! Ihmettelijöille vinkiksi: kannattaisi myös antaa p....a useemmin kun kerran pariin viikkoon kunnon kinuamisen jälkeen. heittäytykää, latistaa haluja kun tietää joutuvansa vonkaamaan.


      • Tiedoksi että
        näin o kirjoitti:

        Ei fiksut naiset valittele ne kuuluu teineille.....katsovatko miehet/naiset pornoa,hyvä mauste oman
        kakun lisäks...et eiku jolua pyllyyn???

        Oikea nainen jos on löytynyt kohdalle, niin ei se kyllä enään silloin kaipaa mausteita!


    • Sairauksiin miehelle
      • Abdfggg

        Oli pakko klikata tota linkkiä....siis en käsitä mitä järkee noissa touhuissa on. Ei nuo miehet tarvitsekaan naista itselleen, onhan heillä itsensä....hyi hitto!


      • Kieroilija

        Onko tollainen ihan pakko? Tuossahan menee näytöt pilalle!! Mitä jos teidän tyttöystävänne kuvaan joku entinen sulhanen runkkaisi?? Herätkää pahvit!


    • Kuurankukka 2011

      Joo, kuulostaa tutulta tarinalta. Meilläkin partneri katsoi ja oli totisesti koukussa nettipornoon ja webcam-palveluihin. Ehdittiin seurustella 1,5 vuotta ennen kuin se minulle valkeni koko komeudessaan, kun oman läppärin hajotessa pyysin lupaa lainata hänen omaansa. En hämmästy yleensä oikein mistään, mutta hänen koneensa sisältö kyllä sai mut ihan "kunnioituksesta" äimäksi. Kopioin kaikki ladatut tiedostot ja sivuhistorian dvd:lle ja laitoin illalla hänen työsalkkuunsa. Mukaan laitoin viestin, että tälle on oltava tosi hyvä selitys, kun kotiin tulee. Perustelut kaikelle tälle telemälleni ovat ne, että ennen kuin aloimme olemaan yhdessä, kysyin moneen kertaan, millaisesta seksistä hän pitää, millaisista naisista hän pitää, mitä hän toivoo minulta jne. Kerroin, että on aivan älytöntä tuhlata omaa ja toisen aikaa valitsemalla "vääränlainen" kumppani, koska kyllä etsimällä löytyy se sopivampi. Hän tiesi myös etukäteen, etten varsinaisesti ole pornonkatselua vastaan, mutta en etsi sellaista, jonka täytyy sitä joka päivä tuijottaa. Mies-raukka :) teki varmaan pisimmän työpäivänsä, kun löysi salkustaan dvd:ni. Kun tuli kotiin, meillä oli täysi radiohiljaisuus. Tätä jatkui 3 päivää; neljäntenä päivänä alkoi sitten se selittäminen, ensin ne miljoonaan kertaan kuullut mahtavat perustelut "sinä et ymmärrä miehiä plaa plaa plaa, johon minä, että " enpä halua addiktia ymmärtääkään, enkä sellaista olisi edes kumppanikseni valinnut, jos olisin tiennyt". Seuraava reaktio oli suuttuminen, että mitäs kaivelit konetta, johon minä, että mitäs sitten lainasit. Viikon soutamisen ja huopaamisen jälkeen sanoi, että pitkän sinkkukauden aikana jäi koukkuun ja tuli itsekkääksi omalle tyydytykselleen. Sanoi katselleensa aamulla ennen töihin lähtöä ja illalla ennen nukkumaanmenoa joka ikinen päivä, kun oli sinkku. Ja sanoi, että aloitti softcorella, mutta kuukausien saatossa piti saada stydimpää tavaraa kiihottuakseen. Ja vaikka minä tulin kuvioihin, niin teki vaan mieli katsoa. Kysyin, että miten sulla on siihen aikaa, kun asutaan yhdessä ja mennään nukkumaan yhdessä etc. Kaiken huippu oli se, kun hän sanoi, että kyllä hän sitä katseli kirjaimellisesti mun selän takana, kun muka tsekkasi sähköpostinsa tai teki töitä kotona. Kertoi vain panneensa äänet pois läppäristä ja avanneensa toisen lukitun profiilin pornon katselulle (mulle väitti, että se oli työasioita varten). Ensin mua sapetti koko juttu, varsinkin, kun mun kanssa seksiä oli ja on joka päivä, ja täytyy sanoa, että vaikkakin nautinnollista niin ei todellakaan mitään tajunnan räjäyttävää. Hän myönsi, että minun tarjoamani seksi on parempaa kuin hänen tarjoamansa. Lopputulema oli se, että sanoin, että hän saa pitää jokapäivänsä lei...pornonsa, mutta minä muutan pois ja valinta on täysin hänen. Annoin 2 viikkoa aikaa miettiä. Sanoin, että käyköön vieraissa ja tehköön, mitä haluaa. Koittakoon sitä gangbangiä, jos se on oma unelma. Jo muutaman päivän päästä otti yhteyttä ja sanoi, että on miettinyt ja pyysi anteeksi ja sanoi, että ei tullut edes ajatelleeksi, että vahingoittasi suhdettamme. oli vain ollut itsekäs ja ajattelematon. Todellakin. Mun isäni, joka ei todellakaan ollut kotona tossun alla, sanoi mulle jo 15 vuotta sitten, että miehillä ei ole mitään erityisoikeuksia(ei seksin, pornon, työn etc), vaan kaikki miesten kummalliset perustelut ovat vain heidän keinonsa yrittää hallita naista tavalla tai toisella. Isäni sanoi myös, että jokainen meistä tekee valintoja joka ikinen hetki ja viisa valitsee oikein ja itsekäs vain omia tarpeita tyydyttävät vaihtoehdot. Kunnioitan isääni syvästi ja hän kunnioittaa naisia. Kerroin myös tämän partnerilleni. Tästä tapauksesta on nyt 2 vuotta ja olemme edelleen yhdessä. Seksielämäkin lähti parempaan suuntaan, kun ne pornokuvat alkoivat pikkuhiljaa hämärtymään siellä aivojen perukoilla ja sain sänkyyn miehen, jonka kiihottamisesta minä saan nyt huolehtia :D. Aiemmin tuntui, että sain tehdä töitä hartiavoimin ennen kuin alkoi tapahtua. Näin meillä ja pornoakin katsotaan välillä yhdessä ja/tai erikseen, mutta sen käyttö on hallinnassa. Itsekin lopulta myönsi, että oli mennyt "vähän yli". Sitä oli vain niin helppo katsella, kun netti on sitä pullollaan ja "kaikkihan" sitä tekee, niin kuin suurin osa miehistä täällä meille naisille yrittää kertoa. Tsemppiä leidit! Porno ei ole paha asia, kunhan se on mukana mausteena, mutta ei hallitsevana elementtinä.

