Vastaa paremmin nykyajan haasteisiin

Ihanko totta?

Näin sanoo Lapuan Sanomien päätoimittaja 'uudistetun' LS:n tiimoilta. Tämän päivän lehdykkä näytti silmiini ilmaisjakelulehdeltä. Yleisönosastolta oli tärmä poissa, en viitsinyt lukea kirjoituksia niitten laihan ja mitäänsanomattoman fontin vuoksi. Kuolleet oli sijoitettu televisio-ohjelmien kylkeen ja risti-ilmoitukset halvan ja piittaamattoman näköisesti seuratoimintapalstan reunaan. Vähän arvostusta, pliis, ilmoituksethan maksavat maltaita. Asiajutun viereen oli tungettu ilmotukset, niin että sivun yleisestä epäviihtyisyydestä johtuen en halunut lukenut Kalliksestakaan. Lapuan Sanomien 'uudistus' on ajan kuva. Sekavaa sälää, kaikki sikin sokin, kenenkään ei ole lupa rauhassa keskittyä mihinkään. Etusivu on ok.

Oikea uudistus Lapuan Sanomille ei tule ulkoasun muuttamisen vaan sisällön terävöittämisen kautta. Tämä 'uudistus' on nyt sekoittanut LS:n entisen yleisen selkeyden ja luettavuuden. Muunlaista uudistusta en usko näillä resursseilla olevankaan tulossa. Ennustan, että nyt on monelle tehty helpoksi lopettaa Lapuan Sanomien tilaaminen.

18

711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuva ainakin

      liekö sukua. Etelän media ei ministeriä tavoittanutkaan.

      • tiatotoimistoo

        Ministeri on päätoimittajan veljen vaimo.


      • surkiaa on

        Näin käy kun otetahan konsultti uudistamaan.

        Kannettu vesi harvemmin pysyy kaivos, sanotaan.
        Kun konsultti on pakannut kimpsunsa ja kampsunsa,
        toimitus on omillaan. Jälki on nähtävissä.

        Mitenkä sellaasella porukalla, josta ykskään ei oo ennen vetänyt mitään
        muutosprosessia, olis jotakin käsitystä lehtiuudistuksen tekemisestä??
        Varsinkin kun lähtötaso on se, että pitääs opetella mitkä on yhdyssanoja ja mitkä ei.

        Toimitusta pitää johtaa, eikä vaan antaa sen huinailla omiaan, niinkun tämä porukka teköö.


    • Rauhanturvaajan

      horinat ei ainakaa ollu uudistunut. Mutta postin mainos oli oikias paikas eli kuolinilmoituksis...

      • jälijellä

        TV-ohjelmissa vielä vähän hiomista,eiköhänse siitä lutviudu.


      • LOL ...

        :D


    • surkea lehti.

      Onko tämä joku toimituksen kosto lukijoille? Haluaisin tietää, mihin nykyajan haasteisiin lehti nyt paremmin vastaa. Boikottiin koko lehti, säästyy sekin raha.

      • etusivu

        Kodinkoneale ja Pöntinen etusivulla. HUH-HUH !!


      • Kolme lehteä selattu
        etusivu kirjoitti:

        Kodinkoneale ja Pöntinen etusivulla. HUH-HUH !!

        yhtään juttua en oo pystyny lukemahan! Tuli aika kallis kuvalehti! Fontti on niin luotaantyöntävää, ettei sitä kertakaikkiaan pysty lukemaan! Miksi ei voida kokeella ja kysyä sitte asiakkaitten mielipidettä (joka on: vaihto takaasin hyvähän ja vanhahan!) Ugh! Olen puhunut!


      • huono uudistus
        Kolme lehteä selattu kirjoitti:

        yhtään juttua en oo pystyny lukemahan! Tuli aika kallis kuvalehti! Fontti on niin luotaantyöntävää, ettei sitä kertakaikkiaan pysty lukemaan! Miksi ei voida kokeella ja kysyä sitte asiakkaitten mielipidettä (joka on: vaihto takaasin hyvähän ja vanhahan!) Ugh! Olen puhunut!

        ja puheesi. Minä myöskään en ole lukenut kuin yhden ainoan jutun kolmesta lehdestä yhteensä. Vanha takaisin, nykyisessä menee raha täysin haaskeelle.


      • paer 2
        huono uudistus kirjoitti:

        ja puheesi. Minä myöskään en ole lukenut kuin yhden ainoan jutun kolmesta lehdestä yhteensä. Vanha takaisin, nykyisessä menee raha täysin haaskeelle.

        ainut minkä olen huomannut uudistetuista versioista on Lapuan Autohuollon mainoksen ,
        se on varmasti ainut minkä monet ovat nähneet etusivun yläosassa.

        siinä on maksetulle mainoshinnalle ainakin tullut näkyvyyttä ! hyvä diili !

        muuten lehti on perseestä.

        eli ruvetaan pohtimaan yhdessä minkälaista ilmoitus ja asia tuotetta /kilpailevaa julkaisu mahdollisuutta
        voitaisiin toteuttaa kaupungissamme.


