Lunastus ja pelastus tekojensa mukaan...

alex-kasi

Raamattu sen todistaa, (sille joka näkee), että ainoastaan ”Jumalan täydellisessä vanhurskaudessa” on iankaikkista elämää, ei missään muualla.

Ilm. 3:18
Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet..

Voideltuamme silmämme näemme esimerkiksi sen, että jokainen ihminen on vailla Jumalan vanhurskautta ja ymmärrämme, että ei yksikään ihminen omasta itsestään koskaan voi saavuttaa sitä Jumalan vanhurskautta mikä on välttämätön iankaikkisessa elämässä ja siksi jokainen meistä on omassa itsessämme kuoleman oma.

Jeesus lupasi kuitenkin että mahdottomuus tulee mahdolliseksi.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
... Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.
Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: Kuka sitten voi pelastua?
Jeesus katsoi heihin ja sanoi: Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.

Raamattu lupaa ja myös kertoo kuinka vajavaisesta, syntien turmelemasta elämästä voi tulla täydellinen vanhurskas elämä – elämä jossa Jumalan vanhurskaus asuu samalla tavalla kuin se nyt asuu Jumalan pojassa. Jumalan vanhurskaus, joka tarkoittaa täydellisesti synnin vaurioista parantunutta synnitöntä elämää. Sellaista elämää joka ainoastaan voi olla iankaikkista. Se on Raamatun Jumalan LUPAUS niille jotka haluavat sitä sydämmestään.

Kuinka se tulee mahdolliseksi.
Voisi lyhyesti sanoa: Koska Jumala maksoi meidän syntivelkamme. Aivan, se on totta, Jumala maksoi meidän syntivelkamme, mutta eikö jokainen joka haluaa tuntea totuuden ja tulla osalliseksi iankaikkisesta elämästä myös halua tietää kuinka täydellinen vanhurskas Jumala lunasti syntiset – mikä Jumalan lunastuksessa pelastaa?

Jumalan täydellinen vanhurkaus (Pyhyys) tulee ilmi myös pelastuksessa, siten että pelastuskin on täydellisesti oikeudenmukainen. Mikään muu ei ole mahdollista, ei epätäydellistä elämää voisi pelastaa epätäydellisellä lunastuksella. Sellainen usko on täysin ristiriidassa Raamatun sanoman kanssa.

Kun ymmärrämme että Jumala itse on vailla syntiä ja että kaikki mitä Jumala tekee on ilman vajavaisuutta, että kaikki Jumalan teot ovat vanhurskaita, täysin oikeudenmukaista ja rakkaudellista.

Ymmärrämme, että syntisten lunastuskin tapahtuu Jumalan täydellisessä oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa, ymmärrämme että mikään muu ei olisi mahdollista.

Meille jotka olemme varmoja, että se lunastus mikä tapahtui Jeesuksessa on täydellisesti oikeudenmukainen, ilman yhtäkään ”ryppyä”, varmoja että Jeesuksen elämä ja ristinkuolema on täydellinen lunastus hinta – ei enempää eikä vähempää – että Jeesus maksoi pahimmankin katuvan ja Jumalalta syntejään anteeksi pyytävän syntisen kaikki synnit, että hänen lunastuksensa on riittävä, meille jotka olemme varmoja että otti osakseen kantaa koko syntisen ihmisen syntikuorman, kaikki syntisen syntivelat, meille jotka olemme varmoja ja ymmäörrämme että mikään muu ei olisi riittävä lunastus pelastamaan syntisiä avautuu muutamia muitakin asioita jotka käkeytyvät lunastukseen.

Jeesus maksoi siis oikean ”lunastus-hinnan” ei enempää, mutta ei myöskään vähempää.

Mitä tämä tarkoittaa?
Muun muuassa, että voimme luottaa Jumalan lupaukseen, koska näemme ja ymmärrämme että se on totuudellinen lupaus – lupaus ilman valhetta, ilman pinintäkään ryppyä. Lupaus joka kestää kaiken tarkastelun, muuttumatta..

Mutta me voimme nähdä myös muita asioita kun tarkastelemme mitä lunastukseen sisältyy.

