Pöntinen Lapualta otaksun?

ääni persulle!

Tällainen kirjoitus oli tuolla Harjun vaalisivuilla. Taitaa tuo Pöntinen olla pelkkä suunsoittaja Lapualta? Miksi tuo Harju on jossakin ipussa, olisi kaverille ollut varmasti käyttöä isomissakin puolueissa?

Ei nyt ihan kuka vaan ja kenelle vaan?

Olimme 19.2. Lapuan Kristillisen opiston perheseminaarissa, puolueemme lähettäminä kansanedustajaehdokkaina. Kyseessä oli aamusta asti jatkunut tärkeä juhlatilaisuus: kansanopistosta tuli perheopisto. Perheiden hyvinvointiin liittyvänä juhlapuhujana oli emeritusprofessori Lea Pulkkinen Jyväskylän yliopistosta. Hän myös seminaarin lopussa antoi
evästystä meille ehdokkaille.

Tuossa loppuvaiheessa ehdokas Kai Pöntinen aloitti kapakkatason huutelun, vaatien tietoa professorin lapsuudesta tyyliin: “Etkös sää ole viisas? Kerropa millasesta kodista sää oot? Ethän sää viisaaks ole yliopistossa tullut? Sää olet päässyt pitkälle, myännä pois.”

Siinä muiden pohjalaisehdokkaiden hymy hyytyi, ja häpeä varmaan valui pitkin jokaisen selkärankaa. Jälkikäteen tuli ainakin ipulaisille kakkoshäpeä: meistä kumpikaan ei mennyt väliin kiusaamistilanteessa. Eivät kumma kyllä edes opiston edustajat. Professori Pulkkinen tuskin
oli arvannut tulevansa tuolla tavalla herjatuksi juuri Lapualla?

Jotta tässä kehtaisi edes kulkea ulkosalla pohjalaisena kansanedustajaehdokkaana, niin voisiko kokoomus, tai ainakin Kai Pöntinen, esittää julkisen anteeksipyynnön professori Lea Pulkkiselle?

Mutta miten tämä nyt sitten on, Kai Pöntinen, juuri sinun kohdallasi? Esitit: “Suomessa on kasvatettu lapset ihan hyvin Kristuksen syntymän jälkeen 2000 vuotta, ei siihen nytkään sosiaal alan opettajan (!!!) neuvoja tarvita. “ Mistä siis on peräisin käsityksesi, että nuan vaan voit huikkia sinutellen ja nolostuttamismielessä itseä vanhemmalle ja viisaammalle ? Mihinä soot sellaasta oppinu?

Ari-Pekka Harju ja Pia Lindequist
Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokkaat

38

1445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kai?

      Ei Kai tämä ole totta?

      • Paitakauppa

        Tällaista jälkeä tulee, kun on koko ikänsä elänyt Lapualla.

    • HEHHEHHEH!! Tämä on uskomatonta. Pöntinen todella näytti syvän ja kunnioitettavan viisautensa.

      • @

        Samalla tyylillä ja vielä kyynärpäät ojos on tämä ADHD-ihminen öykkäröinyt Lapuan kunnallispolitiikassa ylöspäin.

      • huutaa
        @ kirjoitti:

        Samalla tyylillä ja vielä kyynärpäät ojos on tämä ADHD-ihminen öykkäröinyt Lapuan kunnallispolitiikassa ylöspäin.

        pitää vain huutaa40

      • hämärtyneet.

    • Öykkäri mikä öykkäri

      Luin järkyttyneenä aamun Ilkasta jutun. Ja voiko olla hienotunteisempaa ihmistä kuin Lea Pulkkinen. Eikö tilaisuudella ollut ketään vetäjää, joka olisi pyytänyt Pöntistä "panemaan naamansa kiinni" ettei häpäise kaikkia pohjalaisia. No, olen kyllä ollut fiksuissa seminaareissa, jossa osallistujat ovat keskustelleet sivistyneesti asiantuntijoiden mm. Lea Pulkkisen kanssa.

      Toivottavasti ei ole kovin paljoa samoin ajattelevia.

    • Paluumuuttaja

      Pöntinen näytti malliesimerkin selkäytimellä hoidetusta kotikasvatuksesta, jota otsalohkon käyttö ei häiritse. Olen kamppailut lapualaisuuteen liittyvää häpeäntunnetta vastaan, mutta nyt tuli iso pudotus.

      • Pysy Haapakoskella

        Pitäisi huolehtia siitä ketä päästetään ihmisten ilmoille. Lähes 80-vuoden työ historian virheiden korjaamiseksi valuu hukkaan.

    • ipulle 10+

      Aika kovan nakkasivat nuo ipulaiset!!!

      • ilmeisestikin

        samaa mieltä.Lapuan kokoomus tapakussille.En äänestä kokoomusta.

      • ???

        Onkohan harjun ja lindeguist kirjoituksessa perää. Vai onko tässä lähdetty vaan soitellen sotaan? Kyllähän Kaitsu on aika kärkevä lausunnoissa ja puheissa, mutta tuohan on vaan kirjoitus. Odotetaan mitä Pöntinen vastaa tai vastaako?

      • Laual. työkaverina
        ??? kirjoitti:

        Sitten näkis, vahvistuuko käsitys.

      • kokemusta on
        ??? kirjoitti:

        Onkohan harjun ja lindeguist kirjoituksessa perää. Vai onko tässä lähdetty vaan soitellen sotaan? Kyllähän Kaitsu on aika kärkevä lausunnoissa ja puheissa, mutta tuohan on vaan kirjoitus. Odotetaan mitä Pöntinen vastaa tai vastaako?

        kuullun ymmärtäminen on eduskuntavaaliehdokkailla hanskassa, kun kerran lehtijutun tekevät. Ja miksei olisi, sillä Ari-Pekka Harju on mediasuunnittelija ja Pia Lindeqvist lasten ja nuorten psykoterapeutti. Pöntisellä sensijaan on kyky vääntää musta valkoiseksi. Nimimerkillä 'kokemusta on'.

      • ei voi olla perätönt
        kokemusta on kirjoitti:

        kuullun ymmärtäminen on eduskuntavaaliehdokkailla hanskassa, kun kerran lehtijutun tekevät. Ja miksei olisi, sillä Ari-Pekka Harju on mediasuunnittelija ja Pia Lindeqvist lasten ja nuorten psykoterapeutti. Pöntisellä sensijaan on kyky vääntää musta valkoiseksi. Nimimerkillä 'kokemusta on'.

        Kun lehteen annetaan julkinen juttu, se ei voi olla perätön. Lisäksi tuossa seminaarissa oli myös sen verran paljon muitakin läsnäolijoita, joten sellaisesta tilaisuudesta ei voi perätöntä kirjoittaa.
        Näin se vain menee.

      • Merkantti
        ei voi olla perätönt kirjoitti:

        Kun lehteen annetaan julkinen juttu, se ei voi olla perätön. Lisäksi tuossa seminaarissa oli myös sen verran paljon muitakin läsnäolijoita, joten sellaisesta tilaisuudesta ei voi perätöntä kirjoittaa.
        Näin se vain menee.

        Ns merkonomijärki. Jos on pakko sanoa niin sanoo oman käsityksensä.

      • talonpoikaisjärki
        Merkantti kirjoitti:

        Ns merkonomijärki. Jos on pakko sanoa niin sanoo oman käsityksensä.

        " - ehdokas Kai Pöntinen aloitti kapakkatason huutelun, vaatien tietoa professorin lapsuudesta tyyliin: “Etkös sää ole viisas? Kerropa millasesta kodista sää oot? Ethän sää viisaaks ole yliopistossa tullut? Sää olet päässyt pitkälle, myännä pois.”

        Niin, varmaan sisäinen "pakko". Iso ego, iso suu. "merkonomijärki"?

      • vaan ongelmat.
        talonpoikaisjärki kirjoitti:

        " - ehdokas Kai Pöntinen aloitti kapakkatason huutelun, vaatien tietoa professorin lapsuudesta tyyliin: “Etkös sää ole viisas? Kerropa millasesta kodista sää oot? Ethän sää viisaaks ole yliopistossa tullut? Sää olet päässyt pitkälle, myännä pois.”

        Niin, varmaan sisäinen "pakko". Iso ego, iso suu. "merkonomijärki"?

        Kai nyt jokainen osaa lukea rivienvälistä senverran, että kyseisten huuteluiden aihe juontaa juurensa itse ehdokkaan taustasta ja siinä koetuista puutteista.

      • 2354
        vaan ongelmat. kirjoitti:

        Kai nyt jokainen osaa lukea rivienvälistä senverran, että kyseisten huuteluiden aihe juontaa juurensa itse ehdokkaan taustasta ja siinä koetuista puutteista.

        Ei pidä Pöntisen syntejä laittaa koko Lapualaisten viaksi, Lapualla on sellainen sivistymättömien kehto kuin Haapakoski sinne on kasattu kaikki Lapuan paskasakki, josta Pöntinen suuriäänisimpänä yrittää päästä pois

      • Törppö myös
        2354 kirjoitti:

        Ei pidä Pöntisen syntejä laittaa koko Lapualaisten viaksi, Lapualla on sellainen sivistymättömien kehto kuin Haapakoski sinne on kasattu kaikki Lapuan paskasakki, josta Pöntinen suuriäänisimpänä yrittää päästä pois

        Oppi-isänsä, kuuluisa porstuashuutaja, jolla oli asiaa ennen valtuuston kokouksia. Puhetta ei enää piisannut kokouksiin.

    • Manku

      Haluasin kuulla/ lukea Pöntisen vastineen asiasta. Jotenkin tuntuu, että jos asia meni todella noin kuin on esitetty, niin vastineelle olisi tarvetta. Itse en henkilökohtaisesti pidä öykkäröinnistä, jota näkee työmaailmassa avain tarpeeksi. Joten jos Kaitsu voisi vastata jollain muotoa esitettyyn kritiikkiin, niin olisin tyytyväinen.

      Kukaan on tuskin sellaisessa roolissa, jossa voisi heittää moisia asioita ilmaan ja ennen kuin omia päätelmiä asiasta voi tehdä, niin vastine voisi toimia. Tittelit ja oppiarvot eivät voi koskaan määrittää ihmisen todellista arvoa ja tuntuu jopa ikävältä kuulla, että moisia asioita heitellään julkisessa tilaisuudessa. Joten Pöntinen tee tee oma vastineesi asiasta. Jos se vain tuntuu oikealta.

      • suurena

        yllätyksenä, että joku vie hänen harkitsemattomat huutelunsa lehden palstoille. Epäilemättä puheilla oli paljon todistajia, joten jään minäkin mielenkiinnolla odottamaan tuleeko vastinetta.

        Lapualla kyseinen eduskuntavaaliehdokas on tottunut siihen, että saa sanoa mitä vain ilman, että siitä seuraa mitään. Tarvittiin ei-lapualaisia henkilöitä nostamaan asia julkisuuteen. Aiemmin tässä ketjussa joku kirjoittaja ihmetteli eikö kyseisessä tilaisuudessa ollut ketään vetäjää, joka olisi kehoittanut Pöntistä sulkemaan suunsa, "ettei häpäise kaikkia pohjalaisia". Huomautan ihmettelijälle, että tilaisuushan pidettiin Lapualla. Näin meillä, valitettavasti.

      • P:ltä
        suurena kirjoitti:

        Eilen Harjun ja Lindeqvistin kirjoitus painettiin myös Pohjalaiseen, tosin vähän toimitettuna mutta ei muutettuna. Se, että kokoomusmielinen Pohjalainenkin kirjoituksen julkaisi, kertoo omaa kieltään.

      • Yllille
        P:ltä kirjoitti:

        Tekivät vastineen ja nolasivat itsensä tosi piiitkän odottelun jälkeen.

      • ala-arvoista soopaa

        kun tähän asiaan ei voi vastata: kun muutkin niin teki... ei voi syyttää nyt muita. Kuinka ihmeessä tuollainen on asetettu kansanedustaja ehdokkaaksi, joka jatkuvasti takkuaa joka asiassa.

      • 1009
        Yllille kirjoitti:

        Tekivät vastineen ja nolasivat itsensä tosi piiitkän odottelun jälkeen.

        mistä sen vastineen saa lukea?

      • en muista aikaa
        1009 kirjoitti:

        mistä sen vastineen saa lukea?

        Ilkassa yleisön osastossa otsikolla"tulihan se sieltä".Se Yllin.

    • tfyghuö

      Niin, minustakin se Pöntinen on outo öykkäri.

      Toisaalta tämä tapaus nyt on nähtävä myös toisessa valossa. Jos joku ipu-puolueen ehdokas näkee kilpailevan ison puolueen ehdokkaan käytöksen noin ala-arvoisena niin nousee kyllä heti epäilys esiin, onko se oikeasti noin. Ipun ehdokkaaksi ryhtyvän harkintakyky on todistettavasti heikko. Koska mitään mahdollisuuksia läpimenoon ei ole niin ainut motiivi täytyy olla julkisuuden tavoittelu. Ja näinhän sitä saa, pääsee oikein keskusteluihin mukaan ja oikea ehdokaskin vastaa oikeassa lehdessä, se on suurta se.