      • Toivotaantoivotaan

        Hienoa että rohkenit kertoa tarinasi! Isälläsi oli tosi hyvät ohjeet elämälle miesten suhteen. Ex-kihlattuni oli seksi/nettiaddikti tavalla, josta minä en pitänyt. Minua ei kiihottanut samat fantasiat kuin häntä. Vähän aika leikin, mutta tajusin, että toihan on ihan pimee noiden fantasioidensa kanssa. No, en tiedä onko minussa vika vai mitä...seuraa saanut aina ns. normaaleista miehistä. Nyt vanhemmiten noi miehen puolikkaat on nettiaddikteja....myös uusin. En ymmärrä, miksi pitää siellä netissä kollata kaikki ajat, kun ei olla yhdessä. Olen saanut selville hänen fantasiansa eikä sekään oikein kolahda minuun. Asiasta ei voi jutella koska se olisi minun yksinpuhelua. Tuntuu vain että puhun puulle. Pitääkö tässä heittäytyä taas sinkuksi ja toivoa, että jossain olisi mies joka arvostaisi kunnon perinteistä seksiä ja ehdottaisi esimerkiksi yhdessä jotain vastaavaa, vaikkapa jonkin aiheeseen liittyvän leffan vuokraamista.


    • dhz

      mun mies edes haluaisi katsoa pornoa, saisi ne pornon naiset hänelle sitten riittää. Miksi ihmeessä olisin miehen kanssa jolle en ilmeisesti riitä? Miehen kanssa, joka haluaa muitakin naisia? Minusta ei porno ja parisuhde sovi yhteen. Jokaisella oma mielipide asiasta, meillä näin. Mies katsoi pornoa ennen kuin tapasi minut, mutta lopetti (viimeistään kun tuli minun kantani esille) eikä ole sen koommin katsellut.
      Nyt voi joku sanoa että varmana on salaa katellut, ja niin ajattelin itsekin, kunnes latasin koneelle vakoiluohjelman josta selasin sivuhistoriaa (ei voinut poistaa kun ei tiennyt koko ohjelmasta) eikä löytyny pornon pornoa. Voin vain olla onnellinen miehen kanssa, joka on tässä ja muissakin asioissa kanssani samaa mieltä

      • Ei kykene enää

        Nää miesten pornonkatselut on yleensä omalta muijalta pois. Ei oo kivaa kun ukkoo ei tälläsen jälkeen vois vähempää kiinnostaa, joskus miettii et pitääkö lähteä hakemaan muualta "pystyvää" seuraa.


