Parannusehdotuksia.

Basker

Puumallin poistaminen oli pahin mokanne. Siitä olettekin näköjään saaneet jo paljon palautetta. Paras puumalli on se, joka oli käytössä edellisen vuosikymmenen aikana, eli se, jossa viestistä lähti alaspäin viiva vastausviestiin.

Tällöin viesteistä näkyivät vain otsikot, mutta se ei tuntunut ketään haittaavan, vastausotsikon napauttamisellahan sai vastauksen näkyviin, eikä se vaatinut kuin yhden klikkauksen.

Sekään puumalli, joka oli käytössä vielä alkuvuodesta 2011, ei ollut huono, mutta ikävä kyllä puu ei enää ollut oletuksena viestien esittämismuodoissa. Olisi pitänyt olla.

Nyt tekisitte varsin viisaasti, jos ottaisitte oletusarvona käyttöön sen alkuperäisen, viivoilla varustetun hakemistopuun. En tiedä, onko se nykyisin käytössä olevan järjestelmänne pohjalta mahdollista koodaamisen kannalta katsottuna, mutta jos on, niin palatkaa parhaaseen. Jos ei, palatkaa nykyistä edeltävään "välikoppamalliin".

Peukutuskäytäntö on herättänyt keskustelua, ja se ei ollutkaan oikein toimiva. Peukutuksen käyttöönoton alussa saattoi Opera-selaimen avulla manipuloida peukkujen määrää mielin määrin, kunnes te keksitte, miten se voidaan estää. Myöhemminkin erilaisten selainten avulla kuitenkin saattoi jatkaa manipulointia. Siksi on hyvä, että peukutus poistettiin.

Lopuksi hajahavaintoja.

1. Tuoreimmat haut -kohta sivun oikeassa reunassa on turha. Onhan sen käyttö yleistä nykyään vähän joka sivustolla, mutta ketä se _oikeasti_ kiinnostaa? Jättäkää se pois.

2. Palstoja on liikaa. Parituhatta palstaa. Kun joka ainoalle aihepiirille ja aihepiirin ala-aiheille ja ala-aiheiden ala-aiheille on oma keskustelupalstansa, niin silloin ollaan rönsyilty liian pitkälle.

Karrikoidusti; yläotsikkona on Kasvit. Sen alaotsikkona on Putkilokasvit. Sen alaotsikkona on Siemenkasvit. Sen alaotsikkona on Koppisiemeniset. Sen alaotsikkona on Yksisirkkaiset. Sen alaotsikkona on Alismatales. Sen alaotsikkona on Vehkakasvit. Sen alaotsikkona on Peikonlehdet. Esimerkki ei ollut Suomi24:ltä, mutta voisi olla.

3. Sivun yläosassa olevassa Tästä Suomi puhuu nyt -kentässä aiheet vaihtuvat liian hitaasti. Kerran viikossa vaihtuvat aiheet eivät ole ajan hermolla. Suomi ei nyt puhu siitä, mistä se puhui viikko sitten.

4. Viestin merkkien maksimimäärän rajoittamisen 5000 merkkiin ymmärtää kyllä siltä kannalta, että sillä halutaan estää pitkät lainaukset. Se vain ei toimi. 5000 merkin mittaisia suoria kopioita uutisista ja blogikirjoituksista on palstoilla edelleen, ja jotkut kirjoittajat jatkavat niitä vielä kirjoittamalla vastausviestin omaan aloitukseensa, ja siihen vielä vastausviestin. Nostakaa nyt edes maksimäärä 10 000 merkkiin, tai poistakaa raja kokonaan.

5. Eräillä palstoilla on teidän viimeisimmän uudistuksenne jälkeen tilanne se, että välillä palstan ensimmäinen sivu näyttää uusimmat kirjoitukset, välillä taas monta vuotta vanhat. Jos näkyvillä on vain vanhoja aloituksia, on mentävä sivulle 2. Siellä alareunassa on sivunumerot. Niiden kummallakin puolella on nuolia, vasemmalla yksi nuoli ja yksi tuplanuoli vasemmalle, oikella puolella samat oikealle. Ykkössivulla näitä ei ole. Vain klikkaamalla vasemman reunan tuplanuolta pääsee kaikkein uusimpiin aloituksiin.

6. Lukukertojen laskuri kannattaisi palauttaa. Teitte emämunauksen, kun poistitte sen. Nimenomaan lukukertojen laskuri kertoo lukijoille, mitkä ovat kiinnostavia aiheita ja mitkä eivät.

Tietysti sitäkin voi manipuloida avaamalla ja sulkemalla, avaamalla ja sulkemalla omaa aloitustaan yhä uudestaan ja uudestaan, mutta rehellisesti sanottuna: kuka jaksaa hankkia omalle aloitukselleen 50 000 "lukijaa" avaamalla ja sulkemalla aloituksensa 50 000 kertaa? Joillain nörteillä voi olla sitä varten joku automaattinen ohjelma, mutta harvassa ne tapaukset ovat.

7. Hakutoimintonne on luku sinänsä. Te ette ole koskaan saaneet sitä toimivaksi. Jos haluan hakea esim. pari vuotta sitten kirjoitettua aloitusta, jonka otsikon muistan, sitä ei taatusti löydy haullanne. Haku nimittäin etsii vain viestin sisällä olevia sanoja, ei otsikoissa olevia. Googlen avulla kyllä löytyy aivan varmasti, ja se onkin aina nopeampi tie Suomi 24:n kirjoitusten löytämiseen kuin Suomi 24:n oma hakutoiminto.

Tässäpä näitä, näin aluksi. Monia muitakin epäkohtia voisi listata. Monia.

1

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vikoja enemmän

      kuin parannuksia... Hieno uudistus...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe