Etsimme uutta kämppistä omaan pieneen kimppakämppäämme. Olemme kaksi nuorta naisen alkua ja olemma asuneet kolmistaan nyt marraskuun 2010 alusta. Kolmas kämppiksemme päätti kuitenkin jättää meidät, joten kaipaamme joukkoomme nyt uutta tulokasta.
Kämppä itsessään sijaitsee suvelassa, josta on hyvät yhteydet kaikkialle espooseen ja helsinkiinkin pääsee puolessa tunnissa sekä junalla, että bussilla. Asunnon ovelta on vajaa 100m bussipysäkille. Kauppoja on kaksi yhtäläisellä etäisyydellä ja ne molemmat näkyvät ikkunasta. Espoonkeskuksen kauppakeskukset ovat parin bussipysäkin matkan päässä ja busseja menee vähintään kymmenen minuutin välein.
Asunto itsessään on kerrostalon viidennessä kerroksessa ja on kooltaan 95m2. Sinulle olisi varattuna oma huone, kuten meille myös ja lisäksi on wc, kylppäri ammeineen, keittiö, olohuone ja lasitettu parveke. Sinun osuutesi vuokrasta olisi 260€/kk sisältäen sekä veden, että sähkön. Nettiyhteyttä ei tällä hetkellä kämpässämme ole, mutta tarkoitus olisi hankkia sellainen yhdessä. Vuokrasopimus kirjoitetaan erillisen tahon kanssa.
Jos jäi kysymyksiä tahi muuta, niin ota yhteyttä minuun joko puhelimitse 0400786754 tai sähköpostilla [email protected]. Parhaiten minuun saa yhteyttä klo 12-14 välisenä aikana tai sitten klo 16 jälkeen.
Keväisin terveisin: Susanna Kuisma ja se toinen kämppis :)
Kämppis Espooseen
Susannaskuisma
2
687
Vastaukset
- susannaskuisma
Huone siis vapaana 1.3 lähtien.
- asuntoa vailla
Vieläkö kaipaatte kämppistä? Olen 18-vuotias nuori nainen (asun tällä hetkellä yksiössä, mutta kokemusta myös kimppakämpässä asumisesta) ja kaipaisin pikaisesti asuntoa viim. huhtikuusta alkaen ainakin heinäkuun loppuun saakka, mahdollisesti pitemmäksikin aikaa mikäli saan opiskelupaikan Helsingistä. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1203038EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351415- 1041289
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661017Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1331008- 60947
- 41747
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22733Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta114699