Lapsen kuulustelua ei nauhoitettu, vaikka lain mukaan näin pitäisi tehdä.
Joku muukin ihmetteli miksi poliisi voi kuulustella alaikäistä ilman että kuulustelu tallennetaan,
kuten laki edellyttää:
"Holhoojana tein rikosilmoituksen lapsen pahoinpitelystä jossa toinen puoli oli viranomainen. Todistajana/silminnäkijänä toinen lapsi. Esitutkinnassa en saanut olla 12 vuotiaan lapsen huoltajana läsnä. Myös kuulustelua ei kuvattu eikä nauhoitettu. Samoin kävi muutaman vuotta vanhemmalle lapselle joka todisti asiassa. Saako todella noin nuoria kuulla ilman avustajaa.Löytyisikö tuohon mitään lakipykälää?"
Tiedän erään rikostutkijan joka kuulusteli ilman vanhempien lupaa myös alle 15-vuotiasta, niin ettei kuulustelua nauhoitettu. Lapsi joutui lukemaan lausuntonsa ja allekirjoittamaan sen kuten aikuisetkin. Lapsella oli lukihäiriö joka muutenkin erittäin stressaavassa tilanteessa aiheutti ongelmia.
Tutkija oli hakenut poikkeusluvan syyttäjältä olla kuvaamatta kuulustelua.
Syynä ilmeisesti oli se että poliisi voisi itse manipuloida lasta kaikessa rauhassa,
ja pistää hänet allekirjoittamaan poliisin itse laatiman lausunnon. Jos kuulustelu olisi nauhoitettu, muut olisivat jälkeen päin pystyneet todentamaan lapsen manipuloinnin.
Mielestäni nykytekniikalla on täysin mahdollista nauhoittaa ihan kaikkien kuulusteltavien lausunnot,
koska elekieli kertoo todella paljon siitä mikä oikea totuus on. "Lie To Me"- ohjelmassa he pystyivät tallennuksesta päättelemään valehteliko kuulusteltava vai puhuiko totta. Poliisin laatimasta kuulustelupöytäkirjasta ei käy ilmi poliisin käyttämät epärehelliset kuulustelumetodit.
Lapsia ja useita aikuisiakin on todella helppo manipuloida antamaan haluttu poliisin mielestä "oikea" vastaus. Esim. kun lapselta kysytään "Mitä tämä kuva esittää?" ja lapsi vastaa koira. Niin riittää että kuulusteltava kysyy "Oletko nyt aivan varma että se on koira?" Jos lapsi edelleen vastaa että "Kyllä se on koira." ja kuulustelija edelleen epäilee vastausta "Vai voisiko se sittenkin olla kissa? Voit vielä vaihtaa vastaustasi." Useimmat ihmiset ovat niin heikkoja ja mielistelyn haluisia että alkavat epäröidä ja miellyttääkseen kuulustelijaa, vastaavat mitä kuulustelija haluaa.
Poliisi valehtelee lapselle törkeästi päin naamaa esim. sanomalla "Vanhempasi ovat jo tunnistaneet sinut valvontakameran kuvasta. Tunnusta että sinä siinä olet?" Tottakai lapsi uskoo poliisia, koska suomalaiset on opetettu kunnioittamaan ja luottamaan poliisiin. Lapselle ei tule mieleenkään että poliisi voisi olla kiero ja ketku kusettaja!
Tarkoitus pyhittää keinot lapsen kuulemisessakin?
Ei mikään ihme että kansalaisten luottamus poliisin on jyrkässä laskussa.
Lapsen kuulustelua
14
2805
Vastaukset
... että saman kirjoituksen postaaminen useille palstoille on Suomi24:n sääntöjen vastaista? Vastasin sinulle Laki-palstalla, luepa sieltä.
- homopuppeli
ihanko suoli24 sääntöjen vastaista?
- niinpäniinpäniin
homopuppeli kirjoitti:
ihanko suoli24 sääntöjen vastaista?
SUOLI 24 :)
- Lasten kuulemisessa
Tämä viesti liittyy olennaisesti poliisin toimintaan kuulustelu tilanteessa. Tuskin ne sieltä lakipalstalta sitä huomaa lukea.
Tärkeintä kuitenkin on että poliisi siis toimi lainvastaisesti noissa kummassakin tapauksessa?
Esitutkintalain 33 § (27.6.2003/645):
1 mom.
"Jos kuulusteltava ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, hänen huoltajallaan, edunvalvojallaan tai muulla laillisella edustajallaan on oikeus olla läsnä kuulustelussa.
4 mom.
"Kuulustelusta on etukäteen ilmoitettava läsnäoloon oikeutetuille vajaavaltaisen edustajille, jos se käy vaikeudetta päinsä. Ainakin yhdelle heistä on varattava tilaisuus olla läsnä kuulustelussa, paitsi jos vajaavaltaista on rikoksen selvittämisen vuoksi välttämätöntä viipymättä kuulustella. Tällöin vajaavaltaisen edustajalle on ilmoitettava kuulustelusta mahdollisimman pian."