Kun ymmärrämme että Jeeus kärsi sen koko kohtalon mikä olisi syntisen kärsittävä – voimme oikopäätä poistaa esimerkiksi ”helvetin ikuisen piinan”, sillä eihän Jumalan täydellinen lunastus Jeesuksessa sisällä ikuista piinaa.

Jeesus kuoli, koska synnin palkka (vajavaisen kohtalo) on kuolema, Jeesus lakkasi elämästä Raamattu sanoo:että Jeesus nukkui kuolemassa kunnes Jumala hänet herätti – esikoisena kuolemaan nukkuneista kolmantena päivänä – ei Jeesus ole missään helvetissä piinattavana meidän syntiemme tähden.

Mutta me voimme oppia muutakin Jumalan lunastuskesta ? jos tarkatelemme sitä siihen sisältyvän Jumalan vanhurskauden valossa. Koska me olemme varmoja, että Jeesuksen lunastus on täydellinen oikeudenmukaisuudessa, voimme myös nähdä mikä on niiden syntisten kohta jotka eivät voi pelastusta vastaan ottaa. Se on Jeesuksen kärsimyksen määrä – ja kuolema - eí koskaan sénempää. Sillä koska Jeesuksen kärsimys ja kuolema riittää palastamaan pahimmankin rikollisen joka katuu tekojaan ja pyytää niitä anteeksi JUMALALTA ja koska tiedämme, että Jumala on täydellinen vanhurskaudessaan – voimme myös ymmärtää että lunastus on samalla myös sen syntisen syntien rangaistuksen, mitta sille joka ei ota pelastusta vastaan – ei enempää – ei mitään ikuista piinaa.
Raamattu sanoo: ”Tekojensa mukaan”...

alex

14

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viisa Us

      logiikkaa jonka ymmärtää ateistikin.

    • tähden,

      ei omien tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

      Sensijaan jumalattomien rangaistus on tekojensa mukaan, jos ihminen ei suostu armon alle niin hyänen osansa on toinen kuolema helvetin tulessa. Raamatun sana sanoo selkeästi, että:"Helvetti on TOINEN KUOLEMA!"

      • alex-kasi

        Toivotaan että se näkyi kirjoituksesta vaikka otsikko olikin pieleen.

    • Pyhät pahat

      Tjaa, jopas oli petollinen otsikko, eikä edes kyseenalaistettu kyssäriksi - - telojenko kautta pelastus; ihanko vaa'alla punnitaan kumpia on enemmän, hyviä vai pahoja tekoja?
      Mutta minä kannatan tätä että meidät armosta pelastetaan hyviä tekoja varten ja nekin on edeltä valmistettu.
      Meidän tehtäväksemme jää ain armossa astella valmiisiin saappaanreikiin maailmassa lumihangessa.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9668510

      • alex-kasi

        sen olisi pitänyt olla: Lunastus ja pelastus ja tekojensa mukaan...

        Mutta toivattavasti kuitenkin sait selvää mitä kirjoituksellani tarkoitin ja sehän on pääasia.

        Mutta hyvä että huomautit ..

        alex

    • eremith32

      Samaa perus kertausta jokaisessa alexin aloituksessa, jossa ei ole mitään henkisesti valottavaa tai tai ymmärrykselle uutta sanottavaa. Miksi et käytä raamattua, ja sisästäisit sen sanoman sisällön joka siihen kätkeytyy. Esimmerkiksi evankeliumien syvällinen sanoma ja henkinen voima, joka on vapahtaja uudestisyntyneessä kristityssä, eli "Kristus meissä". Näin siis ihminen ja Jumala ovat yhtä, ilman sydämen möytävaikutusta ilman niitä sisäisiä ääniä, jotka kuuluvat meidän sielussamme, ei myöskään Jeesuksen ristinkuolemalla ole pelastukseemme mitään merkitystä, ei ole mitään toivoa löytää jumalaa ja totuutta.

