Välit vanhempiin poikki

Joo, siskollasi voi olla ongelmia, se on yks mahdollisuus.

Tai sitten: sanoit että teillä on etäiset välit. Ehkä et itse tiedä mitä siskos on saanut kokea vanhemmiltanne. Vanhemmat voi olla päällepäin ja joillekin lapsilleen tosi ihania ja "tavallisia" ja toisillle täysiä perkeleitä.

Olet näköjään ottanut puolesi kuultuas vain yhden puolen asioista. Voit yrittää tietenkin vaikka mitä: puhua vanhemmillesi, puhua siskolles, ottaa kantaa: sama se, mitä tahansa teetkin voi päätyä yhteenottoon. Sinuna pysyisin mahdollisimman paljon erossa tilanteesta kuin mahdollista.

Aikuinen iihminen tekee itse omat päätöksensä. Tosin voi olla montaa mieltä kuinka aikuismaisesti kukin käyttäytyy.

Anna siskon olla. Olkaa, tai yrittäkää olla yhteydessä sen verran kuin ennenkin: joulukortti ja synttärionnittelut.
Jos sisko tulee katumapäälle niin joanin päivänä se on kuin ei mitään ja olette taas kaikki yhtäiloista perhettä.
Jos häntä ei kaduta niin se on hänen valintansa. Mitäpä se teille kuuluu haluaako hän olla yhteydessä vai ei. Pääasia että ette mene lapselliseen kiukutteluun mukaan.

No kyseessä on rankka itsenäistymiskriisi , se vie aikansa ; routa porsaan kotiin ajaa , aikanaan .

Tämä prosessi on hänen itse käytävä läpi , anna hänelle siihen rauha ja aikaa. Järjellä ei ole tämän homman kanssa mitään tekemistä, joten läheisten puhe voi tuntua hänestä myrkyltä .

Vanhempiesi neuvo olla läheinen ja ystävällinen on juuri se mitä hän tarvitsee , puhu hänelle kuin parhaalle ystävällesi , anna kuitenkin tilaa , äläkä liikaa utele .
Ainoastaan tämä auttaa , tuo itsenäistyminen voi viedä kolmekin vuotta .

http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/ps/ps2/3_kehitys_ikakausittain/06_nuoruudenpsykofyysinenkehitys?C:D=gjsZ.eyaY&m:selres=gjsZ.eyaY

En kyllä pystyisi kerta poikki-systeemillä välejä rikkomaan, kun asun liian lähellä. Mutta inhottaa sydänjuuria myöten se, miten minun oletetaan passaavan tuolla ah niin ihanassa synnyinkodissa! Taas lupasin mennä käymään, enkä juuri nyt koe voivani sitä perua. Toivon että en tahtomattani ala siellä huutaa: minä en siedä tätä, inhoan teitä kaikkia!
Aina siellä tulee mieleen se aika, kun asuin kotona, eikä minulla ei ollut minkäänlaista itsetuntoa, toivoin vain että kuolisin. En koe että vanhemmat olisivat minua kannustaneet. Elin koulua ja kotitöitä varten; olin yksinäinen. Minulta edelleen odotetaan, että etenisin alalla, jonne tunnen joutuneeni koska "en osaa mitään muuta" (- asenne). Haluaisin toki tehdä elämälläni jotain sellaista, mistä itse pitäisin. Kun muutin kotoa pois, on elämä hiljalleen mennyt koko ajan parempaan suuntaan. En ole edelleenkään vahvimmasta päästä, mutta nautin elämästäni; erityisesti, koska huomaan eron entiseen.
Ei siis ole todellakaan ensimmäinen eikä viimeinen kerta, että noin tapahtuu, kuten teillä. Sitä paitsi puoli vuotta on varsin lyhyt aika. Voi toki olla, että siskosi ei ole huomannut, miten hänen käytöksensä on vanhempiinne vaikuttanut; sinuna en ehkä kuitenkaan tiedottaisi tästä hänelle, vaan muuten hienovarasesti antaisin ymmärtää, pitämällä yhteyttä lähinnä vanhempiin jne. Jos tahtoisin sanoa suoraan niin jollain erityisellä hetkellä ja mahdollisimman herkästi. Jos itse kuvittelisin olevani hän (kun tuntuu aika suorasukaiselta) niin missään nimessä en lähtisi hänelle suureen ääneen saarnaamaan. Juuri niin kuin itsekin sanoit: siinä vaan katkeaisi teidänkin välit. Minun mielestä olisi ennen kaikkea tärkeää tukea vanhempia ja yrittää saada heidät ymmärtämään, että tämä tilanne on vain väliaikainen. Tuntuvat ottavan asian vähän liian raskaasti!

sisaresi on aikuinen ihminen ja toimii kuten parhaaksi näkee. Asia ei oikeastaan edes kuulu sinulle, se on vanhempiesi ja sisaresi välinen asia.