      Seminaarien luenteeseen kuuluu kysymysten esittäminen alustajalle. Siihen oliko kysymykset oikeanlaisia, en osaa vastata mutta muualta kuin ipun ehdokkailta en ole kritiikkiä kuullut.

      Minä en Pöntistä äänestä, sillä en kirjoita mutta en kyllä äänestä mitään ihme ipulaistakaan. Tällainen vaan haisee niin rumasti mustamaalaamiselta. Pöntisen arvostelukyky on saattanut pettää jos hän on oikesti käyttäytynyt jotenkin sopimattomasti mutta ipulaisten arvostelukyky on pettänyt varmasti kun tästä on pitänyt alkaa pinnoja keräämään. Toisaalta jos mitään muuta ei äänien saamiseksi ole kuin kilpailevien mustamaalaus niin ehkä tämäkin kortti silloin on vaan käytetävä.

      • Paikalla ollut

        Kyllä nämä ipulaiset puheenvuoroja käyttivät, eivät olleet hiljaa. Mutta tämän Pöntisen käytöstä kauhistuivat varmaan kaikki paikalla olleet. Hän alkoi vielä luennoitsijan lähdettyä junalle arvostella yleensä kotikasvatuksen pohtimista ja perheiden ohjausta.Perhekansanopiston idea on siis Pöntisen mielestä turha.

    • naapuriapu tarpeen

      Näkökohta se on tuokin, ei siinä mitään. Mitä Ipulaisten arvostelukykyyn tai sen puutteeseen tulee, kiinnittäisin huomiota siihen tosiasiaan, että toinen näistä kirjoittajista on psykologi. Sellaisilla tavallisesti on ihmis- ja käyttäytymisymärrystä enemmän kuin merkonomilla, joten mustamaalausepäilysi ei tässä kohtaa vakuuta.

      Tuskin Ipulaiset kirjoituksellaan lisä-ääniä saavat, mutta lapualaisia sillä kylläkin palvelevat. Täällähän ollaan Pöntisen kanssa ihan avuttomia siitäkin huolimatta, että nurkantakaisissa keskusteluissa näyttää ilmenevän kovin paljon tyytymättömyyttä.

      • rtgyplå

        No jos minun pitäisi pisteyttää uskottavuutta tuovat tekijät niin kyllä jokin ipun ehdokkuus vie enemmän pinnoja kuin jokin maisterin tutkinto tuo. Maisteriksi pystyy lukemaan liki jokainen jos sosiaalinen paine siihen ajaa mutta ipun ehdokkuus vaatii omaa henkilökohtaista hölmöyttä. Olen tavannut hölmöjä väitelleitä ihmisiä ja fiksuja rippikoulupohjalla olevia enkä usko oppiarvoon tarvittavan muuta kuin sitkeyttä useimmilla. Myöskään koulutus ei tee älykkäämmäksi.

        Ja tässä ei voi unohtaa sitä, että nämä puhuvat omaan pussiinsa tässä. He siis ovat olleet ko tilaisuudessa, istuneet seminaarissa hiljaa ja huomaamattomana, sitten jälkikäteen he on alkaneet yleisönosatotasolla mustamaalaamaan sellaisia, jotka edes ovat saaneet sanottavaansa sanottua. Kumman sinä haluat edustajaksesi ennemmin, sellaisen, joka saa asiansa esiin ja pystyy julisesti toimimaan vaikka se joskus menisi pieleenkin vai sen hissukan joka kyttää tillaisuutta päästä takaapäin puukottamaan salaa selkään mutta kun asiat on esissä ei sano mitään. Ja tiedoksesi seminaareissa on tapana keskustella alustuksista.

        Minä en äänestä Pöntistä sen takia, koska sen toimet olleet minusta hieman liian ronskeja. Minä uskon, että asioita ajetaan paremmin vähän hienovaraisemmin toimien. Mutta takanapäinpanettelijoita en äänestä enkä pidä oikein minään muutenkaan.

      • näin se vaan on
        rtgyplå kirjoitti:

        On tajuttava se, että vaikka laittaa lehteen kirjoituksen heti seuraavan päivänä sitä ei heti julkaista.