      Meissä täytyy olla yhteistoiminta järjen ja sydämen välillä, jos todella tahdomme löytää Jumalan. Kyllä me sen ymmärrämme jokainen totuuden etsijä, että Jumala on vanhurskas ja hyvä. Miksi sanot, että Jeesus kuoli, koska synnin palkka (vajavaisen kohtalo on kuolema) oliko Jeesus Kristus vajavainen? Ja kuitenkin Jumala Jeesuksen taivaallinen Isä sanoo, "että tämä on minun rakas Poikani jonka minä synnytin" kuunelkaa häntä". Meillä tulee olla järki sydämen palvelijana, sillä onhan se yleisestikin niin, että sydän eli omatunto palvelee sydämen kutsua, vielä selvemmin se tulisi olla esillä uudestisyntyneen ihmisen elämän johdossa.

      Meidän on aiheetonta mennä oman heikon uskomme valossa tarkastelemaa joidenkien 'meidän mielestämme syntisten kohtaloa pelastuksen sen paremmin kuin kadotuksenkaan suhteen, vain ihminen omakohtaisesti tietää sydämensä tilan ja sen, missä suhteessa hän on sydämessään Jumalaansa, siksi jokainen ratkaisee itsetietoisesti suhteensa "Isään". Me kuitenkin jokainen käymme fyysisen kuoleman siten, että säilytämme sielumme/henkemme Isän Jumalan yhteyteen, se on luonnollinen seuraus että henki/sielu jättää fyysisen majansa maan-poveen.

      Ja me emme suinkaan voi sitä nähdä - tietää, että ketkä ovat niitä syntisiä jotka eivät ole ristinkuoleman lunastuksen kautta ansainneet pysyvää taivasvaltakunnan elämää, ne sielut pysyvät meiltä tuntemattomina tässä elämässä, monet menevät meitä ennen, ja kukaan meistä ei tiedä, että se syntinen Buplikaani saattaa olla juuri niitä ensimmäisiä ja me niitä viimeisiä, mutta hyvä niin. Pitäkäämme vain rima tässä mielessä matalalla.

      • alex-kasi

        Ei kai ole koska et tajua mitä kirjoitin.
        Sinähän oletkin siinä uskossa että olet ikuinen kuolematon sielu ja vietät ikuisuutesi joko taivaassa tai helvetissä.

        Tietysti se voi tuntua että toistan tätä samaa asiaa - mutta se ainakin sinulle kovastikin tarpeen :) - koska et vieläkään ole tajunnut asiaa - vaan yhä vain valehtelet itsellesi että olet kuolematon ikuisuusolento.

        Kuule nyt eremith32, SINÄ ET OLE MIKÄÄN ikuisuusolento ilman Luojaasi. OK?
        Niin kauan kuin seisot Luojasi edessä ja väität ettet tarvitse Häntä voidaksesi saada iankaikkisen elämän olet vaarassa, että joudut sen kerran todistamaan .. sillä jos kerran väität olevasi yhtä kuolematon kuin Jumalasi niin ethän sinä siihen Häntä tarvitsekaan - ja joku taivaan ovimikko ei Jumala ole.. joten lakkaa valittamasta ja selittämästä ja ajattele mielummin asiaa. Se on niin helppoa olla samaa mieltä niiden kanssa jotka eivät paljon muuta tee kuin mollaavat adventisteja, mutta tiedätkö miksi he tekevät niin - koska he eivät asiakeskusteluun kykene ja eivät halua että muutkaan sitten keskustelevat..

        Kova olet sinäkin selittämään kuinka huonoja ja "hengettömiä" muut ovat, mutta katso eteesi.. sillä jokaisesta sanasta me joudumme vvastaamaan kerran Kaikkivaltíaan edessä.. vaiu etkö usko että niin on ? hengessäsi?

        alex

        alex

      • Hyvä kysyvä haaste Alexille ja meillekaikille:
        ==Miksi et käytä raamattua, ja sisästäisit sen sanoman sisällön joka siihen kätkeytyy. Esimmerkiksi evankeliumien syvällinen sanoma ja henkinen voima, joka on vapahtaja uudestisyntyneessä kristityssä, eli "Kristus meissä".==

        Näkee, ettei alex käytä Raamattua ajatusrakennelmiensa perustana. Kuinka ihmeessä lunastus voisi olla
        tekojen mukaan, kun lunastushinta suoritettiin jo ennenkuin vastasimme kyllä Jeesukselle - ja jo ennen
        kuin edes synnyimme tekemään pahaa ja hyvää.