Sisaruksilla voi olla täysin eri kokemus vanhemmistaan, sinä et ole siskosi, etkä tiedä hänen syitään: hän ei ehkä halua niitä kertoakaan suojellakseen sinua. Nimimerkillä kokemusta on: veljeni ei tajua, miksi minun ja vanhempieni v'älit ovat poikki, mutta tajuaa olla puuttumatta asiaan. Enkä tässäkään kerro, mutta en takuulla ole vanhempieni kanssa väleissä.

Mitä tuohon julmuuteen tulee, niin joo, kuule, ehkäpä siihen on syynsä. Ehkäpä siihen hylätyksi tulemiseen on vanhemmat kantaneet ihan oman kortensa kekoon ja nyt niittävät sitä mitä ovat kylväneet. Mun mielestä aikuisten ihmisten sääliminen on jotenkin hieman... Vaikka mä ymmärrän, että ne on sun vanhemmat, mutta ne on teitä todella paljon vanhempia, ne on aikuisia, ne on eläneet ja kokeneet, kyllä ne tietää, osaa ja selviää: miksi sä lapsena koet vielä aikuisena itsekin tarvetta suojella vanhempiasi? Eikö ne jotenkin osaa selvittää itse omia asioitaan? Mun mielestä vanhemmat ovat vanhempia ja niitten just pitää pärjätä: ne tietää siinä missä me muutkin, mitä on luopuminen, menetykset ja hyväksyvät ne... Tai sitten eivät, mutta eiköhän se ole sitten heidän ongelmansa.

Anteeksipyynnöt auttaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta jos ne aina ovat yhtä tyhjän kanssa, niin mitä virkaa niillä on? Tietty, kiva että sun vanhemmat sitten osaa pyytää anteeksi. Ehkä sitten jonain päivänä he saavatkin anteeksi, riippuen tietty onko siinä mitään vilpittömyyttä.
Mikä sinä olet määrittelemään "naurettavia pikkujuttuja"? Ehkä vanhempasi ovat tehneet samoin: etäisyyttä on pitänyt ottaa, kun puututaan liikaa nuorimman elämään ja jauhetaan samaa paskaa kun aina ja sitten vielä väheksytään: sinuun kohdistuvat loukkauksethan ovat niitä naurettavia pikkujuttuja... Lopulta se voi olla naurettava pikkujuttu, mikä riittää. Tarpeeksi on tarpeeksi.

Sä halveksit oikein siskoasi? Sen tunteista ja päätöksistä? Joopa joo, kertookin aika paljon teidän tilanteesta, kun sä jo mainitset ettet ole edes kovin läheinen. Niin, eli et ole läheinen, mutta kuitenkin osaat arvostella ja halveksia. Sitten ihmettelet että mistä sekin hermostuu. Mietipä taas hieman. Mistähän tuokin asenne kumpuaa? Mistä säkin sanot suorat sanat ja kenelle? Mitä jos sanoisit suorat sanat itsellesi? Pitäisit huolen vaan siitä, mitä itse tunnet ja miten itse suhtaudut asioihin ja yrittäisit tutustua ihmisiin ja tapauksiin, ennen sitä suurta halveksuntaa.
Aikuisilla on oikeus valita seuransa ja lapset ovat vain lainassa joka tapauksessa.

Perhe ei ole aina hyvä, äidit ei ole aina tasapuolisia ja ihania, isät ei isiä, joskus on parempi sanoa kiitos ja hei ja elää edes niitten muutamien hyvien muistojen kanssa mitä on ja antaa sen vanhan perheen mennä.

Ikävä kyllä ette voi sille mitään. Toivottavasti ikä korvaa hänen sosiaalisen kehitysvammansa.