      • Skannerit

        Eli kyttäät, vakoilet miestäsi ja kaiketi valehtelet hänelle, ellet ole kertonut vakoiluohjelmasta. Sika naiseksi ja luottamus kohdillaan.


    • minävaaan...

      Itsekin miettinyt ihan samaa että miten minä sovin näihin kuvioihin? Seksiä on n. 5-8 kertaa viikos mutta tuntuu ettei sekään riitä.. Miehellä on pornoleffoi, pornokuvia taustakuvina kännykässä ja tiedostoja, selailee netissä alastomia muijia ja katselee pornosaitteja usein.. Tulee sellainen olo että minä en riitä tällaisena kuin olen.. Sellaiseen ei tiedä miten suhtautuisi. Eihän avoliitossa kuuluisi olla osana mukana porno jokapäiväisessä elämässä ja kenties runkkaus? Sinkkuna minun mielestäni se on ihan sallittua mutta että vakavassa parisuhteessa.. En tiedä mitä ajattelisin. Onko mies addikti?

      • Ei kykene enää

        Ei riitä ei. Kokemusta on. Ajattelin lempata kohta äijän pihalle luulisi, että vielä löytyy sellainen mies joka ei ole addikti. Olen lopen kyllästynyt ukon juttuihin kun väsyttää tai olo on niin kipeä, että haluaa vaan nukkua. Vois mun puolesta nukkua vaikka tuomiopäivään asti.


    • Vihtori Lettunen

      Mieluummin hyvä käsi kuin huono kumppani.

      • mlukku

        ...naisia tai jopa vaimoja oikein sikiää ???? On se vaan niin kumma että jo pelkkä pornonkatsominen heitä ärsyttää...jos olisivat kunnon kavereita, tulisivat mukaan katsomaan...miten helppoa siinä samalla olisi ottaa miehen kalu käteen ja käsitellä sitä, tai sitten vetää omat tissit esiin, ja pyytää miehen niitä hoitelemaan samalla. Ei se mitään sellaista ole, että riittää tai riitä, se vaan on vaihtelua ja sillä hyvä...ja uusia pilluja katselee aina ja kaikki miehet sen tekee....näin se menee..


      • abcpeli
        mlukku kirjoitti:

        ...naisia tai jopa vaimoja oikein sikiää ???? On se vaan niin kumma että jo pelkkä pornonkatsominen heitä ärsyttää...jos olisivat kunnon kavereita, tulisivat mukaan katsomaan...miten helppoa siinä samalla olisi ottaa miehen kalu käteen ja käsitellä sitä, tai sitten vetää omat tissit esiin, ja pyytää miehen niitä hoitelemaan samalla. Ei se mitään sellaista ole, että riittää tai riitä, se vaan on vaihtelua ja sillä hyvä...ja uusia pilluja katselee aina ja kaikki miehet sen tekee....näin se menee..

        Mutta kyllä toiset miehet yrittävät rajoittaa katselemista ja jotkut eivät katso lainkaan, kuten eivät jotkut naisetkaan. Miehellä siinä on sellainen salainen halu löytää vielä paremman näköinen nainen, mutta ei se silti ainakaan aina merkitse, että haluaisi vaihtaa kumppania, vaikka sitäkin paljon esiintyy, kuten hyvin tiedetään. Parasta tietenkin olisi, jos kumpikaan ei välittäisi katsella muita, koska yhdessäolo on ylivoimaisesti parasta. Luulisin että monet miehet ovat vain tottuneet runkkaamaan ja saattavat myös hävetä kaikkien seksifantasioidensa toteuttamista syystä tai toisesta, jonka taustalla voi olla myöskin pelkästään se, että vaimo on aikaisemmin suhtautunut erittäin kielteisesti. Silloinhan on tietysti paras välttää sellaista tilannetta. Kun vaimo ei tykkää miehen käytöksesti, tulisi mihen lopettaa sellainen toiminta tai tehdä se täysin salaa, kun asia ei ole sen vakavampi kuin kuvien katselu. Jos itse olisin nainen en varmaankaan pitäisi siitä, koska se on oikeasti loukkaavaa. Ei ole mitenkään rakkautta syventävää, jos molemmat katselevat toisia - päinvastoin se tuhoaa puhtaan ja aidon rakkauden.