    • huuhelo

      Kyllä myös seuratoiminta palsta on sekava ilman logoja, ei sieltä löydä enää mitään. Ei saisi olla liikaa säästölijalla voipi käydä pian niin että tilaajatkin alkaa säästämään.

      • parannettava

        muodoltaan yksinkertaisempaan ja paksumpaan. LS:ssa otettakoon Ilkka käteen ja opiskeltakoon siitä, miten ihmisystävällinen ja luettava lehti saadaan aikaan.


      • paikallislehti

        Lehti on mennyt sekavaksi ja siitä puuttuu selkeä jäsentely. Ikään kuin kaikki olisi sikin sokin. Ja tosiaan: miksi, oi miksi, seuratoimintapalstalta on logot nykäisty pois?! Ennen tunnisti jo logosta yhdistyksen.

        Ei muuta kuin adressi vanhan palauttamiseksi.


    • Hävetä saa

      Kysymys ei oo kuule resursseista. Ei tuollaista toimitusta ole
      monellakaan ison konsernin paikallislehdellä, meepä vaikka tutustumaan
      paikan päälle esimerkiksi Alman lehtiin, ei tarvitte kauas mennä rannikkoa ylähäppäin
      niin ensimmäänen tuloo vastaan. Sihteerit ja asiakaspalvelu ja latomo ja toimitusjohtaja päälle!!!
      Siinä on kuule resursseja!!!

      Kyse on siitä, mitä niillä resursseilla tehdään ja vaivaudutaanko niitä
      kehittämään, vai juodaanko kaffia, odotetaan seuraavaa kuukausipalkkaa
      ja sillä välin ladotaan lehteen kaiken maailman paskatekstejä, mitä sinne
      lähetellään sieltä täältä.

      Omaa uutistoimintaa ei ole, eikä edes mitään näkemystä siitä mitä sellainen vois olla.

      On kumma ettei se lapuaseurakaan yhtään herää asialle. Surkia on paikallisen lehden tilanne. Hävetä saa.

    • Kallista lystiä

      Lukemista on surkean vähän ja se vähäkin aika sekavasti kirjoitettu.

      Kuuskymppiä vuodessa on tästä tasosta kyllä hirveä raha.

      • Oman lehden puolesta

        Hapanta naamaa näyttää ne jotka haluaisivat että Ilkka nielaisisi Lapuan Sanomat, sehän tarkoittaisi Seinäjokeen liittämisen virsien valtaa. Lehtiuudistuksessa menee vähän aikaa ennenkuin toimitus ja myös lukijat tottuvat. Jos on tyytymätön niin voi itse tarjota parempia tekstejä. Rauhanturvaaja oli huomannut että kymmeniin maihin myydyssä televisiosarjassa näytettiin lähikuvassa patruunoita joiden kannassa luki Lapua. Hyvin huomattu, kiitos että asia kerrottiin.


      • Tyytymätön
        Oman lehden puolesta kirjoitti:

        Hapanta naamaa näyttää ne jotka haluaisivat että Ilkka nielaisisi Lapuan Sanomat, sehän tarkoittaisi Seinäjokeen liittämisen virsien valtaa. Lehtiuudistuksessa menee vähän aikaa ennenkuin toimitus ja myös lukijat tottuvat. Jos on tyytymätön niin voi itse tarjota parempia tekstejä. Rauhanturvaaja oli huomannut että kymmeniin maihin myydyssä televisiosarjassa näytettiin lähikuvassa patruunoita joiden kannassa luki Lapua. Hyvin huomattu, kiitos että asia kerrottiin.

        Ilkan nielaisevan Lapuan Sanomia. Mistä ihmeestä sen keksit? Lehtiuudistuksen tarkoitus ei koskaan pitäisi olla luettavuuden huononnus ja yleisen sekavuuden lisääminen. Se on nyt tapahtunut ja hyvä kysmys, mitä ihmettä ne on toimituksessa ajatelleet, kun ovat tämän huononnuksen hyväksyneet. Tekevätkö ne lehteä jollekin konsultille? Nykyisen näköinen LS halveksii lukijoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      212
      2908
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      213
      1289
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      118
      1259
    4. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      359
      1166
    5. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      111
      1063
    6. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      92
      1033
    7. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      402
      991
    8. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      914
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      904
    10. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      891
    Aihe