        Kol.1:27
        joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

        Alexille hieman pidemmän kaavan mukaan, jottei viäntäisi ja kiäntäisi sanomaa nurinniskoin kuin kanootti:

        Kolossalaiskirjeen 1. luku: 26
        sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen,
        mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
        27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.
        28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella viisaudella, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.

        Benedin varalta vieläkin pidempi kaava viitteineen:

        Kol.1:24
        Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu,
        minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta.
        [Room. 12:5; 1. Kor. 12:27; 2. Kor. 1:5, 2. Kor. 4:12; Ef. 3:13; Fil. 2:17]
        25
        Minusta on tullut sen palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa, [1. Kor. 9:17; Ef. 3:7]
        26 salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen,
        mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. [Room. 16:25,26 ]
        27
        Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne*, kirkkauden toivo.
        [Voidaan kääntää my�s:»Kristus teissä». Kirjoittaja tarkoittaa joko seurakuntaa tai yksityisiä kristittyjä.]
        [ Room. 9:23]
        28
        Häntä me julistamme, ja me neuvomme ja opetamme jokaista ihmistä kaikella viisaudella,
        jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi- ikäisenä Kristuksen tuntemisessa. [Ef. 4:13]
        29
        Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa.

      • Tee parannus
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Hyvä kysyvä haaste Alexille ja meillekaikille:

        kun olet niin kärttynen ja syyttäjä henki päällä. Taisivat nähdä sen todellisen AVK-uskon ja heittää sinut pellolle.
        Ja nytet saa öisin nukuttua ja purat kiukkuas aleksiin. Kysy uskova_1ltä jos hää vaikka ottas sinut taas leiriinsä.

      • 123654

        mutta aloituksen sivuutit vain muutamalla valheelisella ja syyttävällä sanalla.

      • eremith32
        alex-kasi kirjoitti:

        Ei kai ole koska et tajua mitä kirjoitin.
        Sinähän oletkin siinä uskossa että olet ikuinen kuolematon sielu ja vietät ikuisuutesi joko taivaassa tai helvetissä.

        Tietysti se voi tuntua että toistan tätä samaa asiaa - mutta se ainakin sinulle kovastikin tarpeen :) - koska et vieläkään ole tajunnut asiaa - vaan yhä vain valehtelet itsellesi että olet kuolematon ikuisuusolento.

        Kuule nyt eremith32, SINÄ ET OLE MIKÄÄN ikuisuusolento ilman Luojaasi. OK?
        Niin kauan kuin seisot Luojasi edessä ja väität ettet tarvitse Häntä voidaksesi saada iankaikkisen elämän olet vaarassa, että joudut sen kerran todistamaan .. sillä jos kerran väität olevasi yhtä kuolematon kuin Jumalasi niin ethän sinä siihen Häntä tarvitsekaan - ja joku taivaan ovimikko ei Jumala ole.. joten lakkaa valittamasta ja selittämästä ja ajattele mielummin asiaa. Se on niin helppoa olla samaa mieltä niiden kanssa jotka eivät paljon muuta tee kuin mollaavat adventisteja, mutta tiedätkö miksi he tekevät niin - koska he eivät asiakeskusteluun kykene ja eivät halua että muutkaan sitten keskustelevat..