Kyse ei ollut mistään pikaisesta kuulustelusta, vaan siihen oli varattu aika jo ajat sitten.
Vasta kuulusteluun mentäessä poliisi ilmoitti etteivät vanhemmat eikä asianajajakaan saa olla läsnä kuulustelussa.
"Sovittuna päivänä menin lasten kanssa kuulusteluun jolloin tutkija ilmoitti jotta en saa olla mukana kummassakaan kuulustelussa.Molempia lapsia kuultiin yksin ja heille oli sanottu jotta sitten ei saa sanoa muuta mitä varmasti enään muistaa asiasta,eli tavallaan uhkailtiin."
Meillä oli sama tilanne kuin heillä, eli tälläinen lainvastainen toiminta taitaa olla ihan tavallista ja jokapäiväistä poliisin toiminnassa?
Joko poliisi voisi vastata, miksi ehdoin tahdoin rikotte lakia?- säälin sua...
Jos sä lopettasit ton typerän kuvittelun ja kertosit vaan rehellisesti, että oot 15-v kusipää narkin vahingonlaukaus niin kaikki muutkin ymmärtäs tota sun avautumistas paremmin... Etkö sä ääliö pentu tajua, että säkin joudut kantamaan vastuun typeryydestäs vaikka miten vituttaakin... Hirttäydy tai tapa muuten itses ennen kuin ehdit kasvamaan aikuiseksi niin me normaalit säästämme ison summan verorahoja kun ei tarvi maksaa sun idiotismistasi ja aivovammastasi...Sua ei takuulla kaipaa edes se huoralehmä jota kutsut äidiksi, kun eihän sekään elä tässä maailmassa....
- nauran sulle narkki.
Eiköhän tuo nyt näyttäs olevan pahempi alkaa narkiksi, kun sullakin näyttää olevan noita harhoja ja näet poliiseja joka paikassa ja luulet niiden edes vaivautuvan lukemaan tällaista huumoripalstaa:) hahahahahahah... Eipä ole ihme että sunlaiset pysyvät aineita saatuaan luolissaan ja varastelevat pimeällä:) Hae nyt äkkiä köyttä ja ripustaudu johonkin oksaan rentoutumaan:)
- Poliisit linnaan
Jo todella on maailman kirjat sekaisin jos alle 15 vuotiaat joutuvat esitutkinnassa yksin edustamaan itseään.Jopa aikuisella on oikeus käyttää avustajaa halutessaan.
Miksiköhän poliisit tietoisesti rikkoo esitutkintalakeja sekä poliisilakeja ? - enolepoliisi
Missä ja kenen toimesta kuulustelut on tehty ? Ei täällä kukaan poliisi vastaa yhtään mitään näillä tiedoilla.Selvittele asiaa nyt aluksi kuulustelut suorittaneen poliisin esimiehen kanssa ja siitä sitten valitusta eteenpäin.
- mikä on totuus
jopa tutkinnanjohtaja väittää,että lasta saa kuulla ilman jotta holhooja ei ole paikalla eikä ole kuulemma pakko videoida,tai nauhoittaa.
Tein esimerkin hänelle jossa lasta oli pahoinpidellyt ulkopuolinen henkilö ja todistajana oli sisar.Tutkinnanjohtaja väittää jotta he saavat kuulla lasta todistusmielessä ilman holhoojaa.(lasten iäksi mainitsin hänelle 11 ja 14) - Liisa Laki
mikä on totuus kirjoitti:
jopa tutkinnanjohtaja väittää,että lasta saa kuulla ilman jotta holhooja ei ole paikalla eikä ole kuulemma pakko videoida,tai nauhoittaa.
Tein esimerkin hänelle jossa lasta oli pahoinpidellyt ulkopuolinen henkilö ja todistajana oli sisar.Tutkinnanjohtaja väittää jotta he saavat kuulla lasta todistusmielessä ilman holhoojaa.(lasten iäksi mainitsin hänelle 11 ja 14)http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030645
33 §
Jos kuulusteltava ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, hänen huoltajallaan, edunvalvojallaan tai muulla laillisella edustajallaan on oikeus olla läsnä kuulustelussa.
Jos asianomistajana tai epäiltynä kuulusteltava on viisitoista vuotta täyttänyt vajaavaltainen, huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella edustajalla on oikeus olla läsnä kuulustelussa, jos tämä tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä saisi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 tai 2 §:n mukaan käyttää puhevaltaa vajaavaltaisen sijasta tai ohella.
Tutkija voi kieltää vajaavaltaisen 1 ja 2 momentissa tarkoitetun edustajan läsnäolon kuulustelussa, jos tätä epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta.