        Minusta kyseinen tapahtuma on tuotu julkisuuteen ihan oikealla tavalla. Yleiseen kesksuteluun asioiden tuoni ei tapahtu tuosta noin vaan.

        Olen ymmärtänyt että asiasta on paljon keskusteltu opiston tapahtuman jälkeen.'Hyvä että lopulta tukli julkisuuteen.

      • AaaPee itte
        rtgyplå kirjoitti:

        No jos minun pitäisi pisteyttää uskottavuutta tuovat tekijät niin kyllä jokin ipun ehdokkuus vie enemmän pinnoja kuin jokin maisterin tutkinto tuo. Maisteriksi pystyy lukemaan liki jokainen jos sosiaalinen paine siihen ajaa mutta ipun ehdokkuus vaatii omaa henkilökohtaista hölmöyttä. Olen tavannut hölmöjä väitelleitä ihmisiä ja fiksuja rippikoulupohjalla olevia enkä usko oppiarvoon tarvittavan muuta kuin sitkeyttä useimmilla. Myöskään koulutus ei tee älykkäämmäksi.

        Ja tässä ei voi unohtaa sitä, että nämä puhuvat omaan pussiinsa tässä. He siis ovat olleet ko tilaisuudessa, istuneet seminaarissa hiljaa ja huomaamattomana, sitten jälkikäteen he on alkaneet yleisönosatotasolla mustamaalaamaan sellaisia, jotka edes ovat saaneet sanottavaansa sanottua. Kumman sinä haluat edustajaksesi ennemmin, sellaisen, joka saa asiansa esiin ja pystyy julisesti toimimaan vaikka se joskus menisi pieleenkin vai sen hissukan joka kyttää tillaisuutta päästä takaapäin puukottamaan salaa selkään mutta kun asiat on esissä ei sano mitään. Ja tiedoksesi seminaareissa on tapana keskustella alustuksista.

        Minä en äänestä Pöntistä sen takia, koska sen toimet olleet minusta hieman liian ronskeja. Minä uskon, että asioita ajetaan paremmin vähän hienovaraisemmin toimien. Mutta takanapäinpanettelijoita en äänestä enkä pidä oikein minään muutenkaan.

        "He siis ovat olleet ko tilaisuudessa, istuneet seminaarissa hiljaa ja huomaamattomana, sitten jälkikäteen he on alkaneet yleisönosatotasolla mustamaalaamaan sellaisia, jotka edes ovat saaneet sanottavaansa sanottua"

        Yleensä tilaisuudessa, missä joku puhuu niin ollaan hiljaa ja kuunnellaan, mitä asiantuntija kertoo... ja en todellakaan ollut huomaamaton, jos vai paikalle oli tullut niin sen näki ja kuuli :)

    • EI-ääni Pöntiselle

      Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet.

    • Huutelen

      Ehkä vastine kertoo luetun ymmärtämisestä jotain.

      • kiitosHarju&Lindqvis

        Alotukseen kirjoitettu Pöntisen huutelujuttu on nyt julkaistu Lapuan Sanomissakin. Oikein pitää ihmetellä, että lehti uskalsi painaa sen. Lapualla istutaan toisten housuilla tuleen, niin raukkoja ne on.

    • AaaPee itte

      Hyviä kommentteja puolesta ja vastaan... kiitos siitä! Seuraan tätä mielenkiintoista ajatustenvaihtoa säännöllisesti. SUOMI24, täällä asuu viisaus. Mutta käykää ajankuluksi myös minun henk.koh. sivuilla http://www.aph.fi

      -Ari-Pekka Harju, kansanedustajaehdokas, IPU

      • 265

        Kiitos AP Harju, että toit asian julkisuuteen. On tästä asiasta teillä ja toreilla keskusteltukin, vaikkei se mitään uutta ehdokkaan kuvaan ole tuonutkaan. Paitsi että asia on saatu julkisuuteen. (Läpi näkyy, että se joka tässä ketjussa koittaa selitellä asiaa Pöntisen kannalta parhain päin ja löytää epäpyhiä motiiveja kirjoituksen taustalle, on selvästi Pöntinen itte, vaikka muka muuna koittaakin esiintyä.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      6003
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2480
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      81
      1856
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1487
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      187
      1030
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      929
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      843
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      719
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      698
    Aihe