Sulle ei sitten tullut mieleen, että se "pikkujuttu" oli vain se korsi, joka katkaisi kamelin selän? Usein se menee nimittäin just niin ihmissuhteissa, että ihmiset joko tietoisesti tai huomaamattaan ohittaa ja sietää kaikenlaista, joka kuitenkin vaivaa ja kaihertaa, kunnes tapahtuu jotakin sillä tavalla ravisuttavaa, että se tuo pintaan juuri ne sivuunlaitetut asiat.

Kannattaa myös muistaa, että se mikä itselle on merkityksetöntä, voi toiselle olla suurta ja tärkeää. Ihmiset kokee jopa täsmälleen samat asiat eri tavalla; vaikkapa vanhemman välinpitämättömyys voi toisesta lapsesta olla kiva asia kun ei se ainakaan kyttää ja vahdi, kun taas toisesta se voi tuntua piittaamattomuudelta ja laiminlyönniltä. Ihmiset ei ole samasta puusta veistettyjä ja toiset katkeaa siinä missä toiset vain taipuu.

Ei ne vanhemmat aina niin mukavia ole.
Omilta vanhemmilta en ole saanut koskaan taloudellista tukea, kannustusta työ- tai kouluelämässä, vanhemmat eivät ole koskaan kuljettaneet harrastuksiin tai kustantaneet yhtään harrastusta. Yläasteikäisenä vanhemmiltani en saanut vaatteita/vaaterahaa. En kylmänä talvena edes toppatakkia tai talvikenkiä. Vanhemmat ovat suhteutuneet minun asioihin vähäpätöisesti ja antamalla vääriä neuvoja. He ovat yrittäneet leimata minua ja olla esteenä jopa opiskelupaikkaa hakiessa mm. varastamalla hakupaperit -"meillä ei ole varaa kouluttaa sinua".

Onneksi asiat ovat nyt toisin. Asun kaukana vanhemmistani, ei tarvitse pitää yhteyttä, ei tarvitse ymmärtää mielenterveydestä kärsivää agressiivista isää, ei henkisistä ongelmista kärsivää veljeä tai tavata vieraissa käyvää äitiäni. Ei tarvitse enää asua heidän kanssa 50 neliön asunnossa jossa on homevaurioita ja jota ei siivota koskaan, jonka jääkaappi oli aina tyhjä ja johon ei koskaan saanut tuoda ystäviä. Lisätään perään vielä tiukka lestadiolaiskasvatus.

En tosiaan kuvittele olevani vanhemmilleni mitään velkaa, mutta onneksi nyt saan elää normaalia elämää, harrastaa ym.

Itse älysin laittaa välit poikki narsisti -äitiini vasta joku aika sitten, ja on kuin taakka olisi pudonnut harteiltani! Muiden ihmisten mielestä äitini on mitä hienoin, jaloin, ahkerin, rehellisin ja hauskin ihminen, ja ties mitä vielä.
Hän on yhdistysaktiivi ja ammatissaan varsin pätevä.
Mutta vain minä tiedän millainen hän on oikeasti ja mitä olen hänen takiaan joutunut kestämään, silti hänen ystävänsä haukkuvat minut, että "Katso mitä olet äidillesi tehnyt!" ja äitini saa nauttia uhrin roolistaan.
Narsisti on mestari manipuloimaan jopa perheen sisäisiä välejä. Hän kohtelee sisaruksia eri tavoin, toiselle puhuu toista ja toiselle toista, mutta itse kieltää tehneensä mitään väärin.
En kuitenkaan väitä että teillä olisi näin, tämä on vain yksi esimerkki kuinka asiat saattavat mennä.
Sinun kannattaa kuunnella ja punnita kaikki puolet kaikkien kertomista asioista.

Ei kukaan ulkopuolinen todellakaan tiedetä mikä sisarellasi on, mutta yhtenä näkökulmana haluan tuoda sen mahdollisuuden, että entä jos sisaresi on sairastumassa psyykkisesti? Olen jonkin aikaa työskennellyt mielenterveyttä koskettavissa asioissa. Moni joka on sairastunut esim. skitsofreniaan on juuri tuon ikäisenä alkanut oirehtia, mitä kummallisemmalla tavalla.

Myös oma sisareni sairastui 17 vuoden iässä ja hän koki suurta vihaa äitiäni kohtaan. Toki hänellä oli muitakin oireita, mm. viha, katkeruus ja vanhojen asioiden muistaminen ja edestakainen vatkaaminen olivat hyvin vahvasti esillä.