      • mlukku
        abcpeli kirjoitti:

        Mutta kyllä toiset miehet yrittävät rajoittaa katselemista ja jotkut eivät katso lainkaan, kuten eivät jotkut naisetkaan. Miehellä siinä on sellainen salainen halu löytää vielä paremman näköinen nainen, mutta ei se silti ainakaan aina merkitse, että haluaisi vaihtaa kumppania, vaikka sitäkin paljon esiintyy, kuten hyvin tiedetään. Parasta tietenkin olisi, jos kumpikaan ei välittäisi katsella muita, koska yhdessäolo on ylivoimaisesti parasta. Luulisin että monet miehet ovat vain tottuneet runkkaamaan ja saattavat myös hävetä kaikkien seksifantasioidensa toteuttamista syystä tai toisesta, jonka taustalla voi olla myöskin pelkästään se, että vaimo on aikaisemmin suhtautunut erittäin kielteisesti. Silloinhan on tietysti paras välttää sellaista tilannetta. Kun vaimo ei tykkää miehen käytöksesti, tulisi mihen lopettaa sellainen toiminta tai tehdä se täysin salaa, kun asia ei ole sen vakavampi kuin kuvien katselu. Jos itse olisin nainen en varmaankaan pitäisi siitä, koska se on oikeasti loukkaavaa. Ei ole mitenkään rakkautta syventävää, jos molemmat katselevat toisia - päinvastoin se tuhoaa puhtaan ja aidon rakkauden.

        ...mieltä....ei se yhdessä katseleminen mitään tuhoa, päinvastoin se voi yhdistää. Siinähän ihan kylki kyljessä todetaan, että sinä olet se minun paras, ja kuvat ovat vain sisäistä tyydytystä ja ajankulua...molemmille. Ei se ole mikään kunnon vaimo tai mies, jos pelkästään toisen pitää olla toisen mieliksi....se tehtävä kuuluu molemmille...ja turhan usein juuri ne vaimot vaativat mieheltä muutosta, vaikka helpommin olisi olla itse toisen mieliksi......siis vaimoille koulutusta....


      • Yleistys
        mlukku kirjoitti:

        ...mieltä....ei se yhdessä katseleminen mitään tuhoa, päinvastoin se voi yhdistää. Siinähän ihan kylki kyljessä todetaan, että sinä olet se minun paras, ja kuvat ovat vain sisäistä tyydytystä ja ajankulua...molemmille. Ei se ole mikään kunnon vaimo tai mies, jos pelkästään toisen pitää olla toisen mieliksi....se tehtävä kuuluu molemmille...ja turhan usein juuri ne vaimot vaativat mieheltä muutosta, vaikka helpommin olisi olla itse toisen mieliksi......siis vaimoille koulutusta....

        Ei minusta kenenkään kuulu muuttua. Pitää olla keskinäistä halua ymmärtää toista. Tässä pornoasiassa naiset puhuvat järkyttävällä ehdottomuudella ja täydellisellä ymmärtämättömyydellä.

        Porno on kiihoke. Se saa miehen laukeamaan helpommin, nopeammin ja voimakkaammin. Jos pornoa on saatavilla mutta sitä ei käytä, se on vähän sama kuin heittäisi satasen lahjakortteja roskikseen, koska elämänlaatu heikkenee huomattavasti.

        Jos pornoa ei olisi, itsetyydytykseen pitää käyttää mielikuvitusta, mikä on miehille yleensä aika raskasta mutta ei yhtään sen vähemmän pornografista, päinvastoin. Mitkään lait eivät rajoita mielikuvitusta.

        Naiset puhuvat riittämättömyydestään ja objektivisoinnin loukkaavuudesta. Mutta oikeasti naisia kuvottaa miesten seksuaalisuus. He haluavat miesten liittävän seksin romanttiseen oman naisen valloittamiseen. Miehet vain yleensä eivät ole tällaisia, ja he joutuvat usein naisen raivon pelossa pitämään itseään "kaapissa", vaikka heteroja olisivatkin.

        Monet naiset sitten panevat kovan kovaa vasten ja vaativat miehen valitsemaan. Heitä ällöttää miehen valikoimaton himo, mutta he ovat valmiit unohtamaan sen, jos mies suostuu kieltämään sen puolen itsestään. Tämä puolestaan järkyttää miestä mielivaltaisena kiristyksenä, sillä vaikka mies ei voi olla onnellinen ilman säännöllistä, innokasta seksikumppania, mies ei myöskään voi olla onnellinen ilman vielä säännöllisempää itsetyydytystä.

        No, seuraushan on ilmeinen: kaksi onnetonta puolisoa.


    • 28

      Itse en ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta lopetin silti pornon katselemisen ja runkkaamisen.

    • ihmetellen-

      Miksi tumputtamisenkin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1522
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1319
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1172
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1129
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      30
      945
    6. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      785
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      55
      710
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      646
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      181
      627
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      624
    Aihe