Kuulustelusta on etukäteen ilmoitettava läsnäoloon oikeutetuille vajaavaltaisen edustajille, jos se käy vaikeudetta päinsä. Ainakin yhdelle heistä on varattava tilaisuus olla läsnä kuulustelussa, paitsi jos vajaavaltaista on rikoksen selvittämisen vuoksi välttämätöntä viipymättä kuulustella. Tällöin vajaavaltaisen edustajalle on ilmoitettava kuulustelusta mahdollisimman pian.
-----
Mutta poliisihan ei ole lakien ammattilainen, vaan valtaapitävien väkivaltakoneisto kansalaisten kyykyttämiseen. Poliisien laintuntemus on varsin rajoitettua ja sen ymmärtäminen varsin heikkoa. Vahtikoira ei voi olla itsenäisesti ajatteleva eikä älykäs. - Porvoo Porvoo
Poliisit linnaan kirjoitti:
Jo todella on maailman kirjat sekaisin jos alle 15 vuotiaat joutuvat esitutkinnassa yksin edustamaan itseään.Jopa aikuisella on oikeus käyttää avustajaa halutessaan.
Miksiköhän poliisit tietoisesti rikkoo esitutkintalakeja sekä poliisilakeja ?ennen lapset joutu yksin kuulusteluun eikä saanut olla huoltajat läsnä vaikkei huoltajia vastaan ollut mitään,vaan ulkopuolista vastaan lapsi tavallaan joutui yksin ajamaan omaa asiaan.
- Näin Porvoossa
Liisa Laki kirjoitti:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030645
33 §
Jos kuulusteltava ei ole täyttänyt viittätoista vuotta, hänen huoltajallaan, edunvalvojallaan tai muulla laillisella edustajallaan on oikeus olla läsnä kuulustelussa.
Jos asianomistajana tai epäiltynä kuulusteltava on viisitoista vuotta täyttänyt vajaavaltainen, huoltajalla, edunvalvojalla tai muulla laillisella edustajalla on oikeus olla läsnä kuulustelussa, jos tämä tutkittavaa rikosta koskevassa oikeudenkäynnissä saisi oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 tai 2 §:n mukaan käyttää puhevaltaa vajaavaltaisen sijasta tai ohella.
Tutkija voi kieltää vajaavaltaisen 1 ja 2 momentissa tarkoitetun edustajan läsnäolon kuulustelussa, jos tätä epäillään tutkittavana olevasta rikoksesta.
Kuulustelusta on etukäteen ilmoitettava läsnäoloon oikeutetuille vajaavaltaisen edustajille, jos se käy vaikeudetta päinsä. Ainakin yhdelle heistä on varattava tilaisuus olla läsnä kuulustelussa, paitsi jos vajaavaltaista on rikoksen selvittämisen vuoksi välttämätöntä viipymättä kuulustella. Tällöin vajaavaltaisen edustajalle on ilmoitettava kuulustelusta mahdollisimman pian.
-----
Mutta poliisihan ei ole lakien ammattilainen, vaan valtaapitävien väkivaltakoneisto kansalaisten kyykyttämiseen. Poliisien laintuntemus on varsin rajoitettua ja sen ymmärtäminen varsin heikkoa. Vahtikoira ei voi olla itsenäisesti ajatteleva eikä älykäs.Lapsen pahoinpitely esitutkintaa sai odottaa 2,5 vuotta.Olin yhteydessä puhelimella tutkinnanjohtaja Leif Malmberiin jolloin hän vielä tuolloin sanoi jottei hänen tarvi tutkia mitään.
Kerroin jotta rikos on rikos vaikka toinen puoli on ollut virkamies.
Kysyinkin sitten onko asiat noin jotta ojennan kyseistä virkamiestä samoin käymällä sitä takaapäin kii molemmista käsivarsista nostaen ilmaan ja heitäen naamalleen maahan.Niin kyseinen poliisin tutkija sanoi ettei suosittele.Eli Porvoon poliisin tutkija peittelee virkarikoksia.
- Korruptiota 2011
Kyllähän se niin on jotta poliisin tutkinta on puolueellista ainiskin Porvoossa.Jos tutkinnanjohtaja tekee yhteistyötä sellaisen tahon kanssa josta on tehty rikosilmoitus,niin kyllä tutkinta pitäisi muualle siirtää.
- hyi hyi.
Porvoossa poliisi tekee kotietsintöjä eikä niistä edes ilmoiteta.Sain vuosien päästä tietää jotta poliisi oli käynyt asunnossani.
Onkohan Porvoon poliisilla omat lait,kun menee yksityisasuntoon luvatta eikä ilmoiteta,että asunnossa on käyty.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1083895On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402415Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi722383Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732292Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.402048Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma781620- 761517
Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl101245Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711087Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581081