Olen samaa mieltä vanhempiesi kanssa siitä, että ole ystävällinen sisarellesi ja jos suinkin vaan pystyt, niin pidä itsesi asian ulkopuolella.

Haluan lohduttaa sinua myös sillä,että kyllä vanhempasi aikuisina kestävät omat tunteensa, vaikka ne ovatkin ikäviä. He pystyvät kestämään syyttömät syytökset, koska tietävät, että eivät ole tarkoituksella tehneet väärin sisartasi kohtaan. Jos heillä on asiasta huono-omatunto, niin heidän tehtävänä on aidosti pyytää anteeksi sisareltasi.

Kuten edellinen kirjoittaja kirjoittaa, niin kaikki me vanhemmat teemme virheitä, joita lapset muistavat vuosien päästä. On kuitenkin hyvä tietää, että vanhemmat eivät välttämättä tee niitä tahallaan, vaan sen tietämyksen ja elämäntilanteen mukaan mikä silloin on. Lapsilla on omat odotuksensa ja pettymykset siitä kun ne eivät täyty. Keijo Tahkokallio on sanonut että vanhempien tehtävänä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä, ja olen siinä pitkälti samaa mieltä. Lapset oppivat sietämään pettymyksiä turvallisten, tuttujen vanhempien vierellä, joutumatta kuitenkaan luopumaan erusturvallisuudesta.

Niille kirjoittajille, joilla on katkeruutta ja vihaa vanhempiaan kohtaan, neuvoisin opettelemaan anteeksi antamista.

rilla anoppi

"routa porsaan kotiin ajaa , aikanaan ."

Miksi aikuisen pitäisi palata kotiin vanhempiensa luokse "routaa pakoon"? On normaalia lentää pois pesästä. Koti on olemassa sitä varten, että siellä lapsille annetaan eväät lasten omaan elämään sitten aikuisena. Jos vanhemmat eivät tätä tajua, he ovat jo lähtökohtaisesti tehneet lapset itsekkäistä syistä. Eli palvelemaan itseään. Onko ihme jos vanhemmat eivät lasten vanhetessa halua päästää irti, koska he ovat jo lä'htökohtaisesti synnyttäneet lapset tyydyttämään omia tarpeitaan.

Eivät eläintenkään poikaset jää pesään palvelemaan vanhempiaan.

Vanhemmat ovat olemassa lasten tarpeita varten, eikä toisinpäin, dorka!

". Se ei ole kertaakaan vastannut puhelimeen tai mihinkään kun vanhemmat on koittanut ottaa yhteyttä, edes anteeksipyyntöihin ei ole tullut minkäänlaista vastausta."

Eli MITÄ vanhemmat ovat pyytäneet anteeksi?

Jotain pahaa vanhempien on täytynyt tehdä, mikäli vanhemmat _vilpittömästi_ ovat pyytäneet anteeksi.

Tekopyhien anteeksipyytelyiden motiivi silloin, kun vanhemmat kokevat etteivät ole mitään tehneet väärin, on ainoastaan itsekäs marttyroiminen - eli syyllistäminen - ja omaan pussiin pelaaminen.

Minäkin kuulun näihin tyttäriin, jotka pistivät välit poikki pikku jutun takia. Vanhemmistani (eronneet) minulla ei ole periaatteessa mitään pahaa sanottavaa, mutta minusta tuntuu, että he painostavat minua jatkuvasti kiltin tytön rooliin. Eli olen joutunut olemaan heille kuuntelevana korvana (ja tukena) koko aikuisikäni.

Välien poikki pistäminen alkoi itse asiassa suuresta ongelmasta (tasoa työttömäksi jäämisestä suurien velkojen kanssa). Olin tietysti kiltisti kuuntelevana korvana, mutta ahdistus oli hirveä. Vuosien myöhemmin tajusin, että ahdistus ei ollut kunnolla koskaan lähtenytkään (se palasi aina kun piti kuunnella jotain pieniäkin ongelmia) ja itse asiassa lopulta pelkkä puhelimen soiminen alkoi ahdistaa. Asiaa pahensi se, että minulla ei itselläni ollut ketään kenelle puhua (eikä ole vieläkään). Lopulta vain tajusin, että minun täytyy itseni takia katkaista välit.

Eli kuten aikaisemmin on jo sanottu 1) pienikin asia voi katkaista kamelin selän ja 2) ihmiset kokevat asiat eri tavoin.