        Kova olet sinäkin selittämään kuinka huonoja ja "hengettömiä" muut ovat, mutta katso eteesi.. sillä jokaisesta sanasta me joudumme vvastaamaan kerran Kaikkivaltíaan edessä.. vaiu etkö usko että niin on ? hengessäsi?

        alex

        alex

        Niin alex tämä oli minun kantani sinun kirjoituksestasi! Vai, että olitkin sen tähdännyt minulle, no siinäpä sait aivan oikeaan aikaan minulta näkemykseni mitä mieltä olin tekstistäsi. On täällä sentään, kuitenkin hieman syvällisempiäkin tulkintoja raamatusta, ja muutenkin asallisimpia kirjoituksia, eikä joka toinen sana täysin irrallaan asiasta, tyhjänpäiväistä tekstiä joka ei ilmaise mitään. Sen jälkeen alkaa panettelu alexin tyyliin.

        mielelläni luen asiallisia tulkintoja raamatun, niitä jotka ovat ymmärryksellä ensin hyvin käsiteltyjä, esimerkiksi Antti Kantolalla on usein hyvin tulkittuja raamatun tekstejä ja useimmiten evankeliumeista erittäin hyvinkin käytännön elämään kohdennettuja - sovellettuja tekstejä. En ymmärrä miksi sinä et niitä löydä, vaan tuot omia näkemyksiäsi, jotka ovat minusta kyllä kaukana mitä voisi, jos tajuaisi esimerkiksi evankeliumien tekstin sisällön oikealla tavalla. Vuorisaarna olisi sellainen kultakaivos henkisen elämän aloittamiselle, kaivauduppa alex sen sisään!

    • Ei meidän tarvitse kitkeä Raamatusta ikuista piinaa ja lisätä siihen kohtaan hävittäminen. Tai poistaa hävittäminen ja lisätä siihen ikuista piina. Jätetään asiat auki.
      Kun emme me ressukat käsitä mitä taivaassa oleminen on. Miksi käsittäisimme mitä rangaistuskaan kaikenkaikkiaan on? Raamatusta löytyy viitteitä asiasta, mutta mitään yksityiskohtia on turhaa alkaa muodostaan.
      Annetaan Jumalan hoitaa lopussa nuo isot hommat. Keskitytään me vain kulkemaan Jeesuksen askelissa ja kiittämään pelastuksen armosta. Ei ole mitään tuomioita niille, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa. Eikös ole hieno homma!

      • Että Iskä hoitaa isot hommat ja me pikkulapsina teemme jotain,
        ehkä enemmän vahinkoa kuin hyötyä tuottavaa,
        mutta Iskä niin mielellään näkee, että olemme hengessä mukana.

        Aloittaja kuitenkin vaatii miettimään siltä pohjalta, että lunastus ja
        pelastus tekojensa mukaan. Siihen poikittaiseen ajatukseen on hankala
        vastata ihan suoraan, mutta ehkä voisi ajatella, että Iskä tahtoo ennen
        muuta sataprosenttista laupeutta ja jotain laupeuden tekoja ja sen LISÄKSI
        näkee mielellään, että annamme kymmenyksiä tai lahjoja tai almuja tms.

        Ei meitä ole niinkään lainkuuliaisuuteen kutsuttu - 10% näyttäisi riittävän -
        kuin laupeuden töitä harrastamaan, niitä joita ei laki määrää; ikäänkuin
        vapaaehtoistyön puolelle usko meidät siirtää palkkalaisen roolista.

        Luuk. 10:33
        Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen
        ja näki hänet, niin hän armahti häntä.

        Laki ei näe pulassa olevaa kovinkaan helposti, mutta armahtava sydän näkee.
        Ei ratkaisevaa ole se, kuka eniten ehtii hyvää tekemään; liike oikeaan suuntaan
        on tärkeintä ja työ pitää lämpimänä.

      • Fniss!
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Että Iskä hoitaa isot hommat ja me pikkulapsina teemme jotain,

        Olen usein miettinyt, miksi sinä ymmärrät alexin kirjoitukset väärin. Nyt minusta tuntuu, ettet lue muuta kuin otsikon ja se jää sinun päähäsi jurraamaan.

        Otapa joskus ja lue koko teksti, mitä alex kirjoittaa, oikein ajatuksen kanssa, keskityen ja ilman omia ennakkoluulojasi niin ehkä ymmärrät alexin oikein.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4015
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2417
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2322
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1643
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      79
      1576
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      72
      1142
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1101
    Aihe