Miten helvetissä sinäKIN, siskosi siskona voit olla niin itsekäs, ettet käsitä ettei siskosi kokemus vanhemmista ole sama kuin itselläsi? Jo oma kirjoituksesi viestii siitä, että perheessänne on ollut kieroutunut asenne tätä siskoa kohtaan. Et edes PYRI ymmärtämään tilannetta siskosi kannalta. Puolustat sokeasti vanhempiasi ajattelematta OMAA nenääsi pidemmälle.

Reaktiosi kielii siitä, että sinutkin on alunperin tehty, ja kasvatuksessa ohjelmoitu, suojelemaan vanhempiasi, vaikka terveessä tilanteessa vanhempien velvollisuus on suojella lapsiaan.

Vanhemmat eivät voi terveessä tilanteessa tulla lastensa "hylkäämiksi". Voi jessus sentään! Vain lapsi voi tulla aikuisen hylkäämäksi lapsi- vanhempi- suhteessa. Vanhempanne varmaan joutuvat nyt terapiaan tämän kamalan hylkäämiskokemuksensa vuoksi?

Siskollasi on todellakin ongelma; täysin kieroutunut, patologisesti käyttäytyvä perheyhteisö. Valitettavasti täytyy todeta, että siskosi taitaa olla tervein teidän perheyhteisössänne. Ongelma ei suinkaan ole hänellä. Hän vain joutuu teidän patologisen yhteisönne ongelmista kärsimään.

Ole onnellinen siitä, että siskollasi on sentään älykkyyttä sen verran, että hän on tajunnut irrottautua patologisesta yhteisöstä suojellakseen itseään.

Oli pakko poistaa viesti kun meni lievästi avautumisen puolelle :D

Laitan tähän nyt vain lopun;

"Onnea siskollesi, kaikki tukeni hänelle oli tilanne mikä tahansa. Toivoisimpa että voisin törmätä siskoosi joskus ja jutella asioista. Tee palvelus ja anna hänelle sähköpostiosoitteeni. [email protected]"

Kirjoitin viestini ennen kun luin muiden tekstejä, ja minun sanottavani ei ollut mitään verrattuna siihen mitä kaikki ovat tänne jo kirjoittaneet. On mahtavaa huomata vihdoin jonkun saavan sitä ymmärrystä jota ei ikinä ennen ole saanut.

Jeps, suu suppuun ja ole puuttumatta ellei sinulta apua eritoten pyydetä.

Jokainen koemme erkanevamme lapsuudenkodeistamme erilailla, joillakin radikaalimmin, jotkut jäävät ikuisesti napanuorastaan kíinni.

Vanhemmat todellakin kohtelevat lapsiaan erilailla, itse sain tietää syyn teini-iässä, olen au-lapsi ja pilannut äitini elämän. Koska synnyin keskosena ja olin niin rääpäle jäin hukuttamatta, kuten äitini oli ensin aikonut.

Koko elämäni sain kuulla kuinka en saa vaatteita, polkupyörää tms. kuten isoveljeni koska äitikään ei saa minusta mitään. Sainpa sitten myöhemmin pikkusiskonkin jolle äitini sitten korvasi kaiken sen, itse ajelin vanhalla autolla kun siskolle ostettiin hanuri joka maksoi yli 10 kertaa sen mitä kotteroni. Itse ajoin autoni loppuun, sisko ei viitsinyt soittaa kyseistä kapinetta muutamaa kertaa enempää kun se ääni ei ollutkaan ihan sellainen mitä ajatteli, myydä sitä ei kuitenkaan saanut kun äidin unelma on lapsesta joka soittaa harmonikkaa.

Kaikesta tuostako katkera, en niinkään, totean vain. Katkera olen siitä kun siskoni oli mennyt puhumaan äidilleni hieman yksipuolisesti sanomisiani, unohtaen ilmeisesti omat puheensa ja jättäen tiettyjä olennaisia asioita sanomatta. Äidilleni oli ilmeisen helppoa olla vastaamatta puheluihini, samaan bussiin astuessani ei edes tervehtinyt vaikka kuinka monta kertaa yritin tervehtiä.

Ennen tuota välirikkoa äitini tuli tervehtimään ja katsomaan pienintä lastani, ei siksi että hän olisi ollut kiinnostunut vaan koska naapurit kyselevät.
Suu auki katsoin moista kommenttia.

Kyllä joskus voi olla aihetta antaa välimatkaa...

Mikähän oli se pikkujuttu? Ehkä se oli viimeinen pisara. Luultavasti et tiedä kaikkea. Siskosi ehkä suojelee sinua eikä kerro kaikkea. Oletko vanhempiesi lellilapsi ja sisaresi jäänyt vähän kuin syrjään. Tiedän muitakin joille on käynyt kuvaamallasi tavalla, mutta aina se suuttunut lapsi on käsinyt jonkinlaista vääryyttä ja vihdoin katkaisee napanuoransa. Ei ehkä halua kokonaan katkoa välejä, mutta ei voi muutakaan. On helpottunut kun vihdoin on osannut tehdä ratkaisun, joka on hänelle paras.
Vanhempasi ei ehkä kerro kaikkea. Ole siskosi puolella "vanhempia vastaan". Siis en tarkoita että sinun pitäsi suuttua vanhemmillesi, mutta te olette siskosi kanssa sisaruksia. Vanhempasi on äitisi ja isäsi. Entä jos isäsi ei olekaan siskosi isä? Mistä tiedät mikä siellä taustalla on? Tue vain siskoasi, älä vanhempiasi. Heillä on omat salaisuutensa myös siskoosi nähden.

Minun tytär katkaisi välinsä vanhempiinsa, kun alkoi juoda ja käyttää huumeita. Lopulta sekosi vuosien piinan jälkeen, ja joutui hoitoon. Helvettiä kesti 10 vuotta, eikä ne pahat muistot koskaan häviä. Tästä mainitusta tyttärestä en enää odota mitään enkä kovinkaan paljon hänelle asioitani puhu.

Nuo eron vuodet tosiaan erottivat, mutta nyt kun tytär haluaa pitää yhteyttä, niin muodollisesti on ok, mutta ei siinä enää ole muuta kun huolta ja murhetta mitä tyttärestä saa.

Olkaa siis onnellisia jos hulttiotytär pysyy omissa nurkissaan eikä tunge enää pilaamaan vanhempien elämää.

Pistin välit poikki vanhempiini, sisaruksiini ja sukuuni, kun menin naimisiin ja koin, että nuo luettelemani tahot eivät koskaan hyväksyneet puolisoani. Elin kymmenien vuosien yksinäisyyden. Nyt, kun olen eronnut, niin olen entistä yksinäisempi. Tavallaan vapaa, mutta sidottu menneeseen...
Kannattiko tämä kaikki vai olisiko pitänyt olla diplomaatti- kaikkien takia.

annapas siskosi olla vaan.niin laitoin välini minäkin poikki äitiini ja siskooni.
ai miksikö,no siksi kun tunsin jo lapsena miten olen se huonompi lapsi.siitä jaksettiin muistuttaa.
vielä näin kolmenkympin ylittäneenä en tunne katumusta siitä kun pidän harvoin yhteyttä heihin.siskooni en lainkaan.
minulla on kuulemma talo väärällä kohden tonttia ja lapsenikin on arvosteltu.isän suvun kanssa ei ongelmia.
antakaa siis ihmisen olla rauhassa jos ei halua yhteyksiä.vanhemmat hoitakoon oman osuutensa ja sä omasi.
itse huomasin yli parikymppisenä kuinka mua vielä koetettiin lisäksi käyttää vain ilmaisena orjana ja asioiden juoksijana äitini ja siskoni asioissa.en siihen suostunut kaiken muun haukunnan lisäksi.kylläpä siitä sai taas kuulla.
mutta se peli riitti mulle.nyt saavat mieleisekseen hämmentää toistensa soppaa.

Minäkin pistin vanhempiini välit poikki. Johtuu siitä, kuinka äitini kohteli minua lapsena. Olin niin itsepäinen ja minulla oli vahva tahto. Äiti hermostui minulle usein ja uhkasi viedä minut kasvatuslaitokseen. Olin silloin nelivuotias, enkä ymmärtänyt mikä on kasvatuslaitos. Kuvittelin sen olevan vankila.
Aina kun hän suuttui minulle, hän kehuskeli voi kuinka ihania nuo Maija ja Liisa ovat, kunpa sinäkin olisit sellainen. Tunsin itseni arvottomaksi, jota ei rakasteta. Isä ei tiennyt eikä tiedä vieläkään mitään asiasta, koska hän teki pitkiä päiviä töissä.
Vieläkin ärsyttää. Ja vihaan heitä niin niin...

Monenlaista tarinaa, varmasti kaikissa se totuuden siemenkin. On totta, ettei kukaan voi tietää asioiden todellista laitaa. Varsinkaan jos sisaruksillakin jo kovin etäiset välit. Koko perheen ehkä syytä katsoa peiliin, ei vain yhden perheenjäsenen.
Omassa perheessäni hankaluuksia aiheutti narsistinen pikkusisko, manipuloinnin mestari. Vanhemmat eivät kuitenkaan kaikkea nielleet, vaan tervejärkisinä laittoivat stopin useillekin hullutuksille. Tästä syystä varmaankin pikkusisko on edelleen keski-ikäisenä sitä mieltä, että kaikki hänen ongelmansa työelämässä ovat vanhempien syytä. Tukea sai vanhemmiltaan niin koulutuksen, harrastusten kuin myöhemmin oman perheen perustamisessa. Toi tosin näytille vävyehdokkaita joita tiesi vanhempien kauhistuvan. Koskaan ei kukaan tuominnut -omapahan on valintansa- kaikki kuitenkin hyväksyttiin joukkoon. Aikoinaan meni avioon ihan tavallisen miehen kanssa, jälkikasvuakin tuli. Ensimmäistä lastaan ei antanut äidilleen edes syliin vauvana, koska "Äiti on jo niin vanha, ei se osaa pitää vauvaa sylissä enää." Ei varmaan olisi osannutkaan... 55-vuotiaana... Apua olisi vanhemmiltaan saanut lastenhoidossa niin paljon kuin olisi tarvinnut, mutta ei kelvannut. Muutama vuosi sitten katkaisi välit vanhempiinsa kokonaan, ja todellakin aivan mitättömästä syystä!!! Kävin hänen kanssaan asioita läpi, en syytellyt, ihmettelin vain syytä. Eipä osannut itsekään selittää, miksi. Yhteydenpito vanhempiin kuitenkin jatkui sen jälkeen. Kukaan ei koskaan ottanut esille tätä välirikkoa, kukaan ei halunnut asettaa pikkusiskoa kiusalliseen tilanteeseen muistuttamalla asiasta.
Luulen, että pikkusiskoni kohdalla kyse oli pelkästään suunnattomasta huomion tarpeesta. Narsistin elinehtohan on tulla huomatuksi tavalla tai toisella. Tällä välirikolla sai itsensä nostettua näkyviin kaikkien silmissä. Sai myöskin kokea olevansa erittäin armollinen suostuessaan kuitenkin perumaan päätöksensä.
Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää. Kahdelle läheiselle ystävälle olen kertonut pikkusiskoni narsismista. Eivät alkuun uskoneet, kun sisareni osaa olla mitä valloittavin persoona! Aikansa seurattuaan huomasivat asian oikean laidan. Pikkusiskoa kohdellaan edelleen "silkkihansikkain" jotta edes näennäinen rauha perheessä säilyisi.
Vanhemmat/vanhempi voivat olla narsisteja, joltakin se voi jäädä huomaamatta. Toimii edelleen niinkuin on lapsesta asti toiminut eikä ymmärrä muiden sisarusten irtiottoa. Lapsi voi olla narsisti ja hakea marttyyrin viittaa tai loputonta huomiota omaa erinomaisuuttaan korostaakseen.

Älä tuomitse, ellet tunne...

Te ja teidän "narsistinne". Keksikää jo jotain uutta! Vai onko mielikuvituksen puutetta..

Käyttäydyt normaalisti siskoasi kohtaan. Et voi tietää yhtään sen syistä, miksi hän laittoi vanhempiinsa välit poikki. Olet itse pikkumainen, jos siskosi kohtelee sinua normaalisti ja alat haukkumaan sekä halveksimaan häntä, jos et tiedä hänen syitään. Jos sisko todella kohtelee sinua hyvin, miksi sinä et kohtele häntä? Vaikka olet etäinen siskosi kanssa, nyt sinun on aika punnita minkä arvoinen sisarussuhteenne on? Haluatko oikeasti menettää hänet, jos hänen oli helppo laittaa vanhempiinnekin välit poikki? Jos vanhemmat teki jonkun naurettavan pikku jutun, joka oli törkeätä hänelle, eivätkö ne vanhemmat voi korjata sitä juttua?

"Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy".

Älä sinä sotkeennu tähän asiaan.